Sarja Etsijät

Onko mitään näin kamalaa aikoihin nähty? Komediaa se ei ole, enemmän aiheuttaa myötähäpeää tekijöiden puolesta. Huutamista ja kaiken päälle säröytynyt äänitys. Sietämätöntä.
242345
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Samaa mieltä.

1Äänestä

En tajua tuon ideaa. Sekö on huumoria, että vähän yksinkertaisen oloinen porukka änkyröi ja toistelee samoja lauseita?

1Äänestä

Samaa sarjaa kuin Hormonit. Ei sitäkään jaksa katsoa, huutavat ja riekkuvat kuin hullut. Suomessa on ala-arvoisia näyttelijöitä ja varsinkin käsikirjoittajia. Yhden ilmeen naamoja ja rumiakin ovat ku perk*leet.

1Äänestä

Ylen niin sanotut draamasarjat ovat yhtä kärsimystä katsoa.

1Äänestä

Varmasti johtuu siitä että kuulumme natoon,kaikki asiat huononevat.

1Äänestä

Kimmo.Pirjo.Sisäilmaa.Hormoonit.Etsijät.
Puoli seitsemän.Sohvaperunat.
Nämähän on näitä yle laatuohjelmia kuulemma.

Äänestä
  • Kimmo on oikeesti hyvä

    Äänestä

Vaikuttavat ihan persuilta.

Äänestä

Etsijät on todella hauska ohjelma lisää tälläisia mutta viikonloppuisin musiikkiohjelmat molemmilta kanavilta on liikaa sohvaperunat voi huoletta siirtää sinne höpökanaville eli mainoskanaville teemalla on hyvä ohjelmatarjonta kiitos siitä.

Äänestä

Hirveä ohjelma, luokatonta draamaa. Kuka näyttelijöitä nykyisin kouluttaa kun kaikki huutavat ja mölyävät kuin kesäteatterissa!
Jossei Yle osaa ostaa parempaa näytettävää, vaihtakaa se porukka asiantuntevampaan. Katsojana vaadin!

Äänestä
  • Yle menee samaan luokkaan pian maikkarin kanssa, typeriä Suomalaisia ns.viihde ym. huutonauru ohjelmaa. Maikkarin mainoksista näkyy hyvin tämän Suomi viihteen taso,täysin roskaa. Samat naamat pyörii joka formaatissa. Alaarvoista naamojen vääntelyä,tekonaurua ym. omaahauskaa pitävät ärsyttävät julkkispierut.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Yle menee samaan luokkaan pian maikkarin kanssa, typeriä Suomalaisia ns.viihde ym. huutonauru ohjelmaa. Maikkarin mainoksista näkyy hyvin tämän Suomi viihteen taso,täysin roskaa. Samat naamat pyörii joka formaatissa. Alaarvoista naamojen vääntelyä,tekonaurua ym. omaahauskaa pitävät ärsyttävät julkkispierut.

    Ne julkkisten tekonaurukattaukset yrittävät ilmeisesti tartuttaa saman "ilon" hämmentyneelle katsojalle.

    Äänestä

Sarjan uusintoja ei todellakaan kaivata.

Äänestä
  • Ei todellaankaan

    Äänestä

Tästä me kaikki maksamme YLE veroa. Jippii.

Äänestä

Ms Romantica osoitti, että Suomessakin kyetään tekemään aidosti näyteltyä TV-sarjaa.
Miksei sellaisia sitten tehdä useammin ?
Onko turkkalainen huutonäytteleminen juurtunut meillä liian syvälle ?

Äänestä

Ei kattoo enempää kuin Hormooneja🙈🤨

Äänestä

Piti ihan tarkistaa, että onko käsikirjoittajat aikuisia ihmisiä. On kuin olisi katsomassa lasten "ite" keksimää teatteria. Sääliksi kävi näyttelijöitä. Maksaako yle oikeasti tämmöisestä paskasta?

1Äänestä

Sarjan uusinta menossa parhaillaan.

Äänestä

Nyt uusi tuotantokausi tv:ssä. Anna mun kaikki kestää!

Äänestä

Hirveä tekis mieli kuristaa koko sakki

Äänestä
  • Hirttää julkisella paikalla Narinkkatorilla ja jättää näytille häpäistäväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Hirttää julkisella paikalla Narinkkatorilla ja jättää näytille häpäistäväksi.

    Hirtetyt roikkuu ja heiluu tuulessa kastuen sateessa.

    Äänestä

Joo aivan molemmat sekä Etsijät Hormoonit👎! Ei ei tällästä soopaa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko mitään näin kamalaa aikoihin nähty? Komediaa se ei ole, enemmän aiheuttaa myötähäpeää tekijöiden puolesta. Huutamista ja kaiken päälle säröytynyt äänitys. Sietämätöntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu