Kuka saa periä?

Nimittäin työttömän merkonomin keksimän 1970 vaikuttaneen fasistikommunistifeministi Leksa Tiekson aseman abortteihin syyllisenä?Nyt on Leksa voimaton kun ei ole enää ollut elossakaan kahtenkymmenneen vuoteen ja uusia hallituksia ja eduskuntia on ollut paljonkin mutta Leksa on saanut kunnian olla aborttilakiin päätekijä eikä esmes suomen eduskunta vuonna 1970, jotka oli kylläkin miehiä melkein kaikki ja äänesti aborttioikeuden puolesta silti yksikään mies ei voi koskaan olla syyllinen vaan eräs Leksa, joka yhdellä äänellä sai kannatuksen 200 vastaan mikä on ihan abortinvastustajan laskuopilla selkeä faktinen fakta. Nyt on aborttilaki muutettu ja Leksa ei voinut mitään!!! Pääsikö Leksa jo syntisäkin asemasta??? Kysyn vaan.
1686
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mielipiteeni on, että vahvimmin aborttilain helpottamista ja muutosta on olleet edistämässä KD ja sen edustajat. Räsänen jää kyllä historiaan siinä mielessä että hänen vastustamansa lakimuutokset toteutuu satavarmasti. Näin koska ihmiset, jopa uskonnolliset sellaiset näyttää karsastavan niin voimakkaasti Räsäsen arvomaailmaa ja tekopyhää fanaattisuutta että kallistuu oitis aktiivisesti kannattamaan sitä mitä R vastustaa ja millä milloinkin hurskastelee. On ollut tehokkain kristinuskosta etäännyttäjä.
Oma käsitykseni on, että KD pikkuhiljaa luopuu uskonnolla argumentoimisesta koska se on syy heikolle kannatukselle. Puolueesta erkanee fanaatikko-osasto pienemmäksi puolueeksi ja vähemmän fanaattiset jää isommaksi ryhmäksi. Vähän kuin Ruotsissa. Lueskelin asiasta.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Aune-täti kirjoitti:

Nimittäin työttömän merkonomin keksimän 1970 vaikuttaneen fasistikommunistifeministi Leksa Tiekson aseman abortteihin syyllisenä?Nyt on Leksa voimaton kun ei ole enää ollut elossakaan kahtenkymmenneen vuoteen ja uusia hallituksia ja eduskuntia on ollut paljonkin mutta Leksa on saanut kunnian olla aborttilakiin päätekijä eikä esmes suomen eduskunta vuonna 1970, jotka oli kylläkin miehiä melkein kaikki ja äänesti aborttioikeuden puolesta silti yksikään mies ei voi koskaan olla syyllinen vaan eräs Leksa, joka yhdellä äänellä sai kannatuksen 200 vastaan mikä on ihan abortinvastustajan laskuopilla selkeä faktinen fakta. Nyt on aborttilaki muutettu ja Leksa ei voinut mitään!!! Pääsikö Leksa jo syntisäkin asemasta??? Kysyn vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu