Kepun sotesose

Sote-kiista kiihtyi, kun keskusta ilmoitti jättävänsä hallitukselle välikysymyksen sote-palveluiden tilanteesta. Mutta kenen vika on, että rahat on hyvinvointialueilta loppu jo ilman vaadittavia säästötoimiakin?

Korjatkaa jos olen väärässä, minun muistikuvani mukaan nimenomaan keskustapuolue halusi 21 sote-aluetta, vaikka asiantuntijoiden arvio oli, että 5–11 olisi sopiva, sanoo politiikan toimittaja Lauri Nurmi.

Juuri keskustapuolue halusi näitä alueita niin paljon, jotta entisiä keskustan kansanedustajia, valtiosihteereitä ja muita voidaan nimitellä kaikenmaailman sote-johtajiksi, Nurmi jatkaa.

Nurmen suorasukainen näkemys saa komppausta. Keskusta edellisessä hallituksessa sorvasi hyvinvointialueita nykyiseen malliinsa.
7141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei ole tämän jälkeen Saarikon puheilla mitään arvoa.

Äänestä
  • Kepun sotemalli upottaa Suomen velkasuohon.

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    😋 ­N­­­y­­­m­f­o­m­­­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18034327A

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Ei virtahevot kanna vastuutaan teosta johon ovat suurimpia syyllisiä. Keskusta vaati ne 21 aluetta ehtona Marinin hallituksen muiden toimien hyväksymisestä.
Tämän siitä saa kun valitsee puolueen johtoon vasemmistolaisia virtahepoja.

Äänestä

Kepu tuhoaa itse itsensä.

Kukaan nuorista ei äänestä keskustaa.
Suurin kannatus ryhmä yli 65 vuotiaat hupenee kovalla vauhdilla....

Äänestä

Yliopistosairaaloiden mukaisesti 5 aluetta on sopiva määrä hoitaa tämän maan tervyshuolto kuntoon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sote-kiista kiihtyi, kun keskusta ilmoitti jättävänsä hallitukselle välikysymyksen sote-palveluiden tilanteesta. Mutta kenen vika on, että rahat on hyvinvointialueilta loppu jo ilman vaadittavia säästötoimiakin?

Korjatkaa jos olen väärässä, minun muistikuvani mukaan nimenomaan keskustapuolue halusi 21 sote-aluetta, vaikka asiantuntijoiden arvio oli, että 5–11 olisi sopiva, sanoo politiikan toimittaja Lauri Nurmi.

Juuri keskustapuolue halusi näitä alueita niin paljon, jotta entisiä keskustan kansanedustajia, valtiosihteereitä ja muita voidaan nimitellä kaikenmaailman sote-johtajiksi, Nurmi jatkaa.

Nurmen suorasukainen näkemys saa komppausta. Keskusta edellisessä hallituksessa sorvasi hyvinvointialueita nykyiseen malliinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu