YLE:
Pekka Ruissalo
19:39
Politiikka
”Äänestin perussuomalaisia, mutta en enää”, sanoo työpaikaltaan marssinut – ammattiliitot osoittivat mieltään Tampereella hallitusta vastaan
– Äänestin perussuomalaisia, mutta en ikinä enää. Lupaillaan kaikkea, ja tässä nähdään lopputulos.
Näin totesi ylöjärveläisen Avant Tecnon pääluottamushenkilö Jari Arola keskiviikkona marssittuaan ulos työpaikaltaan.
Arola osallistui mielenilmaukseen hallitusta vastaan. Häntä harmittavat muun muassa hallituksen suunnittelemat leikkaukset sosiaaliturvaan.
Pekka Ruissalo
19:39
Politiikka
”Äänestin perussuomalaisia, mutta en enää”, sanoo työpaikaltaan marssinut – ammattiliitot osoittivat mieltään Tampereella hallitusta vastaan
– Äänestin perussuomalaisia, mutta en ikinä enää. Lupaillaan kaikkea, ja tässä nähdään lopputulos.
Näin totesi ylöjärveläisen Avant Tecnon pääluottamushenkilö Jari Arola keskiviikkona marssittuaan ulos työpaikaltaan.
Arola osallistui mielenilmaukseen hallitusta vastaan. Häntä harmittavat muun muassa hallituksen suunnittelemat leikkaukset sosiaaliturvaan.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Voi voi, harkintakyky petti ja populismi vei miehen mennessään.
Minäkin haluan äämeni takaisin petos purraltanja petos peesuilat
Benanhinta alenmonko unohtunut sekin
Onneksi järki palasi ja huomasi missä mennään. Tämä on jo hyvä merkki.
Ainakin yksi rehellinen löytyi. Hyvä merkki.
Ei kai kukaan nyt normaalisti äänestä lupausten vuoksi, kai sitä nyt pitäisi jonkinlainen ideologia olla tukemassa sitä mihin uskoo ja luottaa.
Vain tietämättömät äänestävät jonkun ennen vaaleja annettavan lupauksen vuoksi , ja vielä puoluetta joka ei koskaan ole ajanut tavallisten työläisten ja pienipalkkaisten asiaa.
Sen verran pitäisi jokaisen ottaa selvää asioista .suutari pysyköön lestissään sanottiin ennen vanhaan
Vaan kun niitä tietämättömiä ja suorastaan tyhmiä ihmisiä, joihin populistiset lupaukset purevat, on aina kansassa. Niitä on sen verran, että persujen kaltainen puolue sattaa lisätä katteettomilla yliammutuilla lupauksilla joitain prosenttiyksiköitä kannatustaan. Jo pari prossaa lisää vaaleissa on paljon. Sen verran ja enemmänkin suomalaisiin mahtuu höynäyettäviä.
Äänestin kerran Kokoomusta eurovaaleissa 2000-luvun alussa. Alexander Stubb oli politiikan ulkopuolelta tullut ehdokas ja vaikutti pätevältä tohtorintitteleineen. Silloin ei olisi arvannut, että mies ei osaa edes prosenttilaskua.
”Stubb myönsi keksineensä prosenttiluvun omasta päästään”
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015113020752161
”valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) väitti virheellisesti, että noin 90 prosenttia viranomaisista kannattaa kiisteltyä hallintarekisteriä. Todellisuudessa hallintarekisteriä kannattaa noin 10 prosenttia siitä lausunnon antaneista viranomaisista.”
Mikäs tuossa kun se sinun Soinisi antoi periksi siinäkin asiassa saamatta itse edes huvikuunariveroaan läpi? Sitten alkoi näkymään natseja persujen riveissä kun kannatus suli alta ja oli menettämässä salkkunsa.. Natseja jotka Halla-aho potki puolueestaan pihalle mistä asti sinä sinimusta natsi olet maalittanut persuja luotsinpestin suojista.
Mtenkähän kokoomus liittyy tähän duunarien asiaan? Kokoomus ei ole koskaan luvannut ajaa duunarien asiaa, mutta persut ovat valehdelleet jo monet vaalit kuinka he ajavat duunarien asiaa ja on Suomen suurin duunaripuoue. Valehtelemalla hallitukseen.
Tätähän se tiesi, kun PS esiintyi sekä yrittäjä- että työväenpuolueena. Kahteen eri suuntaan kumartaminen pyllistämättä toiselle on vaan kertakaikkiaan sula mahdottomuus. Ja kun PS lähti Kokoomuksen kelkkaan, niin tuo korttitalo ei vaan yksinkertaisesti enää kestänyt. Purra esiintyy julkisuudessa kuin Kokoomuksen sekä EK:n puhuva pää ja Putkonen "jäi" eläkkeelle. Työväenpuolue PS on kuollut ja kuopattu, koska puolue on selvästikin puolensa tullut valinneeksi.
Onko valinta tehty pelkän puolue-eliitin toimesta? Puoluekokouksen asetelma koskien uuden johtotroikan valintaa oli omituinen, koska puolueen puheenjohtajan sekä ykkös- sekä kakkosvarapuheenjohtajien paikoille ei ollut kuin yksi ehdokas per paikka. Suomen Sisun esiinmarssi tuskin oli työväenpuolue-puolen edustajien juttu. Olivatko nämä paikat siis etukäteen sovittu, sillä ainakin yksi henkilö puheenjohtajistosta on sisulainen?
Äläs nyt, ajat sitten oli muuan"työväen presidentti" Niinistö, ja kyllähän se kokoomuskin ollut muka-työväenpuolue.
Ne ei vissiin ihan onnistuneet sumutuksessa, mutta tää "työnant...,eiku työväenpuolue ilman sosialismia" valitettavasti onnistui.
No, veli, ei sitten mitään muuta kuin punainen lyhty torniin, lisää lainaa ja fight away!
Milloin sinä persuista pihalle potkittu persuja vainoava 🔵⚫ antipersuluotsitroIIi hakeudut hoitoon tuon sinun elämääsi hallitsevan persupakkomielteen kanssa? Yhtä ja samaa persujen perään itkemistä luotsinpestin suojista 18-22h/365vrk vuodessa oli arki tai pyhä, joulu tai juhannus.
ps
Eikö ole mielenkiintoista vttuile persuille ylläpidon suojeluksessa palstan persuista pihalle potkittu natsikorttia persujen suuntaan heiluttava rotuoppia julistava antipersuluotsi kuinka SUOMI24 PALSTOILLE SAA BANNIT KUN ARVOSTELEE 🔵⚫ NATSEJA?
Kopiopersua natsittaa taas niin maan perusteellisesti, että sinä jää itse asiakin täysin varjoon :)
Tässä aloitukseen liittyvä YLE:n linkki.
https://yle.fi/a/74-20054763
Duunarit ovat selvästikin vihastuksissaan hallitukselle ja erityisesti persuille. PS:n kannatus tulee siis jatkamaan takuuvarmasti lasku-uralla ja tahdin kiihtyessä.
Purra lupasi, että pienituloisilta ei leikata, Orpo ei sitä luvannutkaan.
Purra valehteli, pienituloisilta ei leikata.
Mistähän nämä punaiset ja vihreät ja värittömät olisivat leikanneet?
Supisuomalaisilta olisivat leikanneet punavihreät.
Nytkö olette pölhöoikeistolaiset alkaneet kutsumaan itseänne supisuomalaisiksi? Supeja kyllä olette, siitä voi olla samaa mieltä.
Kysymys! Mitä hyvää persut tekee että heitä kannattaisi äänestää.
Ilman perussuomalaisia olisi paljon enemmän otettu mamuja Suomeen takapajuisista islamilaisista maista. Paljon enemmän olisi tehtaita lakkautettu ilmastosyistä Suomesta ja ajettu Hollantiin vaikka maailma on globaali. Paljon enemmän olisi suomalaisten rahaa annettu Kreikkaan ym. Ilman perussuomalaisia ei olisi aikaansaatu rajalakia. Jne..
Höpö, höpö. Itsepetos, avain onneen! Eniten niitä mamuja tuli viiden persuministerin aikana. 2015-2016. No, saattaa Purra ja kumppanit rikkoa tuon ennätyksen.
Anonyymi
12.10.2023 09:48
Anonyymi kirjoitti:
Ilman perussuomalaisia olisi paljon enemmän otettu mamuja Suomeen takapajuisista islamilaisista maista. Paljon enemmän olisi tehtaita lakkautettu ilmastosyistä Suomesta ja ajettu Hollantiin vaikka maailma on globaali. Paljon enemmän olisi suomalaisten rahaa annettu Kreikkaan ym. Ilman perussuomalaisia ei olisi aikaansaatu rajalakia. Jne..
Lue lisää
Sinä s24 palstat persujen maalittamiseen valjastanut luotsitroIIi toistat 365vrk vuodessa 18-22h/vrk yhden ja saman kaavan jokaisella palstalla joissa trollaat luotsinpestin suojista. Kirjoittaen pakkomielteisesti valtaosin harhaisia avauksia joiden viestiketjuihin tuot vastakkaisia leirejä edustavat sivupersoonasi väittelyn aikaansaamiseksi niiden välillä. Sensuuri ja bannit kehiin kun yksinpuheluitasi sivupersooniesi kanssa häiritään esim. vastaamalla sinun viestien kalasteluviesteihin kun ei ole kaikki inkkarit kanootissa eikä lääkitys kunnossa .
Milloin sinä persuista pihalle potkittu natsi ap opit kuinka sensuroimalla KAIKKI viestit provoihisi joissa mainitaan teidät persuista pihalle potkitut natsit sinä teet kaikille enemmän kuin selväksi kuinka s24 palstat ovat persuista pihalle potkitun natsin käsissä???? Mikä naurettavinta venäjä mielisenä Naton vastuistajana sinä tietenkin sensuroit myös viestit joissa arvostellaan Kremlin trolleja..
Natsit ja Kremlin trollit mainittu bannien vuoro vai mitä persuista pihalle potkittu venäjä mielinen natsi?
Tulet huomaamaan monta hyvää syytä äänestää 2027 vaaleihin mennessä... (jos et jo jostain syystä ole huomannut. Monien katkerien demareiden mielestä hallituksessa ei edes ole muita puolueita kuin persut ja että 20% kannatuksella voi yksin sanella, mitä tehdään).
Jo nyt inflaatio on hidastumassa ja ostovoima nousemassa ekaa kertaa 4 vuoteen... rahanjako ulkomaille hidastuu... Valitettavasti edellinen hallitus vaan velkaannutti ja sekoitti maan talouden niin sekaisin, että sen kuntoon saaminen kestää useamman vaalikauden. Eiköhän tämä sama hallitus jatka kauden 2027-2031, niin hyvältä ainakin alku näyttää.
Älä höpötä turhia. Kun persut olivat hallituksessa Suomeen tuli 32 000 pakolaista.
Suomen ilmastopolitiikkaan persut eivät ole kyenneet vaikuttamaan piirun vertaa. Konsensus yli muun poliittisen kentän on sen verran vahva. Ja niin on hyvä.
Persut saivat sentään bensan kohdalla jakeluvelvoitetta siirretyksi ja veroa alennetuksi. Vaikutus bensan hintaan oli 1 - 2 senttiä. Pakolaiskiintiö aleni, mutta rajat eivät mene kiinni.
Työperäisen maahanmuuton minimiansio ei noussut lähellekään persujen vaatimusta ja työperäinen maahanmuutto kiihtyy.
Ei oppositiosta maan asioihin vaikuteta, vaikka persu tietämättömänä niin kuvittelee.
Tuosta kun tilastokeskuksen maahanmuuttolukuja katselin vuosilta 1/2022-9/2023 oli lukema yhteensä 328 064.... eli määrä noin 10x
Lisää kuitenkin pitää saada, sillä suomessa on niin paha työttömyys... harmi kun äärivihervasurit joutuivat ainakin hetkeksi "jäähylle"...
Persut ajaa Suomen ja supisuomalaisten etuja.
No ei takuulla kyllä Suomen etua aja, koska persujen saavutusten kirja on kannet vailla sisäsivuja.
Kyllä ne persut ovat sitten ilkeitä. Kukaan muu poliitikko ei ole koskaan luvannut mitään, eikä varsinkaan jättänyt pitämättä niitä lupauksiaan.
Vihervasemmisto oli hallituksessa 2011-2015 ja silloin leikattiin lapsilta ja vanhuksilta.
Mikään muu puolue ei aluevaaleissa mainostanut laskevansa bensan hintaa. Aluevaaleilla valituilla kun ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Mutta eihän se pölhöpopulistia jarruta.
"Kyllä ne persut ovat sitten ilkeitä. Kukaan muu poliitikko ei ole koskaan luvannut mitään, eikä varsinkaan jättänyt pitämättä niitä lupauksiaan."
Kyllä minunkin mielestä kaikki aikaisemmat puolueet ovat pitäneet kaikki lupauksensa eikä kukaan ole koskaan aiemmin "takkeja kääntänyt" ... Äänestäjät saavat siksi vain valita "rusinat pullasta", vaikka meillä ei ole vielä koskaan ollutkaan yksi puolue vallassa... Viime vaaleissa toki oli aikas lähellä, ettei demarit sisarpuolueineen saaneet koplattua itselleen 51% äänistä... se olisi ollut "hyvinvointisuomen" loppu... aikas lähelle jo pääsivät viime hallituskaudella.
Paitsi että Antti Rinne. Vappusatasta ei tullutkaan. Rinteen toiminta oli pelkurimaista, kun hän erosi pääministerin tehtävästä, koska hän pelkäsi oikeisto-oppositiota.
Persuvalhe taas. Eläkekorjaukset ovat toteutuneet.
Pääluottamushenkilö joka on äänestänyt persuja, ei kuulosta hyvältä. Ko. henkilö ei omaa mitään poliittista pelisilmää, itsesuojeluvaisto puuttuu tai sitten on vain yksinkertaisesti tyhmä.
suojatyöpaikka mihin hakeutuu moni joka varmistaa sillä sen, ettei ole ensimmäisten joukossa kun potkuja aletaan jakamaan. Naurettavin tuntemani tapaus soti liittoja vastaan tukien Sipilän hallituksen liittojen vastaisia toimia.
Ihan niin epätietoisuus jotenkin saanut sijaa suomalaisessa poliittisessa hengessä .
Lupauksia annetaan siksi että niitä sa sitten rikkoa oman mielen mukaisesti, oikein ihmetyttää suomalaisen työläisen ajatusmaailma jossa moni päätti tulla porvariksi , luullen että he ovat jotenkintärkeä äänestyksen kohde.
Joten mitä nämä työläiset oikeastaan luulivat takin käännellään. Ei porvarit koskaan ole olleet työläisten asialla , siis mistä tuli tuollainen aivopieru näille ressukoille. Mutta nyt aitten tanssivat niin kauan kun soitetaan . Kuten itse aina sanovat että aitä saa mitä tilaa.
Onko elämä nyt onnellista , kysyn vaan ?
"Pääluottamushenkilö joka on äänestänyt persuja, ei kuulosta hyvältä. Ko. henkilö ei omaa mitään poliittista pelisilmää, itsesuojeluvaisto puuttuu tai sitten on vain yksinkertaisesti tyhmä."
Mietipä, miksi häntä kutsuisit, jos olisi vahingossa äänestänyt vaalihuijareita, eli äärivasureita (demut, vasurit) tai äärioikeistoa (vihreät)?
Persut mainostavat itseään suurimpana 'työväenpuolueena' teollisuustyötä tekevien joukossa. Tosiasiassa ammattiliitoihin kuuluvia rikkureita ovat edut kyllä kelpaavat ja siihen se sitten jää. Teollisuusliiton liittokokous vaaleissa 2023, persut eivät saaneet yhtään edustajaa, tulos tasan nolla.
https://www.teollisuusliitto.fi/2023/04/vaalitulos/
Mietipä, miksi häntä kutsuisit, jos olisi vahingossa äänestänyt vaalihuijareita, eli äärivasureita (demut, vasurit) tai äärioikeistoa (vihreät)?"
Imbesilli persu vetelee suoraan Kremlin käsikirjan mukaan. Äärivasurit ovat kommareita ja eduskunnan ulkopuolella. Vihreät taas keskusta-vasemmistolainen puolue. Missä se äärioikeistolainen puolue siis on? SDP? Keskusta? Kokoomus? Vai olisiko kumminkin se Arkadianmäen lehterin alla majaansa pitävä PS?
Olen äänestänyt persuja ja äänestän persuja jatkossakin.
Niin minäkin ja äänestän jatkossakin. Keskusta leikkasi koulutuksesta ja varsinkin ammatillisesta koulutuksesta Sipilän ollessa pääministeri. Keskustaa en ole äänestänyt enkä ikinä äänestä.
Äänesi on kuin itikan pieru, ihan yksi lysti meille ketä äänestät.
Eikös siinä Sipilän hallituksessa olleet myös Kokoomus ja Ps leikkaamassa koulutuksesta? Kuset siis omaan pesääsi?
En äänestä missään vaaleissa ketään 🤣
kuolkaa omaan paskaanne , minä pärjään ihan sama mitkä olosuhteet
Ei sinun tarvitse äänestää. Kun äänestää niin ei ole mitään hävittävää. Olipa vaalitulos sitten mikä tahansa.
Vain tollot äänestää persuja. Ainakin meidän pitäjässä. Jostakin syystä eivät enää suuremmin uhoa. Muutama luikkii nolona ohi. Ei enää retostele kuten ennen.
Opettelee varmaan sanaa: fiskaalikonservatiivi. Saa nähdä milloin oppii.
Persut järjestivät suurituloisille kaikkien aikojen verohelpotuksen 2000€/ kk ja leikkasi työttömiltä lapsiperheiltä nämä rahat. Oikedenmukaistako?
Oliko se oikeudenmukaista kun 2011-2015 leikattiin lapsilta ja vanhuksilta kun vihervasemmisto oli hallituksessa.
Ja kun samalla vastoin vaalilupauksia jaettiin tukipaketteja ympäri Eurooppaa.
"...vaikea uskoa mutta sosiaaliturva on tuottanut ¹⁰%suomen taloutta ⁷⁴rauhanvuoden ajan koska kauppakumppanit ovat olleet solidaarisia auttajia nyt volodymur zelensky ja artman atavani vaatii ne¹⁰% israelin sotilastoimiin noin 2mrd ja jo viime vuonna ukrainan kesämökkikauppoihin ekyptissä ³'⁵mrd
Persujen äänestäjiltä puuttuu ilmeisesti joku itsesuojeluvaisto, koska omat oikeudet voi heittää roskiin muutaman kauniin lupauksen takia jotka ei nekään toteudu.
Kuinkahan mones kerta kun persut menee samaan ansaan? Noh, ensi vuoden puolella tosiaan tuntevat nahoissaan hölmöt raasut.
Jo nyt on otettu enemmän velkaa ilman mitään maailmanlaajuista koronakriisiä.
Luojan kiitos muutan toisiin maisemiin useammaksi vuodeksi työkomennuksen vuoksi. Veropenniäkään ei tarvitse tähän riistoyhteiskuntaan syytää.
Takasin tulen sopivasti reilu neljän vuoden päästä, kun toivonmukaan ko populistipuolue syö lietettä.
Sitten alkaa tämä Suomen korjaaminen maan ja kansanpetturien jäljiltä.
Jalkapuuhun saisi purralaiset laittaa kansalaisten töllisteltäviksi. Lappu yllä "valheilla valtaan".
Mistä tietää, että on oikeasti äänestänyt perussuomalaisia? Ihminen voi sanoa äänestäneensä ketä tahansa, vaikka olisikin äänestänyt jotakuta toista.