Työssä jaksaminen ei ole hallitusohjelman tavoitteena, kun työehtoja muutetaan yksipuolisesti vain huonompaan suuntaan. Työterveyslaitoksen tutkimuksesta selviää, että joka neljäs työntekijä on vaarassa uupua työssään.
Miten kilpailukykyinen on yritys, jonka työntekijät ovat vaarassa uupua, eikä työssä jaksaminen ole kaikille mahdollista?
Suomessa työnantajilla on direktio-oikeus johtaa ja jakaa töitä, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa työntekijöiden myötämäärääminen on lailla turvattu. Työntekijöiden edustaja, luottamusmies on Ruotsissa yrityksen hallituksen jäsen.
Työelämän pelisääntöjä tulee uudistaa myös Suomessa:
1. Myötämääräämislaki myös Suomeen.
2. Palkansaajarahastot.
Mahdollisia lomautuksia ja irtisanomisia varten työnantaja sijoittaa tietyn summan yrityksen tuloksesta yrityksen työntekijöiden palkansaajarajastoon, josta maksetaan lomautetulle tai tuotannollisista syistä irtisanotuille taloudellista tukea tietyn ajan aikana, esim. uudelleenkoulutukseen, Saksan mallin mukaan.
3. Itseohjautuva työryhmät
Useissa nykyaikaisissa yrityksissä itseohjautuva työryhmät ovat yleistyneet.
Työntekijöiden yhteistyö on kilpailukyvynkin kannalta erittäin tärkeää ja parhaiten yhteistyö sujuu itseohjautuvuuden avulla, mitä on myös kokeiltu ja hyväksi havaittu, esimerkiksi Hollannissa.
Kaikkein huonoin johtamistapa on "mobiili-johtaminen", kun työntekijät käyttävät liian suuren osan työajastaan (äppien avulla) työnsä raportointiin, jonka jälkeen työntekijöiden raporttien tarkastus ja niistä edelleen raportointi siirtyy seuraavaan portaaseen. Esimiesten "raportti-johtamisen" sijaan, esimiesten tulisi tukea itseohjautuvuutta ja itseohjautuvia työryhmiä luottaen ja kannustaen.
Itseohjautuvissa työryhmissä työryhmä innovoi, kehittää, ottaa vastuuta ja vastaa työn tuloksesta. Se on nykyaikaa ja tuloksellista työntekoa.
Työelämän uudistukset eivät onnistu sanelupolitiikalla tai työehtoja heikentämällä entisten patruunalakien mukaan kuulematta työelämän asiantuntijoita ja työntekijöitä itseään.
Työministeri Satonen peräänkuuluttaa työntekijäpuolelta esityksiä, jotta työllisyyttä ja kilpailukykyä saataisiin Suomessakin parannettua.
Nyt pitäisi neuvottelupöytään työntekijöiden tuoda heikennysten sijaan uudistuksia muun muassa työuupumuksen estämiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Suomeenkin tulee saada sanelupolitiikan sijaan MYÖTÄMÄÄRÄÄMISLAKI, PALKANSAAJARAHASTOT ja
ITSEOHJAUTUVA TYÖRYHMÄT.
Työelämän uudistukset ovat todella tarpeen
31
306
Vastaukset
- Anonyymi
Tärkeä aihe. Työhyvinvoinnin lisäämisellä voi saada paljon. Se vähentää poissaoloja ja lisää työtehoa.
Johtaminen on tässä tärkeässä roolissa ja hallitus antaa huonosta johtamistaidosta malliesimerkin eli sanelee ja kuuntelematta ja osaamattomuuttaan ei näe asioita useammalta kantilta.
Hallitusohjelmassa on hyvää sotealueiden kustannustehokkuuden vertailu. Hyvistä malleista kannattaa ottaa oppia, mutta olisi hyvä tehdä työhyvinvointi vertailu olis myös paikallaan ja ottaa oppia hyvästä johtamisesta.- Anonyymi
https://valtioneuvosto.fi/-//1271139/tyottomyyden-kasvot-oecd-n-tutkimusraportti-tarkastelee-suomalaista-tyottomyytta-ihmiskeskeisesta-nakokulmasta-
Lue OECD:n raportti suomalaisesta työttömyydestä. Työttömiä työnhakijoita on n. 250.000. Syitä em. Tutkimuksen mukaan syitä on useita, kahdeksan pääasiallista syytä mainitaan. Työttömyyden syynä ei ole "kannustinloukku", ei ole "lusmuilu" eikä työttömyysturva taso.
Jos halutaan vähentää työttömyyttä ja lisätä työllisyyttä, tulee poistaa työllistymisen esteitä. Ensin on tiedettävä mitä ovat oikeita työllistymisen esteitä.
Työttömyysturvan ja sosiaaliturvan heikentäminen ei tuo uusia työpaikkoja eikä lisää työllisyyttä. Päinvastoin. - Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:

Työttömyysturvan ja sosiaaliturvan heikentäminen ei tuo uusia työpaikkoja eikä lisää työllisyyttä. Päinvastoin.Kukakohan "asiantuntija" on tuonkin tutkimuksen tehnyt?
Tuskin on tuo keneltä voi lisätietoja kysellä.
Aikamoista yleistys ja oletus huttua, tosin noin lyhykäisestä selostuksesta ei voi mitään perustelujakaan löytää . Mutta väitän että tutkimus on tehty tyyliin siitä "mistä aita on matalin". Pääasia että itsellä on hyväpalkka ja se juoksee.
Ja siirretty syitä paikasta toiseen, kuten terveydelliset syyt työllistymiseen. Silloin on aika laittaa tällaiset suoraan sairaseläkkeelle eli melkein puolet työttömistä. Mutta kun viisaudessaan sairaseläkkeelle ei pääse kuin terveet suurituloiset elitistiset työnvieroksujat, jotka listautuvat myös toisessa kohtaa muualta kuin työstä saaduista tuloista, joka myös kummastuttaa syynä tässä tutkimuksessa.
OSaamispula on ilmiseklvää mutta ei täsä tapauksessa johon on ilmiselvästi valittu asiantuntija joka ei osaa tehtäviään, pääasiana on varmaan ollutkin että tuottaa vain sujuvasanaista tekstiä ilman että ne oikeat syyt työllistymisen esteille tutkimuksessa eivät tule esille
Listasta puutttuu myös palkanmaksu haluttomuus josta on saatu iltapäivälehdistä lukea ueseampaankin otteeseen. Kun ei joku ole saanut marjanpoimintaan urakkapalkalla ketään töihin tai toinen yrittäjä 6€ tuntipalkalla palkattua ketään tai nollatuntisopimukset. tulet töihin kun soitetaan vartissa.. Suunnittele siinä sitten elämääsi. Samaanaikaan huudetaan näillä loilla työvoimapulaa kun ei saa edes korvausta vaivoihinsa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukakohan "asiantuntija" on tuonkin tutkimuksen tehnyt?
Tuskin on tuo keneltä voi lisätietoja kysellä.
Aikamoista yleistys ja oletus huttua, tosin noin lyhykäisestä selostuksesta ei voi mitään perustelujakaan löytää . Mutta väitän että tutkimus on tehty tyyliin siitä "mistä aita on matalin". Pääasia että itsellä on hyväpalkka ja se juoksee.
Ja siirretty syitä paikasta toiseen, kuten terveydelliset syyt työllistymiseen. Silloin on aika laittaa tällaiset suoraan sairaseläkkeelle eli melkein puolet työttömistä. Mutta kun viisaudessaan sairaseläkkeelle ei pääse kuin terveet suurituloiset elitistiset työnvieroksujat, jotka listautuvat myös toisessa kohtaa muualta kuin työstä saaduista tuloista, joka myös kummastuttaa syynä tässä tutkimuksessa.
OSaamispula on ilmiseklvää mutta ei täsä tapauksessa johon on ilmiselvästi valittu asiantuntija joka ei osaa tehtäviään, pääasiana on varmaan ollutkin että tuottaa vain sujuvasanaista tekstiä ilman että ne oikeat syyt työllistymisen esteille tutkimuksessa eivät tule esille
Listasta puutttuu myös palkanmaksu haluttomuus josta on saatu iltapäivälehdistä lukea ueseampaankin otteeseen. Kun ei joku ole saanut marjanpoimintaan urakkapalkalla ketään töihin tai toinen yrittäjä 6€ tuntipalkalla palkattua ketään tai nollatuntisopimukset. tulet töihin kun soitetaan vartissa.. Suunnittele siinä sitten elämääsi. Samaanaikaan huudetaan näillä loilla työvoimapulaa kun ei saa edes korvausta vaivoihinsa.Syyt ovatihmisten itse ilmoittamia ja on totta, että ne eivätpidä paikaansa.
Ihmiset ilmoittavat syyn, joka on sosiaalisesti hyväksytty eivätkä ehkä itsekään tunnista oikeaa syytä.
Selkäkipu oli aikoinaan suurin syy tilapäiseen tai jatkuvaan työttömyyteen. Ihmiset "paranivat", kun siihen määrättiin liikuntaa ja harjoittelua levon sijaan. Siihen asti kaikkialta löytyi neuvoja, miten saa saikkua selän takia.
Nyt on vuorossa ns. varttihulluus, joka on tänä päivänä vaikea mitata ja jolla saa automaattisesti saikkua pari viikkoa. Se on tullut lähes pilkulleen yhtä yleiseksi kuin selkäkivut oli aikoinaan.
Ymmärrän ihan hyvin, että työ voi tuntua ikävältä velvollisuudelta. Osa meistä ei vain halua tehdä töitä ja keksii itsestään tai muista selityksiä sille. Kun on huomannut yhden syyn olevan hyväksytty, sitä siten käyttää aina.
Sen takia samat ihmiset eivät ikinä "saa tarpeeksi liksaa", niillä on aina "paskat pomot tai työkaverit", tai sitten ovat "sairaita" juuri siihen työhön, jonka voisivat saada.
Oma suosikkini on lemmikin kuolema, josta saa saikkua kaksi viikkoa. Sitä varten minulla on varalla monta kotieläintä. Akvaariokalan tai hiiren voi aina syöttää kissalle ja kun kissoja on tarpeeksi, niin aina joku katoaa tai jää auton alle. Kuka niitä laskee?
Toinen on sähköallergria. Sitä ei voi todentaa millään tavalla eikä missään laboratoriossa ole ikinä saatu sitä esille. Se on kuitenkin vielä hiukan liian sekopäistä minulle. Harmi, että maasäteilystä luovutiin. - Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
😋 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞 - Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18036682Q
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Itseohjautuva on yhtäsuuruus merkki sanoille työtävieroksuva, tehoton, ei tuottava ja niinsanotusti muiden tekemisillä päteminen.
Noita itseohjautuvuus hehkuttajia vaivaa kaikessa sellainen kohkaaminen asioista joilla ei ole työntekemisen kanssa mitään tekemistä vaan koitetaan tuoda vapaa-aika keskelle työtehtäviä ja sitten tuskaillaan kotona kun kukaan ei ole minun täitäni tehnyt työpaikalla. Eli ollaan olevinaan sitten tehokkaita vapaa-ajalla ja mätistään työpaikalla kun on liikaa töitä. ja työaikana juostaan vapaa.ajanasioita jotta päästään suoraan nauttimaan vapaa-ajasta joka menee taas työpaineitten vatkaamiseen.
Miksi pilata itse-kohkaamisella koko elämä?
Eli miksi kantaa yksi vouhottaminen lisää tyontekoon kun jo itse työssä on ihan tarpeeksi tekemistä?- Anonyymi
Itseohjautuva ja itseohjautuvuus tulee muuttuvassa työelämässä, digitalisaation ja tekoälyn aikana, olemaan tulevaisuuden avainosaamista.
https://duunitori.fi/tyoelama/itseohjautuvuus-johtaminen
Lue edellä oleva linkki.
Itseohjautuva työryhmät tekevät yhdessä uusia innovaatioita, vievät yhdessä syntyviä ideoita pidemmälle tukiessaan toinen toisiaan. Ei siellä työpaikoilla tarvita "lapsenvahteja", "kellokalleja" tai "kyttääjä". Kun työolosuhteet ovat kunnossa ja hyvin tehdystä työstä maksetaan työtä vastaava oikeudenmukainen palkka, niin työt sujuvat ja tulosta syntyy, ilman vahtimista.
Työperäisiä seurauksia estämään on perustettu työterveyshuolto, joka ennaltaehkäisee työperäisiä sairauksia. Työterveyslääkärit kirjoittavat tarvittaessa sairasloman, eikä diagnoosiksi kelpaa "lusmuilu" .
Toisen asteen koulu-uudistuksen ansiosta työntekijät saavat hyvän peruskoulutuksen, kun lukion aikana voi hankkia myös ammattipätevyyden, joten työn itseohjautuvuus kasvaa tärkeäksi osaksi työelämää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itseohjautuva ja itseohjautuvuus tulee muuttuvassa työelämässä, digitalisaation ja tekoälyn aikana, olemaan tulevaisuuden avainosaamista.
https://duunitori.fi/tyoelama/itseohjautuvuus-johtaminen
Lue edellä oleva linkki.
Itseohjautuva työryhmät tekevät yhdessä uusia innovaatioita, vievät yhdessä syntyviä ideoita pidemmälle tukiessaan toinen toisiaan. Ei siellä työpaikoilla tarvita "lapsenvahteja", "kellokalleja" tai "kyttääjä". Kun työolosuhteet ovat kunnossa ja hyvin tehdystä työstä maksetaan työtä vastaava oikeudenmukainen palkka, niin työt sujuvat ja tulosta syntyy, ilman vahtimista.
Työperäisiä seurauksia estämään on perustettu työterveyshuolto, joka ennaltaehkäisee työperäisiä sairauksia. Työterveyslääkärit kirjoittavat tarvittaessa sairasloman, eikä diagnoosiksi kelpaa "lusmuilu" .
Toisen asteen koulu-uudistuksen ansiosta työntekijät saavat hyvän peruskoulutuksen, kun lukion aikana voi hankkia myös ammattipätevyyden, joten työn itseohjautuvuus kasvaa tärkeäksi osaksi työelämää.Iät ja ajat on osarttu tehdä töitä ja kun ei ole ollut töitä tai työ saatettu loppuun on lähdetty kotiin ja kaikki on olleet tyytyväisiä. Ja hyvässä työpaikassa on saanu täyden palkan vaikka keskenpäivän on kotia lähtenyt kun hommat on tehty.
Siihen ei ole tarvittu mitään itseohjauksia vaan ihan tervettä järkeä , kukaan ei hyödy siitä että pöristään työpaikalla paskaa puhumassa.
Yhtäturha on itseohjautumis rituaalit kuin muutosjohtaminen.
Sellainen virka kuin muutosjohtaja se ja sama onko sellainen olemassa. Työeälämä muttuu ilman muutosjohtajaakin ja tällainen muutosjohtaja kun ei viitsi laskeutua sieltä nosunluutornista alas.
Tärkeintä olisi käyttää maalaisjärkeä ja oikeita työkaluja oikeasa paikassa se digi juttu on hyvä mutta kun se ei joka kohtaan sovellu vaikka miten on digi. JA rinnalla pitää olla se ihmisen analoginen hrkinta kun digi ruutuja ruksille ei aina välttämättä osata edes laittaa digilomakkeeseen.
Kun soittaa huoltomiehelle että nyt niin se tulee, mutta kun jättää digipalveluun viestin saataa olla että ehkä kuukauden päästä.
Pistää tilauksen digi juttuna homma ok mutta varmistuskin pitää tulla eikä jäädä odottelemaan, yms takaisinsoittopalvelut saataa olal että soitetaan tai sitten ei soiteta, mutta elä soita meille emme mekään teille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iät ja ajat on osarttu tehdä töitä ja kun ei ole ollut töitä tai työ saatettu loppuun on lähdetty kotiin ja kaikki on olleet tyytyväisiä. Ja hyvässä työpaikassa on saanu täyden palkan vaikka keskenpäivän on kotia lähtenyt kun hommat on tehty.
Siihen ei ole tarvittu mitään itseohjauksia vaan ihan tervettä järkeä , kukaan ei hyödy siitä että pöristään työpaikalla paskaa puhumassa.
Yhtäturha on itseohjautumis rituaalit kuin muutosjohtaminen.
Sellainen virka kuin muutosjohtaja se ja sama onko sellainen olemassa. Työeälämä muttuu ilman muutosjohtajaakin ja tällainen muutosjohtaja kun ei viitsi laskeutua sieltä nosunluutornista alas.
Tärkeintä olisi käyttää maalaisjärkeä ja oikeita työkaluja oikeasa paikassa se digi juttu on hyvä mutta kun se ei joka kohtaan sovellu vaikka miten on digi. JA rinnalla pitää olla se ihmisen analoginen hrkinta kun digi ruutuja ruksille ei aina välttämättä osata edes laittaa digilomakkeeseen.
Kun soittaa huoltomiehelle että nyt niin se tulee, mutta kun jättää digipalveluun viestin saataa olla että ehkä kuukauden päästä.
Pistää tilauksen digi juttuna homma ok mutta varmistuskin pitää tulla eikä jäädä odottelemaan, yms takaisinsoittopalvelut saataa olal että soitetaan tai sitten ei soiteta, mutta elä soita meille emme mekään teille."NiIät ja ajat on osarttu tehdä töitä ja kun ei ole ollut töitä tai työ saatettu loppuun on lähdetty kotiin ja kaikki on olleet tyytyväisiä. Ja hyvässä työpaikassa on saanu täyden palkan..."
Miltä vuosikymmeneltä edellä olevan kirjoittajan mielipide lienee?
Suomessa on työttömiä työnhakijoita noin 280.000 ja avoimia työpaikkoja vain noin 50.000 työministeriön mukaan.
Pätkätyöt ovat lisääntyneet, esim. kaupan alalla ruuhka-aikoina voi olla pari kassaa enemmän. Itsepalvelu kassat yleistyvät nopeasti ja pian hoidamme itse kauppojen kassapalvelut. Pankkien konttoreita on enää lähinnä kaupungeissa. Suurin osa meistä hoitaa pankkipalvelunsa itse kukin kotonaan kännykällään "äppinä" eli pankin sovelluksella.
Niinpä työpaikkoja ja ammattiryhmiä katoaa, eikä tilalle tule uusia. Itsepalveluyhteiskunta on tätä päivää. Ja tulevaisuudessa myös tekoäly lisää työttömyyttä.
Huoltotöitä ja asennuspalveluja ei ehkä vielä ole digitalisoitu, mutta tekoälyn edetessä, myös ne työt muuttuvat elleivät sitten katoa.
Asiantuntijoiden mukaan isoja työelämän muutoksia työmarkkinoilla on tapahtunut. Erilaiset osa-aika työt, pätkätyöt, freelance-työt, digitaaliset työt, nollatuntisopimukset ja niin sanotut alustatyöt ovat tätä päivää. Robotit leikkaavat nurmikoita, robotit imuroivat kotien lattioita jne. Robotit ovat olleet eri teollisuustuotannoissa jo vuosia sitten työntekijöitä korvaamassa.
Digiaikaan varautumista ei ole vain se, että kouluissa opiskellaan diginä ja opitaan tekemään uusia applicationeita (eli niitä äppejä). Myös työntekijöiden työsuhdeturva tulee päivittää digiaikaan — ei pidä palata "patruuna-aikaan" heikentämällä työllisyyttä, kilpailukykyä, uusia innovaatioita, nuorten lahjakkaiden tulevaisuutta jne.
Iäkkäiden työnsaanti mahdollisuuksia hallitus aikoo heikentää leikkaamalla AIKUISKOULUTUSTUEN kokonaan. Moni työttömyysuhan alla on uusinut vanhuntuneita tietojaan ja taitojaan aikuiskoulutuksen avulla. Digitaitoja on opiskeltu mediapajoissa, kieliä työväen opistoissa jne. Aokuisopiskelu on ollut valtion tukemaa, mitä myös useat työnantajat ovat tukeneet smart-setelein jne. On hölmön hommaa leikata aikuiskoulutustuki, kuten lopettaa myös vuorotteluvapaat. Työuupumukseen vuorotteluvapaa on ollut paras lääke, ja vuorotteluvapaan on voinut käyttää tehokkaasti täydennyskoulutukseen.
On hölmön hommaa leikata vuorotteluvapaat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"NiIät ja ajat on osarttu tehdä töitä ja kun ei ole ollut töitä tai työ saatettu loppuun on lähdetty kotiin ja kaikki on olleet tyytyväisiä. Ja hyvässä työpaikassa on saanu täyden palkan..."
Miltä vuosikymmeneltä edellä olevan kirjoittajan mielipide lienee?
Suomessa on työttömiä työnhakijoita noin 280.000 ja avoimia työpaikkoja vain noin 50.000 työministeriön mukaan.
Pätkätyöt ovat lisääntyneet, esim. kaupan alalla ruuhka-aikoina voi olla pari kassaa enemmän. Itsepalvelu kassat yleistyvät nopeasti ja pian hoidamme itse kauppojen kassapalvelut. Pankkien konttoreita on enää lähinnä kaupungeissa. Suurin osa meistä hoitaa pankkipalvelunsa itse kukin kotonaan kännykällään "äppinä" eli pankin sovelluksella.
Niinpä työpaikkoja ja ammattiryhmiä katoaa, eikä tilalle tule uusia. Itsepalveluyhteiskunta on tätä päivää. Ja tulevaisuudessa myös tekoäly lisää työttömyyttä.
Huoltotöitä ja asennuspalveluja ei ehkä vielä ole digitalisoitu, mutta tekoälyn edetessä, myös ne työt muuttuvat elleivät sitten katoa.
Asiantuntijoiden mukaan isoja työelämän muutoksia työmarkkinoilla on tapahtunut. Erilaiset osa-aika työt, pätkätyöt, freelance-työt, digitaaliset työt, nollatuntisopimukset ja niin sanotut alustatyöt ovat tätä päivää. Robotit leikkaavat nurmikoita, robotit imuroivat kotien lattioita jne. Robotit ovat olleet eri teollisuustuotannoissa jo vuosia sitten työntekijöitä korvaamassa.
Digiaikaan varautumista ei ole vain se, että kouluissa opiskellaan diginä ja opitaan tekemään uusia applicationeita (eli niitä äppejä). Myös työntekijöiden työsuhdeturva tulee päivittää digiaikaan — ei pidä palata "patruuna-aikaan" heikentämällä työllisyyttä, kilpailukykyä, uusia innovaatioita, nuorten lahjakkaiden tulevaisuutta jne.
Iäkkäiden työnsaanti mahdollisuuksia hallitus aikoo heikentää leikkaamalla AIKUISKOULUTUSTUEN kokonaan. Moni työttömyysuhan alla on uusinut vanhuntuneita tietojaan ja taitojaan aikuiskoulutuksen avulla. Digitaitoja on opiskeltu mediapajoissa, kieliä työväen opistoissa jne. Aokuisopiskelu on ollut valtion tukemaa, mitä myös useat työnantajat ovat tukeneet smart-setelein jne. On hölmön hommaa leikata aikuiskoulutustuki, kuten lopettaa myös vuorotteluvapaat. Työuupumukseen vuorotteluvapaa on ollut paras lääke, ja vuorotteluvapaan on voinut käyttää tehokkaasti täydennyskoulutukseen.
On hölmön hommaa leikata vuorotteluvapaat.Ylioptimistista on kuvitella että lamput vaihtuu ja asennustyöt sujuu kun applikaatioon kirjoittaa osoitteen missä on asennusken tarve tai lamppu palanut.
Ei se digisovellus sitä asennusta tee tai lamppua vaihda.
Kestää vain entistä kauemmin ennekuin nuokin hommat tulee suoritetuksi ja paljon kalliimmaksi kun ootellaan ensin että it-nörtti korjaa tiltanneen applikaation ja siten odotellaan toiset kaksiviikkoa että se huoltohenkilä tulee paikalle toteamaan että kappas lamppu on palanut ja taas viikko kun tulee hankitun lampun kanssa ja vielä viikko että tuo työkalutkin.
ihmisten pitää ruveta uudelleen vaatimaan palvelua sillä siitä maksetaan jo valmiiksi ja monesti ilman itsepalvelua homma tulisi paljon nopeammaksi ja halvemmaksi. Epäselvyyksiltäkin vältyttäisi paljon useammin. jne,, mutta kun on se syltetty aivopesulla kaikkille että digidigi niin elämä on valmiiksi pureksittua ja ohjaitua ja varmasti seurattua. tilastoitua ja lokeiroitu kaikkien kauppaostoksista kaikkiin mieltymyskiin, niin lamamslauman ohajilukin aloteilla on helpompaa,,,
Nollatuntisopimukset niitä ei kannattaisi kenenkään tehdä, vaikka miten ehdoteltaisiin ja kenenkään ei tarvitse siihen suostua.
Ja ihan tässä viime vuonna kun saatiin työvaihe loppuun ja kolattua paikat kuntoon lähdettiin kotio jo kymmenen maissa aamupäivällä ja loppuviikko maattiin kotisohvilla ihan tuli täysi palkka. Eikä tarvittu mitään itseohjaavuutta tai itsekehuja vaan riitti että oli tyytyväinen työnantaja.
- Anonyymi
Työssä jaksamiseen vaikuttaa enemmän hyvät kengät ja terveetelämäöntavat kuin mitkään hallituksen toimet.
Ei kukaan pohdi työssään, että voi kun ei pääse laittomaan lakkoon tai on se ikävää, että jos ei tee työtä edes sinne päin, voi joutua irtisanotuksi.- Anonyymi
Työssä jaksamista lisää pätevä, tasapuolinen ja tukeva. Ja päinvastoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työssä jaksamista lisää pätevä, tasapuolinen ja tukeva. Ja päinvastoin.
siis esihenkilöllä on merkitystä ja työpaikan turvallisuudella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis esihenkilöllä on merkitystä ja työpaikan turvallisuudella.
Suomalaiset työpaikat ovat turvallisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset työpaikat ovat turvallisia.
On henkistä kuormaa lisääviä esimiehiä ja tällä en tarkoita työkuorman antamista vaan jotain muuta, mikä heikentää työhyvinvointia.
- Anonyymi
Porvarit raatamaan. Koko muu kansa pitkälle lomalle.
- Anonyymi
Porvarithan ne nytkin raatavat. Muut vähemmän.
- Anonyymi
EK:n uusi kattojärjestö Suhmursson Yo alkaa kartoittamaan lisäkeinoja työläisten oikeuksien karsimiseksi.
- Anonyymi
Laittomat lakot eivät ole oikeus siinä, missä ei ole varastaminen tai ylinopeuskaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laittomat lakot eivät ole oikeus siinä, missä ei ole varastaminen tai ylinopeuskaan.
Ei ole sellaisia kuin laittomat lakot, muitta hallituksen toimet kyllä sitä ovat ,sillä se ei omaa sellaista toimivaltaa jolla voisi käskyttää työmarkkina järjestöjä saati sanella selvät sävelet siitä millä ehdoin on työt tehtävä
Nuo työmarkkina toimet ovat hallituksen taholta omavaltaisuuksia ei oikeusvaltion toimivaltaan pohjautuvia, jolloin omankäden oikeuteen turvautuvia voidaan kohdella samoin. Järjestäytynyt vastustus /vastarinta laittomuuksille on sivistynyt ja oikeutettu oikeusjärjestelmällinen tapa toimia laittomuuksiin sortuneita vastaan, suoran agressiivisen anargian sijaan.
- Anonyymi
Oli palkka mikä tahansa, tapahtuu puolta vähemmän kunnes paska hallitus tajuaa painua v******.
- Anonyymi
Eli sinä rankaiset työnantajaasi siitä, että hallitus ei miellytä?
Varmadti hyväksyt, jos saat potkut huonosta työstä koska teet sen tahallasi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinä rankaiset työnantajaasi siitä, että hallitus ei miellytä?
Varmadti hyväksyt, jos saat potkut huonosta työstä koska teet sen tahallasiMinä taas ajattelin ajaa ylinopeutta koska hallitus ei miellytä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä taas ajattelin ajaa ylinopeutta koska hallitus ei miellytä.
Minä aion syödä työkaverin eväät ja ottaa rahaa kahvikassasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä aion syödä työkaverin eväät ja ottaa rahaa kahvikassasta.
Jyrki Katainenkin osallistui keskusteluun...
Missäs on eduskunnan urheilukerhon rahat?
- Anonyymi
Ruotsin suurimman työntekijöiden keskusjärjestön LO:n pääekonomisti Laura Hartmanin mielestä Suomessa ollaan ottamassa suuri askel taaksepäin verrattuna siihen, mitä Ruotsissa tapahtuu.
Ruotsin malli perustuu Hartmanin mukaan kolmeen peruskiveen, jotka hänestä on tärkeää muistaa myös Suomen uudistuksissa❗️
https://www.uusimaa.fi/uutissuomalainen/6263716 - Anonyymi
Orpo ja Purra saanevat Suomen työmarkkinat ja Suomen talouden ennen näkemättömään sekasortoon nopeammin kuin arvaammekaan.
- Anonyymi
- https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/keskituloisen-ansiotuloverotus-kiristyy-vaikka-niin-ei-ollut-tarkoitus-nyt-akava-esittää-uutta-ratkaisumallia/ar-AA1hSm1T?ocid=hpmsn&cvid=30e39f5471f7421f8c60c931bcb9e19c&ei=95 ...
- Anonyymi
Ei kai kukaan oikeasti usko leipäpappien saarnaa?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222271Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1052221- 522147
- 321527
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2251492- 301406
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt361382- 951161
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201096- 261096