Syötkö koskaan säilykkeitä ?

Lakkasin syömästä joitakin säilykkeitä, koska niiden öljyn hävittäminen
on niin hankalaa.

Esimerkiksi aurinkokuivattujen tomaattien ostaminen on jäänyt,
vaikka tykkään niistä kovasti salaateissa ja ruuan lisukkeena.
Niistä jää puoli purkillista öljyä. Se on vähän liian rasvaisenpaksua
salaatin kastikkeeksi. Sitä joutuu imeyttämään Hesariin,
että pääsee siitä eroon.

Samoin joittenkin kalasäilykkeiden kanssa ei tiedä minne öljyn lykkäisi.
En tee ruokia mihin öljyt voisi laittaa ja syödä pois.

Luin Iltalehdestä, että erilaisten säilykkeiden ja elintarvikkeiden "yleinen päänvaiva".

Kaikki varmaan tietävät, ettei säilykkeiden öljyä saa kaataa viemäriin.

Marttojen kehittämispäällikkö Emmi Tuovinen suosittelee hyödyntämään säilykkeiden öljyn ruoanvalmistuksessa.

– Öljyn voi käyttää esimerkiksi pasta- tai perunasalaattiin, hän vinkkaa.

Esimerkiksi tonnikalan tai aurinkokuivattujen tomaattien öljylle ei aina kuitenkaan löydy käyttöä – ja moni valuttaa öljyn viemäriin sen enempää miettimättä.
Näin ei saa kuitenkaan tehdä.

– Vaikka öljyä ei käyttäisi, ei sitä saa kaataa viemäriin, Tuovinen kertoo.

Kuten joulukinkun rasvakin, myös säilyketölkistä viemäriin kaadettu öljy jähmettyy putkistossa ja pahimmillaan aiheuttaa tukoksen.

Tuovisen mukaan pienen määrän öljyä voi imeyttää biojätteeseen esimerkiksi talouspaperin avulla. Jos ruokaöljyä on enemmän, hävitetään se sulkemalla öljy pulloon ja pullo sekajätteeseen.
34710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Et siis tunne komposti- eli bioroskista? Sinne se imeytyy muun mössön joukkoon, jos et halua / tahdo / voi / osaa ... käyttää sitä mihinkään.

Äänestä
  • No woihan hiiva; kirjoitin ensin ja luin aloituksen loppuun vasta sitten. Hätähousu.

    Äänestä

Käytän ruoanlaitossa joko rypsi-tai oliiviöljyä joten säilykkeiden öljyt käytän aina paistoksiin koska niissä on runsaasti tarvitsemiani d-vitamiinia. Esim. savumuikkujen öljyn laitan kauraleipäviipaleelle ja muikut siihen päälle niin ei mitään mene hukkaan.
Kun tottuu suunnittelemaan. kuivattujen tomaattien öljy on esim, perunasalaatin kastikkeena mainio.
Osteoporoosia sairastavana olen havainnut ruokaöljyjen korvaavan vitamiinipillerit ja ihokin pysyy sileänä.

Äänestä

Itse laitan paperin imemään öljyt pois, myös paistinpannusta ja sitten paperi roskapussiin .muuten on paljon ihmisiä jotka eivät kertakaikkiaan tiedä sääntöjä mitä eaim saa laittaa vessanpöntöstä alas vaan heittelevät esim pumpuli puikkoja sinne ja joitkut kaatavat ruuanjätteetkin sinne , puhumattakaan että kaartelevan rasvaa viemäriin. Kun asuu omassa talossa niin tietää tarkalleen mitä viemäriin lasketaan ja mitä ei laiteta vessanpöntöstä alas . Sillä viemäri auto maksaa paljon joka tulee kun on tukos. Ämeillä meni kaksi kertaa tukkoon lyhyen ajan sisällä ennen kun huomattiin että pesulappujakin oli vedetty vessan pöntöstä alas , siis meidän työläiset tekivät niin. Ne kaksi kertaa sitten maksoivat paljon rahaa. Ennenkö, sai nämä kovapäät ymmärtämään että vessa on ainoastaan kahden luonnollisen tarpeen alas vetömisiin valmistettu, siis ei kaatopaikka
Joten minusta tälläisen asian pitäisi jo kuulua kotikasvatukseen ,

Äänestä

Joop

Säilykkeitä aina hyvä olla kaapissa, kyllä niitä kuluu tasaisesti. Ei kummempia öljyongelmia ole ollut, usein kippaan ruuan sekaan. Just söin jotain halpistonnikalaa salaatissa, öljy antaa makua, tossa oli jokin mun mielestä hyvän makuinen öljy. ,Kala, maistuu enenpi, tonnikala vedessä liki mautonta.

Lisäks tykkään dokata etikkasäilykkeiden nesteet ja joku tölkkikurkun neste menee usein paljolti soossiin. Juu ananas jne, ihan kuranttia kamaa.

Varmasti säilykeöljyillä viemärin saa tukkoon, kun oikein yrittää, Itellä ei sitä viemäriin mene juuri koskaan.

Noin mainiten, olen alkanut pyyhkiin paperilla paistinpannut, pinnoitetutkin. Pannuissa usein paljon rasvaa, maukasta sellaista, sitä voi käyttää kaikenlaiseen, tai sitten rätillä biojätteisiin. Mun mielestä paistinrasvoja mnee tiskaillessa turhan paljon viemäriin ja siitä voi tulla ongelmaa kans.

Ihminen tarvii rasvaakin, suotta kalliita ostoöljyjä tuhlaamaan.

=DW=

Äänestä

Tottamooses syön säilykkeitä. Tonnikalaa, papuja, hapankaalia, tomaattimurskaa yms. menee jotakin lähes joka viikko.

Ei niissä mitään vikaa ole.

Äänestä
  • Laitanpa tähän yhden usein käyttämäni.

    Tonnikalapurkin öljy pannulle, siihen sipulia freesautumaan muutamaksi minuutiksi, sitten tomaattipyrettä tuubista ja sekoitus.Pippuria, suolaa.

    Tonnikalat sekaan, kuumennus ja ruokakerma pannulle

    Sekoitetaan keitettyjen simpukkamakaronien kanssa ja eikun syömään.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Laitanpa tähän yhden usein käyttämäni.

    Tonnikalapurkin öljy pannulle, siihen sipulia freesautumaan muutamaksi minuutiksi, sitten tomaattipyrettä tuubista ja sekoitus.Pippuria, suolaa.

    Tonnikalat sekaan, kuumennus ja ruokakerma pannulle

    Sekoitetaan keitettyjen simpukkamakaronien kanssa ja eikun syömään.

    Sehän oli hyvä ohje. Eikö tuon aurinkokuivatun tomaatin öljyn voi laittaa vaikka focaccia leipään tai laittaa vaikka jonkin muun vaalean leivän päälle jos tekee vaikka lämpimiä voileipiä.
    Vois käyttää myös tomaattipohjaiseen jauhelihakastikkeeseen.

    Äänestä

Säilykkeistä syön joskus tonnikalaa öljyssä, empä juuri muuta. Laitan ensin sekaan lusikallisen leseita ja vasta sitten kasviksi, makarooneja ja mitä milloinkin. Sinne uppoaa rasva suolistoon.

Äänestä

Minä kylvän kaikki tienposkiin, ei oo ongelmia hävittämisessä.

Äänestä

Sekajäte menee polttoon, ja kaikki ruokaöljyt palaa iloisesti siellä seassa.

Äänestä

Perin harvoin kaapasen kaupan hyllyltä säilykepurkin. Joskus tosiaan tonnikalaa paloina öljyssä. Tonnikala vedessä on maultaan laimeaa ja suorastaan pahaa. Kieleni makunystyrät eivät sitä purematta niele :)
Öljymäärä tonnikalapalojen syrjässä on hyvin vähäinen. Valutan öljyn veks roskikseen. Sinne se imeytyy mihin milloinkin.
Eli tämmööstä toimintaa täs huushollis.

Heikunkeikku

Äänestä

Tonnikalaa auringonkukkaöljyssä menee pari purkkia viikossa.
Vähät öljyt purkin pohjalta pois talouspaperilla ja molemmat roskikseen.

Äänestä
  • Tonnikalan purkki on metallia, jonka voi kierrättää omassa keräyksessään. Ei siis tartte heittää roskikseen. Lajittelu on tätä aikaa, nykypäivää.

    Äänestä

Syön säilykkeitä, mutta en pidä aurinkokuivatusta tomaatista. Tomaatti on parasta tuoreena ja kesällä itse kasvatettuna. Tonnikalaa öljyssä ei tule ostettua, vaan ainoastaan vedessä.

Äänestä

En osta mitään öljyyn säilöttyä kun inhoan öljyn makua ja se öljy tarttuu kitalakeen.

Äänestä

Sekajätteen sekaan. Hyvää polttoaietta energialaitoksen polttokattilaan

Mie tifn sillee, tie siekii!

Äänestä

En juuri koskaan syö, niissä on lisäaineita aika lailla.

Äänestä
  • ?

    Missä säjlykkeessä? Mitä ite katellut, ei niissä ole kuin korkeintaan mausteita. Esim kalasäilykkeet, lihasäilykkeet tehdään niin, laitetaan tölkkiin itse tuotetta, sitten lisätään öljy/tomaattisose/vesi, siis kalasäilykkeeseen, lihaan ei mitään.. Tölkki suljetaan ja sitä keitetään painekattilassa.

    Ainakaan ite en ole nähnyt kaupan säilykkeissä kuin ehkä mausteita lisätyn., suolaa tms.

    =DW=

    Äänestä

  • Lisäaineita ? Tarua.

    Äänestä

  • Oletko niitä ihmisiä, jotka silmät sirrillään lukee purkin kyljestä E-koodeja?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    ?

    Missä säjlykkeessä? Mitä ite katellut, ei niissä ole kuin korkeintaan mausteita. Esim kalasäilykkeet, lihasäilykkeet tehdään niin, laitetaan tölkkiin itse tuotetta, sitten lisätään öljy/tomaattisose/vesi, siis kalasäilykkeeseen, lihaan ei mitään.. Tölkki suljetaan ja sitä keitetään painekattilassa.

    Ainakaan ite en ole nähnyt kaupan säilykkeissä kuin ehkä mausteita lisätyn., suolaa tms.

    =DW=

    Mikä hyöty, mitä tapahtuu, kun suljettua tölkkiä keitetään painekattilassa? En taida uksoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Mikä hyöty, mitä tapahtuu, kun suljettua tölkkiä keitetään painekattilassa? En taida uksoa.

    KVG

    Selvitteleppä ihan ite, miten säilykkeitä valmistetaan.


    =DW=

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    KVG

    Selvitteleppä ihan ite, miten säilykkeitä valmistetaan.


    =DW=

    Ehkäpä kiinnostukseni ei riitä niiin pitkälle. Ihmettelin vain 'ääneen'.

    Äänestä

Särki on hyvä säilykekala. Peratut särjet lasipurkkiin, pippureita, suolaa laakerinlehtiä ja
tomaattisosetta, pari rkl öljyä.

Lasipurkkiin, kansi huolella kiinni ja kylmään uuniin.
Uuni 120 asteeseen useaksi tunniksi.

Sammuta uuni ja anna purkkien jäähtyä kunnolla.

Parin päivän päästä jääkaapissa herkku valmis,,ja takuulla parempi kuin ostokala.

Äänestä

Syön mitä saan ,on elämäni ehtoo :)

Gubbe 74

Äänestä

Melkein kaikki mitä syön säilykettä. Purkkihernekeitto ja valmiseinekset.

Äänestä

Tonnikala öljyn sotken tonnikalan joukkoon, aurinkokuivatut tomaattien öljyn käytän paistamiseen esim perunat...

Äänestä

Ne pitää jouda.

Äänestä

Säilykketomaattien öljyn, jos käyttää usein ja öljyä jää jäljelle, ota joku tyhjä lasipurkki ja kaada sinne. Laita jääkaappin ja sitämuka, kun sitä lisää tulee, lisät sinne lasipurkkin. Sitten kun teet makaronilaatikkoa tai spakettejä tai jotain keittoa tai paistat perunoita, voit ottaa lasipurkissa olevan öljyn käyttön. Ei tarvi heitää roskiksen. Joulukinkun rasvan voi myös kerätä talteen pienempin esim. tyhjään hernekeittopurkkiin ja jäkaapin tai muovipusseihin ja pakastimeen. Perunoita on hyvä pitkin vuoden kinkkurasvassa paistaa. Kinkkuliemenkin voi pakasta, hyvä pohja keitoille.

Äänestä

"Perunoita on hyvä pitkin vuoden kinkkurasvassa paistaa"

Kenen verisuonet kestää ?

Äänestä

Yksin asuvana syö.Nimen omaan Lagom kana file auringon kukka öljykä siinä.Runsasti proteenia. 2 pietä purkia paketiss eli 2 X 80g. Öljy hukaa ei tule. Tyhjennän purkin öljyinen salatiin tai jos valmistan riisiä .Myyvät mikro riisi pusseja, jossa 1 anos.sihen mukaan vaan nami nami

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lakkasin syömästä joitakin säilykkeitä, koska niiden öljyn hävittäminen
on niin hankalaa.

Esimerkiksi aurinkokuivattujen tomaattien ostaminen on jäänyt,
vaikka tykkään niistä kovasti salaateissa ja ruuan lisukkeena.
Niistä jää puoli purkillista öljyä. Se on vähän liian rasvaisenpaksua
salaatin kastikkeeksi. Sitä joutuu imeyttämään Hesariin,
että pääsee siitä eroon.

Samoin joittenkin kalasäilykkeiden kanssa ei tiedä minne öljyn lykkäisi.
En tee ruokia mihin öljyt voisi laittaa ja syödä pois.

Luin Iltalehdestä, että erilaisten säilykkeiden ja elintarvikkeiden "yleinen päänvaiva".

Kaikki varmaan tietävät, ettei säilykkeiden öljyä saa kaataa viemäriin.

Marttojen kehittämispäällikkö Emmi Tuovinen suosittelee hyödyntämään säilykkeiden öljyn ruoanvalmistuksessa.

– Öljyn voi käyttää esimerkiksi pasta- tai perunasalaattiin, hän vinkkaa.

Esimerkiksi tonnikalan tai aurinkokuivattujen tomaattien öljylle ei aina kuitenkaan löydy käyttöä – ja moni valuttaa öljyn viemäriin sen enempää miettimättä.
Näin ei saa kuitenkaan tehdä.

– Vaikka öljyä ei käyttäisi, ei sitä saa kaataa viemäriin, Tuovinen kertoo.

Kuten joulukinkun rasvakin, myös säilyketölkistä viemäriin kaadettu öljy jähmettyy putkistossa ja pahimmillaan aiheuttaa tukoksen.

Tuovisen mukaan pienen määrän öljyä voi imeyttää biojätteeseen esimerkiksi talouspaperin avulla. Jos ruokaöljyä on enemmän, hävitetään se sulkemalla öljy pulloon ja pullo sekajätteeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu