Perceestä lähti oikein sellainen naseva ääni ja pihkatappi lopulta oikein jysähti irti suolesta, mätkähti pöntön pohjalle roiskuttaen vettä ja arviolta noin litran verran haisevaa vetelää ripuIia pitkin percposkia. RipuIia tuli niin kovalla paineella että sitä roiskui pöntön kanteenkin ja valui selkää pitkin.
Kävin vessanpöntöllä pieraisemassa
5
270
Vastaukset
- Anonyymi
Kiitos raportista! Itse hämmästyin tänään sitä, että kaagani oli yllättävän kiinteää, vaaleanruskea tahnaa. Haku oli aivan ummehtunutta persilmaa ja vauhtiraidat ivät pönttöön. Ei mielenkiintoa putsata sitä kun ei ole oma vessa.
En tosin putsaa omaakaan vessaa
Asd - Anonyymi
Meni vesisäiliö samalla paukulla. Oli aikojen saatossa emali hapertunut sen verran.
- Anonyymi
Tulva vakuutus korvasi tietysti uuden pöntön
- Anonyymi
Minä heräsin klo 4.23 suolipaineen tunteeseen. Yritin päästää painetta kaasuttamalla, koska en millään olisi jaksanut nousta vessaan. Mutta paine oli lopulta niin kova, että noustava oli. Onneksi pääsy vessaan on suoraan makuuhuoneesta. Pihkatappi irtosi kovan ponnistuksen ja karjaisun avulla, lopputuotos olikin sitten mukavan pehmeää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391