Sataman lakot aivan poskettomia, vasemmistopopulismia, mikä ei johda mihinkään.

Anonyymi-ap

Haminan ja Kotkan satamien lakot ovat naurettavia ja vastuuttomia. Ei vaikuta kotiuttamiseen. Vasemmistopolitiikkaa. Politiikka ei kuulu työelämään.

Eloranta väittää, että hallitus ei ole kuunnellut ammattiliittoja riittävästi. On kuunneltu, mutta asiat pitää hoitaa, eikä jahkailla. Viime vaalikaudella liittojen työryhmä sai aikaa miettiä työllisyyden parannuskeinoja. Ei tullut, Sitten annettiin lisäaikaa. Ei tullut. Sitten annettiin lisäaikaa. Ei tullut. Tyhjä paperi.

Ei ole kuulunut tällä vaalikaudellakaan muuta kuin koulutuksen lisääminen ja työvoimatoimiston, "sisäilman" henkilökunnan lisääminen. On kuultu. Esitettyjä toimia tehdään kohdennetusti, mutta kumpikaan ei lisää työllisyyttä 100 000 hengellä. Sen takia lisätoimet ovat tarpeen. SAK:n antama tyhjä paperi ei siinä auta.

SAK:n toimet ovat läpinäkyvästi sdp:n masinoimaa poliittista potaskaa. Marinin hallitus poisti eläkeputken, lanseerasi työttömille keppiohjelma kakkosen. Ei ollut mitään mielenilmauksia. Nyt on pienempiä asioita, ei mitään radikaalia. Jo ollaan suu vaahdossa barrikadeilla. Demareiden oppositiopolitiikkaa. Työelämä ei kaipaa politiikkaa ollenkaan.

Lakko-oikeutta ei olla poistamassa. Senkin toitottaminen on potaskaa. Poliittisia lakkoja ollaan rajoittamassa vuorokauteen ja ollaan rajoittamassa tukilakkojen suuruutta. Joku raja yhteiskuntaterrorillakin ja isänmaan vahingoittamisella pitää olla. Laittomat lakot ovat laittomia. Laittomuudesta pitää rangaista.

Kun TES on voimassa, niin työrauhavelvollisuutta pitää kunnioittaa. Mielenosoittaminen on aivan eri asia kuin lakkoilu.

Nyt ei ole aika lakkoilla. SAK:lla ei ole veto-oikeutta. Eduskunta säätää lait. Lakeja pitää kunnioittaa, eikä rähistä demokratiaa vastaan. Voimankäyttö on osoitus tyhmyydestä. Kyllä kuka vaan voi murhata tai raiskata, mutta ollapa kaidalla tiellä!

9

557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ai politiikka ei kuulu työelämään, jos poliittisilla päätöksillä sinne tullaan sotkemaan? jaa. NO, jos on lusikalla annettu niin kauhalla ei voi vaatia. LAKKOON VAAN! Tulta porvarien munille!!

    • Anonyymi

      Olet aivan oikeassa. Duunarit ampuu tällä taas itseään polveen. Ay pomot hieroo käsiään ja nauttii palkastaan niinkun aina ennenkin.

    • Anonyymi

      Ay pamppujen kk palkka taitaa olla samoissa kun duunareiden vuosiansiot😂kunnon työläisten kusetusta..

    • Anonyymi

      Milloin ovat jääneet lakkoon?

    • Anonyymi

      Persupopulismi johtaa perikatoon.

      • Anonyymi

        Mene töihin.


    • Anonyymi

      Ahtaajat ja paperiukot ovat pahimpia ja kova palkkaisimpia punikkeja mitä suomen maasta löytyy.

      • Anonyymi

        Nehän on olevinaan parempia työläisiä kuin muut, ja siksi persuja.


    • Anonyymi

      AKT ON PIENEN IHMISEN JA HEIKKOJEN PUOLELLA SORTAJIA VASTAAN
      myös papertehtaan rikas porho kumartaa heille ja ottaa lakin pois päästää mulkoillen maahan häpeillen ahneuttaan
      Ahtaajat eivät ole koskaan pilkanneet pienipalkkaisija

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      156
      2677
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      199
      1947
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1696
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1638
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1411
    6. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      74
      1078
    7. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1040
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1019
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      191
      944
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      911
    Aihe