Orpon ja Purran pöpylismiä: velka- ja bensanhintavalheella valtaan

Muun muassa tätä se Orpon ja Purran pöpylismi sitten oli:

Nyt Purra väittää ettei voi maailman markkinahinnoille mitään , vaikka bensan hinnasta 60 % on veroa.

Purra ja Orpo ottavat velkaa 11,5 miljardia velkaa ensi vuodelle eli paljon enemmän kuin Sanna Marinin hallitus otti tälle vuodelle.

Populismin määritelmä: Populistit tavoittelevat kansansuosiota usein kansankiihotuksellisin keinoin. Vetoavat aioihin, joilla uskovat saavansa kansan tukea.
81504
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Sinäkö uskoit, vaikka Sanna koko ajan kertoi ketä he ovat.

Äänestä

Tyhmiä saa hööpöttää.

Äänestä

Kaikki on ollut pelkkää petosta, mutta oikessa olleen Sanna Marinin pelko on niin hirveä että vallan vahtikoirat haukkuvat vain häntä.

Äänestä
  • Erikoista vallan vahtikoirrana oloa. Haukutaan oppositiota ettei se pääsisi valtaan. Outoa.

    Äänestä

  • Lähtikö Sanna äänestäjiään pakoon?

    Äänestä

  • Nyt tuo täystuho on Tony Blairin palkkalistoilla.
    Blair sanoi, että lännen valtakausi on lopuillaan Kiinan mennessä ohitse.
    Tuloksista päätellen lännen tuho koettaa pikemmin kuin arvaammekaan - Sanna on asialla.

    Äänestä

  • Pistetään vahtikoirat häkkiin. Kehtasi Orpo vielä anella anteeksipyyntöä Marinilta. Onneksi ei pyytänyt tältä himohaukkuja Purralta. On siinä helvetin erikoiset ihmiset maan johdossa. Saisivat kyllä hävetä ja jalkapuuhun.
    Nyt sitten valheellisen perustein istuvat ministeriaitiossa.
    TÄMÄ HALLITUS EI VELAKSI ELÄ JA KÖYHILTÄ EI LEIKATA. Kyllä arkkipiispa Luona kirjoitti hyvän kannanoton.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Lähtikö Sanna äänestäjiään pakoon?

    Lähti kuule Raaka Riikka Purran ainaista haukkumista pakoon. Kuka tuollaisen kun Purra on, viitsisi tehdä edes yhteistyötä. Hyvä kun lähti. Maailmalla arvostus on korkealla. Mutta ei Orpo/Purran kauhukabinetti. Saksalaisten antama nimi Suomen hallitukselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Nyt tuo täystuho on Tony Blairin palkkalistoilla.
    Blair sanoi, että lännen valtakausi on lopuillaan Kiinan mennessä ohitse.
    Tuloksista päätellen lännen tuho koettaa pikemmin kuin arvaammekaan - Sanna on asialla.

    Kyllä valitettavasti kateellisuus paistaa pahasti läpi kirjoittamastasi kommentistaa. V-tuttaa varmaan kun on suosittu esiintyjä muualla maailmassa. Ottaako noin koville, että oli pakko tulla tänne purkamaan pahaa oloasi kateutesi takia.

    Äänestä

Mitä populistien ja suhmureiden liitolta muuta voi odottaa.

Äänestä
  • Purra Petti Suomen Köyhät.

    Äänestä

Fasismi kumpuaa ihmisten tyytymättömyydestä. Orpo on oikeiston tiellä vasalleineen. Mitä heikommin kohdellaan alamaisia korreloituu ääri-ilmiöinä mielipiteitten ilmaisussa. Otteet kovenevat , joten tulevaisuus on diktatuurinen valvontayhteiskunta.
Kädet etuviistoon, pura,pura..

Äänestä
  • Miten sinä hoitaisit haittamaahanmuuton ongelmat? Juuri suurimmat jengiongelmat ovat tilastojenkin valossa haittamaahanmuuttajien aiheuttamat.
    Kerro ratkaisusi tähän ongelmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Miten sinä hoitaisit haittamaahanmuuton ongelmat? Juuri suurimmat jengiongelmat ovat tilastojenkin valossa haittamaahanmuuttajien aiheuttamat.
    Kerro ratkaisusi tähän ongelmaan.

    Samaan tyyliin kuin persutkin hoitaisin.
    Koulutusta, jotta oppisivat olemaan ihmisiksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Samaan tyyliin kuin persutkin hoitaisin.
    Koulutusta, jotta oppisivat olemaan ihmisiksi.

    Kaikilla oli mahdollisuus mennä kouluun Marinin hallituksen aikana. Mutta, eipä tuo ole auttanut mitään.
    Paras keino on, että haittamaahanmuutto estetään.
    Ruotsissa ongelmien aiheuttajat ovat pääsääntöisesti maahanmuuttajataustaisia.
    Meille ei saa tulla samaa ongelmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eihän meillä ole ongelmaa, kuten toteat.
    Ongelmana on vähänkoulutetut persut. Johtonbe vie kuin pässejä narussa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Miten sinä hoitaisit haittamaahanmuuton ongelmat? Juuri suurimmat jengiongelmat ovat tilastojenkin valossa haittamaahanmuuttajien aiheuttamat.
    Kerro ratkaisusi tähän ongelmaan.

    Sinimusta Liike.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Eihän meillä ole ongelmaa, kuten toteat.
    Ongelmana on vähänkoulutetut persut. Johtonbe vie kuin pässejä narussa.

    Totta, ongelma on persut. Eivät ole päteviä poliitikkoja. Olleen liian vähän aikaa mukana politiikassa. Koulutustaso voisi olla vähän parempi osalla. Mutta, kansanedustajat ovat säkälle päässeet eduskuntaan.

    Äänestä

Onneksi meillä on nyt viisas ja asiansa osaava sisäministeri Mari Rantanen.
Kuuntelin ja katselin juuri Ykkösaamun, jossa hän oli haastateltavana. Ei voi muuta kuin ihailla hänen osaamistaan. Kerrankin toimittaja kuunteli mitä hänelle kerrottiin ja vastattiin, eikä keskeyttänyt haastateltavan puhetta. Mikä sinänsä oli ihan uutta. Niin vankkaa tietoa sieltä tuli.

Äänestä
  • Persutietämys ei ole kovin ylevää kuultavaa.
    Asian puhuminen on jotain muuta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Persutietämys ei ole kovin ylevää kuultavaa.
    Asian puhuminen on jotain muuta.

    Niinkuin teki vihreiden ohisalo.Pisti kaikki muiden syyksi kun ei informoitu?Päänsä tunki pensaaseen ilmastokiimassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Niinkuin teki vihreiden ohisalo.Pisti kaikki muiden syyksi kun ei informoitu?Päänsä tunki pensaaseen ilmastokiimassa.

    Persupersu, teitä on informoitu.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Persutietämys ei ole kovin ylevää kuultavaa.
    Asian puhuminen on jotain muuta.

    Mitä tiesi Ohisalo?
    Kerro mitä Mari Rantanen sanoi väärin?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mitä tiesi Ohisalo?
    Kerro mitä Mari Rantanen sanoi väärin?

    Persu et ymmärrä totuutta,joten mitä hän sanoi on aivan yhdentekevää.
    Infoa itseäsi,kouluttaudu.
    Eheytä itsesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Persu et ymmärrä totuutta,joten mitä hän sanoi on aivan yhdentekevää.
    Infoa itseäsi,kouluttaudu.
    Eheytä itsesi.

    Mitä hyvää Ohisalo sai aikaan? Mitä tärkeitä asioita Rantanen nyt ajaa? Vertaa niitä toisiinsa ja kerro kumman ajamat asiat ovat parempia.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Mitä hyvää Ohisalo sai aikaan? Mitä tärkeitä asioita Rantanen nyt ajaa? Vertaa niitä toisiinsa ja kerro kumman ajamat asiat ovat parempia.

    Sai aikaan, persut ei saa aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Mitä hyvää Ohisalo sai aikaan? Mitä tärkeitä asioita Rantanen nyt ajaa? Vertaa niitä toisiinsa ja kerro kumman ajamat asiat ovat parempia.

    Rantanen ei tee muuta kun soittaa suutaan. Ei pysty viemään asiaa loppuun saakka. Ei pelkällä suun soitolla pärjää. Tätähän petsut vaan harrastaa. Ei lopullista vastuuta oteta. Syyttely ja valehtelu on persujen paha vika.

    Äänestä

PURRA PUHUU PASKAA, MAILMAN MARKKINA HINTA RAAKAÖLJYSTÄ EI VAIKUTA SUOMEN BENSAN TUOTANTO HINTAAN BENSA ON RAAKAÖLJYN TUOTTAMA JÄTE.

Äänestä
  • Persut valehtelevat ja lupaileevat turhia äänestäjilleen, maanisille rasisteille joilla ei järki päätä pakota.

    No nyt ne seuraavaksi leikkaa äänestäjiltään.

    Äänestä

  • Kuinka kauan tuo Purra saa vielä valehdella.

    Äänestä

Onneksi saatiin pätevistä pätevin sisäministeri. Perussuomalaisten Mari Rantanen.
Suomi ei olisi enää kestänyt yhtäkään Ohisaloa.

Äänestä
  • Kuka,mikä,ennen kaikkea miksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kuka,mikä,ennen kaikkea miksi.

    Mitä yrität kysyä? Etkö tiedä kuka on nykyinen sisäministeri?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mitä yrität kysyä? Etkö tiedä kuka on nykyinen sisäministeri?

    Koska lakkasit uskomasta persulogiaan.

    Äänestä

  • Mari Ranranen ei pärjää ministerinä. Kuinka voi tehdä yhteistyötä ruotsalaisten kanssa, kun ei osaa ruotsia?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mitä yrität kysyä? Etkö tiedä kuka on nykyinen sisäministeri?

    Ei ainakaan mikään ruudinkeksijä. Suutaan kyllä osaa soittaa välttävästi tämä Rantanen.

    Äänestä

Kertokaas ny, mitä päätöksiä orponhallitus on tehnyt.

Äänestä
  • Lue hallitusohjelma, niin tiedät. Kuuntele ja katsele esim. eduskunnan kyselytuntia.
    Kyselytunti tulee joka torstai tv. ykköseltä klo 16:00. Seuraa politiikkaa, niin tiedät jotain.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Lue hallitusohjelma, niin tiedät. Kuuntele ja katsele esim. eduskunnan kyselytuntia.
    Kyselytunti tulee joka torstai tv. ykköseltä klo 16:00. Seuraa politiikkaa, niin tiedät jotain.

    Päätöksiä, ei aikomuksia.
    Mitä hallitus on vienyt eduskunnan päätettäväksi.
    Kyselytunnit ei ole päätöksen tekoa.
    Opi sinäkin, että puheet ja teot ovat eriasioita.
    Edellinen hallitus teki, ei pälättäny joutavia.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Lue hallitusohjelma, niin tiedät. Kuuntele ja katsele esim. eduskunnan kyselytuntia.
    Kyselytunti tulee joka torstai tv. ykköseltä klo 16:00. Seuraa politiikkaa, niin tiedät jotain.

    Eihän sitä viitsi edes katsoa persujen takia. Kyllä neljä vuotta riitti Purra huuteluja ja nälvimistä. Epäluottamusaloitteet joka viikkoinen Purran pakonomainen sanoma.
    Älä tule neuvomaan mitä kukin haluaa tietää persujen touhuista.

    Äänestä

Suomi ei tuota öljyä kuten norja , mutta uusi ydinvoimala toiminnassa , joten osta sähköauto ja se markkinasähkö halpeni 🙂

Mitä velkaan tulee niin perustuslakiin pitää kirjoittaa ettei velkaa saa ottaa

Äänestä

Bensan hinta ei ole niin suuri ongelma, kuin haittamaahanmuuton ongelmat ja lisääntyvä katujengiväkivalta.
Tämä vasemmiston pitäisi pitää mielessä. Haluatte ottaa vastaan kaikki tänne pyrkivät.
Kuljette Ruotsin tietä.

Äänestä
  • Ruotsista ne rikolliset tänne pyrkivät.
    Katujengit ovat eri asia ja niihin kuuluu kantiksiakin samoin kuin mopopiitteihin, ryhmäkiusaamisiin ja joukkopahoinpitelyihin. Kuolemantapaukset niissä ovat kantisten, eivät mamujen aiheuttamia.
    Yhtä lailla kotouttamista siis tarvitsevat kantislapsetkin mutta oikeistohallituksen politiikalla yhteiskuntaa eriytetään siten, ettei oinein ole yhtenäistä tai edes jonkkntasoista alustaa mihin ihmislapsia kokoutetaan.
    Edellinen hallitus teki koulu-uudistuksen mutta lasten ilkiövanhemmat pilaavat senkin.

    Äänestä

Bensan hinta on hyvä esimerkki oikeistohuuhaasta.
Muunneltu totuus, sen mukaan kuin rahkeet riittää.
Ei mitään lupausta ole viety päätökseen.
Oisko eronpaikka, pääsee oikea hallitus työhön.
Vasemmisto on oikeassa.

Äänestä
  • Vasemmisto ottaa vastaan avosylin kaikki tänne tulijat. Mutta, Ei mieti millä rahalla ne kaikki elätetään ja asutetaan ja työllistetään.

    Äänestä

Vihervasemmisto ideologiaan kuuluu ajaa sähköautolla.
Oletko puolueesi petturi?

Äänestä
  • Ei se muuta asiaa Vasemmisto tekee mitä lupaa.
    Oikeisto tekee vain lupauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei se muuta asiaa Vasemmisto tekee mitä lupaa.
    Oikeisto tekee vain lupauksia.

    Veaimmisto lupaa aina lisää velkaa, jota ei kuulemma koskaan tarvitse maksaa takaisin. Heillä on joku taikaautomaatti, josta saa rahaa niin paljon kuin vain kehtaa ottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Veaimmisto lupaa aina lisää velkaa, jota ei kuulemma koskaan tarvitse maksaa takaisin. Heillä on joku taikaautomaatti, josta saa rahaa niin paljon kuin vain kehtaa ottaa.

    Vasemmisto.....
    taika-automaatti...

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Veaimmisto lupaa aina lisää velkaa, jota ei kuulemma koskaan tarvitse maksaa takaisin. Heillä on joku taikaautomaatti, josta saa rahaa niin paljon kuin vain kehtaa ottaa.

    Oikeisto hamuaa aina velkaa ,
    maksatetaan alemmalle keskiluokalle ja sitä varatomallekin.
    Oikeisto lisää varallisuutta ylemmässä keskiluokassa ja sitä varakkaammalle.

    Maksun aika tulee fasisti, maksun aika tulee.

    Äänestä

Tälläkään aloituksella ei ole mitään tekemistä Tampereen asioiden kanssa.

Äänestä
  • Oleppa sitten kirjoittelematta.

    Äänestä

  • Onneksi meillä on hyvä sisäministeri, joka tarttuu nyt todella tärkeisiin asioihin. Kyllä tuon bensan hinnan kanssa aina pärjää, mutta pärjätäänkö jos meille rantautuu samaa porukkaa, joka terrorisoi nyt Ruotsin suuria kaupunkeja ja lähiöitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Onneksi meillä on hyvä sisäministeri, joka tarttuu nyt todella tärkeisiin asioihin. Kyllä tuon bensan hinnan kanssa aina pärjää, mutta pärjätäänkö jos meille rantautuu samaa porukkaa, joka terrorisoi nyt Ruotsin suuria kaupunkeja ja lähiöitä?

    Turhia hötkyilee. Pelottelee heikkohermosia persuja.
    Tapatta ennen invaasiota köyhät nälkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Onneksi meillä on hyvä sisäministeri, joka tarttuu nyt todella tärkeisiin asioihin. Kyllä tuon bensan hinnan kanssa aina pärjää, mutta pärjätäänkö jos meille rantautuu samaa porukkaa, joka terrorisoi nyt Ruotsin suuria kaupunkeja ja lähiöitä?

    Mitä se muka saa aikaan. Ei mitään. Soittaa vaan suutaan. Ei onnistu Rantaselta yksimään, turha hehkuttaa. Persut eivät ota vastuuta mistään.
    Surkein näköistä porukkaa tämän uuden hallituksen ministerit. Luotto on jo mennyt alkumetreillä.

    Äänestä

Vasemmistopopulismi näkyy nyt ulosmarsseina ja uhkailuna lakoista. Se on hyökkäys demokraattisesti valittua Eduskuntaa vastaan. Se on yhteiskuntaterroria. SDP ja Vasemmistoliitto ovat mobilisoijia.

Ei tullut hyvää sata vuotta sitten. Ei tullut hyvää 1992. Ei saavutettu mitään Sipilän hallitusta vastaan hyökätessä. Se oli vain voimannäyttöä. Henkistä väkivaltaa ja kiristystä. Häpeäksi demareille, Häpeä.

Äänestä
  • Puolustaa työläisten toimeentuloa.
    Se on kunnon populismia.

    Äänestä

  • Historia toistaa itseensä. Mutta persut on pilannut koko eduskunnan maineen. Yksi kunnon oppinut ministeri on Elina Valtonen. Hallitsee monta eri alaa politiikassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Historia toistaa itseensä. Mutta persut on pilannut koko eduskunnan maineen. Yksi kunnon oppinut ministeri on Elina Valtonen. Hallitsee monta eri alaa politiikassa.

    Sisäministeri Rantanen tekee nyt hyvää työtä, tosin kuin edellinen. Joka otti kaikki tulijat avosylin vastaan. Maksoi mitä maksoi.

    Äänestä

No jos hyvinvointivaltio pitää purkaa aloitetaan eduskunnasta puolet pellolle.

Äänestä

Edellisen hallituksen jäljiltä on sellainen velkakuorma jäänyt, että kyllä se suurin pölhöpopulisti löytyi Tampereelta. Onneksi itse tajusi lähteä takavasemmalle livohkaan.

Äänestä
  • Se on puolet petäjäistä sinunkin höpinöissä jos ei enemmänkin.
    Sitähän te meille yritätte taas tarjota.

    Äänestä

  • Nykyiset hsllitusvastuussa olevat puolueet kannattivat 95%:sesti niitä edellisen hallituksen ottamia velkoja, joista nyt tekopyhästi msrmsttavat ja ottsvst vielä enemmän velkas päälle, jotta saavat parempiosaisille paremmat olot.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Nykyiset hsllitusvastuussa olevat puolueet kannattivat 95%:sesti niitä edellisen hallituksen ottamia velkoja, joista nyt tekopyhästi msrmsttavat ja ottsvst vielä enemmän velkas päälle, jotta saavat parempiosaisille paremmat olot.

    Vaativat edellisen hallituksen aikana vielä lisää velanottoa eri kohteisiin.

    Äänestä

  • Olet kyllä erittäin tyhmä ua ehkä kateellinen Marinille? Sairastitko Koronan. Mitä mieltä olet Ukrainen sodasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Olet kyllä erittäin tyhmä ua ehkä kateellinen Marinille? Sairastitko Koronan. Mitä mieltä olet Ukrainen sodasta?

    Venäjä aloitti Ukrainan sodan.
    Mistä Marinille pitäisi olla kateellinen? Mielestäni ei yhtään mistään.
    Hyvin moni sairasti koronan, vaikka Marin oli pääministeri.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Se on puolet petäjäistä sinunkin höpinöissä jos ei enemmänkin.
    Sitähän te meille yritätte taas tarjota.

    Paljonko menetät nyt yhteiskunnan tukirahoja? Oletko siitä katkera? Miten olisi jos menisit töihin?

    Äänestä

  • Turhaan syyttelet. Tämän hallituksen Orpo/Purra se vastaa saakin jättisuuren velkataakan seuraavalle hallitukselle. Tämä hallitus ei saa mitään muuta aikaan kuin pettämällä kansan.
    Tämä hallitus ei elä velaksi. Kuinka kehtaavat vielä istua eduskunnassa

    Äänestä

  • Taidat olla kateellinen. Marinilla menee hyvin. Toisin kuin Purralla joka petti äänestäjänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Venäjä aloitti Ukrainan sodan.
    Mistä Marinille pitäisi olla kateellinen? Mielestäni ei yhtään mistään.
    Hyvin moni sairasti koronan, vaikka Marin oli pääministeri.

    Hyvin hoiti kaiken ylimääräisen mitä tuli vastaan hänen kaudellaan.. Sinua v-tuttaa kun Marinilla menee hyvin. Siksi käyt täällä haukkumassa. On arvostettu henkilö ulkomailla. Purra ei ole, eikä koko Purran hallitus kauhukabinetti.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Paljonko menetät nyt yhteiskunnan tukirahoja? Oletko siitä katkera? Miten olisi jos menisit töihin?

    Kenelle on tarkoitettu sanomasi? Minä olen hyvin ansaitulla eläkkeellä pitkän työuran tehneenä.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Paljonko menetät nyt yhteiskunnan tukirahoja? Oletko siitä katkera? Miten olisi jos menisit töihin?

    Saanko palkkaa. Työ ei tekijäänsä elätä. Siitä hallitus pitää huolen.

    Olen muuten sitä mieltä,hallitus on tuhottava.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Kenelle on tarkoitettu sanomasi? Minä olen hyvin ansaitulla eläkkeellä pitkän työuran tehneenä.

    Sanoma on tarkoitettu kaikille niille, jotka ovat eläneet vuosikausia Kelan tukirahojen turvin. menemättä töihin, vaikka olisivat olleet kykeneviä siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Taidat olla kateellinen. Marinilla menee hyvin. Toisin kuin Purralla joka petti äänestäjänsä.

    Marin petti pahemman kerran äänestäjänsä, kun lähti saudien rahoittamiin hommiin.
    Purra jatkaa ministerin tehtävissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Hyvin hoiti kaiken ylimääräisen mitä tuli vastaan hänen kaudellaan.. Sinua v-tuttaa kun Marinilla menee hyvin. Siksi käyt täällä haukkumassa. On arvostettu henkilö ulkomailla. Purra ei ole, eikä koko Purran hallitus kauhukabinetti.

    Marinin tanssivideo pyörii vieläkin englantilaisissa nettilehdissä. Oletko muuten lukenut millaisia kommentteja englantilaiset lukijat kirjoittavat Marinista? Kannattaa lukea. Kaikki eivät ole suinkaan hurmioituneet hänestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Hyvin hoiti kaiken ylimääräisen mitä tuli vastaan hänen kaudellaan.. Sinua v-tuttaa kun Marinilla menee hyvin. Siksi käyt täällä haukkumassa. On arvostettu henkilö ulkomailla. Purra ei ole, eikä koko Purran hallitus kauhukabinetti.

    marin ei hoitanut yksin yhtään mitään. Hänellä oli kymmeniä avustajia ja koko hallitus apunaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    marin ei hoitanut yksin yhtään mitään. Hänellä oli kymmeniä avustajia ja koko hallitus apunaan.

    Persut eivät osaa edes valita itselleen avustajia ilman avustajia ja Orpo palkkasi vähän toisella nimellä sen turvallisuushenkilön, jota Marin ehdotti mutta nykyiset hallituspuolueet oppositiossa tyrmäsivät. Sanna oli taas niin oikeassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    marin ei hoitanut yksin yhtään mitään. Hänellä oli kymmeniä avustajia ja koko hallitus apunaan.

    Eiväthän Orpo ja Purrakaan sitten mitään hoida, eikö niin? Kuitenkin kauheasti sähläävät avustajiensa kanssa kansalaisten elämän pilaamiseksi ja ylittivät historiallisen roimasti hallitusneuvotteluihin varatun budjetinkin. Törsääjiä ja valtiota velkaannuttavia, ymmärtämättömiä toheloita..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Muun muassa tätä se Orpon ja Purran pöpylismi sitten oli:

Nyt Purra väittää ettei voi maailman markkinahinnoille mitään , vaikka bensan hinnasta 60 % on veroa.

Purra ja Orpo ottavat velkaa 11,5 miljardia velkaa ensi vuodelle eli paljon enemmän kuin Sanna Marinin hallitus otti tälle vuodelle.

Populismin määritelmä: Populistit tavoittelevat kansansuosiota usein kansankiihotuksellisin keinoin. Vetoavat aioihin, joilla uskovat saavansa kansan tukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu