Onks Juho Kierolaa os. Eerolaa näkynyt YLE Eduskunnassa

Anonyymi-ap

Ei ollut pitämässä seuraa fitness missi Ritva Elorannalle, penkki tyhjänä kun Suomen taloutta puitiin Eduskunnassa tiistaina. Ettei olisi ollut Olli Kekkosen ohjaamana Pikku Parlamentissa Irish Coffvilla , kun ei politiikka kiinnosta vaikka olisi ollut taas live julkisuutta tarjolla koko Suomelle.

16

460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Haulikkomiehiä, varmaan Laajakoskella kytiksessä.

    • Anonyymi

      Kierola ryhdistäytyi ja ilmestyi keskiviikko istuntoon muilta kiireiltään ja puheessaan syytti kristittyjä sotimisesta. Taantunut julkku kun ei enää anna aihetta keltaiselle lehdistölle itku potku raivareilla äiteihin ja naisiin.

    • Anonyymi

      pensan hinta laskee

      • Anonyymi

        1snt/ltr jos maailman markkinahinta barrellilta laskee.

        Tampereen yliopisto Kansalaiset kahleissa : Äänestyskäyttäytyminen suljetuissa vankiloissa

        Tutkielman tulokset ovat jokseenkin yllättäviä. Vankien heikosta yhteiskunnallisesta asemasta huolimatta heidän äänestysaktiivisuutensa ei juurikaan eroa kansallisesta tasosta.
        Vankien keskuudessa suosituimmat puolueet ovat Perussuomalaiset


    • Anonyymi

      Ottaisivat kaikki perussuomalaiset mallia Teemu Keskisarjasta.Siinä on mies joka ei teeskentele. Hänestä tullaan vielä kuulemaan vielä.

      • Anonyymi

        Poliisit kuulustelee.


    • Anonyymi

      No olisko Herranen. Hän on paikallinen yrittäjä ja ahkera, Limudisko tulee Korelaan nuorille joka on hyvä asia. Esimerkillistä toimintta hänelt.

      • Anonyymi

        Alaikäisten limudisko sisäänpääsymaksulla kaksi kertaa kk. Perushumalaista sanomaa ja käännytystyötä Venäjän opeilla nuorille. Erikoinen "yrittäjä" Oil Devil monitoimi yritys konkurssissa Toimiala Pienoistavaratalot ja muut erikoistumattomat myymälät Veneet ja veneveistämöt ,
        Marina Bar & Café Sivutoimipaikka, Kotkan Tori-Kahvila Perheyhtiö JP Laine Avoin yhtiö

        Murha infossa hyvä CV yritystoimintaan
        https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=32754

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/12116184/oil-devil-oy


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alaikäisten limudisko sisäänpääsymaksulla kaksi kertaa kk. Perushumalaista sanomaa ja käännytystyötä Venäjän opeilla nuorille. Erikoinen "yrittäjä" Oil Devil monitoimi yritys konkurssissa Toimiala Pienoistavaratalot ja muut erikoistumattomat myymälät Veneet ja veneveistämöt ,
        Marina Bar & Café Sivutoimipaikka, Kotkan Tori-Kahvila Perheyhtiö JP Laine Avoin yhtiö

        Murha infossa hyvä CV yritystoimintaan
        https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=32754

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/12116184/oil-devil-oy

        Mikä näitä oikein vaivaa ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä näitä oikein vaivaa ?

        Olisiko kysymys Peruss perseilystä, ilmaista Perushjumalaista piilomainontaa alaikäisten kustannuksella. Metsolaan perusteilla lastenkasvatuksen ideologiaa Tukoon metodein aivopesulla viitaten Ps sedän "hyväntekeväisyyteen".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kysymys Peruss perseilystä, ilmaista Perushjumalaista piilomainontaa alaikäisten kustannuksella. Metsolaan perusteilla lastenkasvatuksen ideologiaa Tukoon metodein aivopesulla viitaten Ps sedän "hyväntekeväisyyteen".

        voi olla hyvinkin näin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko kysymys Peruss perseilystä, ilmaista Perushjumalaista piilomainontaa alaikäisten kustannuksella. Metsolaan perusteilla lastenkasvatuksen ideologiaa Tukoon metodein aivopesulla viitaten Ps sedän "hyväntekeväisyyteen".

        Ei kai tällä oo mitään tekemistä Putinismin kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai tällä oo mitään tekemistä Putinismin kanssa.

        Sitä pitää kysyä tarkemmin Suurelta Venäjän Ystävältä , Pohjois-Korean Kunniakansalaiselta. Vaatimattoman populistina vaiennee aiheesta, ettei leimaudu kuten kävi erotessa Suomen Sisusta.

        Perussuomalaisten kansanedustajat Juho Eerola ja Kai Turunen saivat
        kutsun vierailla Pohjois-Koreassa.

        - Matkaa oli suunniteltu huhtikuun ensimmäiselle viikolle, Juho Eerola
        kertoo.
        Vierailu päätettiin kuitenkin jättää väliin. Eerolan mukaan syynä oli se, että
        kutsu koski pelkästään kahta kansanedustajaa.
        - Ajattelimme, että oikea protokolla olisi edetä siten, että kutsu tulisi
        eduskuntaan puhemiesneuvostolle ja mukana olisi mahdollisuus
        muidenkin puolueiden kansanedustajien vierailuun Pohjois-Koreassa,
        Eerola selvittää.


    • Anonyymi

      Palataanpa aloitukseen tapaus Juho Kierolasta os Eerola.
      Seurattaessa Eduskunnan kyselytunteja YLE live lähetyksiä selviää että kun muut ovat jo istuuntuneet paikoilleen purjehtii populipelle saliin eturivi käytävää pitkin.

      Puheenjohtajan ohjeistessa, edustajat jotka haluavat puheenvuoron painavat vihreää b painiketta ei punavihreää ja nousevat seisomaan,no mitä tekee Juhomme singahtaa pystyyn.

      18.10-19.10 pidetyissä istunnoissa ei Eerolan veryttely pystyyn (OLEN TÄÄLLÄ) riittänyt puheenpitoon vaikka oma idoli oli puhetta johtamassa.
      ONKO KIEROLAN KIITO SAMMUNUT, EI KUULU EDES ENÄÄ JOHTAJISTOON?

      Pitäisköhä taas repäistä ja heittäytyä pelleksi keltaiseen lehdistöön että omatkin ymmärtäisi senaattorin painottomuus arvon. Uutta videota koukkuun, punaisella värjättynä mamu lisukkein, jälkkäriksi venäjän palautus. tai ystävät Pohjois Koreassa.

    • Anonyymi

      Vaikka Juho ei enää olekkaan vaikutusvaltainen edustaja, pitää kiittää Riikka Purraa.

      Oluen hinta alenee ja alkoholia voi ensi vuonna tilata kotiinkuljetuksella kaupasta, ravintolasta ja Alkosta, jos hallituksen tavoite toteutuu. Kuka toteuttaisi hallituksen ja meidän perushjumalaisten toiveet, kiitos Rikka ja Orpon setä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6304
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe