Katan syvin olemus

Näin on

Katan säilyminen karaten harjoitusmuotona säilyy lähinnä ao kahdesta syystä:

1)ARVOVALTASYYT perinteiden säilyttämisessä. Olihan kata itsensä O-sensein mielestä karaten merkittävin harjoitusmuoto. Suurin paine tuleekin japanilaisten korkea-arvoisten senseiden suunnalta. Kirjallisten haastattelujen mukaan heistä jokainen kuitenkin myöntää, ettei katalla ole (enään) mitään tekemistä taistelutaitojen kanssa, mutta ne ovat hyvää liikuntaa ja fyysistä meditaatiota. Japanissa perinteiden kunnioittaminen on itseisarvo.

2)"KILPAKARATE" haluaa säilyttää katakilpailut, joilla houkutellaan lajin pariin otteluja karttavia kilpailuhenkisiä tyttöjä ja naisia. Lisäksi taustalla on mahdollinen Olympia-kelpoisuus. Tällöin karatessa olisi enemmän mitalleja jaossa - jokaisen maan urheilujohtajat himoitsevat niitä.

Tämä "epäpyhä allianssi" säilyttää kata-harjoittelun karatessa hamaan tulevaisuuteen.

Kata on aikoinaan ollut tapa tallentaa tehokkaiden tekniikoiden valikoima ja välittää tietoa eteenpäin. Jo katan ensimmäinen muutos on kuitenkin romuttanut tämän idean. Jokainen karatea harrastanut tietää, että kaikkia katoja on muutettu kymmeniä kertoja (katselkaa vanhoja filmejä, joissa O-sensei esittää katoja). Parhaimmillaan tietyt katat on kehitetty muutama kymmenen vuotta sitten, jolloin kyseessä on ainoastaan kaunis liikesarja.

Kataa harjoitellaan siis perinteiden ja harrastajamäärän (ml. urheilupolitiikka) takia. Katan merkitys itsepuolustukselle on hyvin hyvin marginaalinen, mutta se on hyvää liikuntaa ja sitä voi harrastaa myös yksin. Vaikka sitä ei nuorena mitenkään voi uskoakaan, niin vanhemmiten puhdas liikunnallinen (lue terveyttä edistävä) ulottuvuus on yhä tärkeämpi. Kuusikymmpisenä pelkästään katan tekeminen saattaa tuntua hyvältä...

Kirjoitukseni ei ole kata-harjoittelua vastaan tai sen puolesta. Sen sijaan se on suunnattu usein nähtyjä käsittämättömän epä-älyllisiä ja naiveja kata-aiheisia kirjoituksia vastaan...

15

2755

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • flamm'ee

      Tarkoitatko O-senseillä Gichin Funakoshia?

      "Kirjallisten haastattelujen mukaan heistä jokainen kuitenkin myöntää, ettei katalla ole (enään) mitään tekemistä taistelutaitojen kanssa, mutta ne ovat hyvää liikuntaa ja fyysistä meditaatiota."

      Lähde? Minkä karaten tyylisuunnan korkea-arvoiset senseit ja kuinka suuri osa heistä?

      • kenttis

        katan muodolla ei juuri olekkaan tekemistä taistelutaitojen kannalta. Bunkaissa on sitten sitä kamppailulua ja toimivia tekniikoita. Pelkällä muototreenillä ei saada mitään tarpeellista aikaan. Onhan sitä toki kiva katsella. Hyvä muistikaava se kuitenkin on, mutta sitä ei tulisi painottaa liikaa.

      • kenttis
        kenttis kirjoitti:

        Kuten flammeekin sanoi, olisi kiva tietää ketkä senseit ovat noin menneet sanomaan.

      • Varjo

        "O" tarkoittaa yleisemmin "suurta miestä" lihavassa mielessä kuin siinä mielessä missä länsimaiset harrastajat haluaisivat etuliitteen "O" ajatella. Tarkoittaako ketjun aloittaja kenties, että funakoshi oli sitten lihava..

    • katasta

      Ota asioista selvää ennen ku mulle rupeet...

      "Kirjoitukseni ei ole kata-harjoittelua vastaan tai sen puolesta. Sen sijaan se on suunnattu usein nähtyjä käsittämättömän epä-älyllisiä ja naiveja kata-aiheisia kirjoituksia vastaan..."

      Minun kirjoitukseni ei ole budo-aiheista besserwissailua vastaan tai sen puolesta. Silloin vain potuttaa kun sitä harjoitetaan käsittämättömän naiviin, epä-älylliseen tyyliin!

      • loco

        Katassa on hyvää se:parantaa keskittymiskykyä, oman kehon hallitaa,kehittää kuudetta aistia,parantaa paineen alla suoriutumista,kohentaa kuntoa,antaa hyvän mielen onnistuessaan,se joka tämän ymmärtää hänessä on ainesta tulla hyväksi karatekaksi.

      • Okinawahojoka
        loco kirjoitti:

        Jep. Maailman huippuammattinyrkkeilijätkin treenaavat nykyään nyrkkeilykatoja. Ne tosin ovat salaisia, jotteivät vastustajat saisi etua.

        Parhaat thainyrkkeilijätkin treenaavat katoja. Moni ei vain sitä tiedä.

        Parhailla vapaaottelijoilla, kuten Chuck Liddell, on myös omia katojaan.

        Puhumattakaan karatesta, joka on kehitetty oikeaan taisteluun, eikä mihinkään pistehippaan kuten ym. lajit. Katuoloissa karate on noita paljon tehokkaampaa, ja suuri ansio tästä kuuluu sille, että karate on kata ja kata on karate.

      • Karateka*
        Okinawahojoka kirjoitti:

        "Jep. Maailman huippuammattinyrkkeilijätkin treenaavat nykyään nyrkkeilykatoja. Ne tosin ovat salaisia, jotteivät vastustajat saisi etua."

        Lukisin edelleen varjonyrkkeilyn kataksi.. Tiedän nyrkkeilijöille tuntuu olevan täysin mahdotunta tunnustaa asiaa imago syistä "mehän ei mitään kataa tehdä"... Varjonyrkkeilyllä ja katalla on kuitenkin melkopaljon yhteneväisyyksiä..

      • maa kutsuu
        Karateka* kirjoitti:

        Höpö höpö se mitään kataa ole. Katahan on näiden net.senseiden mukaan "fiksu setti" tekniikoita, joita on säilötty tällaiseen liikesarjaan, jota analysoimalla sitten löytyy tieto kuinka pärjätä tappeluksessa.

        Nyrkkeilyssä ei ole mitään tällaista. Äläs nyt yritä kepuloida!

      • kenttis
        maa kutsuu kirjoitti:

        Höpö höpö se mitään kataa ole. Katahan on näiden net.senseiden mukaan "fiksu setti" tekniikoita, joita on säilötty tällaiseen liikesarjaan, jota analysoimalla sitten löytyy tieto kuinka pärjätä tappeluksessa.

        Nyrkkeilyssä ei ole mitään tällaista. Äläs nyt yritä kepuloida!

        Nyrkkeilyssä kun saa vain lyödä, niin monipuolisia tekniikoita sisältävä kata olisikin tarpeeton. Siksi nyrkkeilijöillä on tuo oma versio katasta eli varjonyrkkeily.

      • Kepu
        kenttis kirjoitti:

        Nyrkkeilyssä kun saa vain lyödä, niin monipuolisia tekniikoita sisältävä kata olisikin tarpeeton. Siksi nyrkkeilijöillä on tuo oma versio katasta eli varjonyrkkeily.

        Älä viitsi kirjoittaa asiasta, mistä sinulla ei ole tietoa. Miten voit karatekana sanoa että varjonyrkkeily on versio katasta? Se o karatekoitten homma tehdä ennalta arvattuja liikesarjoja. Nyrkkeilyssä ei ole tietääkseni mitään kataan liittyvää.

      • vaikka naurattaisi
        Kepu kirjoitti:

        Älä viitsi kirjoittaa asiasta, mistä sinulla ei ole tietoa. Miten voit karatekana sanoa että varjonyrkkeily on versio katasta? Se o karatekoitten homma tehdä ennalta arvattuja liikesarjoja. Nyrkkeilyssä ei ole tietääkseni mitään kataan liittyvää.

        Katsos kun näiden senseit ovat näille noin treeneissä sanoneet, niin tokihan ne uskovat. Budolajit ja vastaavat itämaiset kamppaililajit ovat monille eräs uskovaisuuden muoto.

      • sus
        vaikka naurattaisi kirjoitti:

        Katsos kun näiden senseit ovat näille noin treeneissä sanoneet, niin tokihan ne uskovat. Budolajit ja vastaavat itämaiset kamppaililajit ovat monille eräs uskovaisuuden muoto.

        Jep, katat on budolajien raamattu. Niistä löytyy kaikki mitä kukin haluaa löytää.

      • Varjo
        loco kirjoitti:

        Katassa on hyvää se:parantaa keskittymiskykyä, oman kehon hallitaa,kehittää kuudetta aistia,parantaa paineen alla suoriutumista,kohentaa kuntoa,antaa hyvän mielen onnistuessaan,se joka tämän ymmärtää hänessä on ainesta tulla hyväksi karatekaksi.

        Katassa onnistuu aina, ihan aina. Ilma ei lyö takaisin. Niinpä katamestari voi aina poistua salilta voittajana.

      • Janne
        Varjo kirjoitti:

        Katassa onnistuu aina, ihan aina. Ilma ei lyö takaisin. Niinpä katamestari voi aina poistua salilta voittajana.

        Ainakin katoja katsomalla huomaa helposti kunkin karatekan tekniikan tason. Eli toimivat mielestäni hyvin esim. vyökokeiden osa-alueena. Jostain ruskean vyön tasolta eteenpäin ehkä alkaa löytymään kunkin tekniikan toimivuuskin tietyssä tilanteessa. Alempien vöiden katoja katsoessa kannattaa muistaa että katan tekniikoiden tarkoitus tuskin on vielä sisäistetty ja tehdään vain "suuntia". Itsekin vielä aloittelija (sininen).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      167
      2804
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      201
      2087
    3. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      50
      1922
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1766
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1658
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1531
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      81
      1234
    8. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1080
    9. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1039
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      196
      1020
    Aihe