Olen todella onnellinen kummilapsestani, rakastan häntä todella ja vietän aikaani hänen kanssaan todella mielelläni. Nautin hänen kanssaan puuhailusta aidosti.
Silti olen miettinyt, että lapsen äiti on kanssani samaa perhettä ja todella läheinen, siis edelleen ja tuntuu että lähennymme toisiamme päivä päivältä enemmän niin kummilapseni kuin lapsen äidinkin kanssa. Mutta mieltäni aina joskus askarruttaa ajatus siitä, että otanko tarpeeksi lapsen äitiä huomioon? Haluaisin kovin viettää hänen kanssaan aikaa enemmän ja tehdä kaikkea mitä ennenkin. Vaikka puuhailemme yhdessä siis jatkuvasti kaikenlaista kivaa, mutta kuitenkin minulla on tunne etten huomioi häntä tarpeeksi. Hauskaa meillä aina on kun keksimme jotain yhdessä.
Onko minussa vika vai kuvittelenko vain? Rakastan lapsen äitiä sekä tätä ihanaakin ihanampaa lasta ja lapsella on minuun äitinsä lailla vahva side. Eikä minua suinkaan häiritse millään tavalla lapsen ainainen läsnäolo, päinvastoin. :)
Silti olen miettinyt, että lapsen äiti on kanssani samaa perhettä ja todella läheinen, siis edelleen ja tuntuu että lähennymme toisiamme päivä päivältä enemmän niin kummilapseni kuin lapsen äidinkin kanssa. Mutta mieltäni aina joskus askarruttaa ajatus siitä, että otanko tarpeeksi lapsen äitiä huomioon? Haluaisin kovin viettää hänen kanssaan aikaa enemmän ja tehdä kaikkea mitä ennenkin. Vaikka puuhailemme yhdessä siis jatkuvasti kaikenlaista kivaa, mutta kuitenkin minulla on tunne etten huomioi häntä tarpeeksi. Hauskaa meillä aina on kun keksimme jotain yhdessä.
Onko minussa vika vai kuvittelenko vain? Rakastan lapsen äitiä sekä tätä ihanaakin ihanampaa lasta ja lapsella on minuun äitinsä lailla vahva side. Eikä minua suinkaan häiritse millään tavalla lapsen ainainen läsnäolo, päinvastoin. :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tilanteesi kuulostaa tutulta! Minulla on myös rakas kummilapsi, jonka äiti on hyvä ystäväni. Perheessä on kaksi muutakin ihanaa lasta, mutta kummilapseni on todella suloinen ja valloittava pikkuihminen, ja nyt koen että välillä muu perhe jää liiankin vähälle huomiolle. Leikin mielelläni lasten kanssa, mutta huomaan että ystäväni saattaa yrittää samalla kertoa minulle jotain asiaa, enkä pysty keskittymään hänen kuuntelemiseensa. Asiaa vaikeuttaa se, että tapaamme ystäväni kanssa nykyään aina niin, että lapset ovat mukana, joten en koskaan voi täysin keskittyä ystäväni kanssa oleiluun.
Mielestäni kannattaisi järjestää yhteistä aikaa ilman lasta/lapsia, jolloin voisi keskittyä vaihtamaan kunnolla kuulumisia, ja juttelemaan syvällisiä, tai ihan vaan pitämään hauskaa. Tämä vaan taitaa monesti olla aika vaikeaa toteuttaa käytännössä...