Lokakuussamme 2023,seuraavat sanat:
-"Kolmisen vuotta sitten Israelin Elävä Jumalamme Vannoi minulle,Pyhän Henkensä Kautta,että Hän On Hyljännyt Evankelista Markku Koiviston,kuten Hylkäsi aikoinaan Saul nimisen Israelin Kuninkaan.
Kolmisen vuorokautta myöhemmin Jumalani Ilmoitti minulle,Pyhän Henkensä Kautta,että Hän tässä ja nyt Lähettää pahan hengen vaivaamaan Evankelista Markku Koivistoa".
-"Kolmisen vuotta sitten Israelin Elävä Jumalamme Vannoi minulle,Pyhän Henkensä Kautta,että Hän On Hyljännyt Evankelista Markku Koiviston,kuten Hylkäsi aikoinaan Saul nimisen Israelin Kuninkaan.
Kolmisen vuorokautta myöhemmin Jumalani Ilmoitti minulle,Pyhän Henkensä Kautta,että Hän tässä ja nyt Lähettää pahan hengen vaivaamaan Evankelista Markku Koivistoa".
Vastaukset 193
Vanhimmat
Junalamme On Pyhä.
Jeesus on pyhä mutta sinä et ylety häneen mitenkään ole nyt vaan kiltisti ihminen.
Näin on,ei Jumalsmme loputtomiin Katso vääryyttä.
Nokian pappi alkoi veljeilemään helluntailaisten kanssa ja sai sen Parhami-Olsenin pastorin hengen.
Pelkkä käsien alle meneminen siirtää hengen ihmisestä toiseen.
1. Tim. 5:22
Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.
1. Tim. 5:22
Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.
Pahat henget ja energiat, lahkojen kaatovoimat, kundaliinit kulkee ihmisen käsien kautta ihmisestä toiseen.
Pyhä Henki tulee taivaasta, Isästä ja Pojasta.
Ei ihmisen lihan käsivarsien kautta. Ihminen ei ole mikään Pyhän Hengen jakaja.
Sellaiset mantrat, joissa kädet ojossa henkiä nostatetaan hokemalla: tule henki, tule henki, tule henki...
ota henki, ota henki, ota henki..silloin pitäisi hälytyskellot soida ja kovaa.
Helluntaiherätys onkin puhallus
Synagogalta tulee tollasta
Markku Koivisto aloittaessaan,oli Kokkolan taistolaisia kommunisteja.
Selvä historiallinen fakta.
Hellarit pyysi hänet mukaan kun hakivat hellarin ruumiin ja yrittivät saada hengen palaamaan.
Mantrasivat henkiä tulemaan tuntikaupalla.
Asiasta kertoo Raija Pellin kirja: Vahvassa uskossa.
Erittäin havainnollistava kirja siitä miten vaarallisia uskonnot ja varsinkin lahkot voivat ihmiselle olla.
Ruumis oli venäläinen jolta oli irrotettu sisäelimet
Koivisto huomasi miten helppo on huijata ihmisiltä rahaa
Varastaminen sairasta Viron mafia vielä vapareissa
Kaikki Jumalanvastaisuus on aina lahkolaisuutta.
Se edustaa psykopatian demonista henkeä.
Sun Jumalasi on vähän kuin sinä olet vai saatana myös halusi olla Jumala Juudaksen Jumala oli muuten raha hän varasteli !
Vantaan helluntai vapaamuurarit HELLUNTAI MUURARIT SYNAGOGALTA
Kertokaas nyt miten se ruumiinhaku onnistuu, mistä niitä voi hakea ja kuka se on luovuttaja ?
Vapaamuurarit vetää viimeisiään
"Kansan Ääni", nimisen lehden lukijakuntansa Kokkolassa vastaa näistä asioista,voit kysellä omiltasi sieltä.
Päivämies lestadiolaisten Raamattu
Kysykää TORTUNKUPPAAJILTA!!!
Herätys tuo uudet puhujansa.
Näin Iltalehti kirjoittaa asiasta.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201704122200099715
niin se syntyi ja kuoli tämäkin turha aloitus turhine kommenteineen ja päättömyyksineen.
Suomen Profeetta on kuulemma tavannutkin Raija Pellin,sekä itsekin ollut sitä mieltä,että tämä kyseinen kirja kannattaa ehdottomasti julkaista.
Cityseurakunnan sekopäät niitä nämä solu kokoontuvat ovat
Kaikki varastettua oli sitten ruoka villatakki sateenvarjo kaikki otettu muilta.
Hahkolaisten vapaat yleisötilaisuudet on pelkkä kalkittu kulissi sille, mitä siellä lahkon sisällä tapahtuu ja tehdään ihmisille.
po. lahkolaisten, eli kristittyjä omiin lahkoihinsa uudestikastavia uskonnollisia yhdistyksiä ja kultteja, joita Suomessa on yli tuhat yhdistysrekisterissä
mikään instassi ei valvo uskonlahkojen toimintaa täsä maassa
auttavat tahot ovat vapaehtoistoimintaa, kuten Uskontojen Uhrien auttava palvelu
Pellin, Miettisen kirja "Vahvassa uskossa" kannattaa ehdottomasti lukea
onkohan pelli itse miten vahvassa uskossa ja mihin olisko siitä mitään kirjaa olemassa.
kun ei vaan joutuisi pellille sitten lopputilille mentäessä, kumpaan jonoon nämä pellit mahtaa joutua, sitä olisi hyvä miettisenkin miettiä.
kuka on arvioinut kirjan ja sen kaikki väittämät, nämä kaksi tyyppiäkö, kuka heidät on arvioinut, olisko he ainoat arvioijat !
voi lapsellisuutta.
Korson ja Keravan hellarit yhdessä ja Keravan cityseurakunta
Lestat laittaa saatanalle jos kuuntelee oopperaa
Kun neljättä kertaa vaaditaan antamaan rahaa ja syytetään saatana on syyttäjä niin tietää että ollaan lypsykarjan asemassa ja lypsäjät huijaa.
NÄMÄ NYT MYY NÄITÄ KIRJOJAAN SAADAKSEEN SINUN RAHASI. ÄLKÄÄ NYT VAAN OSTAKO MITÄÄN VALHEKIRJOJA.
MITÄÄN USKOJA NÄILLÄ OLEKAAN MYYNTITYÖ MENOSSA OSTA KIRJA
Jättäkää nyt näiden huijaukset jo ! Rahoja ne kärkkyvät ei muuta.
Myyntipöydät on heti ovella helkareissakin.
Juu juutalainen Anne Miettinen on myös kovaa KAATAJA GURU
Jos et saa naispastorin virkaa,liity uskontojen uhrit ry:yn...näitähän on sieniä sateella.
"Vertaistukea"...AA,AN yms....kuka niitä valvoo?
Helluntailaisuuden lahko-orjuudesta irti päässyt mies on perustanut Uskontojen Uhrien auttavan palvelun.
Helluntailaisuus tuottaa eniten uskontojen uhreja. Se on kaikista salakavalin uskonlahko siinä mielessä.
Jenkkilahkot tekeytyy kristillisiksi seurakunniksi, vaikka eivät sitä ole. Moni erehtyy menemään lahkoon saadakseen voimakkaita hengellisiä hurmoskokemuksia.
miksi menit ?
olisit vaan pysynyt foorumilla kirjottamassa pulun tuubaa läpi yön !
mikä meriitti sinulla mahtaa olla että kykenet sanomaan mitään varteenotettavaa häh ?!
ei mitään meriittiä kunhan huutelet joukon jatkeena mitä sattuu milloinkin.
puuäijä sentään kirkon ovessa ymmärtää olla hiljaa, toisin kuin napin pudottajat.
Mitähän rikoksia hellareissa onkaan tehty tai muissa. Noin työpaikoilla tunnetaan kiusaajina.Näpistely on hallussa työssäkin.Kodeista katoaa heti kaikkea mikä on irtonaista ei saa päästää asuntoihin.
Claus Möller kaataa budha guruna Intian tuulet puhaltaa nurin.
Eihän nää muuta tee kuin myy pelastusta rahasta tavarasta. Tyhmät antaa. Ei tarvi antaa mitään ahneille. Jos he haluaa matkustaa maksavat itse kuten muutkin ihmiset.
Huumekuljetukset Israelista Suomeen huumepiiput on nähty
Uskontojen uhreissa on jo venäläisiä huijattua myös hoidossa ja mielisairaaloissa on näitä muslimien kusettamia.
Egyptin syntiorjat KARTALLA ILM
11
Israelista on Vapaakirkon kun huumekuskit ja hellareiden.
jumalattomien juopporinki tulostaa päättömyyksiään kuten eilenkin ja sitä edellisinä puoli ihmisikää.
työttömillä luusereilla on aikaa, luukku maksaa vuokrat ja laittaa räiskälettä suuhun, molemmat kädet vapaana foorumia varten.
Jakomäkiset on aina elänyt sossun rahoilla huumemyynnillä varastetun myynnillä se on kulttuuria
Kovastipa on pahapäistä porukkaa tänään palstalla.
Miksi ette silloin puolustaneet Koivistoanne,kun hän lankesi?
Käytätte käsikassarananne väheksyessänne alkavaa,uudempaa herätystä,josta Profeettammekin on puhunut.
Näin on.
Me kaikki tiedämme HELLUNTAILAISUUDESSAMME yhden tärkeän asian:
MARKKU KOIVISTO LANKESI,VAIKKA ONKIN JUMALAN VOIDELTU EVANKELISTA,KOSKA KAIKKI OLI RAKENNETTU "LUTERILAISEN KIRKKOHERRAN HIEKALLE".
SANA SANOO:
-"Kuka voi suoristaa sen,jonka Jumalamme On kieroksi Luonut"?
Parhamin ja Olsenin henki on sama kuin Sodoman ja Gomorran miehissä ollut riettauden henki.
Edes lapset ei säästyneet niiden miesten syntien seurauksista.
Norjalainen homo Gerhard Olsen-Smidt perusti Suomeen 40 ens. hell. srk.
Keksi nyt siitä sitten lapsille iltasatuja?
Seurakuntalaiset hyväksyi Olsenin homostelun täysin, kunnes 14 v. vuoden ja 40 perustelun hell.srk. jälkeen viranomaiset puuttuivat peliin ja Olseni tuomittiin vankeuteen homostelusta ja karkotettiin Norjaan, josta pian karkasi takaisin ja karkotettiin uudestaan.
Huumeissa roikkui myös Manson uskontoryhmä
Koivisto ei koskaan ole ollut Jumalan voideltu!! Ei koskaan!! Järkyttävä hengellinen pelle ja huijari!
Ilmestyskirja luku 11 kohta 8
Martti Luther on ollut historian tiedon mukaan antisemitisti.
Vihasi Israelia.
Palstan aihe on helluntailaisuus.
Pahram ja Olseni on helluntailiikkeen perustajat.
Pahoja miehiä, kaikkia uskontoja niitä on pitänyt tänne Suomeen tuodakin!
Lutteri muuten kehitti judeja muuttamaan arabiaan olivat menneet
Luther toi Suomeemme Pyhäkköportot.
Urho Muroma Siunasi.
Lutkukirkko väkevä eksytys,heresia.
Lutteri opetti kyllä ihan selvää evankeliumia 1500 luvulla ei hän mitään omaa keksinyt kysehän oli kielellisistä väärin käsityksistä mutta rahalla ei oikeasti voi ostaa pelastusta että se oli oikea opetus kyllä.
Juutalaisten temppelissä oli pyhäkkö portit Salomon Kleopatra vaimolla budhan temppeleissä on nykyäänkin ja synagogilla omat.
Ylivainio aboriginaalien opissa
Väsynyt ja paljon sairastellut Niilo Yli-Vainio (1920–1981) matkusti Australiaan vuoden 1976 lopulla (katso Mauno Saari, Saarnaaja. Niilo Yli-Vainion elämä, taistelu ja päiväkirjat; Tytti Träff, Elämä voittaa). Palattuaan Suomeen, hän oli kuin toinen mies. Hänen aikaisemmin niin tuliset parannussaarnansa olivat vaihtuneet rakkaudelliseen julistukseen. Niilo Yli-Vainion kokouksissa ihmiset alkoivat kokea outoja, he kaatuivat Yli-Vainion rukoillessa. Aikaisemmin tuollaista oli tapahtunut lähinnä Suomessa vierailleiden ulkomaalaisten julistajien, kuten Lorne Foxin ja Tommy Hicksin, kokouksissa. Helluntaiseurakuntien jäsenmäärä kasvoi Yli-Vainion julkisen toiminnan aikana (1977–1981) noin 6 000 hengellä.[58]
Niilo Yli-Vainio oli viimeinen Jumalan valitsema ja armoittama julistaja!! Herätys oli aito ja sen määrittämiseen riittää pelkästään se, että kaikki seurakunnat kostuivat uusista uskovista!
Ihmeitä tapahtui, niillä ei vain lähdetty maata kiertämään ja rahaa keräämään, Jeesuksen periaatteiden mukaisesti!
DoctorT
Nyt on selvinnyt, että Ylivainion tekniikka kaataa ihminen selälleen nopealla tönäisyllä otsaan on Hindujen vanha uskonnollinen rituaali, minkä Niilo otti käyttöön Suomessa.
Hindut käyttävät siitä kaatotekniikasta nimeä "shaktipat"
Ihmisen otsassa on ns. kolmas silmä, josta henget menee sisälle, siksi Niilo tuikkasi kundaliinienergiaa keskelle otsaa ihmisen kaatamiseksi suorilta jaloilta selälleen.
Niilo kaatui itse suorilta jaloilta maahan Espanjassa vain 61-vuotiaana.
Kyllä tämä näyttää Benny hinn myös olevan Intian gurujen kaatojuttua.
Yksisilmä otsassa siihen Intian gurut painaa kätensä ihmisen sisään virtaa sähköä energiaa maailman alkeis voimia henkiä budhan henki kama auttaa käy seksuaalisesti kimppuun. TANTRA SEKSIÄ HARRASTAVAN BUDHAN HENKI
Joko nää taas yrittää huijata rahaa tyhmiltä taloihinsa
Astana joga on oikein gurujen oppi. Astanta. YouTube . Niillä on budhakeskuksia Suomen kaupungeissa.
Pyhä Henki Toimii,Kuten Aina Ennenkin.
Markku Koivisto harrasti Mka Taljansa kansaa "häpykarvojen kampaamista ja pyhää suutelointia".
Näin lausui Suomen Profeetta Henri Puumala hiljattain.
Mitäs se Suomen profeetta kertoo Parhamin ja Olsenin tehneen.?
Siion seurakunnan elokuvateatteri eikun pastorin tytär laittoi isänsä vankilaan seksistä. Hellareiden romaneiden rikostaustaa tiedetään historiassa. Joku istuu varastetulla sohvalla.
Ortodoksikirkon isät varmaan vaikuttaa rehellisyyttä ja lähimmäisen rakkautta kaikkialla ?
Helluntailainen Tynkkynen otti mustan munan oleskeluluvasta mitä vaan sanoo musta ja tiainen vaihtoi naisen mieheen elävä sana seurakunnan rahan lypsyn. Huonekaluja VARASTELIVAT paljonkin muka Viroon.
Siion on elokuva teatterissa ja huijatut kamat myydään kirppiksellä. YouTube taskuvarkaat ( katsokaa ihmeessä kleptomania)
Elokuvat tosiaan ovat yleensä teatterissa, se on niiden idea.
Nuo kaksi eivät keksineet Helluntailaisuutta.
Koivisto toi Nokian kirkkoherrana naispappeuden Helluntailaisuuteemme ev.lut.kirkostaan.
Martti Luther löyhkää haudastaan,koska häntä ei voideltu ennen kuolemaansa.
Päinvastoin kuin Kristuksemme,eräs nainen voiteli hänet kalliilla Nardus-voiteella.
Siksi ainoastaa peto löyhkää.
Oliko Jeesus ihmisenä lutterin kanssa vai. Koita vähän tarkastaa teologiasi ääliö.
Meillä kävi hellareita niin imuri katosi siivouskaapista.
Uudet ihmiset nousevat herätyksen matkassa.
Raamattumme Sanoo:
-"Ottakaa ketut kiinni".
Koskee myöskin Evankelista Markku Koivistoa.
Mitäs Jeesus sanoi
Kaikki ne,jotka toteuttavat Sodoman ja Gomorran syntejä,on erotettava Kristillisestä Mediasta.
Lopunajan Sodoman tukikohta on Ilmestyskirjassa luku 11
Näin on.
Markku Koivistolla,JOS on ketunhäntä vielä kainalossa,tulisi tehdä Parannus.
Mieltymys nuoriin miehiin ja jatkuvasti Thaimaan poikarannoilla,eikä kukaan "tunnu tietävän".
Kyllä tämmöiset kuuluisi tarkastaa kysymällä Jeesuksen Nimessä ja Veressä,Aamen.
Thaimaalaisen meditaatio ja joga keskuksia on Suomessa ovat heittäneet tammerkoskeen lootus kukkia varastelleet Rolex kelloja ja muitakin
Helluntailaiset on naimassa siinä kuin ortodoksit thaikkuja sekä täällä että siellä Pattayalla.
Aloituksen sanat ovat Totisesti Pyhästä Hengestä.
"Totuus Tekee meidät TODELLA VAPAIKSI".
Yhtäkään omaa syntiä ei tunnusteta esitetään jumalaa
Markku Koivisto ON JUMALAN HYLKÄÄMÄ,joten turhaan tekee radiotyötä.
Koiviston pari oli se helluntailainen homopastori, jolle kävi huonosti.
Mistä tiedät, hän vastaili taannoin patmos radion ja dein ylläpitämällä taivaan ja maan välillä ohjelmassa.
Ei palauta mitä VARASTELIVAT ihmisiltä rahaa koruja kuin hellarit tekee.
Dei ja Patmos on hellarien ortodokskirkon alkoholi on syntiä ja sitten kuvat askel lehdessä viinilasi kädessä samoin kuin näkyy hellareilla siideri ja huumepiiput sähkötupakat.
Jeesusta myynnissä Rahan himo on pahuuden alkujuuri
DEI ON ORTODOKSI HELLARIEN JA PATMOS SYNAGOGAN HELLAREIDEN LYPSÄÄ RAHAA SE ON NIIDEN RAHAN LYPSYÄ.
Miten Tuomio vaikuttaa?
Sinisafiiri sormus vastaavasta silmä silmästä
Smaragdi sormus ja messinki messingistä viherkasvit vastaavasta ja kynttelikkö lamppu vastaavasta ruokapöytä ruokapöydästä lasipöytä lasipöydästä ei teillä mitään varastamisen oikeutta ole Mooses iskee hammas hampaasta!! Siitä vaan fazeria poskeen ja palauttamaan varastetut pesukoneet pöydät tuolit.
Suomen Profeetta päätyy televisioon.
Kyllä tästä nyt nousikin isoo haloo.
Miksi Jumala sinulle olisi VANNONUT ja ilmoitellut sinulle muista evankelistoista, joiden tunnet kilpailevan kanssasi ihmisten huomiosta, yhtään mitään?
En ihmettelisi yhtään, vaikka kohta joku evankelista ja/tai profeetta sanoisi sinusta aivan samaa, että sinua vaivaa paha henki!
Vaivaako sinua paha henki?
Kenelle sinä puhut?
Profeetta kaataa luterilaisen kirkon.
Nauruherätys pyyhkii koko maan yli...
Katsotaanko hiukan muiden jumalien kuvia Wikipedia hindujen jumalat klikkaile nimiä
Intian hallelujaa budhat kaataa nauraen ja kaikki kierii lattioilla nauraa eikö ihanaa että judet on löytänyt budhan new age. Mutta voi nauru vaihtua itkuksi siellä vierailla mailla. Manalassa. Valaistuneena.
Profeettakilpailut senkuin jatkuvat.
Aloituksen sanat ovat Jumalallista Alkuperää.
Hellarit sekoaa ihmisten elämään kuin lestat hävytöntä
Eurooppalaiset syö venäjän nam nam kaksipää kotka syödään.
Luterilainen kirkko kaatuu
"Vaimon tyhmyyteen talo sortuu".
Sananlasku:
"Vaimon viisaudella talo rakennetaan,vaimon tyhmyyteen talo sortuu".
Luterilaisuus on hiekalle rakennettu.
"Ja sen talon sortuminen oli suuri".
Suomen Profeetta Henri Puumala sanoi suoraan,että luterilaisten vaimot ovat HKSINKERTAISESTI ERITTÄIN TYHMIÄ.
Google Janus Putkonen ortodoksi
Google Bäckman ortodoksi
Klimenko ortodoksi hellari
TV 7 IRRTV hellari ortodoksi venäläinen
Meller helluntailainen kymmenys
Luterilaisten vaimot ei sentään varastele kenenkään pesukoneita!
Kun talo rakennetaan väärälle perustalle,se sortuu.
Näin sortuu ev.lut.kirkko.
Ortodoksinen varastaminen huumeet hellareiden synagogien moskeijoiden huoraamisen homoilut huijaukset Vapaakirkon jäsenten rikokset. No jaa. Jehovien synnit.
Vaimon tyhmyyteen talo sortuu...ei kukaan piispa halua jatkuvasti syödä,kirkkoherran rouvan leipomaa rusinapullaa.
Ortodoksikirkon jäseniä käy luterilaisen kirkon tiloissa lypsyllä.
Tyhmyydessään yritti kaataa Helluntaiherätyksen,siksi Jumalamme Hylkäsi Markku Koiviston.
"Hullu purkaa vihansa julki".
Joka sanoo toisia hulluksi on itse hullu - Raamattu -
Nokiamission kirous hajotti koko ev.lut.kirkon.
Nyt parrakkaat naispapit saarnaavat,onko hullumpaa kuultukaan milloinkaan?!
Ei ole,eikä kuullakaan.
Nyt on väkevää.
Suomeen nousee Väkevä Rohveetta.
Viipuri tulee tyhjänä ihmisistä takaisin Suomeen Jeesus sanoi
Nokiamission kirous kaataa ev.lut.kirkon,sen kyljessä roikkuu adventtikirkko,sekin kaatuu.
"Tukholman profetian herätys" laajenee.
Ev.lut.kirkon kriisi syvenee.
Evankeliumin vihollisia on juutalaiset
Helluntailaisten nuorella saarnamiehelle kävi pahasti, kun teki itsemurhan.
Nokian pappi menetti vain maineensa ja Jumala antoi hänelle ne teot anteeksi, koska katui tekoaan ja teki parannuksen.
Tästä aloituksesta lutkut katkerina.
Älä leiki upporikasta.
Ev.lutissa ollaan katkerina.
Totisesti Jumalamme On Puhunut,Profeettansa kautta.
Aamen.
"Joka nai hyljätyn,tekee huorin".
Sen takia hellareills on menossa jo vähintään toinen vaimo
Harhaanjohtajakirkko on kriisiytynyt.
Suomesta nousee väkevä Profeetta.
Ev.lut.kirkon lopullinen alamäki on allanut.
Kyllä kaksituhatta luku jo sinällään sekoittaa pakkaa.
Markku Koivisto teki saman,kuin Martti Luther.
Vei Jumalamme Alttarilleen vierasta tulta.
Hwlluntaiherätys on lähimpänä oikeaa,muut ovat lahkoja.
Martti Luther oli katolinen,eli antikristillinen ihminen.
Katolinen huorimunkki.
Kun Jumalamme Hylkää,niin ei Hän Sanojaan Peruuta.
Torontolaisuus, Jalovaaralaisuus ja Nokiamissiolaisuus elää ja voi hyvin vuonna 2023.
https://www.hengenuudistus.fi/
Juutalainen Jalovaara miehensä ortodoksi
Tässä aloituksessa kerrottiin rhemasanoma.
Ei Markku Koivisto enää nouse Nokiamission johtoon.
Suomesta nousee profeetta.
Televisioommekin.
Tiedä häntä.
Kohta tulee joulu.
Joulu ✝️❤️
Ei kannattaisi ikinä kenenkään,perustaa seurakuntiansa ilman Jumalaltamme Tullutta Käskyä.
Aloituksessa on Sanaa Jumalaltamme.
Aloitus On Tullut Pyhästä Hengestä.
Ei ev.lut.kirkon nokiamissio enää palaa.
Nyt puhaltavat herätyksen tuulet.
Jumalamme Henki Liikkuu Suomemme yllä.
Aloitus on miehen puhetta.
Kyllä rukous auttaa.
Lukkotukius.väreilyrukous,meditatiivinen rukous.
polvirukous,kielillärukous......yms.
Luterilaisuus on paholaisesta.
Ei auta edes rukous.
Kun paha henki vaivaa ihnistä,se saattaa aiheuttaa samaa,kuin Israelin Kuninkaallemme,nimeltä Saul.
Kyllä.
Ihminen saattaa riehua hurmoksessaan.
Kaikella on aikansa,joka asialla Taivaamme alla.
Salomonin kuoli erossa Jumalasta
Kun Jumalamme Hylkää,Hän samalla Luo uutta.
Tulin tätä lukemaan, koska aloitus oli ensimmäisenä Suomi24:n ehdottamissa keskusteluissa ja koska otsikko vaikutti kiinnostavalta. En ole ennen koskaan missään kuullut tai nähnyt Jumalan sanotun vannoneen jotakin. Minun täytynee perehtyä asiaan syvemmin.
Nyt ON PELASTUKSEN PÄIVÄ.
Aina kun saapuu herätys,saapuvat myöskin Tuomiot.
Näin on,Jumalamme Valboo Sanaansa ja Vie Työnsä loppuun saakka.
Tällä palstalla trolli haukkuu Profeettaa.
Varokaa.
Jumalamme Rakentaa,ei trollit.
Jos on vakavasti aiheessa kiinni,ei välitä trolleistakaan.
Jumala tiputti hänet pois jo aikoja sitten. Juttusi on mieletön. Rukoilkaamme hänelle silti armoa, johdatusta ja totuutta rakkaudessa. Ehkä häntä voi Jumala vielä käyttää. Kukaan ei ole virheetön.
Ei Jumalamme Käytä KOSKAAN ihmistä,jonka Hän On Hyljänmyt.
Ei myöskään porttokirkkoa,jonka Hän On Hyljännyt.
Aloitus on paholaisen valhetoimiston tuotetta!