Ilma nousee höyryten

Routainen maa kuin jäätynyt vuori. Niin kylmä on, että kaikki energia pysähtyy ja elämä jäätyy aloilleen. Pureva kuiva ilma tunkeutuu ytimiin, sen viima täyttää jokaisen. Lumesta ja jäästä veistyy kasoittain pääkalloja, ne ovat elämän ja kuoleman välissä jossain. Ilman vettä ei mikään kasvi, ei mikään orgaaninen, eikä yksikään elollinen pysty elävää virtaa virtauttamaan ja eikä raikasta ilmaa hengittämään.

Mutta kun jostakin tulee käsittämätön lämpö. Se säteilee Auringon lailla ympärilleen ja sen ihanan hellivän energian tunteen jokainen. Se sulattaa jäätyneen maan ja herättää sen unesta, jota luultiin ikuiseksi ikiroudaksi. Mutta ilman vettä sekään ei olisi mitään. Missään ei tätä tärkeää elixiiriä ole havaittavissa, kunnes näemmekin usvaista utua nousevan siitä kylmästä elottomasta massasta. Se nousee ylöspäin kuin enkeli siivilään ja levittää voimansa kuin kotka yläilmoissa. Se tuo kostean tunteen hengitysteille ja ravitsee jokaista sitä aistivaa onkaloa.

Se on vettä! Vettä jota ei pitänyt ollakkaan! Kuinka hämmästyneenä sitä ihaillaan, kun tajutaan että mahdottomasta tulikin mahdollista ja kuolleista tulikin eläviä. Kiteytyneenä sitä ei voinut kukaan ymmärtää, mutta tämä valtava Auringon lailla loistava superenergia sitä vapauttaa. Se ottaa sen lämpimään syleilyynsä, se ottaa sen hoiviinsa. Se tempaisee sen elämään, joka aina on ollut, mutta viimeinkin se on tullut eläväksi!