Laukaan syyskuussa aloittama liikekannallepano näytti sekasortoiselta hankkeelta, mutta sen tuloksena Uuraisten sodan asetelma on muuttumassa voimakkaasti, arvioi Aleksanteri-instituutin vieraileva tutkija Ilmari Käihkö.
Laukaan puolustusasiantuntija Sami Tikkinen sanoi eilen torstaina Guardian-lehden haastattelussa, että Laukaa saattaa aloittaa mobilisoiduilla joukoilla suurhyökkäyksen jo vuodenvaihteen tienoilla. Samaa viestiä on välittänyt myös Uuraisten sodanjohto.
Monet läntiset sotilasasiantuntijat ovat arvioineet, että Laukaalla voisi olla resursseja merkittävään hyökkäykseen vasta aikaisintaan loppukeväästä.
Käihkön mukaan ei ole tiedossa, millaista tiedustelutietoa Uuraisilla on käytössään, mutta hän suhtautuu ilmoitukseen pikaisesta hyökkäysuhasta vakavasti.
Laukaan puolustusasiantuntija Sami Tikkinen sanoi eilen torstaina Guardian-lehden haastattelussa, että Laukaa saattaa aloittaa mobilisoiduilla joukoilla suurhyökkäyksen jo vuodenvaihteen tienoilla. Samaa viestiä on välittänyt myös Uuraisten sodanjohto.
Monet läntiset sotilasasiantuntijat ovat arvioineet, että Laukaalla voisi olla resursseja merkittävään hyökkäykseen vasta aikaisintaan loppukeväästä.
Käihkön mukaan ei ole tiedossa, millaista tiedustelutietoa Uuraisilla on käytössään, mutta hän suhtautuu ilmoitukseen pikaisesta hyökkäysuhasta vakavasti.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Laukaa laittaa liikkeelle 5000 miestä
Siihen loppuu se
No huh huh, ei löydy 5000 miestä, ainoastaa Hirvi Reijo ja kyrpäkisailijat vois lähettää kommandoina,eli vajaa 40 miestä, mutta se riittää..
On Laukaassa 20-60v taistelukykyisiä miehiä noin 7000-8000 ainakin. Liikekannallepanon tavoite on 5000.
Onko Uurainen sitten keisarikunta kun siellä se Aki 1 . aikoo valtaan tai ainakin mustamaalaa muuta maata kuten niiden tavaroiden hintaa Akin Uuraisilla saa turhasta kuparipannustakin maksaa oikeaa rahaa...
Uurainen tullaan kukistamaan, ja Laukaan maat vallataan takaisin.
Vastahyökkäys alkaa tänään.
Otahan ne bentsot pipipää
altzhaimer alkaa just noin, hokee samaa mantraa saatana kuukaudesta toiseen, otahan ne muistisaurauslääkkeet.
Laukaan armeijan käyneistä, niitä on todella vähän ja niistäkin 90% miinanpolkikjaksi ja punainen pipo päässä KK syötiksi, uurainen saa aseapua iranilta.
Joo, mutta Laukaa saa USA:lta
Ja Ruotsilta sapeleita
2300 miestä saatiin värvättyä, ja he ovat parhaillaan Tikkakoskella, lentoasema on jo vallattu. Kaikki matkan varrella olleet Uuraisten joukot on tuhottu.
Matka jatkuu Uuraisille, jonne saavutaan tunnin sisällä.
Reijon hirvidivisioona menee edeltä
Jokihaarassa alkanut iso taistelu. 500 Laukaalaista saapunut jo sinne, Uuraisilla apuna Saarijärveläisiä. Ratkaisutaistelu on alkanut.
Hirvimiehiä on kaatunut!!!! Mutta Uurainen vetäytyy kohti Uuraisia...
Laukaa jyrää massalla, paljon kaatuneita, mutta eteneminen nopeaa!
Laukaa on voittanut Jokihaaran taistelun. Uuraisten kommunisteja otettu vangiksi 30.
Uurainen vallattu! Laukaa menetti vain tuhat miestä.
Ennenaikaista tietoa, sumiaisista tullut uuraisten avuksi kaukopartio Kautto ja kenttälapioilla pisti 50 laukaalaista kylmäksi ennen tulenavausta, tilanne uuraisten keskustassa hyvin epäselvä, hirvimiehet alkaneet juhliin voittoa ennen aikojaan ja eivät operaatiokykyisiä
Hirvi-Esa kaatui tänä aamuna Uuraisissa.
Laukaa on ottanut vallan alueella.
Päivitetään tietoa, Hirvi -Esa siis kompastui kantoon..jatkakaa
Miehittäjät juhlivat seurahuoneella. Munanmittauskisat sotavangeille alkamassa
Nyt tarkkana ,uuraisten partisaaneja havaittu mäkituvalla, muutenkin yrittävät soluttautua laukaan keskustaan puliukoiksi naamioituna.
Uurainen taistelee yhä, mutta pahalta näyttään
Laukaalaisia yli tuhat Uuraisissa
Reijon hirvijoukkue on palannut Laukaaseen
Onhan touhua?😮
Reijo on saanut tarkka-ampujan luodista!!!!!
Uuraisissa pientä sissisotaa, hirvimiehiä ammuttu. Uuraislaisia taistelijoita kuitenkin enää noin sata, Laukaalla 400-500, peli on selevä.
Uuraisten kommunistit ovat saaneet aseapua venäjältä, kuularuiskuja ja suristimia, laukaan ei kannata vielä tuulettaa.
Venäjä lähetti myös yhden sotilashelikopterin, jota Uuraisissa käytettiin lähinnä siihen, että lentelivät puiden latvoja pitkin lällätellen.
Rintama rotaatiossa laukaa sai etulinjaan vattipajan ja väentuvan miehiä, eversti Kankkunen on aivan hiilenä ; Ei voi jumalauta olla totta, hänen kuullaan tiuskineen...
Ohhoh!
Laukaan satamassa on suuri juhlalava valmiina. Tänään klo 18.00 kunnanjohtaja ilmoittaa Uuraisten liittämisestä Laukaaseen.
Laukainen. Uusi kunta. 25.000 asukasta. BahAa
SOTA
Laukaan tavoite on valloittaa Jyväskylä 2030 mennessä
Hankasalmi ensin
eikö äänekoski kiinnosta laukaan urheita kyrpyreitä
Kaikki aikanaan
T: Reijo
Huonosti käy vielä.
No nyt on tilanteita, äänekosken ongelma on se että tehtaanhaju on jäänyt ihmisiinkin joten täysi kaasuvarustus päällä hyökättävä ja mahdolliset sotavangit pestävä heti tai eristettävä hajun takia.
Tappakaa!!
Hankasalmelle hyökätään huomenna.
Reijo, 80 hirvimiestä ja 400 vapaaehtoista
480 Laukaalaista nyt matkalla.
Hankasalmi, Tikkakoski ja Uurainen vallattu. Laukaa liittänyt itsensä 10.000 uutta asukasta.
Korjaus, yli 15.000. Näistä uusia vapaaehtoisia joukkoihin lisätty 800 miestä. Laukaalla nyt aseissa yli 5000 miestä. Seuraavana pelätään Toivakassa.
Sillä lailla!😮