Työpaikka kiusaaminen

Anonyymi-ap

Onko joku muu kokenut työpaikkakiusaamista Naantalin kylpylässä? Jos on niin miten siellä on kiusaaminen edennyt? Olen kuullut että siellä on tapana toimia niin, että kaikki hyvät työntekijät yritetään saada pihalle kun joka syksy alkaa yt-neuvottelut. Sen myötä valitaan joku joka sopii heidän systemaattiseen pahan puhumiseen, perättömien juttujen levittämiseen sekä työnteon häiriköintiin ja myös sabotointiin. Näin tekemällä jotkut varmistavat oman paikkansa jatkolle, että saisivat jäädä kun pelkäävät oman paikkansa puolesta. Uskottelevat myös muille, että joku olisi niin huono että ei edes tekisi töitään, vaikka tekeekin. Minusta se on kyllä kiusantekoa kun työntekijän reseptejä, tavaroita, tai ihan mitä tahansa mikä liittyy työntekoon niin pöllitään. Syyttelevät asioista mitä ei ole edes tehnyt. Lisäksi tietoja pimitetään eikä kerrota kaikkia asioita työntekijälle. Minusta tuo täyttää työpaikkakiusaamisen tunnusmerkit. Kyttäämistä, kyräilyä ja haukkumista jostain toisesta työntekijästä asiakastiloissa niin ei kyllä ole OK.

9

943

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Työpaikkakiusaajat ovat narsisteja, he saavat muut mukaan tähän irvokkaaseen tietyn työntekijän alistamiseen ja nöyryyttämiseen. Tyypillinen kiusaaja saa valtaa selän takana juoruamisella, heihin pätee samat piirteet kuin koulukiusaajalla. Kylpylän johtohenkilöt voivat mennä ansaan tämän valehtelevan ,mielistelevän tyypin kanssa. Muut työntekijät ketkä lähtevät mukaan tähän yhden työntekijän simputtamiseen ovat raukkamaista ja heikkoja. Jos ei tuota pahan ilmapiiriä oteta Kylpylässä vakavasti kannattaa lähteä suosiolla muihin töihin. Tuosta kylpylän huonosta yhteishengestä on puhuttu Naantalissa jo kauan,hyvä että kirjoittaja otti asian esille.

      • Anonyymi

        Kiitos paljon vastauksesta ja tuesta. Tämä tietty kaava on toistunut jo kauan siellä. Tälle työntekijälle laaditaan muidenkin hommat joista sitten pitää selvitä. Nytkin oli hälle laadittu vielä enemmän töitä jopa kolmen ihmisen työt jotka pitää sitten tehdä. Oli hän sitte iltavuorossa niin samat työtehtävät on hänellä mitä aamuvuorossa. Sit kun hän teki aamuvuoron niin kas kummaa samat työtehtävät oli siirretty hänelle mitä muutenkin teki. Hänelle vielä lisätään muidenkin hommat. Se joka häntä nyt yrittää kiusata ei itse selviä omista hommistaan. Hyvä kun tämä asia tiedetään koko Naantalin kaupungissa. Ja tämä asia ei kyllä jää tähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On! Toi on työpaikkakiusaamista. Aloittaja on rohkea kun otti asian esille. Kyl tarttis jo jotain tehdä tommoselle ilmapiirille ja selän takana pahan puhumiselle. Muut ovat suhteessa raukkoja ja heikkoja kun lähtevät mukaan sairaaseen touhuun kun nöyryyttävät jotain työntekijää tuollain. Aivan pöyristyttävää kun haukkuvat ja puhuvat pahaa työntekijästä asiakastiloissa niin se ei todellakkaan ole OK. Myös kyttääminen, kyräily ja käytävillä vilkuilu ja muu epäasiallinen käytös ovat myös yhtä kiusaamisprosessia. Tulee kyllä myötätunto tota työntekijää kohtaan kun joutuu moista kokemaan. Ja sit on varmaa niinkin että tätä työntekijää syytetään joka asiasta mitä siellä tapahtuu ja jätetään ryhmän ulkopuolelle. Kyl tarttee kohta joku työsuojelu sinne hälyttää ja antamaan palautetta ja kunnolla. Töiden ja omien hommien siirtäminen toiselle työntekijälle ON yksi kiusaamiskeino se viestii siitä että tämä ei pärjää itse omissa töissään ja muutenkaan. Joskus valehtelulle on lyhyet jäljet ja toivottavasti toi heidän henkinen väkivalta tulisi monen ihmisen tietoon kuin pelkästään Naantalissa. Kannattaa hakea toista työpaikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos paljon vastauksesta ja tuesta. Tämä tietty kaava on toistunut jo kauan siellä. Tälle työntekijälle laaditaan muidenkin hommat joista sitten pitää selvitä. Nytkin oli hälle laadittu vielä enemmän töitä jopa kolmen ihmisen työt jotka pitää sitten tehdä. Oli hän sitte iltavuorossa niin samat työtehtävät on hänellä mitä aamuvuorossa. Sit kun hän teki aamuvuoron niin kas kummaa samat työtehtävät oli siirretty hänelle mitä muutenkin teki. Hänelle vielä lisätään muidenkin hommat. Se joka häntä nyt yrittää kiusata ei itse selviä omista hommistaan. Hyvä kun tämä asia tiedetään koko Naantalin kaupungissa. Ja tämä asia ei kyllä jää tähän.

        Se on se Ali Baba kun yrittää kiusata työntekijää. Hän se valehtelee siellä ja puhuu selän takana pahaa työntekijästä ja luulee olevansa jotakin. Juokse pois sieltä ja kannattaa ottaa yhteyttä isompaan tahoon. Vissiin onnistui tehtävässään. Se on oikeesti kumma kun työpaikan saa nykyään vaa pahaa puhumalla jostakin toisesta ja valehdellaan kaikennäköisiä skeidaa vaan.

        Näköjään näin on. Kyl työpaikkakiusaamisen tunnusmerkit täyttyy aika monessakin kohtaa kun lukee näitä. Aloittaja on kyllä rohkea kun uskalsi kirjoittaa tästä. Ja kaikki varmaan siellä ylistävät tuota kiusaajaa joka onnistui savustamaan hyvän työntekijän pois. Minäkin olen kuullut tuosta Ali Babasta…ja muutenkin koko kylpylän henkilökunta vaihtoon.

    • Anonyymi

      Ne siellä kylpylässä luulee et ovat mukana big brotherissa, selviytyjissä tai jokin muu samankaltainen tosi TV ohjelma missä pelataan psykologista peliä. Varsinkin silloin kun on yt neuvottelut että voidaan pelata joku hyvä työntekijä ulos. Heikot ei uskalla puolustaa. Kaikki täytyy saada aina mukaan jonkun työntekijän kaltoin kohteluun ja nöyryyttämiseen. Yhtäkkiä saattaa tulla jokin keksitty homma minkä sit joutuu tekemään. Mutta itsellä siellä on sitten niin kiire ettei ehdi hommiaan tekemään vaan käskevät tämän työntekijän niitä tekemään. Tämä kiusaaja on itse epävarma ja haluaa itse työpaikan ja siksi pelaa ulos jonkun muun.

    • Anonyymi

      Olen ,mutta varhassa ,olen miespuoli

    • Anonyymi

      Olen kokenut kiusaamista varhan nykyiken terveys keskuksessa? Johtajat pisti minun harteille neljän hmisen työt ja palkka ei noussut ja pieni. Samalla ilmapiiri on huono!! , vaikka olen mies ilmapiiri raskas!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      49
      1041
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      912
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      827
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      800
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      719
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      703
    Aihe