Routainen maa kuin jäätynyt vuori. Niin kylmä on, että kaikki energia pysähtyy ja elämä jäätyy aloilleen. Pureva kuiva ilma tunkeutuu ytimiin, sen viima täyttää jokaisen. Lumesta ja jäästä veistyy kasoittain pääkalloja, ne ovat elämän ja kuoleman välissä jossain. Ilman vettä ei mikään kasvi, ei mikään orgaaninen, eikä yksikään elollinen pysty elävää virtaa virtauttamaan ja eikä raikasta ilmaa hengittämään.
Mutta kun jostakin tulee käsittämätön lämpö. Se säteilee Auringon lailla ympärilleen ja sen ihanan hellivän energian tunteen jokainen. Se sulattaa jäätyneen maan ja herättää sen unesta, jota luultiin ikuiseksi ikiroudaksi. Mutta ilman vettä sekään ei olisi mitään. Missään ei tätä tärkeää elixiiriä ole havaittavissa, kunnes näemmekin usvaista utua nousevan siitä kylmästä elottomasta massasta. Se nousee ylöspäin kuin enkeli siivilään ja levittää voimansa kuin kotka yläilmoissa. Se tuo kostean tunteen hengitysteille ja ravitsee jokaista sitä aistivaa onkaloa.
Se on vettä! Vettä jota ei pitänyt ollakkaan! Kuinka hämmästyneenä sitä ihaillaan, kun tajutaan että mahdottomasta tulikin mahdollista ja kuolleista tulikin eläviä. Kiteytyneenä sitä ei voinut kukaan ymmärtää, mutta tämä valtava Auringon lailla loistava superenergia sitä vapauttaa. Se ottaa sen lämpimään syleilyynsä, se ottaa sen hoiviinsa. Se tempaisee sen elämään, joka aina on ollut, mutta viimeinkin se on tullut eläväksi!
Ilma nousee höyryten
7
218
Vastaukset
- Anonyymi
Voi että ihana kirjoitus, kiitos tästä!
🖤- Anonyymi
Novaya kirjoitti:
Kiitos kuuluu Rakkaudelle!❤️
Voi minä uskon sen. Kai siitä saa silti muutkin kiittää? :)
Anonyymi kirjoitti:
Voi minä uskon sen. Kai siitä saa silti muutkin kiittää? :)
Rakkaus kuuluu kaikille, rakas ystävä!❤️
- Anonyymi
Novaya kirjoitti:
Rakkaus kuuluu kaikille, rakas ystävä!❤️
Kiitos, näin minäkin sen näen. :)
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
❤️ Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?516510- 654946
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki994729Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t273525- 2043144
- 412925
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/222796mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132769- 1561631
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3341577