teille ystävät kommentoineet jos olette ajelleet alapään karvoitusta.
Minä vain unohrin, että ens viikolla meillä on ystävien kanssa sauna ilta samalla ruotsinlaivalla ja nyt ajelin harmikseni itselle siistin viivan koska mieheni pitää siitä.
Vai enkö mene koko saunaan ?????
Minä vain unohrin, että ens viikolla meillä on ystävien kanssa sauna ilta samalla ruotsinlaivalla ja nyt ajelin harmikseni itselle siistin viivan koska mieheni pitää siitä.
Vai enkö mene koko saunaan ?????
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sehän on sinun juttu, eikä kuulu muille. Mee vaan ihan normaalisti.
Itselläni ollut täysposliini 4-5 vuotta, ja tänä aikana olen käynyt monissakin saunailloissa,ja myös yhteissaunoissa. Myös kesäisin laajan tuttavapiirin kutsuista kesämökkien saunoissa, ja siellä ei todellakaan uimapukuja käytetä.
No sama juttu aina silloin tällöin, mutta ei hätää kyllä siellä on aina joku muukin joka on sheivannut alapäätä. Itse en ole kyllä kokonaan karvattomana ollut muitten kaa, mutta onpa sattunut kerran oleen sellanenkin mukana pesisjoukkueen saunaillassa, eikä aiheuttanu minkäänlaista hämminkiä. Joten sinne vaan sekaan.
Mulla oli kerran harkat tyttöjen kans.
Harkkojen pääteeksi mentiin suihkuun, kuulin kun pukuhuoneesta alkoi kuulua muutaman tytön kikatusta.
Tajusin mennessäni pukeutumaan mistä oli kysymys.
Olinhan paripäivää sitten ajanut alapääni posliiniksi.
Ajattelin kuitenkin pukea niinkuin ei mitään. Vaikka tunsin lähtiessäni katseita selässäni.
Mene vain saunaan, ei se ole kuin kateutta jos nekatiivisiä kommenteja saat.
Ei ole kommentoitu siitä mitää vaikka kohta 2 vuotta oon leikannu/siistinyt. käyn kyllä uimahallissakin eikä sielläkää saa pitkiä katseita ;) rohkeesti vaan