Kaksi minulle ensi viikon tiistaina palautuvaa kasvattiani, terhakkaa ja tervettä kesyrottatyttöä, ovat yhä vailla asiantuntevaa, vastuullista, lopullista sijoituspaikkaa - rakastavaa uutta kotia, toisin sanoen.
Sopiva rottakokemusta omaava henkilö, joka ilmoitti ottavansa tyttöset hoiteisiinsa, perui lupauksensa pari päivää takaperin. Neitokaiset ovat näin ollen jälleen kotia etsimässä. Mikäli sopivaa sijoituspaikkaa ei löydy, pidän tyttelit luonnollisestikin itse.
Rottien nykyinen omistaja ei luovu niistä mielellään; on pitkittänyt luovutuspäätöstä niin pitkälle kuin mahdollista. Nykyisen omistajan puolisolle puhjennut rotta-allergia on kuitenkin kääntynyt nyt niin vaikeaoireiseksi, että rotat on palautettava.
Tytöt ovat syntyneet 22.10.04. Toinen on hyvätasoinen tähtipäinen ba/var/sk, toinen pet-tasoinen pikku ystävä (ba/var/mm/sk/ei päämerkkiä).
Mikäli sinulla olisi tarjota neidoille pysyvä hyvä koti, niin annapa kuulua itsestäsi:
[email protected]

Vastaukset 4
Vanhimmat
haluan korjata että en olisi perunut niiden ottamista muuten mutta kun lopetan sen kasvattamisen=(
Rottaneidoille on löytynyt uusi koti Karhulasta, jo entuudestaan rotallisen ihmisen luota =)
Kiitos muillekin vastanneille.
Hieno homma että koti löytyi!
Kiitos.
Nyt on tyttösillä itse asiassa 3 kotia =):varakotikin löytyi ja omaanikin ovat tervetulleita milloin vain tarvitsevat hoitopaikkaa tms.
Maailmassa on ystävyyttä ja ystävällisyyttä, vielä =)
Aurinkoista kesää kaikille =)