Kyllä asiat on vielä mahdollista korjata

Niin kuulostaa tutulta. Itse kyllä en jaksaisi livenä tuota "duunia" hoitaa, mutta näin kyberissä se on jo helpompaa.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Niin kuulostaa tutulta. Itse kyllä en jaksaisi livenä tuota "duunia" hoitaa, mutta näin kyberissä se on jo helpompaa.

Lisään, oon perus onnellinen.Vastoin käymisiä tulee kuten elämässä kuuluukin tulla ja ne käyn mielessä läpi ja eiku kohti uusia pettymyksiä.
Perus onnellisuus siis on sitä että pystyy nauttimaan pienistä asioista kuten riittävästä, ruuasta, puhtaasta vedestä, lämpimästä kodista, linnun laulusta, tähtitaivaasta.. Yms.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Niin kuulostaa tutulta. Itse kyllä en jaksaisi livenä tuota "duunia" hoitaa, mutta näin kyberissä se on jo helpompaa.

En täälläkään ole viihdyttämässä vain ainoastaan siksi, että tosielämässä seuraani hakeutuvat he joiden kanssa en koe olevani samalla alltopituudella, vaan olisin juuri heidän hetkellinen ilahduttajansa ja kuulijansa, jonka voimavarat he imevät ja jatkavat iloisesti matkaansa, kun ovat saaneet keventää mieltään tai ilkeiltyään omaa pahaa oloaan tai siirrettyään oman ikävän kokemuksensa taakakseni. Eihän tämä netissä surffailu ja keskustelu ole oikeaa elämää vaan kalpeaa korviketta.

Anonyymi00004 kirjoitti:

En täälläkään ole viihdyttämässä vain ainoastaan siksi, että tosielämässä seuraani hakeutuvat he joiden kanssa en koe olevani samalla alltopituudella, vaan olisin juuri heidän hetkellinen ilahduttajansa ja kuulijansa, jonka voimavarat he imevät ja jatkavat iloisesti matkaansa, kun ovat saaneet keventää mieltään tai ilkeiltyään omaa pahaa oloaan tai siirrettyään oman ikävän kokemuksensa taakakseni. Eihän tämä netissä surffailu ja keskustelu ole oikeaa elämää vaan kalpeaa korviketta.

Sehän näyttää olevan empaatin osa. Ja saalistajat haluavat juuri imeä energiat toisilta. Olen jättänyt taakseni näitä verenimijöitä ja kyllä on helpottanut. Enää en päästä lähelleni yhtä helposti, olen vetänyt rajat. Kun ymmärtää oman arvonsa, ei kukaan kävele enää yli.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Lisään, oon perus onnellinen.Vastoin käymisiä tulee kuten elämässä kuuluukin tulla ja ne käyn mielessä läpi ja eiku kohti uusia pettymyksiä.
Perus onnellisuus siis on sitä että pystyy nauttimaan pienistä asioista kuten riittävästä, ruuasta, puhtaasta vedestä, lämpimästä kodista, linnun laulusta, tähtitaivaasta.. Yms.

Silloin, kun on perusonnellinen ei mielestäni tarvitse kiinnittää huomiota elämän pieniin iloihin ja nautintoihin, koska niistä ja elämästä yleensäkin nauttii sen enempiä miettimättä olevansa onnellinen ja kiitollinen vedestä, ruuasta ja fyysisten perustarpeiden täyttymisestä. Toisaalta onnellisuuden tunne syntyy myös huomattavasti helpommin. Toiselta kannalta katsottuna sitä voisi kutsua myös perusturvallisuudeksi, jolloin ei kyseenalaista näiden perusteiden täyttymisen jatkuvuutta. Toisaalta ellei ole onnellinen tiedostaa, että elämä olisi huomattavasti kurjempaa ilman ruokaa, kotia ja puhdasta vettä, mutta eivät ne erityisemmin lisää onnellisuuden ja tyytyväisyyden tuntemuksia. Perustarpeita, mutta eivät tunnetarpeita.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Silloin, kun on perusonnellinen ei mielestäni tarvitse kiinnittää huomiota elämän pieniin iloihin ja nautintoihin, koska niistä ja elämästä yleensäkin nauttii sen enempiä miettimättä olevansa onnellinen ja kiitollinen vedestä, ruuasta ja fyysisten perustarpeiden täyttymisestä. Toisaalta onnellisuuden tunne syntyy myös huomattavasti helpommin. Toiselta kannalta katsottuna sitä voisi kutsua myös perusturvallisuudeksi, jolloin ei kyseenalaista näiden perusteiden täyttymisen jatkuvuutta. Toisaalta ellei ole onnellinen tiedostaa, että elämä olisi huomattavasti kurjempaa ilman ruokaa, kotia ja puhdasta vettä, mutta eivät ne erityisemmin lisää onnellisuuden ja tyytyväisyyden tuntemuksia. Perustarpeita, mutta eivät tunnetarpeita.

Noin se on. Ja ihminen ymmärtää usein asioiden arvon vasta menetyksien kautta

Anonyymi00004 kirjoitti:

En täälläkään ole viihdyttämässä vain ainoastaan siksi, että tosielämässä seuraani hakeutuvat he joiden kanssa en koe olevani samalla alltopituudella, vaan olisin juuri heidän hetkellinen ilahduttajansa ja kuulijansa, jonka voimavarat he imevät ja jatkavat iloisesti matkaansa, kun ovat saaneet keventää mieltään tai ilkeiltyään omaa pahaa oloaan tai siirrettyään oman ikävän kokemuksensa taakakseni. Eihän tämä netissä surffailu ja keskustelu ole oikeaa elämää vaan kalpeaa korviketta.

Niin sinulle on. Olet jääräpää joka ei ymmärrä muiden ihmisten ajatuksia esim. netistä.
Kaikilla ei ole reaalisia mahdollisuuksia fyysisesti uuvuttaviin ihmisiin suhteisiin jo perus fysiikan ollessa huonossa hapessa.
Netti on pelastus meille fyysisesti uupuneille ja sairaille ihmisille.
Jos tätä mahdollisuutta ei olisi tuijottelisin ikkunasta päivät pitkät ulos tai katselisin tylsistyneenä tv:tä. Olen kokeillut olla ilman nettiä viikon mikä tuntui aivan kuin olisi sotatilanteessa, jossain kellarissa, täysin eristyksissä muusta maailmasta.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Niin sinulle on. Olet jääräpää joka ei ymmärrä muiden ihmisten ajatuksia esim. netistä.
Kaikilla ei ole reaalisia mahdollisuuksia fyysisesti uuvuttaviin ihmisiin suhteisiin jo perus fysiikan ollessa huonossa hapessa.
Netti on pelastus meille fyysisesti uupuneille ja sairaille ihmisille.
Jos tätä mahdollisuutta ei olisi tuijottelisin ikkunasta päivät pitkät ulos tai katselisin tylsistyneenä tv:tä. Olen kokeillut olla ilman nettiä viikon mikä tuntui aivan kuin olisi sotatilanteessa, jossain kellarissa, täysin eristyksissä muusta maailmasta.

En tarkoita kritisoida netissä kirjoittamista ja tiedostan myös, että on erilaisia suhtautumisia ja näkökulmia. Minulle tämä on, kuin merkityksetöntä varjoelämää, mutten tarkoita, että jokaisen tulisi kokea asia samalla lailla.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Noin se on. Ja ihminen ymmärtää usein asioiden arvon vasta menetyksien kautta

Ja siinä kohtaa, kun on menettänyt, niin mikä on oivalluksen arvo?

Anonyymi00006 kirjoitti:

Silloin, kun on perusonnellinen ei mielestäni tarvitse kiinnittää huomiota elämän pieniin iloihin ja nautintoihin, koska niistä ja elämästä yleensäkin nauttii sen enempiä miettimättä olevansa onnellinen ja kiitollinen vedestä, ruuasta ja fyysisten perustarpeiden täyttymisestä. Toisaalta onnellisuuden tunne syntyy myös huomattavasti helpommin. Toiselta kannalta katsottuna sitä voisi kutsua myös perusturvallisuudeksi, jolloin ei kyseenalaista näiden perusteiden täyttymisen jatkuvuutta. Toisaalta ellei ole onnellinen tiedostaa, että elämä olisi huomattavasti kurjempaa ilman ruokaa, kotia ja puhdasta vettä, mutta eivät ne erityisemmin lisää onnellisuuden ja tyytyväisyyden tuntemuksia. Perustarpeita, mutta eivät tunnetarpeita.

Minä olen valikoiva persoona joka valikoi kenen kanssa haluan olla. Siinäpä tunteiden tarpeiden tyytydyksen paradoksi tuleekin vastaan, sitä ei saa mitä haluaa!
Itse siis jos en saa sitä mitä haluan tunteen tasolla olen mieluummin ilman kun huonon ihmisen kanssa just sen mikä imee voimia.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Minä olen valikoiva persoona joka valikoi kenen kanssa haluan olla. Siinäpä tunteiden tarpeiden tyytydyksen paradoksi tuleekin vastaan, sitä ei saa mitä haluaa!
Itse siis jos en saa sitä mitä haluan tunteen tasolla olen mieluummin ilman kun huonon ihmisen kanssa just sen mikä imee voimia.

Lisään. En ole riippuvainen toisen fyysisestä kosketuksesta. Pystyn koskettaa itse itseäni tarpeen tullen, mielikuvitus on lahja millä pystyy stimuloimaan omaa kroppaa, mielikuvitukseen saa ravintoa silmillään, kaikki visuaalinen kauneus ruokkii sitä ja kauneus on katsojan silmässä.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Noin se on. Ja ihminen ymmärtää usein asioiden arvon vasta menetyksien kautta

Kyllä. Kun näkee nälkää, vilua oppii arvostaan pieniä iloja.

Anonyymi00010 kirjoitti:

En tarkoita kritisoida netissä kirjoittamista ja tiedostan myös, että on erilaisia suhtautumisia ja näkökulmia. Minulle tämä on, kuin merkityksetöntä varjoelämää, mutten tarkoita, että jokaisen tulisi kokea asia samalla lailla.

Olen tulkinnut sanomisesi tuputtamiseksi.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Ja siinä kohtaa, kun on menettänyt, niin mikä on oivalluksen arvo?

Nyt menee jo filosofiaksi.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Minä olen valikoiva persoona joka valikoi kenen kanssa haluan olla. Siinäpä tunteiden tarpeiden tyytydyksen paradoksi tuleekin vastaan, sitä ei saa mitä haluaa!
Itse siis jos en saa sitä mitä haluan tunteen tasolla olen mieluummin ilman kun huonon ihmisen kanssa just sen mikä imee voimia.

Siinäkin mielessä paradoksi, että suhteessa, jossa ei tunne onnellisuutta ei myöskään saisi tunnetason tyydytystä. Olen kuullut, että toisinaan on käynyt niinkin, että rakastuminen ja rakkaus ovat osuneet kohdikkain, jolloin on saatu tunnetasollakin, mitä on haluttu. Tarkoittaen kumpaakin, eikä ainoastaan yhden mielihaluja. Lienevätkö satuja vai legendoja? Mahdollista kuitenkin.

Valikoivuus on okei. Kukapa tahtoisi suhteita, joissa ollaan miellyttämisen halusta, eikä aidosta halusta olla juuri kyseisen ystävän tai rakastetun seurassa? Osaa ihmisuhteista emme valitse vaan ulkoiset tekijät määrittävät useimmiten esimerkiksi kollegat, naapuruston, opiskeluryhmän yms. Näistäkin saattaa syntyä aitoja syviä suhteita, mutta yhtä hyvin voi olla syntymättä ja tuttavuus jää moikkailun tasolle. Lähimmissä suhteissa valikoivuus on luonnollista sillä pidemmän päälle tuskin kovin moni viettäisi vuosia saman katon tai pitäisi tiiviisti yhteyttä alla ilman aitoa yhteistä hyvää oloa ja harmoniaa.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Silloin, kun on perusonnellinen ei mielestäni tarvitse kiinnittää huomiota elämän pieniin iloihin ja nautintoihin, koska niistä ja elämästä yleensäkin nauttii sen enempiä miettimättä olevansa onnellinen ja kiitollinen vedestä, ruuasta ja fyysisten perustarpeiden täyttymisestä. Toisaalta onnellisuuden tunne syntyy myös huomattavasti helpommin. Toiselta kannalta katsottuna sitä voisi kutsua myös perusturvallisuudeksi, jolloin ei kyseenalaista näiden perusteiden täyttymisen jatkuvuutta. Toisaalta ellei ole onnellinen tiedostaa, että elämä olisi huomattavasti kurjempaa ilman ruokaa, kotia ja puhdasta vettä, mutta eivät ne erityisemmin lisää onnellisuuden ja tyytyväisyyden tuntemuksia. Perustarpeita, mutta eivät tunnetarpeita.

Siksi ns. perusonnelliset ovat turvallisuuden harhaansa turtuneita mössöpäitä.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Ja siinä kohtaa, kun on menettänyt, niin mikä on oivalluksen arvo?

Oppii arvostamaan sitä, mitä on jäljellä.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Kyllä. Kun näkee nälkää, vilua oppii arvostaan pieniä iloja.

Oletko kokenut menetyksenkautta arvostamisen? Minä olen ja se ei tee onnelliseksi vaan helpottuneeksi siitä, että aiempi on väistynyt, mutta jättää myös arven joka muistuttaa, että ellei hanki elämäään huomattavasti runsaampia edellytyksiä saadakseen aikaan puskurin, jonka ansiosta ei enää koskaan joutuisi kokemaan samaa. Eli summa summarum ennen menetyksiä oli onnellinen huomattavasti vähemmästä, kuin menetysten jälkeen.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Olen tulkinnut sanomisesi tuputtamiseksi.

Voih. En kuitenkaan kertonut sinulle, kuinka sinun tulisi kokea tai ajatella.

Anonyymi00019 kirjoitti:

Oppii arvostamaan sitä, mitä on jäljellä.

Ei ole automaatio. Eneäämn surin menetettyä, kuin arvostin mitä jäi jäljelle.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Voih. En kuitenkaan kertonut sinulle, kuinka sinun tulisi kokea tai ajatella.

En ymmärtänytkään että vain minun, vaan yrititkö muuttaa massaa?

Anonyymi00018 kirjoitti:

Siksi ns. perusonnelliset ovat turvallisuuden harhaansa turtuneita mössöpäitä.

Tai heitä ketkä kieltäytyvät näkemästä ongelmia ympärillään, lakaisevat ne maton alle ja lukitsevat kaappeihin. Eivät kestä kohdata negatiivista ja osaavat siirtää ne sivuun manipuloimalla itseään sanomalla:"Kaikki on ihan hyvin.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Siinäkin mielessä paradoksi, että suhteessa, jossa ei tunne onnellisuutta ei myöskään saisi tunnetason tyydytystä. Olen kuullut, että toisinaan on käynyt niinkin, että rakastuminen ja rakkaus ovat osuneet kohdikkain, jolloin on saatu tunnetasollakin, mitä on haluttu. Tarkoittaen kumpaakin, eikä ainoastaan yhden mielihaluja. Lienevätkö satuja vai legendoja? Mahdollista kuitenkin.

Valikoivuus on okei. Kukapa tahtoisi suhteita, joissa ollaan miellyttämisen halusta, eikä aidosta halusta olla juuri kyseisen ystävän tai rakastetun seurassa? Osaa ihmisuhteista emme valitse vaan ulkoiset tekijät määrittävät useimmiten esimerkiksi kollegat, naapuruston, opiskeluryhmän yms. Näistäkin saattaa syntyä aitoja syviä suhteita, mutta yhtä hyvin voi olla syntymättä ja tuttavuus jää moikkailun tasolle. Lähimmissä suhteissa valikoivuus on luonnollista sillä pidemmän päälle tuskin kovin moni viettäisi vuosia saman katon tai pitäisi tiiviisti yhteyttä alla ilman aitoa yhteistä hyvää oloa ja harmoniaa.

Luettelemasi naapurit, yms. Valitsen arvomaailmaani pohjautuen eli ne ketkä on samoilla linjoilla arvojeni kanssa hyväksyn lähelleni,muuten ehkä vain moikkaan.
On rajoitteita (liian vahvat tunteet) milloin en moikkaa naapuria tai edes työkaveria, nämä 2 ääripäätä on se kehen oon rakastunut ja toinen kenen arvomaailma poikkeaa omastani täysin.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Oletko kokenut menetyksenkautta arvostamisen? Minä olen ja se ei tee onnelliseksi vaan helpottuneeksi siitä, että aiempi on väistynyt, mutta jättää myös arven joka muistuttaa, että ellei hanki elämäään huomattavasti runsaampia edellytyksiä saadakseen aikaan puskurin, jonka ansiosta ei enää koskaan joutuisi kokemaan samaa. Eli summa summarum ennen menetyksiä oli onnellinen huomattavasti vähemmästä, kuin menetysten jälkeen.

Juu, sinulla noin, minä taas pystyn arvostaan sitä aikaa mikä oli ennen menetyksiä ja ammentaa sieltä tähän päivään, oikeastaan sitä ei väkisin tarvii ammentaa se tulee selkärangasta itsestään.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Juu, sinulla noin, minä taas pystyn arvostaan sitä aikaa mikä oli ennen menetyksiä ja ammentaa sieltä tähän päivään, oikeastaan sitä ei väkisin tarvii ammentaa se tulee selkärangasta itsestään.

Jatkan ja lopetan.
EN HALUA MUUTTUA KOSKA OLEN VASTA OPPINUT RAKASTAAN ITSEÄNI NOIN 20-VUOTTA.
Sinulle läheinen sanon... Intuitiota kannattaa kuunnella se ei petä!

Anonyymi00029 kirjoitti:

Jatkan ja lopetan.
EN HALUA MUUTTUA KOSKA OLEN VASTA OPPINUT RAKASTAAN ITSEÄNI NOIN 20-VUOTTA.
Sinulle läheinen sanon... Intuitiota kannattaa kuunnella se ei petä!

Intuitio ei ole varma. Itse en enää ikinä luota intuitiooni, koska olen kerran erehtynyt todella pahasti ja kyseinen erehdys pilasi elämäni tehokkaasti.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Lisään, oon perus onnellinen.Vastoin käymisiä tulee kuten elämässä kuuluukin tulla ja ne käyn mielessä läpi ja eiku kohti uusia pettymyksiä.
Perus onnellisuus siis on sitä että pystyy nauttimaan pienistä asioista kuten riittävästä, ruuasta, puhtaasta vedestä, lämpimästä kodista, linnun laulusta, tähtitaivaasta.. Yms.

Voi mitä ihmettä vielä keksitkään. Uskomaton neropatti.

Anonyymi00025 kirjoitti:

Tai heitä ketkä kieltäytyvät näkemästä ongelmia ympärillään, lakaisevat ne maton alle ja lukitsevat kaappeihin. Eivät kestä kohdata negatiivista ja osaavat siirtää ne sivuun manipuloimalla itseään sanomalla:"Kaikki on ihan hyvin.

Tai kyse on rajan vetämisestä. Näkee kyllä, ettei kaikki ole hyvin ympärillä tai itselläkään, muttei suostu keskittymään pelkästään siihen negatiiviseen ja jäämään murehtimaan asioita ja tapahtumia joihin eivät voi vaikuttaa. Eikä myöskään odota kenenkään korjaavan ja muuttavan asioita joihin heillä ei kuitenkaan ole keinoja. Vaikka ulospäin toteaisi kaiken olen olevan "ihan hyvin" saattaa yksityisyydessä tiedostaa ettei näin ole. Jokainen kuitenkin määrittää mitä jakaa ulospäin eikä kenelläkään ole velvollisuutta kertoa kaikesta kokemastaan tai tuntemastaan ellei hän niin halua tehdä.

Helvetto te olette väärässä

Mutta aluksi et ole uskollinen? Miten toinen voi luottaa sinuun aluksi?

Miten sinä varmistat, että toisen tunteet ovat aidot?

Anonyymi00037 kirjoitti:

Mutta aluksi et ole uskollinen? Miten toinen voi luottaa sinuun aluksi?

Olen kyllä uskollinen. Mutta jotenkin rauhaton ja epävarma. Kuten sanoin, olen aluksi epäluuloinen enkä helposti usko toisen tunteiden aitouteen. Ottaa aikaa, että minut saa vakuutettua. Kaikenlainen salailu yms. vaikuttaa myös. Jos nainen avaa sydämensä ja osoittaa pienillä asioilla olevansa tosissaan, niin sitten saan rauhan - ja kun saan rauhan, olen ehdottoman uskollinen ja sitoutunut ja luotan.

Anonyymi00039 kirjoitti:

Olen kyllä uskollinen. Mutta jotenkin rauhaton ja epävarma. Kuten sanoin, olen aluksi epäluuloinen enkä helposti usko toisen tunteiden aitouteen. Ottaa aikaa, että minut saa vakuutettua. Kaikenlainen salailu yms. vaikuttaa myös. Jos nainen avaa sydämensä ja osoittaa pienillä asioilla olevansa tosissaan, niin sitten saan rauhan - ja kun saan rauhan, olen ehdottoman uskollinen ja sitoutunut ja luotan.

Miten paljon aikaa se vaatii yleensä?