Suomen korruptio ei näy tilastoissa, koska se toteutetaan kansalaisten
verovaroilla.
Yksityisille lääkärikeskuksille lahjoitetaan 335 miljoonaa euroa.
Lopullinen summa tulee tulee olemaan 500 miljoonaa euroa.
Perusteiksi keksitään aina joku "yleishyödyllinen" koko kansaa
palveleva syy, vaikka raha todellisuudessa hyödyttäisi vain varakkaita.
verovaroilla.
Yksityisille lääkärikeskuksille lahjoitetaan 335 miljoonaa euroa.
Lopullinen summa tulee tulee olemaan 500 miljoonaa euroa.
Perusteiksi keksitään aina joku "yleishyödyllinen" koko kansaa
palveleva syy, vaikka raha todellisuudessa hyödyttäisi vain varakkaita.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Huutaa huutaa, toistaa ja huutaa, eikä näköjään yhtään tietoa mitä. Ei kai viitsi selvittää asioita, eikä usako kun selitetaan.
Sellainen se on "palstan duunari" ja hänen "älykyytensä".
Palveluseteli sitä käyttävät he, jotka tähänkin asti ovat käynee yksityisellä.
Taitaa uusia käyttäjiä tulla 0,2 % .
Valtiotasoisena vallan hyväksikäyttö johtaa siihen, että yhteisesti hankittu
kansantulo jakautuu hyvin epätasaisesti valtaeliitin ja muiden kansanryhmien
kesken erikoisesti oikeistohallituksen vallassa ollessa.
Tarkoittaa siis mitä? Kaikkiko osallistuu ja pelaa ? Ei, mutta tuloksista nauttivat kaikki. Mitä vähemmän osallistut, riskeeraat sen enemmän saat. Sehän ei ole oikein, että osa surffaa sen varjolla, että kun joillain on jop paljon - heiltä voi ottaa lisää, ettei osan tarvitsekaan tehdä mitään.
Esität asiasta tietoisesti vain sen toisen puolen, eli samaiset hyväosaiset jotka saavat itselleen jotain, ovat myös innokkaasti ottamassa sen muilta pois, erityisesti suomalaisen työn kysynnän alasajona.
Kun suomalaisen työn kysyntä ajetaan hyväosaisten päätöksillä alas, se johtaa kansan siirtymiseen sosiaaliturvan varaan, ja edelleen hyväosaiset itkee kun joutuvat maksamaan verojakin?
Investointiasteen ja suomalaisen työn kysynnän on oltava riittävän korkealla, ennenkuin on mitään perusteita edes rakennella tällaisia hyväosaisia hyödyttäviä ilmaveivauksia.
Tässä on kysymys mitä suurimmassa määrin nimenomaan eduskunnan päätösvallassa olevista asioista, toki elinkeinoelämä yrittää - ja monesti onnistuenkin - jatkuvasti lobata elinkeinoelämää hyödyttäviä ratkaisuja, mutta niinhän ei em. ongelmaa tietenkään voida ratkaista.
Ottamisesta tuskin voi sanoa, mutta tämä ainainen tulonsiirto höyhiltä rikkaille tapahtuu porvarihallituksen aikana.
Tämähallitus tanssii EK pillin mukaan.
Vieläkö Persut kehtaavat itseään nimittää työvänpuolueeksi.
KYLLÄ heillä ei ole ykyä hävetä.
On todella niin että Perussuomalaisilla olisi nyt aika paljonkin syytä reivata kurssiaan hallituksessa, mutta se voi olla vaikeaa, voi johtaa hallituksen hajoamiseen.
Perussuomalaisista ei oikein ota selvää, että ovatko he nyt kansan asialla vai eivätkö ole. Nyt ovat sitten porvarin asialla, mitähän ihmettä tuokin sitten hyödyttää, se porvarien talousajatteluhan on niinkuin Hölmölän matkonjatkamista, leikataan jostain ja sitten joudutaan maksamaan entistä enemmän leikkauksien seurauksina tapahtuvasta vahingosta.
toverikapitalistit pitävät hyväweli-firmoja pystyssä valtion rahoilla.
Työhön valmistautumiskurssit ym. Heh heh kavereille järkätään isoja rahoja. Tämä hyvä esimerkki suomalaisesta korruptiosta. Yhteisillä rahoilla kustannetaan hölyn pölyä, jotta yrittäjät saavat noukkia rusinoita.
Vallankäytön vääristymänä voinee pitää hallituksen velkarahalla jakaman
miljardin veronalennuksen, joka kohdistuu suurimmalta osin varakkaisiin.
Eräänlaista korruptiota sekin, vaikka pm taisi kutsua sitä "investoinniksi" ?
M i l j a r d i n korruptiokin menee Suomessa läpi velkarahalla, jonka kansa maksaa.
Ei kohdistu. Vaikka varakkaat ovat Suomessa vuosikymmenet maksaneet, olleet yliverotuksen uhrina, heille palautetaan pikkuinen, mitätön siivu niistä kohtuuttomista veroista joita heiltä on kerätty. Saman osuuden saavat pienituloisetkin, siis kaikki veroa maksavat yksityishenkilöt saavat veroalennuksen.
Mikä miljardin korruptio ?
Katos vaan, miten sinä raukka ylipäätään olet pärjännyt.
Lapsilisistäkin joka senti mennyt säästötilille.
Purra siunaa kaiken tämän korruption.
Hillotolppaa halataan mielellään, vaikka vähän puku tahriutuisikin. Odottaahan kaiken kukkuraksi elinkeinoelämän palkkiovirka nurkan takana.....
Vai ei ole korruptiota?
Nuo 335 miljoonaa ja 500 miljoonaa euroa ovat pelkkiä pikkurahoja verrattuna siihen useiden kymmenien miljardien eurojen vedätykseen, joka muodostuu siitä kun suomalaisen työn vaatimaa kysyntää ja rakenteellisia korjaustoimia ei suostuta hoitamaan kuntoon.
Jos porvarit pääsee valtaan, heidän tulot ei laske, mutta kaikkien muiden tulot alenee, syyksi esitetään joka kerta valheellinen väite että niin työllisyys paranee - vaikka euroakaan ei ole saatu työn rahoituksen puolelle lisää.
Jos ay-liike taustainen väki pääsee valtaan, kaikkien tulot pidetään kohtuullisessa kasvussa, mutta se tehdään velaksi, eikä nosteta esim. kansainvälisessä kaupassa suomalaisten tuotteiden ja suomalaisen työn kysynnän määrää.
Teit niin tai näin, aina väärinpäin.
Jonkun poliittisen ryhmittymän on pakko hoitaa em. ongelma kuntoon siten, että erityisesti kansainvälisessä kaupassa on saatava aikaan riittävästi suomalaiselle työlle kysyntää, ja sen kaiken on voitava tapahtua kannattavasti.
Nuo kymmenien miljardien eurojen vajeet näkyy siinä, kuinka Suomi on jo alkanut vajoamaan verrokkimaistaan muista pohjoismaista kohti itäisen euroopan maita. Kaikki vain siksi, koska täysin virheellinen ideologia että työtä pitäisi saada aikaan väkisin ja pakolla, vaikka totuus on täysin päinvastainen, työ nimenomaan pitää voida valita vapaasti aivan kuten laissa sanotaan. Muutoin ei markkina toimi, ja Suomessahan ei markkina toimi.
Olipas harvinaisen tyhjä ja mitäänsanomaton kommentti. Tuohan oli todella hyvä analyysi tilanteesta.
Sinun on näköjään aivan mahdotonta pysyä totuudessa ! Vai lieneekö tuo sitten sitä paöjon puhuttua ideologista tyhmyyttä ?
""Jos ay-liike taustainen väki pääsee valtaan, kaikkien tulot pidetään kohtuullisessa kasvussa, mutta se tehdään velaksi, eikä nosteta esim. kansainvälisessä kaupassa suomalaisten tuotteiden ja suomalaisen työn kysynnän määrää.""
Orpon hallitus antaa varakkaille miljardin veroalen velkarahalla, jonka kansa
maksaa.
Ideologista tyhmyyttä?
Siinä se oikea paradoksi sinulla, typerät kun ei ideologioita tee. Ideologista typeryyttä ei ole olemassakaan kuin vain heidän mielestä joita ideologiat ei miellytä.
Näin on asia, eli koko ajan Suomi tarpoo ojan ja allikon välillä, ei saada aikaan sitä keskitietä aikaan jota pitkin jokainen voisi mennä samaa reittiä.
Aika kalliiksi käy tällainen toiminta kun valtaryhmät keskenään taistelee siitä kenellä heistä olisi oikeus elää ylitse varojen, lasku siitä maksatetaan suomalaisilla mm. massatyöttömyyden kautta.
Minkä miljardin ?
Siinähän sitä kaikenlaista tyhmyyttä taas tulikin.
Ja myös Purraa äänestäneet. Tällä navettapiialla olisi valta kohdistaa leikkaukset toisin. Mutta mitä siitä ,äänet on jo saatu valheilla. Mutta ei tule enää ensi vaaleissa. Mutta onhan täti ehtinyt itselleen ja kavereilleen saada hyvän pesämunan muine nallekarkkeineen.
Kyllä hallitus ajaa bananipalkalla tekemään työtä
Sinä vasta huvittava olet kuukaudesta toiseen lähettelet samoja paskoja.
Henkisesti taidat olla sairas.
Suomen julkishallinto perustuu demokratialle. Demokratia edellyttää,
että päätökset toteutetaan kansalaisten tarpeista lähtien.
Kun korruptoituneilta kysyy korruptiosta, vastaus on selvä.
Oikeistohallitus ei muuta harrastakaan kuin korruptiota verorahoilla.
Mikä sinut saa tuollaiseen käytökseen ? Tunnetko olevasi niin ala-arvoinen kun et kykene asialliseen keskusteluun, niin syöksyt kymmenillä häirikkönikeilläsi niitä sotkemaan ja solvaamaan kommentoijia.
Keskusteuahan ei edes synny, mikäli ei sallita erimieltä olevia ja heidän kommenttejaan - häiriköimättä. Mikäli niihin on sanottavaa, kommentoi sitä asiaa, eikä kommentoijaa, samoilla solvauksilla ja kopioilla.
Vaikka nyt esim. tuon, johon avautumisesi laitoit, kovinkaan kummoista kommentointia esitä, eikä siihen kykene, anna olla. Nyt vaan menee ketjut lukukelvottomiksi, myös sinun vuoksesi.
Tuo häirikkö pitäisi vaan viedä hoitoon. Ja puhelin pois.
Ei tässä muuta tarvita kuin Brazil elokuvan tyyppinen auttajahenkilökunta sinua auttamaan, katosta läpi ja turhat häiriöliikehdinnät pois.
On jo, mutta pääsee laitoksenkoneelle jostaa kumman syystä.
Hölmömmät eivät tajua:
Nekin kustantavat veroissaan varakkaitten lääkärikäyntejä yksityisillä,
joilla ei itsellä ole varaa yksityisille lääkäreille.
Pitäisikö siis varakakaita mielestäsi rangasita entistäkin enemmin, jotta sinun ei tarvitsisi tehdä mitään, osallistua mihinkään - mutta saisit samat edust kuin varakkaat, työssäkäyvät ?
Aivan. Kahdenkympin kela ale ei saa pienituloista menemään yksityiselle. Se on rikkaiden etu Samoin kuin kotitalousvähennys.
Persu kalpaa, kunhan mainitaan mamu.
Ai nyt työttömät saavat jo enemmän, kuin varakkaat. Kohta työttömät ovat varmaan jo eliittiä.
Kannattaisiko keskittyä luetun ymmärtämiseen. Pitäisikö työttömien siis saada sama kuin varakkaiden, työssäkäyvien ? Pitäisikö työttömistä tehdä eliittiä ? Siitä taitaa olla hiukan kysekin, työttömistä, tuen saajista on tainnut tulla "eliittiä", joilta ei saa vaatia mitään tukien vastineeksi. Edes yritystä oman elämänsä järjestykseen saamisesta, itsensä elättämiseen.
Hallitus "pakkokorruptoi" kansalaisia. En halua tukea yksityisiä
lääkäreitä enkä heidän asiakkaitaan. Ne lääkäritkään ei maksa edes juuri
mitään veroa Suomeen, mutta ottavat hyödyt Suomen koulutuksesta
ja toimintaympäristöstä. 500 miljoonan rahalahja on laillista korruptiota.
Et sinä niitä tuekaan, mutta tuo jäsrjestelmä parantaa makshdollisuuksiasi päästä ja saada julkisella puolella hoitoa, palveluja. Kun jonoja puretaan ohjaamalla osa yksityisille.
Kyllä lääkärit maksvat veroa Suomeen, jotkut suoraan jotkut yrityksensä kautta - mutta maksavat. Mikä 500 miljoonaa ?
Pitää ymmärtää se, että yksityistä toimintaa on oltava, jotta julkista toimintaa voitaisiin kilpailuttaa.
Jos yksityistä toimintaa ei saada (kohtuuhintaisena) aikaan, julkinen toiminta alkaa elämään ylitse varojen.
Yksityisen toiminnan pitäminen kohtuuhintaisena vaatisi sitä että ko. alalla on yksityisten kesken riittävästi kilpailua. Kaikkialla ja kaikilla aloilla Suomessa tämä ei välttämättä ole mahdollista.
Suomen pienillä markkinoilla vaan ei kilpailu toimi. Nämä markkinat ovat useimmilla aloilla, ns. monopoliomaisia aloja - joita ei edes voida - olisi pitänyt voida "ulkoistaa". Mutta pakon sanelemana on asioista joustettava, mutta ei vapautettava niitä aloja. Siksi mm. terveydenhoitoa on kehitettävä, koulutusta ja sen rahoitusta. Julkinen terveydenhuolto tehdään poliittisin toimin jumalattoman kalliiksi ja tekijöilleenkin raskaaksi. On siis rakennettava koulutusjärjestelmä, jossa on mm. lääkärien mahdollista kouluttaustua ilmaiseksi, ja vastikeeksi heiltä vaaditaan saman ajan työskentelyä julkisessa terveydenhuollossa kuin on heidän koulutuksensa kestänyt. Mikäli opiskelut ilman selvää perustetta venyvät paljon normaalia pidemmäksi, lentää lääkiksestä pihalle ja saa laskun kustannuksista, jonka maksettuaan voisi jatkaa "itsemaksavana" opiskeluaan.
Et sinä pakkoihin perustuvalla järjestelmällä pysty ongelmia ratkaisemaan. Se johtaa vain siihen että sopimuksia ei enää synny eikä toimintaan osallistu kukaan koska järjestelyt niin vastenmielisiä ja suorastaan vahingollisia.
Pidän sitä järkevänä ehdotuksena että vientialat määrittelisi sisämarkkinoiden palkkaukset (keskimäärin ainakin, ei yksilökohtaisesti), se on mahdotonta taloudellisesti toimia siten että jotkin hyväosaiset kotimarkkinoilla alkavat hintakorotuksillaan tuhoamaan lopulta kaikilta muiltakin kannattavan toiminnan mahdollisuudet.
Ay-liike tietenkin temppuilee tätä vastaan, mutta tulee myös huomaamaan sen, että mitä enemmän temppuilevat, sitä enemmän tulee työttömiä ja sitä nopeammin myös ay-liikkeen jäsenkato tapahtuu.
Terveydenhoitoala ei voi myöskään olla mikään muista poikkeava toimija, yhdet valittaa palkkojen liian alhaista tasoa kun samalla toiset valittaa saman alan palkkojen liian korkeaa palkkojen tasoa.
Siksi sanoin, että on luotava järjestelmä . . . . en tiedä miten yksityiskohdat menisivät, mutta on oltava lähtökohtana se, että yhteiskunnan on pystyttävä tarvittaessa olemaan aina vahvempi, kun sen järjestelmää, joka on kansalaisia varten pystytetty - uhataan.
Se taas asettaa aikamoisen vastuun kansalaisille, pakottaa puolueisiin sellaisia, järjellisiä ja fiksuja ihmisiä, jotka käsittävät olevansa yhteiskunan, kansalaisten asialla, kaikkien. Siihen ei siis varsinaisesti suuriin kuvioihin sovi mitkään ideologiat, eikä vallanhimot ja omanedusntasoittelut.
Juu, tiedän. Vaikuttaa utopialta. Mutta jotain meidän on tehtävä ja pian. Muuten tämä yhteiskunta murenee.
Meillä Suomessa ei voi olla velkarahaan perustuvaa taloutta ilman että samalla tehtäisiin myös riittävä määrä vientiä kannattavasti suomalaisesta työstä.
Asuntokuplalla ei voida korvata vientiä.
Kaikenlaiset lääkärit ja opettajat ja lukuisa määrä muutakin kotimarkkinoilla olevaa väkeä saa rahansa suoraan tai välillisesti verottajan pussista, eli se on rahaa, jota ei olla koskaan edes tienattu mistään - ja vain velka kasvaa, ensin nollakoroilla, ja sitten se velan kuorma kasvaa isompien korkojen avulla. Myös osa yksityisestä toiminnasta on aivan samalla tavalla tämän rahan varassa kuin julkinen sektorikin.
Kansalaisilla ei ole mitään vastuuta siitä, miten valtiotasolla hoidetaan taloutta, eli kuinka mitäkin miljardeja ohjataan millekin sektorille ja millä säännöillä. Se on ainoastaan eduskunnan vallassa se asia, ja kansalaisten ainoat vaikutusmahdollisuudet on antaa yksi ääni eduskuntavaaleissa ja mahdollinen muu vaikuttaminen banderolleineen vaalien välissä.
Ei valtio voi mitenkään erityisesti juuri elinkeinoelämän etujen ajajaksi ryhtyä, kun valtiolle se tärkein suojeltava ryhmä on itse kansa - joka sen valtion muodostaa.
Velkarahalla talouden pyörittäminen on lähinnä EU-ajan keksintöä. Olisi luullut että olisimme ottaneet opiksi 80-luvun lopun tyhmyydestä - mutta ei.
Meidän on saatava velkaantuminen loppumaan, ja päästävä maksulinjoille - eli ajamme velamme alas. Sen jälkeen meillä on vapaammat kädet pohtia, mitä ja miten teemme.
Jatkuvan kasvun kupla pitäisi olla viimeistään nyt jo rikottu, se tarkoittaa velkaantumista ja päätäntävallasta luopumista. EU-vastuidemme, takauksien kanssa tulemme olemaan vielä kusessa, suuressa sellaisessa. Niistä ei kukaan edes mainitse, sillä siinä menisi hyvä satu pilalle.
Kansalaisten on hillittävä omaa velkaantumistaan, ja tosiaan katsottava että alkaa löytyä järjellisiä päättäjävaihtoehtoja valtion johtoon - joita ei tällä hetkellä kovinkaan montaa löydy.
Valtion pitäisikin ajaa valtion etua, koska se on meidän etumme ja pitäisi olla meidän, kansan hallittavissa - jota se nyt ei selvästikään ole. Olemme EU;ssa, Eurossa ja viimeisenä typeryyden huippuna - Natossa.
Tämä hallitus ajaa nimenomaan ja vain elinkeinoelämän etuja.
Pääministeri on jo vuosien takaa tuttu EK:n juoksupoika.
Selvästikään et tajua, kuinka kuralla Suomen talous on, eikä ole näköpiirissä mitään muuta kuin säästöjä ja leikkauksia ja ktristyksiä. Muuten ei selvitä, eli teemme konkurssin.
"Velkarahalla talouden pyörittäminen on lähinnä EU-ajan keksintöä. Olisi luullut että olisimme ottaneet opiksi 80-luvun lopun tyhmyydestä - mutta ei."
Kyllä ja ei.
Oikeammin kysymys on siitä, että meillä on rahajärjestelmä, joka luo rahaa tyhjästä, ja se rahan tyhjästä luominen sekä erilaisten omaa etuaan ajavien intressiryhmien toiminta yhteisvaikutuksineen luo jatkuvan boom-bust -syklin, eli velkaa vain kasvatetaan vuosikausia hyväosaisten eduksi, kunnes lopulta velkaa ei voida enää kasvattaa ja sitten aletaan leikkaamaan hyväosaisilta.
Eli juuri kuten Orpon joukotkin nyt tekevät.
EU ei tähän asiaan oikeastaan liity ihan suoraan, toki EU luo osaltaan ne vastuut yhteisestä taloudesta jäsenmailleen joka mahdollistaa tuon em. velkavivuttamisen kaikkien jäsenmaiden kansojen kilpailukyvyn vastaisesti, mutta päätökset rahojen käytöstä ei tule suoraan EU:sta vaan siitä päättää myös maiden poliitikot, eli kuinka rahoja käytetään ja käytetäänkö ne oikein siitä vastaa esim. Suomessa tämän maan parlamentti eli eduskunta.
Piti olla näin:
"velkaa vain kasvatetaan vuosikausia hyväosaisten eduksi, kunnes lopulta velkaa ei voida enää kasvattaa ja sitten aletaan leikkaamaan HUONOosaisilta.
Eli juuri kuten Orpon joukotkin nyt tekevät."
"....päätökset rahojen käytöstä ei tule suoraan EU:sta vaan siitä päättää myös maiden poliitikot, eli kuinka rahoja käytetään ja käytetäänkö ne oikein siitä vastaa esim. Suomessa tämän maan parlamentti eli eduskunta."
Suomi päättää itsenäisesti rahojensa käytöstä.
Ei muuten päätä !
Miksi tuota summaa ei voitu antaa suoraan hyvinvointialueille. Yksityiset sairaalat eivät hoida edes vaativia sydän operaatioita tai syöpiä.
Sairasta tukea yksityisiä sairaaloita, jos eivät kykene tekemään pisnestä ilman tukia.
Se on puhdas fiskaalinen tulonsiirto veronmaksajilta yksityissektorille.
kuka tai mikä tutkii korruptiota suomessa ? ai lesta sipilän yhdistys🤣🤣🤣
Tuo onkin vain osa valhetta kun rasismi kulkee samaa rataa.
Kun persut lappaa rikkaille veronmaksajien rahaa Årpån kanssa
rikkailla on iso haavi alla..
Hyvät veljet ovat luoneet hienon korruptiojärjestelmän, se ei näy tilastoissa. Suomi on läpeensä korruptoitunut hyvävelimaa. Oikeistolaiset rikastuneet valtion varoin. Köyhiä syyttävät murusten noukkimisesta.
Hävetkää oikeistolaiset.
Korruptiopuolueen hyväveli-kerho huolehtii veljistään.
Riippunee aikalailla tilastoista, ja mitä halutaan kertoa.
Suomen hyväveli korruptiomaista rakenetta ei ole tuossa tilastossa huomioitu. Kyllä suomi sijoittuu aivan kärkeen rakenteellisen korruption suhteen.
Suomi on rakenteellisen korruption kärkimaa.
Ei pidä paikkaansa koska laitokset ei synny itsekseen. Laitoshan on sana missä on kuusi kirjainta ja eikä siinä sitten muuta olekaan. Hieman kuin valtio, tyhjää vastuuta.