Miksi vasemmisto on ahne veroille, ja niin välinpitämätön työlle?

Olen kummastellen miettinyt, mistä johtuu se, että vasemmisto on nykyään niin ahne veroille, ja haluaa kerätä muhkeita summia rahaa veroina toisilta ihmisiltä? Varsinkin kun hyväosaiset maksavat ihan jumalattoman määrän veroa. Kaunainen ja kateellinen vasemmisto on niin välinpitämätön työlle, eikä kannusta yksilön menestystä. Miksi? Harmittaa, kun ei ymmärrä nykyvasemmistoa, joka ei välitä työstä tai palkasta yhtään mitään.
34461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Mua ärsyttää vasemmiston retoriikka, joka pystyy nippanappa näkemään nenänsä päähän asti. Nyt on leikattava, ettei 10v päästä tule IMF:n troikka tekemään leikkauksia. Silloin se on oikeasti kylmää kyytiä kaikille ja erityisesti heikoimmassa asemassa oleville.

Nykyään hyvinvoivat voivat asua missä tahansa etätyön aikana. Saattavat tehdä Nalle Wahlroosit ja lähteä maasta, Mitä sitten tapahtuu, kun rikkaat jättävät, jättäen heikoimmassa asemassa olevat kitisemään tukiverkostaan?

Äänestä
  • Se kummastuttaa vasemmiston suomalaisien kohdistama viha. Se kertoo paljon Suomesta, jossa Stockmannille ei löydy ostajaa Suomesta. Me olemme niin köyhä kansa.

    Äänestä

  • 🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

    😍 ­­­N­­y­­­m­f­­o­­­m­­­a­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18034246c

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Orpo tunnettiin opiskeluaikana Tutun Yliopiston tyhmimpänä opiskelijana.

Äänestä

Vasemmiston mukaan ihmisten rahat tulee varastaa verotuksella ja jakaa "hyvinvointivaltion" verukkeella ne sosiaalitukina.

Äänestä
  • Voi sinua kepupalstan väärinkohdeltua tukielättiä :)

    Äänestä

  • Toisin sanottuna. Sinulla on tonni, jonka eteen olet raatanut sata tuntia. Puolet tästä otetaan pois ja annetaan naapurillesi, joka on raatanut nolla tuntia.

    Kummallakin on 500, mutta sinä olet tehnyt sen eteen töitä sata tuntia ja Toveri Teppo ei ole tehnyt mitään. Päätetään, että nyt riittää ja työnteon on kannustettava. Leikataan Toveri Tepon tukia ja jatkossa sinä saat 550 ja Toveri Teppo vaan 450.

    Nyt päästään vasemmistolaiseen "oikeudenmukaisuuteen". Onko oikeudenmukaista, että mitääntekemättömällä on oikeus uhriutua, arvostella ja haukkua vastikkeetta saamaansa korvauksen pienenemistä, vaikka ei ole tehnyt mitään sen eteen? Vai pitäisikö Toveri Tepon tukia leikata enemmän, että innostuisi nostamaan peffansa sohvalta ja tekemään töitä ansioidensa eteen?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Toisin sanottuna. Sinulla on tonni, jonka eteen olet raatanut sata tuntia. Puolet tästä otetaan pois ja annetaan naapurillesi, joka on raatanut nolla tuntia.

    Oikeudenmukaista olisi, jos valtio, ei veronmaksaja ottaisi lainaa satasen ja antaisi esimerkkisi Tepolle saman summan kuin naapurikin ansaitsee. Molemmilla olisi 550 käytössä ja yhteensä 1100. Yhteiskunta olisi vaurastunut 10%.

    Miten sellaiselta mitään leikataan joka on saamapuolella?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Keynesiläinen utopia on että yhteiskunta vaurastuu velkarahalla ja tulonsiirroilla.

    Äänestä

  • Anarkokapitalismi kirjoitti:

    Miten sellaiselta mitään leikataan joka on saamapuolella?

    Ei siltä leikata euroakaan. Saamapuolella oleva on koko ajan plussalla. Summa vain muuttuu. Miksei vasemmisto ymmärrä tätä? Saamapuolella oleminen on tilapäinen tila ja niiltä, joilta raha kerätään pitää kerätä mahdollisimman vähän, sillä kyseessä on heidän omat rahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Siksi että saamapuolella olevia on enemmän ja ne äänestävät vasemmistoa.
    Tanner, Koivisto ja Lipponen piti raha-asiat järjestyksessä. Nykyvasemmistosta siihen ei ole.
    Kosken Susanna ymmärrettiin tahallaan väärin.

    Äänestä

  • Tuo nyt on ainakin lähes totuus!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Oikeudenmukaista olisi, jos valtio, ei veronmaksaja ottaisi lainaa satasen ja antaisi esimerkkisi Tepolle saman summan kuin naapurikin ansaitsee. Molemmilla olisi 550 käytössä ja yhteensä 1100. Yhteiskunta olisi vaurastunut 10%.

    Et sitten huomannut? Nuo Matti ja Teppo maksavat aikanaan sen satasen korkoineen takaisin, jos se siis on laina eikä lahja. Menetelmässäsi tulee siis tappiota ainakin sen koron verran!

    Äänestä

Oikeistoa ei työt kiinnosta, se ottaa velkaa itselleen veronalennukseen.
Köyhempi kansa maksaa. Oikeisto on siivestäjä.

Äänestä
  • Niin on. Ja persut pahimpia.

    Äänestä

  • Oikeisto yrittäjineenhän on se osa kansaa, jonka varassa koko talous on! Ilman oikeistoa ja yrittäjiä ei ole edes ay mafiaa!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Oikeisto yrittäjineenhän on se osa kansaa, jonka varassa koko talous on! Ilman oikeistoa ja yrittäjiä ei ole edes ay mafiaa!

    Mistä olet saanut ajatuksen ja luulon että yritykset liittyy kaikki oikeistoon? Eikös juuri Suomessa olevat suomalaisten ostovoimasta elävät yritykset kierrä oikeiston kaukaa. Näin minä ainakin olen ymmärtänyt muutamalta yrittäjältä. Ja eikös historiakin kerro ettei oikeiston politiikka ole koskaan ollut hyväksi Suomelle ja suurelle osalle maan sisäiselle yritysmaailmalle. Sinulla hiukan hakusessa se miten yhteiskunta ja yritykset menestyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Oikeistolainen yrittäjämaailma pitää aika hyvin paikkansa. Onhan vasemmistokin yrittänyt joskus, kuten Kansa yhtiöt ja OTK esimerkkeinä mutta vaikka If sekä SOK noiden kilpailijat edelleen vuosikymmentenkin jälkeen menestyvät, niin nuo vasuri kokeilut ovat kaatuneen kuten OP Yhteistukikin jälkeenpäin, kun taas yrittivät.

    Oikeistolainen politiikka on juuri se paras mitä meillä voi olla, vasurien velkaa velkaa kuten SS taas opetti ei ole matka hyvinvointiin vaan kurjuuteen!

    Oikeistolainen tarkoittaa töihin joka heppu ja se on se pelastus taloudelle!

    Äänestä

Suomessa alkaa olla varakkaita jo niin paljon että vaaleissakin saavat jo varakkuutensa takia 20 prossan kannatuksen.Isänmaastaan(PS) huolestuneita on jo samat 20 prossaa.Maahanmuuton tuomat ikikulut ja ongelmat nostaa ymmärrettävästi varsinkin PS kannatusta?

Äänestä

Vasmmistolaiset on ikuisia opiskelijoita. Niin välttyy työnteolta ja verojenmaksulta. Nytkin ne istuu yliopiston aulassa osoittomassa mieltä hallituksen suunnittelemille toimille. Pelkäävät kait joutuvansa hekin töihin.

Äänestä
  • Vwronmaksajien tukema ateria 2,95 ja nämä.kehtaavat valittaa.

    Äänestä

Kyllä. Välitän. Olen demari ,käyn töissä,lähden lakkoon tarvittaessa.

Äänestä
  • Demari siis ei tarkoita mitään demokratiaan liittyvää!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Demari siis ei tarkoita mitään demokratiaan liittyvää!

    No mikä sinun mielestäsi on demokratiaa??? Sipilän diktatuuri vai mikä???? Vai Kokoomuksen kopioima Stalinin politiikka?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    No mikä sinun mielestäsi on demokratiaa??? Sipilän diktatuuri vai mikä???? Vai Kokoomuksen kopioima Stalinin politiikka?

    Meillähän eduskunta on kansan kuva, se kuvaa sitä miten kansan ajatusmaailma jakaantuu ja eduskunnan enemmistä on samalla kansan enemmistön kuva.

    Demokratia on taas sitä kun kansan enemmistön eli meillä eduskunnan enemmistön kanta hoitaa homman.

    Jos Kokoomus hoitaisi asioita kuten ystäväsi Stalin niin vasemmisto olisi jo piikkilankojen takana nälissään ja ryysyissään! Mielestäni olet tuossa väärässä pahan kerran!

    Äänestä

Tämä kysymys on vähän ongelmallinen siinä mielessä, että pitää kysyä, haluaako oikeisto siis maan elävän jatkossakin velkarahalla? Eikö sitä velanottoa kampiteta juurikin sillä, että menoja rahoitetaan suomalaisten ansioiden tuella kuin pudottelemalla veroja, mikä pakottaa velkaantumaan lisää erityisesti tällaisessa tilanteessa, jossa maan demografinen ongelma on yhteisesti jaettu?

Ei velkaantumista taiteta sillä, että kurmuutetaan sitä osaa kansalaisista, jotka omalla kulutuksellaan oman ostovoimansa kautta pitävät sisäisen talouden pyörät pyörimässä. Eikä ison kuvan ongelmia ratkaista esim. hellimällä pienen piirin verohyötyä saati tekemällä perusturvaan leikkauksia, joita perustellaan liiallisesta avokätisyydestä vaikka Suomi on jo pitkään saanut noottia EU:lta liian alhaisesta sosiaaliturvan tasosta.

Jeesustelemalla asiat eivät parane eikä Suomen väestörakenteen vääristymä sillä, että työperäiselle maahanmuutolle asetetaan ihmiskammoisten vaatimuksesta kolmen kuukauden maassaoloehtoja. Jos kantaväestön halutaan tuottavan lisää uusia tulevaisuuden veronmaksajia, jotta verotusta voidaan aidosti ja kestävällä tavalla alentaa, pitää ensin tehdä sellaista politiikkaa, joka kannustaa ihmisiä perheenperustamiseen. Silloin täytyy pitää myös huoli, että se on perheiden kannalta myös taloudellisessa mielessä turvallista. Erityisesti ansiotulojen kautta.

Äänestä
  • Ei pidä hankkia lapsia jos siihen ei ole varaa.

    Äänestä

  • Anarkokapitalismi kirjoitti:

    Ei pidä hankkia lapsia jos siihen ei ole varaa.

    Voi jeesus, että olikin todella "fiksu ja viisas" kommentti! Kaltaisesi "lahjakkuus" varmaan kuuluukin niihin ihmisiin, joilla on se "oikea" tietämys, miten yhteiskunta pysyy elinkelpoisena :)))

    Äänestä

  • Anarkokapitalismi kirjoitti:

    Ei pidä hankkia lapsia jos siihen ei ole varaa.

    "Anarkokapitalismi
    2023-09-30 18:07:40
    Ei pidä hankkia lapsia jos siihen ei ole varaa".

    Se että olet olosuhteiden pakosta lapseton
    Niin Kuka sinut sitte hautaa kun kuolet?

    Yhteiskunta aka veron maksajat

    Äänestä

Mihin väitteesi mahtavat perustua. Työllisyys on kahden edellisen hallituksen aikana koko ajan kasvanut ja kasvoi ainakin aluksi hienoisesti nykyisenkin hallituksen alkutaipaleella (elokuuhun asti). Sen perusteella työ kiinnostaa ihmisiä paljonkin. Marinin hallituksen keskeinen tavoite oli nimenomaan työllisyysasteen nostaminen ja siinä se tilastojen valossa onnistui vähintään yhtä hyvin kuin Sipilän hallitus. Sen perusteella voisi päinvastoin kuin sinä väittää, että vasemmisto on ahne työlle. Demarithan ovat kuuluja työn linjan politiikasta pitemmältä ajalta ja suhtautuneet sen vuoksi nihkeästi esim. kansalaispalkkaan.

Tuloverotusta ei liene kiristetty minkään kolmen viimeisen hallituksen aikana. Sekään ei siis tue väitettäsi ahneudesta verotukseen ja nimenomaan työn verottamiseen.

Mutta jos näet, että työlle pitää olla ahne eikä sitä pidä verottaa, niin sen kanssa loogista voisi olla se, että pääomatuloja pitäisi verottaa sitäkin rankemmin. Pääomatulojen hankkimiseksi ei nimittäin usein tehdä mitään työtä vaan hyödynnetään muiden tekemää työtä silloin, kun rahaa vain sijoitetaan esim. osakkeisiin ja saadaan sitten osinkotuloja ja yrityksen arvonnousuun perustuvia tuloja. Vaikka ihan sohvalla maaten tekemättä mitään.

Äänestä
  • Kyllä osakkeisiin sijoittaminen on suhteessa työhön. Jos ei sijoiteta niin ei ole OY yrityksiä ka siten suuri osa työpaikoista häviää, taitaa mennä yli puolet! Yritys kun vaatii pääomaa ja sitä saadaan juuri osakepääomasta kun sitä kerätään sijoittajilta!

    Sijoitettu raha on useimmiten itse työllä ansaittua joten siitäkin on verot maksettu!

    Äänestä

  • Edellisen hallituksen aikana työllisyys nousi ja se mahdollistaa sivukulujen laskemista. Hallitus kutsuu tätä veroalennukseksi ja ottaa kunniaa itselleen. Todellisuudessa edellinen hallitus mahdollisti alennukset.

    Olisi hyvä, jos nykyhallitus pystyisi samaan kuin edellinen hallitus tässä asiassa. Samaa mieltä kuin mielipidepankki, nyt hallitus keskittyy vain jakamaan kansan.

    Äänestä

Paljon porua veroista. Verojen progressiosta on paljon puhetta ja miten yrittäjät tekevät työpaikat.

Miten yrittäjää verotetaan?

Pääomatulon veroprosentti on 30 % 30 000 euroon asti ja siitä ylittävältä 34 %.

Verojen progressio kohdentuu siten hyväpalkkaisille aloille, joita ovat sotejohtajat ja poliitikot. Eivät he työllistä, vaan ovat kuluerä valtiolle.

Oikeistolaiset antavat huonon kuvan itsestään käyttämällä vihavasemmisto sanaa. Mikä siihen on syy? Mitä vihaa tarkoitetaan? Vasemmisto ei enää käytä oikeistolaisista haukkumasanaa, oikeitolainen riittää. Asiaa ei tarvitse korostaa. Kumma juttu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen kummastellen miettinyt, mistä johtuu se, että vasemmisto on nykyään niin ahne veroille, ja haluaa kerätä muhkeita summia rahaa veroina toisilta ihmisiltä? Varsinkin kun hyväosaiset maksavat ihan jumalattoman määrän veroa. Kaunainen ja kateellinen vasemmisto on niin välinpitämätön työlle, eikä kannusta yksilön menestystä. Miksi? Harmittaa, kun ei ymmärrä nykyvasemmistoa, joka ei välitä työstä tai palkasta yhtään mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu