Pitääkö henkilön joka on osatyökyvyttömyyseläkkeellä mennä ensin 300 sairaspäivärahalle ennenkuin voi hakea työkyvyttömyyseläkettä?
Vastaukset 3
- Anonyymi
Jaa-a se on kyllä tällä hetkellä vaikea kysymys, kun parhaillaan hallitus hioo omaa työllistämis-politiikkaansa. Oletan, että sekin tulee jollain tavalla vaikeutumaan...
- Anonyymi
Itselläni on aika työterveyslääkärille ja eläkepapereita täytellään.
Nyt on ohjeistus että 3kk ennen kuin sairauspäivät loppuvat tehtäisiin hakemus, on nimittäin ruuhkaa. - Anonyymi
Ei se ole pakollista. Luulisin. Itse olin lähes vuoden saikulla onnettomuuden jälkeen. Sitten pikkuhiljaa yritin palata töihin.
Eläkeyhtiö maksoi silloin täyden työkyvyttömyys eläkkeen korotettuna 33%. Tunteja pikkuhiljaa lisättiin työkokeilun aikana.
Ei se sitten loppupeleissä onnistunutkaan ja hain eläkettä. Jostain syystä minulle myönnettiin vain osatyökyvyttömyys eläke.
Perusteena oli, että kyllä sitä jotakin voi tehdä. Toki voikin. Eräs työnantaja haki hitsaajia koulutettavaksi.
Ajattelin, että jospa tuo onnistuisi yksisilmäiseltäkin. Työnantaja sanoi suoraan, ettei ota minua koska tarvitsee täysipäiväisen, joka voi tehdä ylitöitäkin tarvittaessa.
Tuumasin vain, että antaa olla ja soitin työkkäriin, jotta poistavat minut työnhakijoista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2062042
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,491207Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1741092- 81976
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56871- 100782
- 70781
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.340678- 26671