Kun mikään ei riitä

Anonyymi-ap

Kaikki alkoi parisuhteesta, jossa puoliso osasi taitavasti johdatella ja manipuloida. Lapsen syntyminen muutti käyttäytymisen täysin. Parissa vuodessa suhteesta kehkeytyi täysi parisuhde helvetti, jossa puoliso alisti ja harrasti henkistä väkivaltaa. Yritti vieraannuttaa lapsen isästään ja yritti saada aikaan lopullisen ratkaisun. Väärin ymmärrykselle ei jäänyt paljoakaan valinnan varaa, kun sanotaan suoraan päin naamaa, mikset sä vaan voi tappaa itseäsi. Eri tahoilta haettuamme apua puoliso kieltäytyi jatkamasta, kun heräsi huoli hänen voinnistaan. Taustalla oli jatkuvaa mustamaalaamista ja asioiden vääristelyä. Sitten ex-puoliso lähti lapsen kanssa toiselle paikkakunnalle. Vei mennessään kaiken. Niin lapsen, kuin lähes kaiken avioliiton aikaisen yhteisen omaisuudenkin. Suoraan sanottuna riisti minulta sen kalleimman, ja vei vielä puolet omaisuudestakin mennessään. Siitä alkoi vuosia kestänyt vieraannuttaminen ja kiusaaminen ja oikeudenkäyntien sarja. Nyt, kahdeksan vuotta viimeisestä oikeudenkäynnistä, lapsi asuu luonani, eikä äitinsä pidä lapseen mitään yhteyttä. Mutta kysymys, mikä neuvoksi? Ex-puoliso ei osaa lopettaa asiattomien törkyviestien lähettelyä minulle, vaan yrittää edelleen epätoivoisesti provosoida minua. Lieneekö ikävä edelleen, vai miksi pitää yhä vainota? Miten tuollaisen ihmisen saisi hakeutumaan hoitoon?

0

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        97
        3998
      2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        97
        3347
      3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        131
        2668
      4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

        Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
        Maailman menoa
        242
        2173
      5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

        Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
        Ikävä
        93
        1929
      6. Varusmiehen kuolema

        Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
        Kajaani
        100
        1883
      7. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

        p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
        Tuusniemi
        21
        1819
      8. Mikä tekee naisesta

        Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
        Ikävä
        115
        1658
      9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

        JOS siis sinä saisit päättää?
        Maailman menoa
        1
        1321
      10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

        Itse haluaisin jo hänen viereen..
        Ikävä
        57
        1242
      Aihe