Jäikö rahaa eläkkeestä ja palkasta?

Tuo taloudenhoito on viisaiden hommaa ja samoin, kuin saada rahaa Pattayan matkaan. Vielä enemmän vaaditaan jos meinaa päästä asumaan Thaimaahan tai Kambodzaan. . . Hävettävääkö nyt, kun rahat meni.

Luin, kirjoituksen tai otsikon, että valtio varasti viinat, kun tulit ulkomailta. Se on saavutus sekin, että pääsee edes päiväksi Tallinnaan ja nauttimaan vapaudesta. Riika on jo kauempana ja sekin on jo haaste. Riikassa on muuten halvemmat ruuat ja juomat.

Aikoinaan me haettiin ruuat ja juomat Tallinnasta ja kaikki mikä oli halpaa. Kaikki raha sijoitettiin sitten eri liiketoimintaan sitten. Olen aina sanonut, että ei sillä ole mitään merkitystä jos ostat tarpeellisia asioita mitä kulutat noin 4 - 5 kuukaudessa. Se säästö näkyy siellä sitten.

En usko paskan vertaa, mitään jätkien puheita rahoista. Kyllä siihen pitää vähän edes perustella. . . Ok. Joku tietokone nörtti voi ansaita vähän. Rakennusliike on myös perustettava ja on saatava asiakkaat ja koneet ja laitteet ja tekijät. Ei sitä noin vain ja noin lyhyessä ajassa. Rahaa on mennyt itselläni myös paljon.. tosin on 5 lasta.

Jostain kumman syystä porukkaa ei nyt kuitenkaan asu Thaimaassa eikä Kambodzassa kovinkaan paljon. Elintaso on toki täällä parempi ja täällä on kuitenkin nämä maailman metropolit. Kaveri laittoi kuvan aamiaismajoituksesta Thaimaassa. . . Mutta minä kysyn, että syötkö niin hyvin joka aamu... Minä syön täällä Kambodzassa.

Miten sinun Thaimaan viisumisi on. Vähän tunnut puhuvan visa juoksusta. Kambodzassa minulla on vuoden viisumi. Asun tässä Pattayan lähellä... Eikö raha tai rohkeus riitä muuttamaan. Onko velka ja pika vippi? Mikä estää miestä muuttamasta, kun nyt talvikin tulee onko ahvottuminen vai rusketus parempi... Toinen on kylmää kyytiä...

Miksi olet täällä palstalla jos hyvinvointi valtio on parempi. Eihän kukaan matkusta ja säästä päästäkseen huonoon paikkaan. Monellako palstalla on oikeasti varaa muuttaa Thaimaahan tai Kambodzaan tai jopa Espanjaan. . . Onko se se lippu ja valtio, kun järki ei muuhun riitä.. luuletko, että minäkään olen tänne kovin kuukkelis kuu päässyt vai. Kyllä siinä tarvitaan kovaa tahtoa ja päättäväisyyttä. Myös taloudenhoito on oltava kohdillaan. . .

Aloita vain säästäminen määrätietoisesti, ehkä vuoden kahden päästä pääset pois sieltä ja takaan ja alleviivaan, että se kannattaa... Sanot sille poliittiselle paskaläjxxx.... Kuukkelis kuu..
0192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu