HYPNOOSIA RIIHIMÄELLÄ

Anonyymi-ap

Kertoilkaa, mitä tiedätte. Minuun on käytetty sitä. Hypnologit Riksussa? Ja harrastelijat. -Hammaslääkärit usein hankkivat niitä taitoja.

56

1839

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei tarvi pelästä aiheesta. Kun olen selaillut ketjuja ja nähnyt, mitä olen kysynyt ja mitä vastattu, on hypnoosia ehdotettu muutamaan juttuun. Niin ehkä viitsin jälkikäteen setviä muutamaa.

      • Anonyymi

        Minä en määrittele enkä anna tietoja hypnoosista. Googlatkaa vaikka wikipedia. Itse kävin peruskurssin ja muutaman lisäkurssin 1990-luvulla ja olen unohtanut autuaasti. Siksi somessa kysynkin muilta, voisiko hypnoosi selittää "tämän."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turussa ollut vaarallinen mielenkontrolloija-hypnotisoija. Ja hypnoosia Riksussa- mm ehkä Suomen menestynein näyttelijä aikanaan hypnotisoitu.

        Kun löysi tuon turun ihmemiehen netistä sattumalta- alkoikin rumba- jossa joutui lopuksi pakenemaan suomesta pois...

        Huom- kommentti ei siis riksunvainotun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turussa ollut vaarallinen mielenkontrolloija-hypnotisoija. Ja hypnoosia Riksussa- mm ehkä Suomen menestynein näyttelijä aikanaan hypnotisoitu.

        tälläkertaa tuon turku-hypnoosi-psykologin paljastaminen:
        nettiselaimet ja nettiyhteys mäsäks- sivuhistoria poistettu-

        tosin syy saattoi myös olla tää

        https://www.google.com/search?q=saaranetto

        -

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tälläkertaa tuon turku-hypnoosi-psykologin paljastaminen:
        nettiselaimet ja nettiyhteys mäsäks- sivuhistoria poistettu-

        tosin syy saattoi myös olla tää

        https://www.google.com/search?q=saaranetto

        -

        HUOM. Tämä on TROLLIKETJU. Jonkin verran on käytetty minun viestejäni muista ketjuista.
        Ruskan värien muuttaminen pinnallisesti tuodaan esille
        ja naapurin kissanomistajaperhe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HUOM. Tämä on TROLLIKETJU. Jonkin verran on käytetty minun viestejäni muista ketjuista.
        Ruskan värien muuttaminen pinnallisesti tuodaan esille
        ja naapurin kissanomistajaperhe.

        VARHAINEN RUSKA on nimi motiiville ruskanvärien muuttamiseen. Joku ilmoitti minulle, että narsistinen henkilö, joka oli suunnitellut vainoavansa minua elämänsä loppuun asti, välillä jo luopui ajatuksesta. Nyt kuitenkin aikoo jatkaa ja kostaa. Koston nimi oli varhainen ruska.

        Ongelmajätelaitoksella 1980-luvulla tapahtui päästö jonka takia yön aikana lehtipuut yön aikana muuttuivat tehtaan puolelta ruskeiksi. Johtaja kiisti päästön ja väitti kyseessä olleen VARHAINEN RUSKA. -Työpaikan kahvipöydässä olen nauranut asialle.

    • Anonyymi

      Kirjoitan tämän ketjun paikkakunnan palstalle, että halutessa voi sitä katsoa. Laitan linkkejä muihin ketjuihin.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17038493/huh-huh-helletta-!!!!!

      Vaikka näitä minulle tehtyjä juttuja mietin ensin: ehdollistaminen/psykotroonisen aseen kera vai ilman, hypnoosi?

      • Anonyymi

        Tässä ketjussa olennainen asia on se, että

        1. olin helteen uuvuttama. Silloin on puolustuskyvytön.

        2. En huomannut, milloin minulle temppu tehtiin. Jälkeenpäin huomasin, että tehty on.

        3. Jälkeenpäin ilmojen viilennyttyä jaksoin ruveta vaatimaan kytkösten poistoa. Ilmoitin silloin, että ilmeisesti on ehdollistettu, mahdollisesti e-aseen avulla ja osa voisi olla hypnoosia???

        Kirjoittelen muistinvaraisesti. Tarkempia kuvauksia on ketjussa.

        1. Makuuhuoneen ikkunalaudalla oli pyöreä tuuletin, jonka näin takaapäin. Olen ihan katsellutkin, ai että noilla tuuletin. Joskus siinä on kissa istunut vieressä ja olen sitä katsonut, MUTTA MITEN ON TEHTY HYVIN VOIMAKAS EHDOLLISTUMINEN.

        Aina kuljin sillä puolen taloa, oli pakko katsoa tuuletinta. Kun ajoin autolla ohi, oli pakko katsoa tuuletinta. Lopulta kun näin tuulettiminen, se veti luokseen kuin magneetti rautanaulan. - Minua päästiin syyttämään ikkunasta sisään kurkkimisesta/kyttäämisesta.

        Oma ehdotus on e-aseen, psykotroonisen aseen avulla tehty ehdollistus. EN TIEDÄ ONKO SE POISTETTU. Kun nostin metelin, tuuletin otettiin pois siltä paikalta. Pariskuntakin muutti pois. En ole sen jälkeen nähnyt sellaista tuuletinta.

        NYT VASTA SELASIN TÄMÄN KETJUN. KYLLÄ OVAT TROLLIT SOTKENEET VARSINKIN TÄMÄN KISSAPERHEEN OSUUDEN. Joudun itse uudestaan kirjoittamaan esimerkit. Loppuosassa on esimerkkejä TI:n elämästä trolliin osittain sotkemana.

        Siis naapuriin muutti pariskunta, jolla oli aluksi kaksi kissaa, lisää tuli. Asuivat 1.kerroksessa. Päädyssä oli lasitettu parveke, jonka ohi piti kulkea , kun käytti talon ulko-ovea,. Ihan kiinni lasissa oli kissapuu. Nukkuivat tasoilla ja venytelläkin saattoi.

        (Valitan tuossa yläpuolella ketjun sekavuutta. Osin minun syytä, koska olen joitakin viestejä kirjoittanut jälkeenpäin.)

        Kun käytti talon ulko-ovea, joutui kulkemaan lasitetun parvekkeen ohi, Lasin läpi näkyi ikkuna ja läpi olohuoneen lamppu , kun valo paloi. Se kiinnitti huomioni, rupesin tuijottamaan sitä suoraan valoon. Oli pakko.
        En tiedä, onko tämä poistunut ja oliko pelkkä ehdollistus.

        Tämä selästä "nykäisten" taaksepäin oli tehty minulle aikaisemminkin muualla. Sen teki pienikokoinen poplariin pukeutunut seniorimies. Luulin silloin, että on hellari, kun oli aivopesu vielä päällä. -Olisiko sitä tilannetta varten asennettu minuun. Minjunpiti mennä R-kioskiin.- Ja sitten uusinta.

        Olin menossa reippaalla vauhdilla kissapervekkeen ohi. Yht´äkkiä pysähdyin kuin lasiseinään. Selässä tunsin narun, joka veti taaksepäin. Pääsin sentään kääntymään. Kissa siellä katseli minua. Menin sen luo ja sanoin: oho anteeksi. Kävelin ohi moikkaamatta. Hyvää huomenta vaan. Uudestaan sitten lähdin kävelemään eteenpäin. - Tämä tehtiin minulle ihan samalla tavalla ainakin kolme kertaa. - Milloin ja miten on tehty hypnoosi, jos tämä sitä on.

        Kissat olivat jo osittain siirtyneet sisään. Oli ovi raollaan, Saattoivat vapaasti liikkua. Kulkureitin viereiseseen ikkunaan oli pantu tumma harso. Piti kurkata päätylasista. Kuljin ohi, kurkkasin ovat ulkona.

        Menin lähellä olevalle penkille istumaan. Kissan omistajat tulivat. Päätylasin kohdalla päästelivät minulle litanian, josta osan muistin kirjoittaa ylös. Mies alkoi huuttaa: sinun ei tarvitse ---tuli komentoja ei sanan kanssa,----Kun lähtivät sisälle, ystävällisesti huumorilla huutelin_Kyllä minjun tarvitsee tarkistaa, ovatko kissat paikalla.

        Muusta kävi ilmi, että heille oli opettu suggestoiden antamista ei sanaa käyttäen. Aivot eivät noteeraa ei sanaa. Ihminen luulee saavansa kiellon, vaikka nytkin huutaen käskettiin

        Tästä seurasi se, etten pystynyt kulkemaan päädyn ohi, vaan käännyin ja kumarruin ja kurkottelin ja tarkistelin , onko kissoja. Oli melkoista voimistelua. Äänen puhelin, että minun pitää tietää, onko puussa kissoja. - Tämä ehti tapahtua useita kertoja ennen nostin näistä manipuloinneista metelin ja vaadin poistamaan ne.- Tämä kurkisteluvoimistelu jäi ekana pois.

        En viitsi kirjoittaa näistä jutuista enempää. Olin laskenut sen varaan, että voisin kommentoida ketjua.

        Kannattaa tutustua seuraavaan ketjuun:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16653591/ehdollistaminen-ankkurointi-ja-triggerit--gang-stalkingissa

        joudun kysyyn tätä riksunvainotulta tähän ketjuun nyt:

        mielenkontrolli-uhrit voi olla myös ohjelmoituja tietämättään toteuttaa mieleenohjelmoituja käskyjä elämässään?- joukkovaino usein tehdään mielenkontrolli-uhreilla?
        Tää kysymys oli Luterilaisuus-palstakeskustelussa:
        mutta nyt tännekin (alkoi selain temppuileen...)

        " Hyvä että jotkut tajuaa että nämä asiat on totta.

        Jos riksun joukkovainottu paikalla -kysymys oliko käsittääksemme tiina persu-mäkelän Riihimäellä toimineella Suomen suurimmalla yksityisetsivätoimistolla osuutta tässä asiassa ? "

        ps.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/4185265/missa-ovat-legendaariset-tina-makela-ja-hannu-suhonen

        toivottavasti kysymys sallitaan- saattaa olla tärkeää tietoa- meinaan ei löydy yhtäkään tietoa asiasta missään-

        yhtä puhdasta on kaikki kuin Sauli Niinistön ja Paavin paperit ...

        muutkin voi vastata jos on tietoa.

        En tiedä Tiina Mäkelästä mitään.

    • Anonyymi

      Ruskan värien muuttaminen. Siihen on ehdoteltu hypnoosia, mutta pelkästään se riitä.

      • Anonyymi

        Kirjoitan tähän linkin, jolla pääsee alkuun. Jonkunlaista tuntemusta asiaan. Kirjoitan kuitenkin tähän alkuun luettelonomaisesti tietoa.

        Tämä alkoi syksyllä 2017. Värien muuttumiset tapahtuivat hitaasti. Ne koskivat vain kasvikuntaa. Aluksi paikat olivat selkeitä. Kun lähdin ajamaan autolla uimarannalle,värit olivat normaalit. Kun pysähdyin liikennevaloihin, alkoivat hitaasti muuttua. Esim.keltainen ja punainen muuttuivat vaaleanruskeaksi ja tummanruskeaksi. Matkalla jouduin ajamaan vähän tiensivuun, kun paikan ohi ajoi iso kirkkaankeltainen auto. Sen mentyä ohi, kirkas keltainen palasi maisemaan. Kun pääsin uimarannalle, näin kuinka iso punainen pihlaja alkli muuttua ruskeaksi. -Tähän aikaan kun katsoin kameran etsimen kautta, näin normaalit värit.

        Ja kun kyse oli kostosta, koivut näin kaksivärisinä: etupuoli tumman ruskea, takapuoli harmaanvihreä tai vaalean ruskea.

        Kun palasin kotiin, kaupungissa värit alkoivat palailla, ensin himmeämpina, kirkastuivat kotipihaan saavuttaessa.

        ETTÄ MITEN TÄMÄN OLISI VOINUT SAADA AIKAAN ESIM. HYPNOOSILLA. Ketjussa lisää esimerkkejä.

        niin se linkki

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17117978/painukaa-suolle---siellä-varit-hehkuvat

        Muistaakseni jo syksyllä 2017 tapahtui näkökentän kapeuttamista autolla ajaessa Hämeenlinnaan. Täältä sinnepäin ajaessa on liikenneasema, joka rakennettu osaltaan tien yli. Kun ajoin, näin tien niin kapeana, etten nähnyt tätä asemaa. Kun oli ajanut reilusti ohi, tajusin, etten ollut huomannut ko. paikkaa. Vaikka etukäteen päätin nähdä sen, en vaan nähnyt. Samalla keinolla/tavalla estettiin maiseman näkeminen kummaltakin puolelta tietä.
        Jos näin, se oli harmaan vihreää.

        TÄTÄ OLI KOKO RUSKA-AJAN, noin lyhyesti sanottuna.

        ETTÄ RIITTÄÄKÖ HYPNOOSI TÄMÄN AIKAAN SAAMISEN vai miten on tehty.

        Heinä-elokuun vaihteessa päästiin parvekkeen kautta sisälle aamuyöllä. Ei veitsellä vaan ehkä laserilla jalkovälistä genitaaleista silputtiin hermot. - Samalla on asetettu ainakin siruja ellei isompaa tekniikkaa.SYKSYLLÄ RUSKANVÄRIEN MUUTTAMINEN RUPESI TAPAHTUMAAN NOPEASTI JA SUJUVASTI, eikä ollut niin tiettyyn paikkaan sidoksissa kuin syksyllä 2017.

        Esimerkki 20.9.2018 Olen siis sirutettu.

        Tänään kävin vakioreissulla uimarannalla 12 km päässä.Matka sinne kulkee maaseutumaiseman ja metsän vierustamana , solakoita koivikoitakin. Ovat olleet hivelevän
        kauniita jo monen koivun ollessa kellastuneita. Maaruskaakin oli ja muita väriään muuttaneita puita. - Sitten tilanne muuttui yht´äkkiä .Ruskaa ei näkynyt. Koivut olivat tasaisen samean vihreitä. Vähän joitakin ruskean harmaita lehtiä. Tällainen oli menomatka.

        Paluumatka oli vastakkainen. Suunnilleen kaikki koivut olivat heleän keltaisia. Pihlajissa ja vaahteroissa oli vahvaa punaista. Ja maa oli kirjava. - Värit olivat voimakkaita, niin kuin fotoshopatussa kuvassa.

        SIIS MENOMATKALLA MINUA ESTETTIIN NÄKEMÄSTÄ KELTAISTAJA PUNAISTA, PALUUMATKALLAVOIMISTETTIIN VÄRIEN NÄKEMISTÄ.

        Tässä miettimistä: hypnoosi ? vai sirut? vai joku muu menetelmä?

        Minulla on muistiinpanoja. Täytyy harkita, mitä kerron.

        Seuraavan päivän uimareissulla NÄYTETTIIN, ETTÄ PYSTYVÄT MUUTTAMAAN VÄRIEN NÄKEMISTÄ IHAN TUOSTA VAAN.

        HOKSOTTIMET TARKKANA lähdin uimareissulle. Maisema oli normaaleissa ruskanväreissä. Tienristeyksessä jouduin odottamaan. Joku paku oli edelläni. Yht´äkkiätunsin humauksen, joka laskeutui pään etuosaan ja otsan kautta yli silmien. Pystyin seuraamaan, miten värit hävisivät maisemasta. Jäljelle jäi tylsän ja tasapaksu samea vihreys.

        Vastaan tuli kirkkaankeltainen auto kyljessään oranssi raita. Ne värit pystyin näkemään. Maisemassa en niitä värejä pystynyt näkemään.

        Sitten käännyin pienemmälle tielle. Alkoi näkyä vaimeita ruskan värejä. Sitten käännyin vielä pienemmälle tielle. Välillä oli ruskan värejä, välillä hävisivät ja ilmestyivät taas. Ei johtunut oikeasta värien vaihtelusta. - Sitten näin ruskeita puita. Menin vierelle katsomaan. Muuttuivat nähteni vähitellen punaisiksi, oikeasti punaisilta kohdiltaan.

        Tätä värien vaihtamista esiteltiin jatkossakin.

        Millä selitätte.

        Tarkennuksia:
        -liikennevaloissa odottaessa valoissa säilyivät oikeat kolme väriä, maisema puineen alkoi muuttua

        - näin tien niin kapeana, sekä näin vain tämän kapean tien

        -ensin on esimerkkejä syksyltä 2017
        -sitten v.2018 kesällä silputtiin alapään hermot

        tämän jälkeen hyppään parin muiden kirjoittaman viestin yli jatkan

        KANNATTAA OTTAA KOPIO TÄHÄN ASTISISTA VIESTEISTÄ, tullaan muuttelemaan tai kokonaan poistamaan

    • Anonyymi

      Katsokaa ruutua, teeveeruutua. Sielllä on kaikki.

    • Anonyymi

      Hammaslääkärin vastaanotolla asiakkaalle laitetaan tummat suojalasit päähän, joten ei meitä siellä voida hypnotisoida.
      Sekin pitää muistaa, että ketään ei pysty hypnotisoimaan, jos ihminen ei sitä itse halua.

      • Anonyymi

        saa uskoa, ken haluaa

        TÄSTÄ ALASPÄIN JATKUVAT HYPNOOSIVIESTIT

        15.10,2018
        Olen niin täynnä ehdollistamistia, ettei niitä pysty poistamaan-Ja olen nyt myös sirutettu, kaikesta päätellen.

        Viimeinen varmuus tuli. Punainen anorakki vetää puoleensa ja saa aikaan samat lätinät, kun menin puhumaan puna-anorakkiselle naiselle. Tämä heilautti kättään ja sanoi:niin täällä on jo kaikki ruska ohi, ihan pelkkää ruskeaa kaikki. Samalla urheilupuiston maisema muuttui ankean ruskeaksi. Ja pysyi koko lenkkini ajan. - Seuraavana päivänä oli taas entinen värikas ruska maisemassa.

        Syksyllä toinen TI antoi minulle linkin Turun Yliopistossa tehtyyn tutkimukseen hypnoosin vaikutuksesta aivoihin. - Tutkimukset tukevat sitä, että tällainen vaikutus värien näkemiseen on mahdollista tuottaa aivoissa. Laboratorioissa. - Maisemaan ja siinä liikkuvaan ihmiseen sovellettuna tarvitaan paljon muutakin kuin labrassa.

        Syksy 2019 oli samantapainen kuin 2018.Kaikenlaista lisähauskaa keksivät.Esim. Aulangolla käydessä tapahtui erityisjuttuja. Siellä kait oli oma työryhmä minua varten.

        10.10.2019 kävin Aulangolla. Tien varsilla oli ruskaa. Kun tulin Aulangon puiston alueelle, kaikki oli harmaan vihreää, ei yhtään keltaista pilkkua. Jätin auton parkkipaikalle. Poikkesin sallitulle piha-alueelle. Siellä on hyvin iso puu. Viimeksi oli paljon punaista. Nytkin aluksi, mutta kun katsoin puuta, se samantien muuttui salmiakkikuvioiseksi. Joka toinen kuvio oli kirkkaan punainen, joka toinen keltainen. Puun vieressä oli kirkkaan keltainen vaahtera. -Kamera oli autossa. -Hypnoosi vai siru.

        Väreistä ja "väreistä":
        Minua estetään näkemästä luontoa luonnollisin värein. Hypnoosivärit ovat tasaisia, ei vivahteita, ei voimakkuuseroja.

        Usein luonnollinen punainen muuttuu tummanruskeaksi. Ruskea kameran avulla katsottuna näkyy punaisena. Mutta joskus haalea väri muuttuu punaiseksi.

        Punaista ja keltaista voi olla samassa maisemassa.

        Edelliset huomiot ja päätelmät olen tehnyt v.2019.

        Ihan vaan yleisesti, että v. 2020 on olla tainnut olla paljon ruskeaa, kun vuonna 2021 loppukesästä totesin, että kun muilla alkaa ruska-aika, minulla alkaa paska-aika. Tämä huomioitiin ja minulle tuli kirkkaan keltainen ruska. - Jostakin syystä en löydä muistiinpanojani enkä ketjukopioita, enää näiltä vuosilta.

        Ja vuonna 2022 ruskan värit palasivat. Olin henkihieväriin pahoinpidelty. En ollut varma selviänkö hengissä. Ehkä minulle viimeiseksi ruska-ajaksi palautettiin värit. MUTTA tässä sitä aina vaan kituutan lokakuussa 2023 ja olen tuijotellut ruskaa.

        Nyt ovat menneet vuosiluvut sekaisin, kun olen lukenut jälkeenpäin kirjoitettuja viestejä.

        Korjattuna. Kesän 2019 loppupuolella olen tehnyt ruska-paska vertauksen. Tämän jälkeen tuli kirkkaankeltainen syksy. Ajoitus onnistuu sillä, että syksyllä 2019 kävin Hämeenlinnassa hammaslääkärissä monta kertaa. Nämä kirkkaankeltaiset tienvieret haittasivat.

        Kerran kun saavuin vastaanotolle ja piti tuloaulassa ilmoittautua, ei onnistunut automaatilla. Silmät vuotivat enkä nähnyt kunnolla. Pyysivät sairaanhoitajan paikalle. Ja kun syyksi selitin keltaisen ruskan, niin arvaan, mitä ajattelivat.

        Vielä yksi muistiinpano syksyltä 2019. Palasin Hämeenlinnasta vanhaa tietä, Toivoin, ettei siellä olisi kirkkaan keltaista. Oli. Poikkesin Rmäellä pikkukauppaan. Silmät vuotaen pakkasin kassiin ostoksia. Selitin kassahenkilölle, etten itke, vaan silmät vuotavat kirkkaankeltaiseksi muutetun ruskanäkymän vuoksi. - Hän käsillä sanomaansa vahvistaen sanoi, etteihän tämä ruska mitään ole, MUTTA kevään herkkien värien pilalle meneminen on jo isomman luokan juttu. - Siis ennuste tulevastako, ajattelin.

        Nyt joudun pitämään tauon. Nämä ruskavärien muuttamiset tapahtuvat muiden tapahtumien ja vainonkin ilmenemismuotojen seassa, että joudun perkaamaan niitä esiin .

        Vähän tuntuu, että on kosto- ja uhkailupelejä meneillään. Ilmeisesti kirjoittelun takia. Yritän tässä jättää perintöä muille kohteille. Näyttäisi vähän sille, että kiinnostaa vain e-häirinnän käyttö ja kaikki johtuisi siitä. - Muistuttelen, että ihmiset ovat asialla edelleen vainopuolella. -Mielenmanipulointeja tapahtuu edelleen.

        VÄHÄN JO JATKOA. Jätän 2020 -luvun väliin. Silloin oli niin paljon muuta tärkeää. Kaikki voimat meni siihen. Olen varmaan ruskasta viisveisannut.

        NYT LOPPUU HYPNOOSIN SELVITTELY KASVIKUNNAN RUSKAVÄRIEN NÄKEMISESSÄ

        Alkoi syksyllä 2017. Estettiin näkemästä ruskan luonnollisia värejä. Kaikenlaista osaamista esiteltiin. Temppuilua, pelleilyä, kiusaamista. - Laajeni kevään väreihinkin osittain ja loppukesällä peltojen tuleentumisen.

        Syksyllä 2022 tilanne oli palautunut normaaliksi.

        KYSELEN ( en vihjaile, en todellakaan tiedä mitään/ketään)

        1. KUKA/KETKÄ/MIKÄ TAHO
        keksi idean ruskan värien muuttelemisesta, luonnollisten värien näkemisen estämisestä?

        2. HYPNOOSIN TAITAJAT OVAT TIENNEET, ETTÄ HYPNOTISOIDUN VÄRIEN NÄKEMISTÄ VOI MUUTTAA.
        miten ihmeessä käytännössä saitte hoidettua nämä hypnoosihommat päässäni?
        Sainko tähänkin sopivan sirutuksen heinä/elokuun vaihteesa alapään hermojen silppuamisen yhteydessä. -Sirut toimii vain aikansa.

        3. ENTÄ KÄYTÄNNÖN TOTEUTTAMINEN TAVANOMAISILLA KULKUREITEILLÄNI.Siinä on työläisiä tarvittu.

        4. KUKA/MIKÄ TAHO SUOJELI TÄMÄN RIKOKSEN TOTEUTTAMISTA ????

        Älkää nyt poistako tätä viestiä. Aikasemmin on poistettu vastaava.

        Mitkä olivat tavoitteet?

        Eliitin vallankäyttö ja alistaminen?

        Gang stalkingin kaiken iloa tuottavan tuhoaminen , häirintä? Nämä ainakin toteutuivat.

        Ja kohteen eli riksunvainotun käyttäminen koe-eläimenä, viihdykkeenä, pelinappulana. Tämä on eliitillä esiintyvää, ihan heidän moraaliinsa mahtuvaa toimintaa. Ei edes vainoa.

        (Opiskeluaikana minulle paljastui kaksi tapausta. Toinen neurologisen kuntoutuksen puolelta, toinen oli se apinalaboratorio,josta muutama vuosi sitten kirjoitettu. Kummankin kohdalla vaadittiin vaikenemista. Neurologisten potilaiden kohdalla tappouhkauksella vahvistettuna.

        Aulanko vapaamuurareiden paikka? Kuka on Aulangon rakentanut? vapaamuurarit satanismia? Satanismin mielenkontrolli mindcontrol mielenhallinta ohjaileminen, jne? aivopesu?

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18045491/vapaamuurarien-nimilista-1933

        varoitus vanha natsien lehti vuodelta 1933 :

        tuntematon-luettelo-suomen-vapaamuurareista-1933

        https://
        ia802506.us.archive.org/22/items/tuntematon-luettelo-suomen-vapaamuurareista-1933/Tuntematon - Luettelo Suomen vapaamuurareista, 1933.pdf

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syksy 2019 oli samantapainen kuin 2018.Kaikenlaista lisähauskaa keksivät.Esim. Aulangolla käydessä tapahtui erityisjuttuja. Siellä kait oli oma työryhmä minua varten.

        10.10.2019 kävin Aulangolla. Tien varsilla oli ruskaa. Kun tulin Aulangon puiston alueelle, kaikki oli harmaan vihreää, ei yhtään keltaista pilkkua. Jätin auton parkkipaikalle. Poikkesin sallitulle piha-alueelle. Siellä on hyvin iso puu. Viimeksi oli paljon punaista. Nytkin aluksi, mutta kun katsoin puuta, se samantien muuttui salmiakkikuvioiseksi. Joka toinen kuvio oli kirkkaan punainen, joka toinen keltainen. Puun vieressä oli kirkkaan keltainen vaahtera. -Kamera oli autossa. -Hypnoosi vai siru.

        Kannattaa varoa vertaistukea antavia ja kokemusasiantuntijoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa varoa vertaistukea antavia ja kokemusasiantuntijoita.

        Käsketkö varoa minua eli Riksunvainottua. En anna tukea tai neuvoja, vaan esimerkkejä itselleni tehdyistä.
        Ensin ihmettelin, miksi minulle tehdään paljon sellaista, mitä muille joukkovainotuille ei tehdä. Siksi, että gang stalking lisättiin minulle jo syntymästä asti olleeseen "osaani". Siihen kuuluu hypnoosinkäyttö.

    • Anonyymi

      Hypnoosiin liittyvä tapaus! Miestä tuli kadulla vastaan nainen johon mies oli halunnut kontaktia useita kertoja siinä kuitenkaan onnistumatta! Nyt mies otti äärimmäisen keinon käyttöön ja tehostaen hypnotisoijan käsiliikkeillä sanoi naiselle:
      "Tietämättäsi ja tahtomattsi seuraat minua" Ja ihme tapahtui, nainen lähti seuraamaan miestä! Mies johdatti naisen asunnolleen ja käytti tätä seksuaalisesti hyväkseen! Seksikohtauksen jälkeen nainen tokaisi poistuessaan: "Tietämättäsi ja tahtomattasi sait minusta kupan" ! Siinä sitä miehelle opia!

      • Anonyymi

        tämä ei ollut riksunvainotun vitsiviesti

    • Anonyymi

      Pim!

      Syö karkkia ja sokeria. Juo sokerilimua. Älä pese hampaita!

      Epäeettistä luoda ammattialansa elinkeinonharjoittamiseen tarvittavat huonot hampaat itse!

    • Anonyymi

      Osaavatko kommunistit näitä mielenmanipulointi tekniikkoja? Vai onko KIDUTUS heidän alaansa.

    • Anonyymi

      JAAHA, LUIN VASTA KETJUN JA HUOMASIN SEN OLEVAN TROLLIN KOKOAMA JA OSITTAIN KIRJOITTAMA.
      Kun katsoin viestien kirjoittamisen ajakohtia, en olisi pystynyt kirjoittamaan. En olisi jaksanut.

      Osittain lähes alkuperäisiä viestejä on yhdistelty ja tiivistelty ja lyhennelty, mutta virheitä ei ole.

      Minä en ole tiennyt mistään Turun hypnotisoijajutusta.

    • Anonyymi

      Ihmistä ei pysty hypnotisoimaan, jos hän ei sitä itse halua.

      • Anonyymi

        Ihmisen pystyy hypnotisoimaan eli vaivuttamaan transsiin niin, ettei itse huomaa sitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1331
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      996
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe