Äkkilähtö etelän lämpöön 2023-2024?

Miten porilaiset reagoivat syksyn kylmenemiseen ja iltojen pimenemiseen? Joko tekee mieli lähteä etelän lämpöön ja matka on varattu? Vai onko porilaisen mentaliteetti tänäkin talvena kärsiä alkava talven pimeys ja kylmyys lähtemättä mihinkään? Mikä on tulevan talven suosikkikohde? Jos ei oo koskaan käynyt missään ja asunut vaan Porissa, niin ei *****. En yhtään ihmettele, että äkkilähdöt viedään käsistä.

Jos jotain positiivista, hintataso näyttäisi olevan samaa tasoa kuin vuosi sitten. Ei minkään sortin inflaatiota äkkilähtöjen hinnoissa. Thaimaa taas itsellä kiikarissa, kuten viime vuonna, jolloin työantaja ei kuitenkaan antanut päivääkään talvilomaa talvilomakaudella. Matka jäi haaveen asteella.
1441931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 144

Vanhimmat

Nonni! Thaimaan lämmössä sitten pääset nauttimaan elämästä ja ottamaan rennosti jonkun kuuman ladyboyn syleilyssä.

Äänestä
  • Valitettavasti ladyboyt eivät ole mieleeni. Tietääkseni siellä on vielä naisiakin. Kaikki eivät ole muuttaneet sukupuoltaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Valitettavasti ladyboyt eivät ole mieleeni. Tietääkseni siellä on vielä naisiakin. Kaikki eivät ole muuttaneet sukupuoltaan.

    Sukupuolta ei voi muuttaa.Munat pois leikannut, on sitten vaan silvottu mies edelleen parta kasvaa jne.

    On olemassa mies, ja nainen.Kaksi sukupuolta.
    Sen lisäksi on olemassa lukuisa määrä MIELISAIRAUKSIA, joissa joku kuvittelee olevansa jotain muuta sukupuolta.Onnea heille, leikkikää ja kuvitelkaa rauhassa, mutta normaalin kansan ei ole pakko leikkiä mukana.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    💀💀💀

    Kyllä ne Thaimaassa tekee sukupuolenvaihdosleikkauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Valitettavasti ladyboyt eivät ole mieleeni. Tietääkseni siellä on vielä naisiakin. Kaikki eivät ole muuttaneet sukupuoltaan.

    Ei niin. Vain suomalaiset.

    Äänestä

  • Näin se botti tuli pilaamaan minun keskusteluketjuni. Tämän piti jo olla kuollut ja kuopattu.

    Äänestä

Lämpö on lämpötilaerosta johtuvaa energian siirtymistä lämpimästä pesästä viileämpään kappaleeseen. Lämmön eli lämpömäärän tunnus on kakki ja sen SI-yksikkö on energian yksikkö aste

Äänestä
  • Lämpö johtu huonosti ilmakehässä. Jos lämpö johtuisi ja kulkeutuisi tehokkasti, Thaimaan lämpö auttaisi Suomen talven kylmyyteen ja täällä istuttaisiin kesävermeissä terasseilla ja hikoiltaisiin joulu-tammikuussa.

    Äänestä

En tiedä mistä se johtuu, mutta kun illat pimenevät ja elohopea painuu pakkaselle, kuten nyt on Porissa käynyt, tuntee pakottavan tarpeen päästä pakoon alkavaa talvea. Tietoisuus talven pimeydestä, ankeudesta ja kestosta pelottaa. Tietoisuus mahdollisuudesta päästä paratiisia muistuttaviin olosuhteisiin Thaimaan lämpöön on liian houkutteleva. Ei puutu kuin rahaa ja aikaa. Rahaa tarvitaan matkaan pääsemiseen ja aika tarkoittaa mahdollisuutta irtautua työelämän loputtomasta oravanpyörästä.

Kukapa ei haluaisi lähteä pariksi kuukaudeksi sinne, missä aurinko paistaa ja taivas on sininen. Paikkaan, jossa ei tarvitse laittaa kaulahuivia kaulaan tai asetella pipoa päähän, kun lähtee ulos.

Mikä on tulevan talven unelmakohteesi? Kanarialle, Turkkiin, Thaimaahan vai minne lähtisit?

Äänestä
  • Yks asia, jota en tajua on se, miksi Thaimaan matkat ovat niin käsittämättömän halpoja? Edestakaiset lennot yhdelle ja 7 yötä hotellissa aamupaloineen yhteensä 1150 €. En voi ymmärtää, miten voi olla noin halpaa? Nyt ei puutu kuin lomapäivät, jotta voisi lähteä reissuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Yks asia, jota en tajua on se, miksi Thaimaan matkat ovat niin käsittämättömän halpoja? Edestakaiset lennot yhdelle ja 7 yötä hotellissa aamupaloineen yhteensä 1150 €. En voi ymmärtää, miten voi olla noin halpaa? Nyt ei puutu kuin lomapäivät, jotta voisi lähteä reissuun.

    Suomen hintatsoon kun vertaa, niin tuo on tolkuttoman halpaa reissaamista. Suomessa hotelliyö maksaa sen satasen verran. Seitsemän yötä hotellissa olisi Suomessa noin 700-800 euroa. Se, että 1150 eurolla pääsee viikoksi hotelliin ja saa edestakaiset lennot Helsinki-Bangkok, niin on se kyllä puoli-ilmaista.

    Ei ole lähtö rahasta kiinni. Lähinnä harmittaa se säälittävä tosiasia, ettei töistä saa vapaata edes kahta kalenteriviikkoa. Työelämä on nykypäivän orjuutta. "Lähtisin kuukaudeksi Thaimaahan. Sopiiko?" kysyt työantajalta. "Ei käy!" tulee tyly vastaus. Että sellaista. Ei lähdetä reissuun, siis. Kahden viikon reissun hinta lentoineen olisi noin 1460 euroa. Kolme viikkoa 1990 € ja neljä viikkoa 2500 €.

    Kolmen ja neljän viikon reissut ovat suhteessa kalliita verrattuna yhden ja kahden viikon reissujen hinnoitteluun. Parhaan vastineen rahoilleen saa kahden viikon reissulla. 1460 € ei ole paha hinta kahden viikon hotelliöistä sekä lennoista sinne ja takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ulkomailla tehdään 12 tuntisii ja lomia ei tunneta pitää tienata,lasten koulutukseen ja perheen elämiseen.Kilpailu on hyvinvoinnista perheessä, kaupungissa ja siinä maassa,kuinka koulujakäydään sitten hankitaan toimeentuloa,kun suomen tapaista sosiaalipalveluita tunneta vanhemmat hoitavat lastensa perheitä,jos ei ole työssä enää moni elättää vanhemmat ja muut läheiset eläkkeitä ole kehitysmaissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Yks asia, jota en tajua on se, miksi Thaimaan matkat ovat niin käsittämättömän halpoja? Edestakaiset lennot yhdelle ja 7 yötä hotellissa aamupaloineen yhteensä 1150 €. En voi ymmärtää, miten voi olla noin halpaa? Nyt ei puutu kuin lomapäivät, jotta voisi lähteä reissuun.

    1500 riittää kuukauden vuokraan, edestakaisiin lentoihin ja ruokaan, jos ei muuhun laita. Luksukset kuten hienot ravintolat, luksushuo...t sekä kapakkaillat ottaa omansa sekä shoppailu. Mutta 2000 euroa riittää loistavasti kuukaudeksi, including moottoripyörän kk-vuokra, pesulat ja oluset.

    Äänestä

Kuis Brysselis menikään tai Gazassa odotellaan vuoroaan?

Äänestä
  • Jätän Brysselin väliin ja Gazan tilanne on makuuni liian tulinen. Tavoite on palata hengissä reissusta kotiin.

    Äänestä

  • Entäs tsunami tai kone nuolena alas ei kiinnosta sotaisana aikana muiden huoleksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Entäs tsunami tai kone nuolena alas ei kiinnosta sotaisana aikana muiden huoleksi.

    Eikös siviililennot kierrä aika kaukaa sotaisten alueiden ilmatilat? Kyllä nytkin uskaltaa lentää ihan normisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Eikös siviililennot kierrä aika kaukaa sotaisten alueiden ilmatilat? Kyllä nytkin uskaltaa lentää ihan normisti.

    Mites ne kaksi siviililentoa,kun ohjus pudotti satoja kuoli?

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Mites ne kaksi siviililentoa,kun ohjus pudotti satoja kuoli?

    Niistä on jo muutama vuosi aikaa. Ei siviilikoneita putoa joka vuosi ohjusten alas ampumana. Ei huolta.

    Äänestä

Teneriffalle marras- joulukuun vaihteessa kahdeksi viikoksi.

Äänestä
  • Onnittelut. Omasta talvilomasta ei ole vielä tietoakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Onnittelut. Omasta talvilomasta ei ole vielä tietoakaan.

    Omasta talvilomasta ei ole vieläkään tietoa. Sinänsä huolestuttavaa, koska työnantaja on velvollinen ilmoittamaan vuosiloman ajankohta työntekijälle vähintään kuukautta aikaisemmin. Nyt 26.11. voi jo päätellä, että ennen joulu minulla ei voi lla päivääkään vuosilomaa. Ensi viikon aikana selviää, olenko töissä vai lomalla joulun ja uudenvuoden välipäivät.

    Vuosilomapäiviä minulta löytyy sen verran, että moni olisi vihreä kateudesta. Olen työntekijä, jolla ei ole ollut kuuteen vuoteen talvilomaa. Kun kuuden vuoden talvilomiin lyödään päälle talven 2023-2024 talvilomakaudelle kuuluva loma, niin minulla on talvilomakaudelle kuuluvaa lomaa kasassa mukavat seitsemän viikkoa.

    Toki siitä ei kannata olla minulle kateellinen, ettei minulla ole ollut kuuteen vuoteen talvilomaa. Se on hyvin surullista, mutta kai se talviloma jossain kohtaa sieltä tulee. Toki on hyvä kysymys, miten työntekijällä voisi olla seitsemän viikkoa talvilomaa, jos kuuteen vuoteen ei ole ollut talvilomaa ollenkaan? Että jos on niin kiire töissä, ettei työntekijä voi olla talvilomakaudella viittä arkipäivää eli yhtä viikkoa lomalla vuodessa, niin milloin on sitten aikaa antaa seitsemän viikon talviloma? Niin, ei koskaan.

    En tiedä, mutta sen tiedän, että vuoden kuluttua minulla on kahdeksan viikkoa talvilomaa. Jokainen osannee lukea rivien välistä, mitä se tarkoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    En osaa. En näe mitään rivivälejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    En osaa. En näe mitään rivivälejä.

    Ole huoletta. Kyllä sinää vielä näet.

    Äänestä

Syyslomalle Malagaan pariksi viikoksi.

Äänestä
  • Gazassa olisi nyt "lämmintä."

    Äänestä

Nykyään pääsee ihan Porista lennolle joihinkin kohteisiin. Ei tarvitse mennä mihinkään Hesaan tai muualle. Kätevää.

Äänestä
  • Pakettimatkoja vain muutamiin kohteisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Pakettimatkoja vain muutamiin kohteisiin.

    Totta, mutta pääseepä pakoon tätä pimeyttä ja arktista kylmyyttä!

    Äänestä

Tekisi tosiaan mieli lennähtää jonnekin torremoliinokseen lepuuttamaan luitaan.Tuskaista palella täällä ja espanjassa en ole vielä käynytkään.Ei se nyt kovin kalliskaan voi olla.Thaimaakin on kiva paikka kunhan muistaa pitää lompakkonsa etutaskussa, sille on monta ottajaa.

Äänestä
  • "Tuskaista palella täällä." Niinpä ja talvi on vasta alkamassa. Nyt jo ketuttaa ja on vasta lokakuun puoliväli. Onneksi enää puoli vuotta, niin nähdään taas kevään merkit. Katupöly tosin kiusaa vielä koko huhtikuun, mutta ehkä Porin kadut on pesty hiekoitussorasta toukokuun loppuun mennessä. Sitä odotellessa. Rapiat seitsemän kuukautta vielä siihen hetkeen, kun talven merkit on pyyhitty pois.

    On tää Suomi välillä sen tuntuinen paikka, että täältä haluaa päästä pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    "Tuskaista palella täällä." Niinpä ja talvi on vasta alkamassa. Nyt jo ketuttaa ja on vasta lokakuun puoliväli. Onneksi enää puoli vuotta, niin nähdään taas kevään merkit. Katupöly tosin kiusaa vielä koko huhtikuun, mutta ehkä Porin kadut on pesty hiekoitussorasta toukokuun loppuun mennessä. Sitä odotellessa. Rapiat seitsemän kuukautta vielä siihen hetkeen, kun talven merkit on pyyhitty pois.

    Jotkut työpaikalla toivoivat jo kesä alkavaksi.On oudon kylmä Lokakuu.Yleensä on loskaa vettä ja lämpimämpää.Ei tällaista kylmää ja kuivaa luihin asti menevää helvettiä.
    Ihmisiltä kuulee rajuja kommentteja kun tulevat kauppaan sisälle "hyi **ttu miten kylmä!!" jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Alkutalvi on aina pahin, kun kesä ja elämä päättyvät. Ei enää mikroshortseja kaduilla, ei napapaitoja. Jengi kulkee huput päässään ja katse laahaa maata. Eletään aikaa ennen kuin mieli vajoaa eräänlaiseen tiedottomuuden tilaan. Ihminen sulkeutuu kuoreensa ja mieli katoaa transsiin. Sitä pyrkii välttämään näkemästä todellisuutta ympärillään: pimeyttä, ankeutta, kylmää viimaa ja alkavaa talvea. Pian on taas loskaa, rapaa, kuraa ja hiekoitussoraa. On pimeää, kylmää ja likaista. On lunta, jota pitää kolata. On talvi.

    Katselin vanhoja Thaimaan matkan kuvia, pitkälle yli 10 vuotta vanhoja. Olen kuvannut hotellin ulkobaarissa jotain teinityttöä, joka syö jäätelöä. Ihan kivan näköinen tapaus. Tytöllä on bikinit päällä: punainen alaosa ja valkoinen toppi, jossa punaiset narut. Hän keskittyy tikkujäätelön nuolemiseen. Olen räpsinyt kuvat salaa, mutta hiekkarannan ja hotellin uima-altaan välinen baari on suht julkista tilaa. Julkisella paikalla saa kuvata. Tyttö kävelee baarista hiekkarannalle aurinkotuolin viereen syömään jäätelönsä loppuun. Päivän kuumimman hetken lähestyessä on ilmeisesti aika lähteä viettämään siestaa jonnekin. Jäätelön lopetettuaan hän vetää bikiniensä päälle farkkushortsit ja valkoisen Louis Vuittonin t-paidan ja laittaa päähänsä harmaaruudullisen Guccin lippiksen. Luxus-brändien tuotteet lienevät feikkejä, olllaanhan Thaimaassa. Upean näköinen tyttö. Eivät ole menneet nämä kuvat hukkaan.

    Kadulla olen kuvannut jonkun länsimaalaisen neidin, jonka päällä on Niken musta urheilutoppi. Aivan uskomattoman näköinen tapaus. Nätit korvikset. Päässä sellainen golfareiden käyttämä visiiri ja kehyksettömät aurinkolasit, joissa on sankojen ja lasien yhtymäkohdassa H-kirjain. Ilmeisesti feikit Hermès-aurinkolasit.

    Liian monta vuotta on kulunut siitä, kun on viimeksi ollut kaukomatkalla. Yli 10 vuotta on pitkä väli tehdä reissua Thaimaan aurinkoon. Loppuu ihmiselämä ennen kuin reissuja kertyy edes kohtuullinen määrä, mutta mikäs tässä haaveillessa, kun talvilomasta ei ole tietoakaan.

    Tutun tuttu kertoi olevansa lähdössä Teneriffalle. Hyvää matkaa sinne tai muualle aurinkoon lähteville porilaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Thaimaassa käyneiltä porilaisilta pitikin kysyä: minne siellä pitäisi suunnata? Vaihtoehtoja on aivan liian monta eikä nimi kerro mitään: Krabi, Khao Lak, Patong Beach, Kata Beach, Karon Beach, Kamala Beach, Rawai Beach, Mai Khao, Klong Muang (Krabi), Nai Yang Beach, Laguna Phuket, Cha-Am, Hua Hin, Pattaya, Bangkok... Lista on loputon.

    Mistä ihmeestä kukaan osaa päättää, minne näistä lähteä? Vaihtoehtoja on ihan liikaa ja pää menee oikosulkuun! Ei pienintäkään aavistusta, minne haluaisn lähteä. Joskus kuluttaja menee solmuun, kun vaihtoehtoja on liikaa eikä oikein ymmärrä, mitä eroa näillä on?

    Bangkok on ainut, josta ymmärrän, mitä se on. Kaupunkiloma ja muutama punaisten lyhtyjen alue odottamassa länsimaalaisia känniääliöitä. Kaikki muut yllä listatut ovat rantakohteita. Eroja niiden välillä en ymmärrä alkuunkaan. Missä niistä on kivaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Alkutalvi on aina pahin, kun kesä ja elämä päättyvät. Ei enää mikroshortseja kaduilla, ei napapaitoja. Jengi kulkee huput päässään ja katse laahaa maata. Eletään aikaa ennen kuin mieli vajoaa eräänlaiseen tiedottomuuden tilaan. Ihminen sulkeutuu kuoreensa ja mieli katoaa transsiin. Sitä pyrkii välttämään näkemästä todellisuutta ympärillään: pimeyttä, ankeutta, kylmää viimaa ja alkavaa talvea. Pian on taas loskaa, rapaa, kuraa ja hiekoitussoraa. On pimeää, kylmää ja likaista. On lunta, jota pitää kolata. On talvi.

    Katselin vanhoja Thaimaan matkan kuvia, pitkälle yli 10 vuotta vanhoja. Olen kuvannut hotellin ulkobaarissa jotain teinityttöä, joka syö jäätelöä. Ihan kivan näköinen tapaus. Tytöllä on bikinit päällä: punainen alaosa ja valkoinen toppi, jossa punaiset narut. Hän keskittyy tikkujäätelön nuolemiseen. Olen räpsinyt kuvat salaa, mutta hiekkarannan ja hotellin uima-altaan välinen baari on suht julkista tilaa. Julkisella paikalla saa kuvata. Tyttö kävelee baarista hiekkarannalle aurinkotuolin viereen syömään jäätelönsä loppuun. Päivän kuumimman hetken lähestyessä on ilmeisesti aika lähteä viettämään siestaa jonnekin. Jäätelön lopetettuaan hän vetää bikiniensä päälle farkkushortsit ja valkoisen Louis Vuittonin t-paidan ja laittaa päähänsä harmaaruudullisen Guccin lippiksen. Luxus-brändien tuotteet lienevät feikkejä, olllaanhan Thaimaassa. Upean näköinen tyttö. Eivät ole menneet nämä kuvat hukkaan.

    Kadulla olen kuvannut jonkun länsimaalaisen neidin, jonka päällä on Niken musta urheilutoppi. Aivan uskomattoman näköinen tapaus. Nätit korvikset. Päässä sellainen golfareiden käyttämä visiiri ja kehyksettömät aurinkolasit, joissa on sankojen ja lasien yhtymäkohdassa H-kirjain. Ilmeisesti feikit Hermès-aurinkolasit.

    Liian monta vuotta on kulunut siitä, kun on viimeksi ollut kaukomatkalla. Yli 10 vuotta on pitkä väli tehdä reissua Thaimaan aurinkoon. Loppuu ihmiselämä ennen kuin reissuja kertyy edes kohtuullinen määrä, mutta mikäs tässä haaveillessa, kun talvilomasta ei ole tietoakaan.

    Tutun tuttu kertoi olevansa lähdössä Teneriffalle. Hyvää matkaa sinne tai muualle aurinkoon lähteville porilaisille.

    "Pian on taas loskaa, rapaa, kuraa ja hiekoitussoraa. On pimeää, kylmää ja likaista. On lunta, jota pitää kolata. On talvi."

    Tuli tosiaan aika nopeasti ennusteesi jälkeen. On talvi.

    Olet sairas pervo tai murkkuikäinen housunkastelija. Veikkaan jälkimmäistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Olet sairas pervo tai murkkuikäinen housunkastelija. Veikkaan jälkimmäistä.

    Luonnehtisin itseäni ennemmin sanoilla asiantuntija tai ekspertti tai konossööri. Olen naiskauden asiantuntija. Englanniksi Connoisseur, joka tarkoittaa "henkilöä, jolla on paljon tietoa jostain aiheesta, yleisimmin kuvataiteista; joka on innokas ruokakulttuurien, hienojen viinien ja muiden gourmet-tuotteiden arvostaja; tai kuka on asiantuntija makuasioissa."

    Konossööriä käytetään gastronomian yhteydessä eli hienon ruoan, oluen, viinin, kahvin, teen ja monien muiden aisteja miellyttävien tuotteiden yhteydessä. Minä käytän termiä myös naisten tuntemuksen ja arvostuksen osalta. Onhan kyseessä yhtä lailla aisteja hivelevä asia. Ymmärtänet, miksi kaipaan nuorten naisten mikroshortseja ja napapaitoja?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Jotkut työpaikalla toivoivat jo kesä alkavaksi.On oudon kylmä Lokakuu.Yleensä on loskaa vettä ja lämpimämpää.Ei tällaista kylmää ja kuivaa luihin asti menevää helvettiä.
    Ihmisiltä kuulee rajuja kommentteja kun tulevat kauppaan sisälle "hyi **ttu miten kylmä!!" jne.

    "hyi **ttu miten kylmä!!"

    Tuollainen oli fiilis itselläni, kun kävin ulkona lenkillä puoli tuntia sitten! Tällä hetkellä pakkasta on "vain" 15 C astetta. Huomenna onkin sitten jo kylmempää ja tästä vaan kylmenee. Jälkipolville tiedoksi: tammikuu 2024 alkoi Porissa miinus 25 C asteen pakkasilla. Uskomatonta, mutta totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    "Tuskaista palella täällä." Niinpä ja talvi on vasta alkamassa. Nyt jo ketuttaa ja on vasta lokakuun puoliväli. Onneksi enää puoli vuotta, niin nähdään taas kevään merkit. Katupöly tosin kiusaa vielä koko huhtikuun, mutta ehkä Porin kadut on pesty hiekoitussorasta toukokuun loppuun mennessä. Sitä odotellessa. Rapiat seitsemän kuukautta vielä siihen hetkeen, kun talven merkit on pyyhitty pois.

    On tää Suomi välillä sen tuntuinen paikka, että täältä haluaa päästä pois.

    Vuosi Aasiassa niin kyllä tuntuu Suomen talvi ihanalta sen jälkeen.

    Äänestä

Porilaisille on turha puhua etelän lomista. Eihän ne ole käyneet ruotsinlaivaa pidemmällä koskaan, sinnekin piti matkatoimiston ryhmäbussimatka varata kun ei itse osata järjestää sitäkään.

Äänestä
  • Kyllä moni porilainen on maailmaa reissaillut. Yksi tuttavani, nyt jo edesmennyt, kävi eksoottisissa kohteissa. 15 vuotta sitten hänen suosikkikohteensa oli Sri Lanka. Matkojen syy oli sellainen, ettei siitä voi kirjoittaa tänne.

    Äänestä

työmarkkinatuella elää ruhtinaallisesti etelän maissa joissa ruoka on halpaa.

Äänestä
  • Ei muuta kuin äkkilähtö tilaukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ei muuta kuin äkkilähtö tilaukseen.

    Joo, ei tässä muuta osaa kuin haaveilla Suomen talvea pakenemisesta etelän lämpöön.

    Äänestä

Äkkilähtö siperiaan raikkaampaan ilmastoon.

Äänestä
  • Siperiaan kannattaa lähteä kesällä. SIellä on silloin kaunista ja lämmintä. Siperialaiset naiset ovat aivan uskomattoman kauniita. Netistä löytyy kuvia, kun venäläiset nuoret naiset ovat bikineissä laskettelemassa. Näyttäisi olevan laatu kohdillaan.

    Laita Google-hakuun: Hot Russian girls hit the Siberian slopes in bikinis
    ja katso millaisia kuvia tulee.

    Äänestä

Nuttura piukkaan ja partaan vahaa ettei jää nahan väliin.

Äänestä

Tiistaina lähtö Teneriffalle kahdeksi viikoksi , ihanaa päästä valoon ja aurinkoon.🌴🌴🌞🌞

Äänestä
  • Kai manbun on kuosissa ja parta laitettu? Olkalaukkuun "miesten" kauneudenhoitotuotteita ja mahdollisimman homot rantasandaalit ja pärfyymi.Harjoittele vielä peilin edessä ääntämään äntti tyiskyn puhetyyli jolla sönkkäät tarjoilijalle sitten huulet supussa kiitokset halpaviinistä terassilla niin matkasi voi alkaa.Tervemenoa.

    Äänestä

  • Onnittelut ja hyvää lomaa! Itse haaveilen ylipäänsä talvilomasta. Ei ole ollut lomaa moneen vuoteen talvilomakaudella. Vielä suurempaa herkkua olisi päästä etelän lämpöön.

    Äänestä

  • Tuttuva lähti Kanarialle viime perjantaina. Hänen lomansa osui juuri näihin talven kovimpiin pakkasiin. Kelpaa siinä paistatella Etelän auringossa, kun tietää Poriin jääneiden kituuttavan miinus 25 C asteen pakkasessa.

    Äänestä

Katso sijainti Tenerife, ja mieti onko oikeasti turvallinen paikka. Mikä vieressä ja mitä palvotaan?

Äänestä
  • Katso kartalta Finland, ja mieti onko ja mieti onko oikeasti turvallinen paikka. Mikä vieressä ja mitä palvotaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Katso kartalta Finland, ja mieti onko ja mieti onko oikeasti turvallinen paikka. Mikä vieressä ja mitä palvotaan?

    Kiistatta terävä isku. Toisaalta me porilaiset olemme hakeutuneet manner Suomen lähes läntisimpään kolkkaan. Niin kauas "uhasta" kuin mahdollista putoamatta mereen.

    Äänestä

  • Teneriffa on turvallinen paikka, mutta veneillessä kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei putoa mereen! Robert Maxwell kuoli niillä seuduilla. Hänen putoamisensa hujahden kannelta mereen ei tosin tainnut olla vahinko, vaan murha.

    Wikipedian mukaan: "Maxwellin oletetaan pudonneen mereen 5. marraskuuta 1991, 68-vuotiaana, Kanariansaarten ohi kulkeneelta loistojahdiltaan Lady Ghislainelta. Hänen ruumiinsa löydettiin kellumasta Atlantilla."

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Kiistatta terävä isku. Toisaalta me porilaiset olemme hakeutuneet manner Suomen lähes läntisimpään kolkkaan. Niin kauas "uhasta" kuin mahdollista putoamatta mereen.

    Onko siis Teneriffa joku lähi uhka vai mistä nyt kyse??

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Onko siis Teneriffa joku lähi uhka vai mistä nyt kyse??

    Saariryhmä keskellä merta, suht lähellä Afrikkaa.

    Äänestä

Ota äkkilähtö Tenerifelle, sieltä voi tulla äkkilähtö.
On Marokko naapurissa.

Äänestä
  • Länsi Sahara on naapurissa ja meri välissä.

    Äänestä

  • Jani Raappana kävi heroiiniostoksilla Marokossa Suomen kaikkien aikojen katsotuimmassa dokumenttielokuvassa Reindeer Spotting - Pako joulumaasta.

    Voi niitä aikoja.

    Äänestä

2019 Marokossa Isiksen miehet teloittivat kaksi pohjoismaalaista nuorta reppureissaavaa naista katkaisemalla heidän kaulansa, ja videoimalla teko. Video levitettiin internetiin.
Tytöt olivat 24 vuotias tanskalainen ja 28 vuotias norjalainen.
Joten tervemenoa Teneriffalle, Isiksen miehet on siinä lähellä, ja ne tykkää pohjoismaalaisista naisista jotka pilkkaavat niiden uskontoa.

Äänestä
  • Se tapahtui Marokossa , ei Espanjassa .

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Se tapahtui Marokossa , ei Espanjassa .

    Jokainen paskamaahan matkustava on itse syyllinen jos ISIS tekee temput.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Egypti, Algeria, Tunisia, Libya, Marokko, kaikki pohjoisen Afrikan valtiot palvovat Isis*jumalatarta, enemmän tai vähemmän.
    Egypti on kunnostautunut räjäyttelemään turisteja busseihinsa, että sinne vaan lomille.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Aika harvassa on suomi turret algeriassa, libyassa, tunisiassa yms
    Mikä tässä on pointti etelän lämpöön keskustelussa?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Toisia tulee rajojen yli sitten lähdet sinne. Autiotalot parempi asuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Egypti, Algeria, Tunisia, Libya, Marokko, kaikki pohjoisen Afrikan valtiot palvovat Isis*jumalatarta, enemmän tai vähemmän.
    Egypti on kunnostautunut räjäyttelemään turisteja busseihinsa, että sinne vaan lomille.

    Voisiko ajatella että valtio maksaisi lentoliput hieman pidemmälle lomalle jokaiselle vihervassarille ja vaikka toi orpo/purra settikin voisi mennä välillä hiukan lomailemaan vaikkapa juuri marokkoon? Ajatetaan bussilla niin kauan että isis kiinnostuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Egypti, Algeria, Tunisia, Libya, Marokko, kaikki pohjoisen Afrikan valtiot palvovat Isis*jumalatarta, enemmän tai vähemmän.
    Egypti on kunnostautunut räjäyttelemään turisteja busseihinsa, että sinne vaan lomille.

    Miten tämä liittyy Espanjaan??

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Aika harvassa on suomi turret algeriassa, libyassa, tunisiassa yms
    Mikä tässä on pointti etelän lämpöön keskustelussa?

    Sitä minäkin ihmettelen , kun kyse oli Etelä- Euroopan ja EU maista, eikä mistään kehitysmaista Afrikasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Aika harvassa on suomi turret algeriassa, libyassa, tunisiassa yms
    Mikä tässä on pointti etelän lämpöön keskustelussa?

    Mistä niin päättelet? Pidätkö kirjaa pohjoisen Afrikan maiden suomalaisturisteista?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Jokainen paskamaahan matkustava on itse syyllinen jos ISIS tekee temput.

    Espanja ei ole mikään paskamaa.

    Äänestä

Mistä niin päättelet? Voi jeesus taas tätä ajattelun määrä.
Kun tiettyyn maahan ei matkoja suuremmin tehdä, siellä ei pahemmin turismia ole.
Eli tässä tapauksessa esim Algeria, Suomesta ei sinne pakettimatjoka pahemmin tehdä?

Äänestä
  • Onko kaiken aina oltava valmis pakettimatka?

    Ostat vaan liput ja menet.Kyllä se matka itsensä järjestää kun pääsee paikan päälle.Vai pelottaako kun ei matkatoimisto pidä kädestä koko ajan?

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Onko kaiken aina oltava valmis pakettimatka?

    Ei kukaan lähde minkäänlaisille matkoille kyseisiin maihin , henki lähtee , tai virut vankilassa lopun elämääsi , jos noihin Afrikan valtioihin lähdet.
    Tässä ketjussa kyllä oli kyse Etelä- Euroopasta , ei Afrikasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Liian eksoottisiin kohteisiin matkatesssa on vastassa erilaisia riskejä kuin normaali-ihmisten turistikohteissa. Hyvä nyrkkisääntö on muistaa, että "kuumiin" maihin matkatessa, joissa korruptio kukuistaa ihan huolella, joutuu ottamaan paksun lompsan mukaan. Henkivartijan käyttö on myös suotavaa. Rahat on tietysti hyvä pitää visusti piilossa, mutta jos joutuu tukalaan paikkaan, kuten syytetyksi rikoksesta jota ei ole tehnyt, niin rahaa vaan poliisin käteen. Näin se menee.

    Kuten eräässä dokumenttielokuvassa sanottiin eräästä nimeltä mainitsemattomasta maasta: "Niin pitkään kuin sinulla on rahaa, olet aina lain kirjaimen oikealla puolella." Se kertoo paljon korruptiosta ja ihmisistä yleensä. Kehitysmaissa, vai pitäisikö sanoa kehittyvissä maissa, voit tehdä käytännössä ihan mitä vaan, kunhan rahaa löytyy. Suomessa vastaavasti näin ei ole. Suomessa korruptio on sellaisella tasolla, että varakaskaan ihminen ei pysty lahjokaan poliiseja ja oikeuslaitosta, ja tekemään ihan mitä lystää. Se on Suomen ja eräiden maiden ero.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Thaimaa

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ei kukaan lähde minkäänlaisille matkoille kyseisiin maihin , henki lähtee , tai virut vankilassa lopun elämääsi , jos noihin Afrikan valtioihin lähdet.
    Tässä ketjussa kyllä oli kyse Etelä- Euroopasta , ei Afrikasta.

    Noihin maihin lähdetään nuxximaan. Tai ne muut. Itse en lähde mihinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Onko kaiken aina oltava valmis pakettimatka?

    Ostat vaan liput ja menet.Kyllä se matka itsensä järjestää kun pääsee paikan päälle.Vai pelottaako kun ei matkatoimisto pidä kädestä koko ajan?

    Suurin osa ihmisistä matkailee pakettimatkoilla.
    Ja jos pitää lentää parin pompun kautta että pääsee vaikka Algeriaan, vuotuiset Suomi turret lasketaan muutamissa kymmenissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Noihin maihin lähdetään nuxximaan. Tai ne muut. Itse en lähde mihinkään.

    Egypti, Algeria, Tunisia, Libya, Marokko, kaikki pohjoisen Afrikan valtiot..
    Näihin lähdetään nuxximaan?
    Kyllä! :)

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Thaimaa

    Ei, en tarkoittanut edellä Thaimaata, vaan sen naapuria Kambodžaa. Se on edelleen paikka, jossa "niin pitkään kuin sinulla on rahaa, olet aina lain kirjaimen oikealla puolella." Äärimmäisen vaarallinen maa, jossa ei kannata hankkiutua ongelmiin. Normaaleilla turisteilla ei tietenkään ole ongelmaa, mutta yksin matkaavat, joiden matkasuunnitelmat poikkeavat "hitusen" siitä, mitä pakettimatkoilla tehdään, niin olkaa varovaisia. Henkivartija ja paljon rahaa mukaan, että pystyy lahjomaan itsensä pois pulasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ei kukaan lähde minkäänlaisille matkoille kyseisiin maihin , henki lähtee , tai virut vankilassa lopun elämääsi , jos noihin Afrikan valtioihin lähdet.
    Tässä ketjussa kyllä oli kyse Etelä- Euroopasta , ei Afrikasta.

    "henki lähtee , tai virut vankilassa lopun elämääsi , jos noihin Afrikan valtioihin lähdet."

    Liian eksoottisiin paikkoihin matkatessa tuo on ihan todellinen riski. Ulkomaalainen kuskataan tekaistusta rikoksesta vankilaan ja vapaudut vasta sitten, kun ladot tiskiin tarpeeksi dollareita. Korruption mittakaava on hyvin hämmentävä. Näillä reissuilla Kaakkois-Aasiaan tai Afrikkaan voi oikeasti tapahtua ihan mitä tahansa ja selvää on, että matkaseurueesta kaikki eivät välttämättä palaa koskaan kotiin. Se, että saa lahjottua virkavaltaa, auttaa vähän. Se, ettei lähde ollenkaan, auttaa paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Thaimaa

    Meksikoon, niinkö nää Manniset😁

    Äänestä

  • Algerian, Egyptin ja Marokon pakettimatkat on sellaisia että lentäen lomalle, paketissa takaisin.

    Äänestä

Ollaan rehellisiä: kukapa ei haluaisi lämpöön täältä pakkasen keskeltä? Post-apokalyptisessä maailmssa vuonna 2050 asuville tiedoksi: marraskuussa 2023 Porissa elettiin miinus 15 C asteen pakkasessa.

Äänestä
  • No tätä se ilmaston muutos teettää!

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    No tätä se ilmaston muutos teettää!

    Asu vuosi +35 asteessa, niin kyllä on hienoa hengitellä
    - 15 asteista hengitysilmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Asu vuosi +35 asteessa, niin kyllä on hienoa hengitellä
    - 15 asteista hengitysilmaa.

    Ei kukaan missään +35 asteessa halua elää. Katso ensin jonkin järkevän paikan sääennuste. Tähän aikaan vuodesta sopiva päivälämpötila on +16 - +18 C asteen paikeilla. Sellaisat löytyy San Franciscon leveysasteilta.

    Jos on vähänkin enemmän rahaa kuin köyhillä, löytyy asutoja eri puolilta maailmaa. Idea on asua aina siellä, missä lämpötila on sopiva:
    - kesä ollaan Suomessa
    - syksy asutaan Pariisin asunnossa
    - marraskuussa Miamin asuntoon
    - keväällä taas omaan Pariisin asuntoon
    - kesäksi Suomeen

    Huomaatko: aina on sopiva lämpötila, kun muutat asuinpaikaa vuodenajan mukaan. Riittää, että omistat kome asuntoa. Ei sen enempää. Kolme asuntoa ei ole edes paljon. Monilla ihmisillä on omassa käytössään enemmän asuntoja kuin kolme. Mutta vähävaraiset pääsevät tällä kuviolla alkuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Kanarialla on aina sopivat lämmöt.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kanarialla on aina sopivat lämmöt.

    Aki ja Rita Manninen olivat Meksikossa

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kanarialla on aina sopivat lämmöt.

    Olet kiistatta oikeassa.

    Äänestä

Porissa oli miinus 18,2 C tänään aamulla (virallinen lämpötila rautatieaseman mittauspisteessä Ilmatieteenlaitoksen mukaan). En ole ollenkaan vakuuttunut sitä, että tämä lämpötila olisi mukavampi kuin Thaimaan hikinen +30 C, mutta ilmeisesti jotkut näin uskovat.

Onnea etelän lämpöön paenneille!

Äänestä
  • Niin, jokainen meistä valitkoon olinpaikkansa talvella, kun elohopea tippuu miinus 25 C asteen lukemiin. Onnittelut niille porilaisille, jotka valitsitte tammikuun ensimmäisen viikon ulkomaanmatkaa varten. Te PÄÄSITTE pakoon miinus 25 C asteen pakkkasia!

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Niin, jokainen meistä valitkoon olinpaikkansa talvella, kun elohopea tippuu miinus 25 C asteen lukemiin. Onnittelut niille porilaisille, jotka valitsitte tammikuun ensimmäisen viikon ulkomaanmatkaa varten. Te PÄÄSITTE pakoon miinus 25 C asteen pakkkasia!

    En voinut muutakaan kuin päräyttää Adam Strangen biisin Traveller soimaan. Tulee aina kyynel silmään, kun kuulen tän. Se vaan meinaa sitä, että on pakko päästä matkaamaan. Kiitos Rikulle ja Tunnalle, että näytitte kuinka siistiä se matkailu on.

    Lisäksi osanottoni niille porilaisille työelämän oravanpyörää juokseville, jotka eivät saa edes kahden tai kolmen kuukauden talvilomaa eivätkä pääse fiilistelemään oikeaa elämää jonnekin, missä aurinko paistaa ja ruoho on vihreää.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Niin, jokainen meistä valitkoon olinpaikkansa talvella, kun elohopea tippuu miinus 25 C asteen lukemiin. Onnittelut niille porilaisille, jotka valitsitte tammikuun ensimmäisen viikon ulkomaanmatkaa varten. Te PÄÄSITTE pakoon miinus 25 C asteen pakkkasia!

    Mitä ulinaa. Joka hetki myydään lippuja, joka päivä lennetään.
    Ihme puhetta tuo, että onnenpekka se joka osti liput
    oikeaan ajankohtaan.
    Niitä tosiaan voi ostaa milloin tahansa, netistä tai vaikka suoraan lentoasemalta.

    Äänestä

Älkää menkö sinne etelän lämpöön. Käy niinku Mannisille. Some räjähtää ja putket halkeaa, kun olette etelässä.

Äänestä
  • Se on kyllä säälittävää, miten joidenkin pitää heruttaa somessa elämäänsä. Ne tyypit, joilla on oikeasti rahaa, siis oikeasti paljon rahaa, eivät ole somessa ollenkaan. Sellaiset tyypit lentävät omalla Gulfstream G650:llä paikasta toiseen ja me raukat Flightradar24:n käyttäjät emme näe edes lennon lähtöpaikkaa, määränpäätä tai koneen rekisteritunnusta.

    Nykyään useimmat yksityiskoneet lentävät toki transponderi päällä, mutta eivät lähetä tietoja, jotka eivät meille tavallisille jenttereille kuulu. Charter jeteistä näkee tietoja laajemmin.

    Mikä on palstalaisten unelmasuihkari omaan käyttöön? Sana on vapaa.

    Äänestä

  • Mannisten loma on aina jossain hotellialueella aitauksessa, ne ei uskalla lähteä pois hotellialueelta.
    Heille riittää allas ja aurinko ja hyvät juomat.

    Äänestä

Onko etelään lähtijöitä vai ovatko Porin pakkaset mukavampi paikak viettää talvea?

Äänestä

Yksi perhe Räpsöön suunnasta ei missään nimessä saa lähteä Etelän lämpöön.
Soppa siitä tulee ja some, sekä seiska räjähtää.

Äänestä
  • 😂😂😂

    Äänestä

Ilta-Sanomat kirjoittaa tänään: "Suomen entinen pääministeri Sanna Marin viihtyy tällä hetkellä Floridassa. Hän on julkaissut Instagram-tilinsä tarinaosiossa lyhyen videon, jossa hän kävelee paljain jaloin hiekkarannalla. Horisontissa avautuu aava meri. Aallot lyövät vaahtopäinä."

Moniko porilainen aikoo seurata Marinin esimerkkiä? Jos talvi on kivaa aikaa, niin mitä ihmettä Sanna Marin tekee Floridan lämmössä?

Äänestä
  • "Jos talvi on kivaa aikaa, niin mitä ihmettä Sanna Marin tekee Floridan lämmössä?"

    Taas persujen kaljahörinää. What?
    Onko Sanna sanonut että suomen talvi on kivaa ?
    Kuka on sanonut ja mitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    "Jos talvi on kivaa aikaa, niin mitä ihmettä Sanna Marin tekee Floridan lämmössä?"

    Sanna pysyy viisaasti poissa yleislakon aikojen aiheuttamista haitoista Suomesta. Lakoista joita ei Marinin hallituskaudella ei ollut eikä olisi nytkään tullut, jos olisi saadessaan jatkaa demari hallituksessa. No kansa on puhunut ja pulinat pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Sanna pysyy viisaasti poissa yleislakon aikojen aiheuttamista haitoista Suomesta. Lakoista joita ei Marinin hallituskaudella ei ollut eikä olisi nytkään tullut, jos olisi saadessaan jatkaa demari hallituksessa. No kansa on puhunut ja pulinat pois.

    Koskahan persut hallituksessa saavat aikaan jotain näille Törkeille sähköhinnoille??
    Itkivät isosti viime hallitukselle: koska Sanna teet tälle jotain!? Sanna teki.
    Nyt ei kuulu mitään hyvistystä näistä törkyhinnoista!
    Hyvä persut! Köyhät kyykkyy ja Maurille isoa edustajan palkkaa tyhjästä!
    kiitos!

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    "Jos talvi on kivaa aikaa, niin mitä ihmettä Sanna Marin tekee Floridan lämmössä?"

    Taas persujen kaljahörinää. What?
    Onko Sanna sanonut että suomen talvi on kivaa ?
    Kuka on sanonut ja mitä?

    Hyvä kysymys. Mitä tulee lämpötilohin, Florida voittaa Suomen talven.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Hyvä kysymys. Mitä tulee lämpötilohin, Florida voittaa Suomen talven.

    Seuraava äkkilähtö Thaimaan suuntaan lähtee huomenna klo 17:30. Jollain muotoa lähtö etelän aurinkoon kiinnostaisi enemmänkuin töihin meno huomenna. Mistähän johtuu?

    Äänestä

Kuka ihme ostaa näitä "äkkilähtöjä" ?
Hinnat kovat, hotellit paskat yms.

Äänestä
  • Ne joilla on rahaa ja vapaa aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Ne joilla on rahaa ja vapaa aikaa.

    Nimenomaan. Äkkilähtöjä ostavat ne ihmiset, jotka ovat oikeasti vapaita. Vapaita tekemään asioita impulsiivisesti, juuri sillä hetkellä, kun huvittaa. Äkkilähtöjä ostavat ihmiset, joilla on rahaa ja AIKAA lähteä reissuun "nyt heti" eikä joskus puolen vuoden kuluttua.

    Äkkilähdön idea on se, että voit sunnuntaina ostaa äkkilähdön, pakata matkalaukun illalla ja lähteä heti maanantaina ulkomaanmatkalle. Ei tarvetta itse varata lentoja, kartoittaa tuntikausia eri hotelleja tai järjestellä lentokenttäkuljetuksia. Kaikki hoituu painamalla yhtä ostonappulaa.

    Sitäpaitsi, kaikki äkkilähtöjen hotellit eivät ole huonoja, vaan ennemminkin niin, että kalleimmista hotelleista jää joskus huoneita vajaatäytölle, niin näihin viiden tähden hotelleihin voi joskus saada äkkilähdön, mutta halpaa se ei ole.

    Äkkilähtöjen hinnat ovat usein kohdillaan. Saat varattua pari päivää ennen lähtöä matkan, jossa hotelli tulee "ilmaiseksi", kun katsoo pelkkien reittiletojen hintaa kyseiseen kohteeseen kaksi päivää ennen lähtöä. Vaikka jättäisit hotellin kokonaan käyttämättä, voi olla järkevää ottaa äkkilähtö vain lentojen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Mitä sanoo jo liiankin kliseiseksi tullut tekoäly? "Lomamatka voi olla monille ihmisille pakoa arjesta, ja se tarjoaa mahdollisuuden rentoutumiseen, irtautumiseen päivittäisistä velvollisuuksista ja uusien kokemusten hankkimiseen. Loma antaa mahdollisuuden irrottautua työstä, stressistä ja arjen rutiineista, mikä voi edistää henkistä hyvinvointia.

    Lomamatka tarjoaa myös mahdollisuuden viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa, tutustua erilaisiin kulttuureihin, nauttia erilaisista ruoista ja rentoutua kauniissa ympäristöissä. Näitä kokemuksia pidetään usein tärkeinä arjen vastapainona.

    Äkkilähdön varaaminen etelän aurinkoon voi olla houkuttelevaa, kun kaipaa nopeaa pakoa arjesta. Usein äkkilähdöt liittyvät matkatoimistojen tarjouksiin, joissa on saatavilla edullisia hintoja loppuunmyydyille tai peruutetuille matkoille. Muista, että äkkilähdöt voivat olla hieman riskialttiita, koska et välttämättä saa valita tarkasti lentoaikojasi tai hotellia. Tämä sopii paremmin joustaville matkailijoille, jotka ovat valmiita seikkailuun ja yllätyksiin matkalla."

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Yksi tuttava sanoi, että lähtee ulkomaille sekoilemaan. Miksi kukaan haluais sekoilla lomallaan?

    Lomamatkalla tapahtuva "sekoilu" voi johtua monista eri syistä. Ihmiset voivat toimia eri tavoin lomallaan eri syistä, ja sekoiluun liittyy monia tekijöitä, kuten rentoutuminen, vapaus, uudet ympäristöt, ystävien seura, alkoholi ja muut lomailuun liittyvät tekijät. Tässä on joitakin mahdollisia selityksiä sille, miksi jotkut saattavat käyttäytyä eri tavoin lomamatkalla:

    Rentoutuminen: Loma tarjoaa mahdollisuuden irrottautua arjen stressistä ja vastuista. Rentoutuminen saattaa ilmetä huolettomuutena ja huolettomana käytöksenä.

    Vapaus: Lomalla ihmiset voivat kokea suuremman vapauden tehdä asioita, joita he eivät tekisi normaalisti. Tämä voi liittyä sosiaalisiin tilanteisiin, vaatteiden valintaan tai muuhun itsensä ilmaisuun.

    Uudet ympäristöt: Vieraassa ympäristössä ihmiset saattavat tuntea olonsa vapaammaksi ja avoimemmaksi kokeilemaan uusia asioita. Tämä voi johtaa odottamattomiin käytösmallien muutoksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Lomamatkalla voi esiintyä tilanteita, joissa yksilö kokee houkutusta pettää kumppaniaan, mutta tämä on hyvin yksilöllistä. Monet tekijät voivat vaikuttaa siihen, kuinka ihmiset käyttäytyvät lomamatkallaan ja miten he suhtautuvat parisuhteeseensa. Tässä joitakin tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa houkutukseen pettää lomamatkalla:

    Uudet ympäristöt ja tilanteet: Lomamatkat tuovat usein mukanaan uusia ympäristöjä, sosiaalisia tilanteita ja mahdollisuuksia tavata uusia ihmisiä. Joillekin tämä voi luoda houkutusta kokea jotain uutta ja jännittävää.

    Vapaus ja rentoutuminen: Lomalla monet kokevat suurempaa vapautta ja rentoutumista, mikä voi johtaa impulsiivisempaan käyttäytymiseen. Tämä rentoutuminen voi joissain tapauksissa lisätä houkutusta tehdä päätöksiä, joita ei tekisi normaalisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Nimenomaan. Äkkilähtöjä ostavat ne ihmiset, jotka ovat oikeasti vapaita. Vapaita tekemään asioita impulsiivisesti, juuri sillä hetkellä, kun huvittaa. Äkkilähtöjä ostavat ihmiset, joilla on rahaa ja AIKAA lähteä reissuun "nyt heti" eikä joskus puolen vuoden kuluttua.

    Äkkilähdön idea on se, että voit sunnuntaina ostaa äkkilähdön, pakata matkalaukun illalla ja lähteä heti maanantaina ulkomaanmatkalle. Ei tarvetta itse varata lentoja, kartoittaa tuntikausia eri hotelleja tai järjestellä lentokenttäkuljetuksia. Kaikki hoituu painamalla yhtä ostonappulaa.

    Sitäpaitsi, kaikki äkkilähtöjen hotellit eivät ole huonoja, vaan ennemminkin niin, että kalleimmista hotelleista jää joskus huoneita vajaatäytölle, niin näihin viiden tähden hotelleihin voi joskus saada äkkilähdön, mutta halpaa se ei ole.

    Äkkilähtöjen hinnat ovat usein kohdillaan. Saat varattua pari päivää ennen lähtöä matkan, jossa hotelli tulee "ilmaiseksi", kun katsoo pelkkien reittiletojen hintaa kyseiseen kohteeseen kaksi päivää ennen lähtöä. Vaikka jättäisit hotellin kokonaan käyttämättä, voi olla järkevää ottaa äkkilähtö vain lentojen takia.

    Hyvin toimeen tulevat ja hyväkuntoiset eläkeläiset, niillä on rahaa ja aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Ne joilla on rahaa ja vapaa aikaa.

    Esim Manniset otti äkkilähdön joulun alla Meksikoon, ne voi tehdä töitäkin siellä, koska suurin osa heidän työstä tehdään netissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Esim Manniset otti äkkilähdön joulun alla Meksikoon, ne voi tehdä töitäkin siellä, koska suurin osa heidän työstä tehdään netissä.

    Juu, juuri tuollaiset Manniset ja muut persut ottavat näitä hienoja Tui yms pakettimatkoja.
    Hienoo olla siellä hotellissa jossa on paljon suomalaisia ja suomiruokaa ja saa taistella paikoista altaalla.
    Muitakin vaihtoehtoja löytyy ihmiset!

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Juu, juuri tuollaiset Manniset ja muut persut ottavat näitä hienoja Tui yms pakettimatkoja.
    Hienoo olla siellä hotellissa jossa on paljon suomalaisia ja suomiruokaa ja saa taistella paikoista altaalla.
    Muitakin vaihtoehtoja löytyy ihmiset!

    Tiedetään! Itselläni vain ongelmana, ettei ole koskaan talvilomaa. Se on aika surullista. Mikä sen hienompaa kuin lähteä etelän lämpöön.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Hyvin toimeen tulevat ja hyväkuntoiset eläkeläiset, niillä on rahaa ja aikaa.

    Niinpä. "Hyvin toimeen tulevat ja hyväkuntoiset eläkeläiset, niillä on rahaa ja aikaa."

    Ollapa aikaa ja rahaa lähteä etelän lämpöön. Nyt on juuri sellainen olo, että on aika karistaa Suomen tomut töppösistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Olis se tosiaan hienoa, kun olisi aikaa ja rahaa hypätä pois työelämän oravanpyörästä vaikka vuodeksi. Saisi nautiskella elämästä, harjoittaa itsetutkiskelua, mietiskellä ja meditoida, reissata, nähdä eri maita ja kulttuureita, tutustua uusiin ihmisiin.

    En mitenkään vähättele yhden kalenteriviikon mittaista talvilomaa, mutta tiedättehän te: Ei yhden viikon talviloma ole yhtään mitään. Se on työläisten huijaamista. Yhdessä viikossa ei paljon ehdi reissata. Se riittää juuri siihen pakettimatkaan lähimaisemiin. Saa unohtaa parin-kolmen viikon mittaiset kaukomatkat mielenkiintoisiin kohteisiin maailman äärillä. Niihin ei tavallisella ihmisellä ole rahaa eikä aikaa, ja se on sääli sillä ennen kuin huomaatkaan, päiväsi ovat kuluneet. Käytä ne siis harkiten. Sillä elämä ei ole vain ohikiitäviä päiviä, vaan ikimuistoisia hetkiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Niinhän se vanha mainoskin sanoi: "Elämme keskimäärin 29 000 päivää ja niistä 10 000 kulutamme nukkumiseen. 9000 päivää teemme töitä, tietokoneesta puhumattakaan ja miten monet päivät karkaavat meiltä vain tekemättä mitään. Ennen kuin huomaatkaan päiväsi ovat kuluneet, käytä ne siis harkiten, koska elämä ei ole vain ohikiitäviä päiviä, vaan ikimuistoisia hetkiä."

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Sama itkuvirsi jatkuu. 24.2.2024 eikä työantaja ole vielä ilmoittanut, koska saa pitää talvilomaa. Onneksi pian on talvilomakausi pättynyt, joten ei kauan tarvitse jännittää. Vuosilomalain mukaan työantajan on ilmoitettava kuukautta aikaisemmin vuosiloman ajankohta työntekijälle. Maaliskuun lopussa siis tietää, oliko tänäkään talvena lomaa ollenkaan.

    No, eipä valiteta. Vuoden kuluttua on sitten taas viikko enemmän talvilomaa. Sen määrä kun lisääntyy viikolla joka vuosi. Toki olisi hienoa päästä joskus pitämään vuosiloma, kun vuosilomalain mukaan vuosiloma ei ole mikään keräilyharrastus, jota kuuluu kerryttää vuodesta toiseen ja jättää pitämättä.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    On aika päättää 5 kk sitten aloittamani ketju. Kiitos kaikille kirjoittajille. Odotan edelleen tietoa työnantajaltani, milloin talvilomani alkaa. Lain mukaan työantajan on ilmoitettava työntekijälle vuosiloman ajankohta viimeistään kuukautta aikaisemmin. Ei siis tarvitse pelätä talvilomaa ainakaan ennen huhtikuun puolta väliä.

    Toisaalta viimeinen äkkilähtö Thaimaan suuntaan starttaa 13.3., joten rehellisyyden nimissä voi sanoa normaalin talvilomailukauden tulleen päätökseensä. Syystä tai toisesta hyvin harva ihminen pitää talvilomiaan enää huhtikuussa. Eikä huhtikuussa lomailu toisaalta talvilomalta enää tunnukaan, paitsi jos matkustaa Huippuvuorille.

    Palataan asiaan uuden ketjun merkeissä lokakuussa 2024. Jännätään silloin, kenellä meistä on talviloma lomakaudella 2024-2025.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Ei sulla ole rahaa lähteä mihinkään. Eikä sulla mitään talvilomaa ole kun ei sulla ole koskaan ollut työpaikkaakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Niinpä. "Hyvin toimeen tulevat ja hyväkuntoiset eläkeläiset, niillä on rahaa ja aikaa."

    Ollapa aikaa ja rahaa lähteä etelän lämpöön. Nyt on juuri sellainen olo, että on aika karistaa Suomen tomut töppösistä.

    Nuorena se pitää matkustaa , suurelle osalle se ei enään vanhempana onnistukkaan ehkä ollenkaan eikä siitä enään nauti samalla tavalla , vanhana paras paikka on kotona .

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Taas jonkun teinin kirjoitus. Itse asiassa ja mm. Espanjassa Fuengirolassa, Portugalin Albufeirassa, Thaimaan Pattayalla, Floridassa, ja monessa muussa paikassa, on eläkeläisillä oma suomalainen yhdyskuntansa, johon kuuluu monenlaista virkistys ja seurapiiritoimintaa, sekä kaikenlaista terveydellistä toimintaa ja huolenpitoa.
    Ulkomailla eläke riittää pidemmälle, lämpimässä ilmanalassa pysyy kolotukset ja lihasjäykkyydet vähemmällä.
    Sanoisin jopa että eläkeläiset ovat merkittävä osa matkailussa.
    Sen sijaan että matkustaisivat pariksi viikoksi tuhlaamaan rahansa ja juhlimaan, he käyttävät rahaa ympäri vuoden kohdemaassaan.
    He ovat näin myös merkittävä tulonlähde.
    Vanhemmat ihmiset osaavat myös käyttäytyä paremmin, joten he ovat tervetulleita kaikkialle.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Nyky eläkeäiset ovat myös hyvässä kunnossa ja niillä on rahaa, ja ovat velattomia.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Nuorena se pitää matkustaa , suurelle osalle se ei enään vanhempana onnistukkaan ehkä ollenkaan eikä siitä enään nauti samalla tavalla , vanhana paras paikka on kotona .

    Idi. Ootti

    Höpö, höpö, 64-75 vuotiaat ovat hyvässä kunnossa ja rahaa löytyy, no ehkä yli 80 v paikka on kotona sillon alkaa jo ikä ja jaksaminen olla huonompaa, mutta ei kaikilla.

    Äänestä

  • Lähden yleensä edellisenä päivänä ostamillani lipuilla. Hotelleja en ole tarvinnut koskaan, vuokrahuone kuukaudeksi kerrallaan. Halpaa.

    Äänestä

Vain pipipäät menee tänä päivänä enää Thaimaahan lomalle. Se on sairas paskainen ja vaarallinen maa.
Ei enää sama kuin 10 vuotta sitten.

Äänestä
  • Joo, sivistynyt ihminen menee Joleneen herrasväen seuraan :D

    Äänestä

  • Korruptoitunut , tiiviisti asutettu, köyhä ja likainen diktatuurimaa.
    Kerran käynyt, se riitti.

    Äänestä

  • Mikäs noista asioista on muuttunut thaikuissa 10v aikana? Ei mikään.

    Äänestä

  • Kyllä thaikkulasta kivojakin paikkoja löytyy.Vartijoilla on konepistoolit lentokentälläkin joten hullut pysyy kuosissa kun ei lähde johonkin paska-alueelle esittelemään rahojaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Kyllä thaikkulasta kivojakin paikkoja löytyy.Vartijoilla on konepistoolit lentokentälläkin joten hullut pysyy kuosissa kun ei lähde johonkin paska-alueelle esittelemään rahojaan.

    Niin. Parempi ois kun ei varauduttaisi mihinkään, vaan että odotetaan kädet taskussa Jos jotain tapahtuu ja sitten vasta.

    Mikä alue on sinusta tuollainen paska-alue thaikuissa? En ole itse törmännyt.
    Toki en kovin usein ole tyttökaduilla rahat kädessä tai lompakko takataskussa ja aivan tuubassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Olis miiten hienoa hypätä koneeseen ja lähteä viettämään hyvää aikaa Nana Plazalle tai Soi Cowboyhin. Olen ihan sillä tuulella tänään.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Olis miiten hienoa hypätä koneeseen ja lähteä viettämään hyvää aikaa Nana Plazalle tai Soi Cowboyhin. Olen ihan sillä tuulella tänään.

    Jaaha, googlematkailu ei mene täydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Kyllä thaikkulasta kivojakin paikkoja löytyy.Vartijoilla on konepistoolit lentokentälläkin joten hullut pysyy kuosissa kun ei lähde johonkin paska-alueelle esittelemään rahojaan.

    Ei ole. Turkissa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Ei ole. Turkissa on.

    Ei ole Turkissa.

    Äänestä

Mikä on äkkilähtö? Onko muunlaisiakin? Itse lähden etelään niin, että katson illalla että mitä seuraavan päivän lähdöt maksaa, ja sitten pakataan ja lähdetään.

Äänestä
  • Mistä katsot illalla seuraavan päivän lähdöt? :)
    Kaikki lentofirmat läpi vai otatko jonkun napakymppi valmispaketin?

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Mistä katsot illalla seuraavan päivän lähdöt? :)
    Kaikki lentofirmat läpi vai otatko jonkun napakymppi valmispaketin?

    Etkö osaa käyttää nettiä?

    Äänestä

Huomisen kaikki HEL-BKK lennot alle minuutissa samalle sivulle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten porilaiset reagoivat syksyn kylmenemiseen ja iltojen pimenemiseen? Joko tekee mieli lähteä etelän lämpöön ja matka on varattu? Vai onko porilaisen mentaliteetti tänäkin talvena kärsiä alkava talven pimeys ja kylmyys lähtemättä mihinkään? Mikä on tulevan talven suosikkikohde? Jos ei oo koskaan käynyt missään ja asunut vaan Porissa, niin ei *****. En yhtään ihmettele, että äkkilähdöt viedään käsistä.

Jos jotain positiivista, hintataso näyttäisi olevan samaa tasoa kuin vuosi sitten. Ei minkään sortin inflaatiota äkkilähtöjen hinnoissa. Thaimaa taas itsellä kiikarissa, kuten viime vuonna, jolloin työantaja ei kuitenkaan antanut päivääkään talvilomaa talvilomakaudella. Matka jäi haaveen asteella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu