Pöljät autoilijat Kokkolan liikenteessä.

Pistää miettimään että miten suurin osa Kokkolassa autoilevista on yleensä ajokortin saanut. Vai onko heillä ajolupaa lainkaan
Eikö täällä autokouluissa opeta ryhmittymistä ja sen merkitystä risteysalueilla. Esim.vasemmalle käännyttäessä ryhmitytään oikealle kaistalle tai kaistan keskelle odottamaan vastaantulevaa liikennettä jolloin takaa tuleva suoraan menevä liikenne estetään. Esim.antinkadun ja kaarlelankadun risteyksessä (ns.hakalahden Shellin risteys) tätä tapahtuu toistuvasti. Taikka oikealle käännyttäessä, jos ollaankin ryhmitytty oikein kaistan oikeaan reunaan, niin ennen kääntymistä koukataan yllättäen vasemma kaistan kautta, jolloin suoraan menevän täytyy koukata vastaantulevien kaistalle estääkseen sivutörmäyksen. Ja mikä pahinta että nämä törttöilijät eivät yleensä edes huomaa aiheuttaneensa vaaratilannetta, tai uunouttaan pysäyttäneet takaa tulevan suoraan menevän liikenteen. Olisi parempi näitten törppöjen syytä pysyä pois kuskin paikalta, tai opetella oikeasti ryhmityssäännöt.
29692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kummassakaan ilmoittamassasi paikassa tie ei ole kaksikaistainen,käy vaikka katsomassaryhmittymismerkeistä,onko niitä???
Nyt tyhmyys tiivistyy siellä suunnalla sinun omiesi "ryhmitys-säännösten " muodossa.

Äänestä
  • Kun on leveä kaista, niin suoraan ajava ajaa lähellä keskiviivaa. Oikealle kääntyvä ryhmittyy kaistan oikeaan laitaan. Sanoi kunnioitettu liikenneproffa Taisto Ohtamaa, ja lisäsi, että vesitorni on Kokkolan ainut kiertoliittymä (1971). Katsokaa typerää ajoanne. Miksi vuosi sitten päällystetty katu- tieosuus on uriutunut. Sateella sen huomaa...
    En koskaan aja samaa uraa. Enkä missään tapauksessa omassa kiertoliittymässäni: "Kivelän kierros). Entinen Halkokarin ongelmaristeys, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kun on leveä kaista, niin suoraan ajava ajaa lähellä keskiviivaa. Oikealle kääntyvä ryhmittyy kaistan oikeaan laitaan. Sanoi kunnioitettu liikenneproffa Taisto Ohtamaa, ja lisäsi, että vesitorni on Kokkolan ainut kiertoliittymä (1971). Katsokaa typerää ajoanne. Miksi vuosi sitten päällystetty katu- tieosuus on uriutunut. Sateella sen huomaa...
    En koskaan aja samaa uraa. Enkä missään tapauksessa omassa kiertoliittymässäni: "Kivelän kierros). Entinen Halkokarin ongelmaristeys, hah hah haaa!!!...

    Erinomainen kommentti. Ressu on nero.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Erinomainen kommentti. Ressu on nero.

    Ressu halua halkokarin risteykseen liikennevalot!

    Äänestä

  • Kerrotut ryhmittymisäännöt on suoraan tieliikkennelaista vuodelta 2018. Siis vasemmalle käännyttäessä tulee ryhmittyä keskiviivan oikeaan laitaan.
    Ja oikealle käännyttäessä ajoradan oikeaan laitaan.Riippumatta siitä onko kaistoja erikseen merkitty.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kun on leveä kaista, niin suoraan ajava ajaa lähellä keskiviivaa. Oikealle kääntyvä ryhmittyy kaistan oikeaan laitaan. Sanoi kunnioitettu liikenneproffa Taisto Ohtamaa, ja lisäsi, että vesitorni on Kokkolan ainut kiertoliittymä (1971). Katsokaa typerää ajoanne. Miksi vuosi sitten päällystetty katu- tieosuus on uriutunut. Sateella sen huomaa...
    En koskaan aja samaa uraa. Enkä missään tapauksessa omassa kiertoliittymässäni: "Kivelän kierros). Entinen Halkokarin ongelmaristeys, hah hah haaa!!!...

    Vesitornin liittymä on tavallinen risteys, jossa oikealta tulevaa väistetään. Se ei ole ns. liikenneympyrä. Kivelä ei tyhmyyttään näytä tajuavan ettei siinä ole edes kiertoliittymän merkkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ressu halua halkokarin risteykseen liikennevalot!

    Se oli toinen vaihtoehto, mutta parempi näin!!!...

    Äänestä

Ilmoitan aina prepeid liittymästäni poliiseille kun näen ressukan liikenteessä. Usein pysäyttävät ja kortti lähtee, hah hah haaa!!!...

Äänestä
  • Hah, poliisitkin tietävät, että Ressu (Reijo Kivelä) on Kokkolan paras kuski. Yli 3 miljoonaa kilometriä ilman kolaria. Siinä on teille paskaperseille tavoiteltavaa...
    Onhan Reijo saanut aikaan mm Lottelundin kiertoliittymän - "Kivelän Kierros", hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Hah, poliisitkin tietävät, että Ressu (Reijo Kivelä) on Kokkolan paras kuski. Yli 3 miljoonaa kilometriä ilman kolaria. Siinä on teille paskaperseille tavoiteltavaa...
    Onhan Reijo saanut aikaan mm Lottelundin kiertoliittymän - "Kivelän Kierros", hah hah haaa!!!...

    Resun on joutunut ajaa hurjasti kilometrejä "työuransa" aikana sen kolmen mijoonan eteen. Tarkoittaa 30 vuoden aikanakin siten jopa lähes 280km keskimäärin jokaisena päivänä!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Resun on joutunut ajaa hurjasti kilometrejä "työuransa" aikana sen kolmen mijoonan eteen. Tarkoittaa 30 vuoden aikanakin siten jopa lähes 280km keskimäärin jokaisena päivänä!

    Ressu on ajanut ajoneuvolla 66 vuotta. Polkupyöräkin, mopo, traktori yms on ajoneuvo, saati Kraz, Ural jne, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • En ala soitella joutavuuksista viranomaisille. Ajan joskus pahimpien ressukoitten perään, kun vaarantavat liikenteen, ja jopa minun henkeni roikkumalla takapuskurissa, ohittamalla keskellä kaupunkia, yrittäen ohittaa oikealta ym typeryyttä, ja katson millainen kuski on ja missä kunnossa...
    Joskus ajo on päättynyt pihalle, Golf- kentälle, kaupan parkkipaikalle ym, ja tietysti auton rekisteri, malli, väri ym menee muistiinpanoihini. Jos mainittuja hölmöyksiä sattuu toistamiseen saman henkilön osalta, niin teen ilmoituksen vihjepuhelimeen. Tosin vielä ei ole tarvinnut olla "kantelija". Ovat ehkä oppineet. että tuolle miehelle ei vittuilla, ei näytetä keskaria eikä uhkailla, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

Iskän hautakiveen Perhon hautausmaalla tulee teksti "tässä lepää 3 miljoonaa kilometriä ajanut mies viisas mies".

Äänestä
  • Selkeä osasyy tyhmyyteen kun vain istunut ratissa melkein puolet elämästä.

    Äänestä

  • Olet halveksittava paskaperse. Älä nosta lapsiamme näihin keskusteluihin. Tuo on niin törkeä herja, valhe ja kunnianloukkaus, että se menee poliisitutkintaan...

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Olet halveksittava paskaperse. Älä nosta lapsiamme näihin keskusteluihin. Tuo on niin törkeä herja, valhe ja kunnianloukkaus, että se menee poliisitutkintaan...

    Ei siinä ratissa istumisesta ole mitään kehittävää ja sen kyllä huomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Selkeä osasyy tyhmyyteen kun vain istunut ratissa melkein puolet elämästä.

    Onko kaikki taksikuskit ja rekkakuskit sitten ryhmiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Onko kaikki taksikuskit ja rekkakuskit sitten ryhmiä?

    Ei, he ajavat työkseen johon sisältyy paljon muutakin ja on ylipäätään yhteiskunnalle hyödyksi.

    Äänestä

Kieltämättä jopa Kokkolassa on liikenne nykyään aika hurjaa koska liikenne määrä on voimakkaasti kasvanut esimerkiksi 90 lukuun verrattuna.Myös liikenne järjestelyt sekä uudet erillaiset likennesäännöt ovat tulleet sen jälkeen osa täysin turhia eikä osa uusista asetuksista juurikaan helpota liikennettä. Eikä elämää muutenkaan

Äänestä

Iskä ostanut monta käytettyä autoa ja kilometrit menneet sekaisin omat ajetut määrät sekä edellisten omistajien ajamat. Puolustusvoimain ajoneuvoilla myös muut ajannet mutta iskä laski kaikki mittarit yhteen ja omiksi ajoikseen vaikka vain muutaman kilometrin suljetulla alueella sai harjoitella nuorena kapiaisena.

Äänestä

Taas ressulta ilmestyi erinomaisia kommentteja. Hyvä Reijo. Kannatetaan.

Äänestä
  • Yhden asian ressu ainakin osaa: valehdella jatkuvalla syötöllä niin överisti ettei kukaan voi uskoa sanaakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Yhden asian ressu ainakin osaa: valehdella jatkuvalla syötöllä niin överisti ettei kukaan voi uskoa sanaakaan.

    Tunnen Ressun, hänen taitonsa ja rehellisyytensä. Kerrohan yksikin asia minkä Reijo on valehdellut.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Tunnen Ressun, hänen taitonsa ja rehellisyytensä. Kerrohan yksikin asia minkä Reijo on valehdellut.

    Jatkuvaa liioittelua kaikessa. Väittää itseään neroksi jne. Tietämättömyytensä puutteet paikkaa aina sillalla höpöllä, koska on vaan pakko jostain syystä olla pätevinään. Naurismaan aidatkin tuollaiselle nauraa!!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Tunnen Ressun, hänen taitonsa ja rehellisyytensä. Kerrohan yksikin asia minkä Reijo on valehdellut.

    Tässäkin heti taas käyttää vilunkia epärehellisyyttään, kun kirjoittaa muka ystävänään.

    Äänestä

Iskä puhuu muunneltua totuutta ja liioittelee asioita. Iskä joutui pois armeijasta kun käytti muiden tekemiä suunnitelmia ominaan.

Äänestä

Kokkolassa ryhmiydytään silleen, että osa painaa kaasua ja osaa hidastaa kävely vauhtiin tukkien koko tien

Äänestä

Päin punaisia ajetaan jatkuvasti .Teinit ja iäkkäämmät puusilmät .

Äänestä

LIIkaa vauhtia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pistää miettimään että miten suurin osa Kokkolassa autoilevista on yleensä ajokortin saanut. Vai onko heillä ajolupaa lainkaan
Eikö täällä autokouluissa opeta ryhmittymistä ja sen merkitystä risteysalueilla. Esim.vasemmalle käännyttäessä ryhmitytään oikealle kaistalle tai kaistan keskelle odottamaan vastaantulevaa liikennettä jolloin takaa tuleva suoraan menevä liikenne estetään. Esim.antinkadun ja kaarlelankadun risteyksessä (ns.hakalahden Shellin risteys) tätä tapahtuu toistuvasti. Taikka oikealle käännyttäessä, jos ollaankin ryhmitytty oikein kaistan oikeaan reunaan, niin ennen kääntymistä koukataan yllättäen vasemma kaistan kautta, jolloin suoraan menevän täytyy koukata vastaantulevien kaistalle estääkseen sivutörmäyksen. Ja mikä pahinta että nämä törttöilijät eivät yleensä edes huomaa aiheuttaneensa vaaratilannetta, tai uunouttaan pysäyttäneet takaa tulevan suoraan menevän liikenteen. Olisi parempi näitten törppöjen syytä pysyä pois kuskin paikalta, tai opetella oikeasti ryhmityssäännöt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu