Kun mikään ei riitä

Kaikki alkoi parisuhteesta, jossa puoliso osasi taitavasti johdatella ja manipuloida. Lapsen syntyminen muutti käyttäytymisen täysin. Parissa vuodessa suhteesta kehkeytyi täysi parisuhde helvetti, jossa puoliso alisti ja harrasti henkistä väkivaltaa. Yritti vieraannuttaa lapsen isästään ja yritti saada aikaan lopullisen ratkaisun. Väärin ymmärrykselle ei jäänyt paljoakaan valinnan varaa, kun sanotaan suoraan päin naamaa, mikset sä vaan voi tappaa itseäsi. Eri tahoilta haettuamme apua puoliso kieltäytyi jatkamasta, kun heräsi huoli hänen voinnistaan. Taustalla oli jatkuvaa mustamaalaamista ja asioiden vääristelyä. Sitten ex-puoliso lähti lapsen kanssa toiselle paikkakunnalle. Vei mennessään kaiken. Niin lapsen, kuin lähes kaiken avioliiton aikaisen yhteisen omaisuudenkin. Suoraan sanottuna riisti minulta sen kalleimman, ja vei vielä puolet omaisuudestakin mennessään. Siitä alkoi vuosia kestänyt vieraannuttaminen ja kiusaaminen ja oikeudenkäyntien sarja. Nyt, kahdeksan vuotta viimeisestä oikeudenkäynnistä, lapsi asuu luonani, eikä äitinsä pidä lapseen mitään yhteyttä. Mutta kysymys, mikä neuvoksi? Ex-puoliso ei osaa lopettaa asiattomien törkyviestien lähettelyä minulle, vaan yrittää edelleen epätoivoisesti provosoida minua. Lieneekö ikävä edelleen, vai miksi pitää yhä vainota? Miten tuollaisen ihmisen saisi hakeutumaan hoitoon?