Miksi Antti ei jaa nimmareita?

lohduttaja

Mielipide

9-vuotias tyttäremme odotti Antti Tuiskun keikkaa Paviljongilla monta viikkoa. Olisi ihanaa mennä kuuntelemaan idoliaan oikein livenä. Ja keikan jälkeen hän saisi varmasti Antin nimmarin seinälleen ihasteltavaksi. Hän oli varma asiasta. Keikalla Antti kiitteli fanejaan saamastaan tuesta ja kertoi kuinka fanit ovat tärkeitä sekä hänen psyykkisen että fyysisen hyvinvointinsa kannalta. Tyttäremme lauloi mukana ja oli haltioissaan Antin esiintymisestä. Keikan jälkeen hänkin kymmenien muiden fanien kanssa jäi odottelemaan Antin nimmareiden jakoa. Vaan kuinka kävikään. Antti ei tullutkaan jakamaan nimmareita. Pettymys oli suuren suuri. Eikä tämä kuulemma ollut ensimmäinen kerta kun nimmarit jäivät jakamatta. Kuinka artistilla, jonka tarkoitus on jatkossakin esiintyä ja myydä levyjään, on varaa näin pettää yleisönsä? Kuinka monta kertaa fanit jaksavat pettyä ennen kuin luovuttavat ja jättävät esiintymiset väliin ja kenties levynkin ostamatta? Saattaapa olla että kohta ei Antilla enää ole faneja jotka niitä nimmareita odottelisivat. Toivottavasti Antti huomaa käyttäytyneensä ajattelemattomasti ja jatkossa keikoilta fanit lähtevät hymyssä suin Antin nimmari mukanaan!

22

2287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Realisti

      En ole Tuisku-fani ollenkaan mutta olen sitä mieltä että Antilla on täysi oikeus tehdä omat päätöksensä asiasta.

      Sanoit että paikalla oli nimmaria odottamassa kymmeniä faneja. Nähtävästi oletat siis, että Antin olisi pitänyt antaa näille jokaiselle nimmarit. Ja kun sana olisi levinnyt, olisi pyytäjiä juossut paikalle kymmeniä lisää. Missä vaiheessa Antilla olisi ollut oikeus sanoa ettei enää jaksa? Silloin olisit tullut tänne valittamaan kuinka ilkeä Antti jätti juuri sinun pikkuprinsessasi nimmaria vaille.

      Sanoit että tyttäresi oli keikasta innoissaan. Oletan siis että keikka oli hyvä? En ole laulaja enkä ole Tuiskun keikalla ollut, mutta oletan että tuollaisen hyvän keikan vetäminen on varsin vaativa suoritus myös fyysisesti. Sen jälkeen Antilla on oikeus levätä omissa oloissaan sen sijaan että menee satojen kirkuvien pikkutyttöjen eteen.

      Jos oikein ymmärrän, Antti ei ole koskaan luvannutkaan että jakaa keikoillaan nimmareita. Sen sijaan hän tekee silloin tällöin mm. tavarataloesiintymisiä, jolloin nimenomaan luvataan että hän kirjoittaa nimmareita.

      Mielestäni teet lapsellesi karhunpalveluksen elättämällä hänen harhakuvitelmaansa että Antti olisi hänelle nimmarin ikäänkuin "velkaa", sen sijaan että selittäisit että Antti tekee raskasta duunia eikä aina ihan joka kerta jaksa olla "kiva".

      • lohduttaja

        Kyllä tosiaankin tyttäreni oli innoissaan keikasta ennen keikkaa, mutta varsin pettynyt keikan jälkeen. Suurin osa artitsteista kyllä yleensä palkitsee yleisönsä nimmareita jakamalla, mutta ilmeisesti Antti näkee asian toisin. Eikä minua olisi niinkään asia suututtanut vaikka oma tyttäreni olisikin jäänyt ilman, mutta kun kaikki jäivät! Kysymys kuuluukin jaksaako Antti tehdä työnsä kunnolla vai kerääkö vain nuorison rahat omiin taskuihinsa jättämällä nimmarit jakamatta ja myymällä kallista fanikamaa. Ja onhan se raskasta tehdä tunti unelmatyötään ja häipyä kuin tuhka tuuleen fanien lähtiessä tippa silmässä kotiin.


      • IituLiitu__B
        lohduttaja kirjoitti:

        Kyllä tosiaankin tyttäreni oli innoissaan keikasta ennen keikkaa, mutta varsin pettynyt keikan jälkeen. Suurin osa artitsteista kyllä yleensä palkitsee yleisönsä nimmareita jakamalla, mutta ilmeisesti Antti näkee asian toisin. Eikä minua olisi niinkään asia suututtanut vaikka oma tyttäreni olisikin jäänyt ilman, mutta kun kaikki jäivät! Kysymys kuuluukin jaksaako Antti tehdä työnsä kunnolla vai kerääkö vain nuorison rahat omiin taskuihinsa jättämällä nimmarit jakamatta ja myymällä kallista fanikamaa. Ja onhan se raskasta tehdä tunti unelmatyötään ja häipyä kuin tuhka tuuleen fanien lähtiessä tippa silmässä kotiin.

        Siis ei voi olettaa että hänen täytyisi aina jakaa nimmareita, ja fanien se kyllä pitä ymmärtää, kesttää. Ja heidän vanhempiensa kyllä pitäisi tajuta tämä. Itse olen saanut Tuiskun keikalla nimmarin, ja vaikka kaikki ei saanut, ei he sinun lailla marmata vaan tyytyy kohtaloon. Kasva aikuiseksi.


      • Reksa

        Kyllä tuo nimmarien jakelu kuuluu myös artistin toimenkuvaan.On se vaan niin että ei saisi pettää nuoria faneja olemalla heille tyly tai kohta loppuvat fanit kokonaan.


    • Minttu

      Johan on Antti "suuri" tähti kun ei edes nimmareita faneilleen jaa. Minusta hän on aina ollut niin itseään täynnä että en ole kovin yllättynyt tuosta jutusta.

    • Riina

      Anttihan on kuin Kuningas, ei aikaa rahvaalle.

    • Muusikon rouva

      Minä olen muusikon rouva, sivusta seurannut mieheni ja lukuisien muiden esiintyvien taiteilijoiden elämää, niin keikoilla kuin siviilissäkin.

      En tosin tunne tätä mainittua Tuiskua tai hänen tapojaan, kunhan kerron mitä olen nähnyt ennen keikkaa ja sen jälkeen.

      Ennen keikkaa muusikko on levoton tuntikausia, tuleva keikka vie kaiken energian, adrenaliinit kiertävät suonissa ja lujaa.
      "Crew" huolehtii että mieheni ja muut ehtivät ajoissa keikkapaikalle soundcheckiin ja sen jälkeen onkin taas odottelua -tunteja toisensa perään.
      Ennen keikkaa levottomuus on huipussaan, jalat steppaavat, sormet naputtavat, jotain on pureskeltava tauotta.

      Sitten yleisön eteen ja mahdollisimman hyvin vedetty keikka.

      Keikan jälkeen tyhjyys, väsymys, turhautumisen tunne -tässäkö se kaikki taas olikin.
      Adrenaliini virtaa suonissa, lihakset ovat maitohapoilla, pää ja sydän tyhjillään -jos olet antanut kaikkesi.

      Ihmettelen kuinka kukaan artisti suostuu jakamaan nimmareita keikan jälkeen -ja muutenkaan.
      Pikkutyttöjen ymmärtämättömyyden vielä käsitän, mutta aikuiset vaatimassa nimmareita väsyneiltä "staroilta", menee yli hilseen.
      Esiintyjä heittää shown lavalla, mutta miksi hänen kuuluisi sen jälkeen vielä jakaa nimmareita?

      • lohduttaja

        tuo nimmareiden jakaminen. Miksiköhän kaikki muusikot eivät ole yhtä puhki keikkojensa jälkeen? Esimerkkinä olkoon vaikka kymmeniä vuosia suuriakin areenoja kiertänyt Tomas Ledin joka keikan jälkeen tuli yleisön seuraan jakamaan nimmareita ja keskustelemaan niitä näitä. Todella mukava ele paljon suuremmalta staralta kuin Antti Tuisku. Ammatinvalintakysymys sanoisin minä....jos tuntuu että homma vie voimat kannattaa harkita alan vaihtoa. Lipussa oli maininta että tilaisuus kestää noin 2 tuntia mutta keikka imi mehut Antista jo tunnissa. Olisi sitten jäljelle jääneen luvatun ajan vaikka jaellut niitä nimmareita. Kaikessa tässä kirjoittelussa on nimeenomaan ollut kyse Antin nuorista faneista. Itselleni en sitä nimmaria missään nimeessä kaipaa.


      • Nimikirjoituksista
        lohduttaja kirjoitti:

        tuo nimmareiden jakaminen. Miksiköhän kaikki muusikot eivät ole yhtä puhki keikkojensa jälkeen? Esimerkkinä olkoon vaikka kymmeniä vuosia suuriakin areenoja kiertänyt Tomas Ledin joka keikan jälkeen tuli yleisön seuraan jakamaan nimmareita ja keskustelemaan niitä näitä. Todella mukava ele paljon suuremmalta staralta kuin Antti Tuisku. Ammatinvalintakysymys sanoisin minä....jos tuntuu että homma vie voimat kannattaa harkita alan vaihtoa. Lipussa oli maininta että tilaisuus kestää noin 2 tuntia mutta keikka imi mehut Antista jo tunnissa. Olisi sitten jäljelle jääneen luvatun ajan vaikka jaellut niitä nimmareita. Kaikessa tässä kirjoittelussa on nimeenomaan ollut kyse Antin nuorista faneista. Itselleni en sitä nimmaria missään nimeessä kaipaa.

        Miksi keikkalipun hintaan pitäisi sisältyä nimmari? Jos se siihen kuuluisi, niin se jaettaisiin lipun yhteydessä. Jaetaanko oopperassa tai teatterissa esityksen jälkeen katsojille nimikirjoitukset?

        Nimmarikeikat ovat erikseen, kuten tässäkin ketjussa on aikaisemmin todettu. Niissä esitetään muutama kappale jos niitäkään ja suurin osa ajasta käytetään fanien tapaamiseen ja nimmareiden kirjoittamiseen.


      • ihmettelijä
        Nimikirjoituksista kirjoitti:

        Miksi keikkalipun hintaan pitäisi sisältyä nimmari? Jos se siihen kuuluisi, niin se jaettaisiin lipun yhteydessä. Jaetaanko oopperassa tai teatterissa esityksen jälkeen katsojille nimikirjoitukset?

        Nimmarikeikat ovat erikseen, kuten tässäkin ketjussa on aikaisemmin todettu. Niissä esitetään muutama kappale jos niitäkään ja suurin osa ajasta käytetään fanien tapaamiseen ja nimmareiden kirjoittamiseen.

        Eiköhän se artistin musiikin kuuntelu ja artistin näkeminen livenä ole keikoilla tärkeintä. Miettikäähän kenellä suomalaisella artistilla on yhtä täyteenbuukattu keikkakalenteri, kuin Antilla. Kyllä hattua pitää nostaa, että tuollainen nuori poika jaksaa. Nytkin Antilla oli useita peräkkäisiä keikkailtoja ja tähän putkeen tämä Jyväskylän keikkakin kuuluu. Kyllä se reissaaminen artistilta mehut imee. Eikä se artistin työ ole vain pelkkää keikkailua. Se, joka on vähänkään esim. Antin uraa seuraillut, tietää mitä muuta Antin työhön liittyy. Tanssitreenejä, haastatteluja, nauhoituksia,ym. Ei varmaan paljon jää aikaa huilimiseen. On Antinkin ajateltava omaa jaksamistaan, jos haluaa tätä työtä jatkaa. Johonkin niitä rajoja on vedettävä. Jos alkaa pomppimaan fanien mielen mukaan ja yrittää näiden kaikkien toiveet täyttää, on loppuunpalaminen aika lähellä. Nimmareiden jakaminen Antin tapauksessa on melko mahdototon tilanne, sillä nimmarinpyytäjiä on todellakin tuhoton määrä. Kuka sitä jaksaa aamuun asti jatkaa. Miettikää asioita artistinkin kannalta, ennenkuin alatte täällä yleisesti ihmisiä arvostelemaan. Kenenkään vaikuttimia ja tilanteita ei voi ulkopuolinen tietää. Ja ylimielisyyttä se ei varmasti Antin kohdalla ole, sen verran ihmistä kuitenkin tunnen.


    • selina

      Onpahan noussut Antille päähän tuo "menestys" näköjään. Minä ainakin olen sitä mieltä että kyllä nuoret fanit on otettava huomioon ja toimittava sen mukaisesti. Ei tuo nimmareiden jakaminen voi olla niin ylivoimainen tehtävä.

    • päikkäriä!!

      lue sen päiväkirjaa osoitteesta anttituisku.net...se on tainnut vastata juuri sinun aloitteestasi tälläiseen aiheeseen!!siinä sulle syyt!
      antti on just huippu ja tekee töitä enemmän kuin me muut..siitä kunniaa...

      • enää ei tarvitse lohduttaa

        On hyvä että Antti on ottanut kantaa asiaan. Siinä oli selkeä viesti Antilta faneille. Nimmareita ei siis vastaisuudessakaan keikoilla heru. Toivottavasti keikalle menijät viestin lukevat ettei tarvitse pettyä. Meidän perheemme osalta ongelma on jo poissa päiväjärjestyksestä. Lapset ovat onneksi sopeutuvaisia ja suuntaavat mielenkiintonsa uusiin asiohin kunhan ensin pääsevät pettymyksensä ylitse. Mukavaa kesää Antille ja faneille


    • Kampasimpukka

      Hirveetä... nyt tuli maailmanloppu kun ei saanutkaan popparipellen nimmaria. Täytyypä tosiaan toivoa, että Antti jatkaa ajattelematonta käytöstään ja hänen uransa kusee siihen. Saadaan musiikkimarkkinoille tilaa oikeille muusikoille.

    • Salluska

      Kuulkaas nyt käykääpä Antin nettisivuilla! Siellä se ite perustelee tän jutun sielä päiväkirja jutussa...!

    • Caroline

      mÄ KÄVIN KANS aNTIN KEIKALLA Enkä saanu nimmaria. Meille sanottiin paikan päältä se on osa nykyisiä tuevatoimia...

    • Mirella

      Koittakaa nyt hyvät ihmiset äytä,että Antti ei voi aina ehtiä jakaa nimmareita ja se on varmasti todella väsynyt kaikkien keikkojensa jälkeen!!! Ja sitten jotkut ylihysteeriset äidit tulee ja valitaa!!!

    • iita

      antti tuisku

    • AnTTi FANI!!! <3<3<3

      moi! miks antin pitäis joka keikall jakaa nimmareita! hei haloo!!! sill on varmaa 100 keikkaa kuukaudessa ja siel on ainaki 100-500 ihmistä! et voit vähän raksuttaa niitä sun aivojas! jaksaisitko ite kirjottaa nimmareita kuussa 1000-5000 kertaa!!!! mua ainakaa haitaaa vaikka antti ei oo jakannu nimmareita sen keikalla miss mä oon ollu! SOU!! mitä välii!!! antistakaa ei oo kivaa ku kaikkien äitit valittaa siitä ku se ei jaa joka keikall nimmareita!... anttii alkaa pikku hiljaa kyllästyttää tommonen!!!no ei mulla muuta mut paina tää viesti mielessäs!!!!! T: SUURI Antti Fani

      • Anonyymi

        Kuukaudessa on sen 30 päivää, ja kun niihin mahduttaa sata keikkaa, keskimäärin joka päivä on siis n. 3,5 keikkaa, käyhän se raskaaksi. Mutta jos joka keikalla 100-500 fania vaatii nimmaria, väittäisin määrän kyllä silloin olevan 10000-50000 nimmaria kuukaudessa.


    • Saimaannina

      Muaeihaittaa jos Antti tuisku unohtaa nimmarit 😡😡😡😡😡😡😡😡😡😡😤😤😤😤😠😠😠😠😠😠😠😠😠😤😤😤😤😤

      • Saimaanninas

        Anttion paras💝💝💝💝💝💝💝💝💝💝💝💝💝💝💝💝💝💝


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe