Hallitus yrittää velkakauhistelulla hämärtää käsityksiä,

mitä se oikeasti yrittää saada aikaan esimerkiksi työmarkkinoilla.
Hallitus yrittää velkakauhistelulla myös oikeuttaa raakoja leikkauksiaan,
vaikka SUOMI ei ole erityisen velkaantunut valtio, ei EU-valtioihin eikä muihinkaan valtioihin verrattuna. Suomen julkinen velka on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kasvanut, mutta maltillisesti verrattuna useimpiin muihin maihin.
22396
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kun ei muulla kun valheella saa valtaa ei sitä muulla pysty pitämäänkään.
Jää nähtäväksi kauanko.

Äänestä

EU:uun velkaisin Italia on Suomea paremmassa tilassa . Tuon voisi aloituksentekijäkin halutessaan todeta .

Äänestä
  • ''EU:uun velkaisin Italia on Suomea paremmassa tilassa''

    EU maista velkaisin on Kreikka. Italia tulee hyvänä kakkosena.

    Italian velat ovat lähes 144,4 % (bkt)
    Suomi 76% (bkt)

    Äänestä

Suomi ei vielä poikkea velan suhteen eu maista, mutta huolestuttaa tämä hallitus ellei saa talouskasvua olemme kohta velkaisimpia maita.
Intoa on yrittäjyyttä lisää sitä myöten lisää työpaikkoja sanoo Orpo. Puheista on pitkä matka kasvuun ensin estettävä työttömyyden kasvu, sen jälkeen haalittava työvoimaa Orpon kuviteltuihin yrityksiin

Äänestä

Orpo saisi hakea sampoa Kalevalasta. Pörssi ei palkkaa ihmisiä töihin, pörssi voisi jakaa ruokaa köyhille.

Äänestä

Enimmäkseen persujen sekopäisiä kommentteja.

Äänestä

En ole vielä maistanut Nalle-karkkia
Haarukka ja veitsi on kyllä teroitettuna iskuun
haarukka pistää veitsi viiltää kulta kiiltää

kauhea meno pörssissä kun maailman huomio on kiintynyt Mantaa
Manta kiinnostaa

Wahlroosilta kysyttiin hänen tuoreen kirjansa julkistamistilaisuudessa, kannattaako haikailla Mantan perää

. ”Minulla on oma käsitykseni siitä, minkä arvoinen sen pitäisi olla. Ja jos osoittautuu, että se on pörssissä tätä edullisempi, ainakin minä tulen ostamaan lisää”, Wahlroos vastasi

Tämä ei ole suositus tms

Äänestä

Nalle Wahlroos elää toisessa ulottuvuudessa kaukana suomen taloudesta.

Äänestä
  • miten niin
    tietty Nalle ei kuuntele Ylen tai Hesarin toimittajia kuten täällä postaava pönttöremmi

    . ”Minulla on oma käsitykseni siitä, minkä arvoinen sen pitäisi olla. Ja jos osoittautuu, että se on pörssissä tätä edullisempi, ainakin minä tulen ostamaan lisää”, Wahlroos vastasi

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    miten niin
    tietty Nalle ei kuuntele Ylen tai Hesarin toimittajia kuten täällä postaava pönttöremmi

    . ”Minulla on oma käsitykseni siitä, minkä arvoinen sen pitäisi olla. Ja jos osoittautuu, että se on pörssissä tätä edullisempi, ainakin minä tulen ostamaan lisää”, Wahlroos vastasi

    Nallelta kysyttiin hallituksen leikkaamisesta, Wahlroos totesi liian vähän leikataan mikähän sitten oikea leikkaus aste, kuinka paljon köyhältä voi leikata että pysyy hengissä. Ei köyhää kannata tappaa nälkään, täytyy olla kohde jota voi lypsää.

    Äänestä

Mikä Pyhä on Ukrsinan sota? Sinne rahat menee ja velkarahakin?

Äänestä

Ukrainan jälleenrakennuksen komissaarikin on selvä, Halla-aho

siloin Nokia Kone Valmet Konecranes Tietoevry Neste ...
saavat eu-laskuun urakoita

Äänestä
  • Haluaako kansa Halla-ahon presidentiksi kuten se halusi Tarja Halosen, mitä arvelet.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Haluaako kansa Halla-ahon presidentiksi kuten se halusi Tarja Halosen, mitä arvelet.

    ''Haluaako kansa Halla-ahon presidentiksi...''

    Presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö.

    Halla on sivari !!!

    Äänestä

Tarja Halonen näyttää kivan näköiseltä mummolta,, ei ollut presidenttinä yhtä kaunis kuin Sanna Marin.
Mummot saa olla ihan itsensä näköisiä.

Äänestä

Kyllä on omituista työväkeä.
Nimeää itsensä koyhäksi ja sitten "lypsää" yrittäjiä, jotka jo muutoinkin joutuvat kilpailemaan keskenään maailmanlaajuisesti, pystyäkseen järjestämään tälle työväelle työpaikat.
Surkeeta on!

Äänestä
  • Yrittäjää ei tarvii kurittaa sen paremmin kuin työntekijää, tiedän mitä maksaa palkata työvoimaa. työntekijä kustantaa työllään palkkansa ja työnantaja saa kilpailutilanteen mukaan tulonsa tuotteistaan.
    Valtio verotuksen kautta kohtelee miten kohtelee, yritys tarvitsee tulonsa ja työntekijä tulonsa, työntekijä voi saada erillaisia tukimuotoja ellei palkka riitä elämiseen yrittäjä ei saa pääsääntöisesti mitään tukia.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Yrittäjää ei tarvii kurittaa sen paremmin kuin työntekijää, tiedän mitä maksaa palkata työvoimaa. työntekijä kustantaa työllään palkkansa ja työnantaja saa kilpailutilanteen mukaan tulonsa tuotteistaan.

    valehtelija tarvitsee alustan jossa voi valehdella natsittaja jossa voi toimia nalkuttavana
    mutsina jne

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Yrittäjää ei tarvii kurittaa sen paremmin kuin työntekijää, tiedän mitä maksaa palkata työvoimaa. työntekijä kustantaa työllään palkkansa ja työnantaja saa kilpailutilanteen mukaan tulonsa tuotteistaan.
    Valtio verotuksen kautta kohtelee miten kohtelee, yritys tarvitsee tulonsa ja työntekijä tulonsa, työntekijä voi saada erillaisia tukimuotoja ellei palkka riitä elämiseen yrittäjä ei saa pääsääntöisesti mitään tukia.

    Halone ei ole yrittäjä vaan putinin renkivaimo

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Halone ei ole yrittäjä vaan putinin renkivaimo

    Voi olla kun noin hyvin tiedät.

    Äänestä

Ukko luulee halosta yrittäjäksi voi nenä

Äänestä

Hallitus on etääntynyt kauas siitä, mitä varten hallitus on olemassa.
Hallitus on nyt "rikkaitten sossu".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

mitä se oikeasti yrittää saada aikaan esimerkiksi työmarkkinoilla.
Hallitus yrittää velkakauhistelulla myös oikeuttaa raakoja leikkauksiaan,
vaikka SUOMI ei ole erityisen velkaantunut valtio, ei EU-valtioihin eikä muihinkaan valtioihin verrattuna. Suomen julkinen velka on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kasvanut, mutta maltillisesti verrattuna useimpiin muihin maihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu