Presidentti Niinistö käytti Ahtisaaren muistosanoissaan ilmaisua, että " Ihmisarvo oli hänelle jakamaton." Tuo on tuttu ja ylväs fraasi. Mutta mihin asiaan tuon lauseen sanoja sitoutuu? Mitä asiaa hän oikeastaan siinä lupautuu omilla resursseillaan ja taloudellaan edistämään?
Mitä tuolla "jakamattomuudella" nykyisessä valtavan köyhyyden, suurien varallisuuserojen ja terveyserojen yms. maailmassa oikein tarkoitetaan?
Wikipedia selittää asian näin:
"Ihmisarvo on ihmisyksilölle kuuluva arvo. Yhden näkökulman
mukaan ihmisarvo on kaikille ihmisyksilöille yhtäläinen. Käsitteen
lähtökohtana on se, että ihmisellä katsotaan olevan erityinen
itseisarvo lajien joukossa, tai ainakin vahvempi sisäinen arvo
ja moraalinen suoja kuin muilla eliöillä."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisarvo
Wikipedian mukaan se jakamaton ihmisarvo tarkoittaisikin rinnastamista maapallon muuhun eläinkuntaan. Että ihmisarvo on se korkein maapallon arvoista, ja kaikki eläimet ovat alempiarvoisia.
Mitä tuo "jakamaton ihmisarvo" taas lopulta oikein tarkoittikaan?
70
403
Vastaukset
- Anonyymi
Kokkarien sanahelinää mihin eivät varmasti usko.
- Anonyymi
Juuri samaa mieltä, kaukana ollaan tasa-arvostakin puhumatta mistään jakamattomasta ihmisarvosta.
- Anonyymi
Niinistö käyttää yleensä puheissaan selkokieltä. Tässä oli turvautunut tuohon kliseiseen lauseeseen.
Vaikka joku Jeesus-hahmo voisi olla tuollainen jakamattoman ihmisarvon hieno puolustaja ja edustaja. Mutta että poliitikko Ahtisaari olisi ollut erinomainen juuri siinä asiassa, se ei ole niin selkeää.- Anonyymi
Ahtisaaresta tuli presidentti erään skandaalin seurauksena.
Itse en voi kertoa. - Anonyymi
Niin, jos siis Jeesus vaan olisi totta. Kaikki Jeesuksen sanomiksi sanotut asiat voivat olla 50 vuotta myöhemmin keksittyä apostolien sepustusta.
- Anonyymi
Ahtisaari pääsi ehdokkaaksi erään mokauksen takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, jos siis Jeesus vaan olisi totta. Kaikki Jeesuksen sanomiksi sanotut asiat voivat olla 50 vuotta myöhemmin keksittyä apostolien sepustusta.
Khrisna on tuhansia vuosia vanhempi.
- Anonyymi
"Niinistö käyttää yleensä puheissaan selkokieltä."
Ei hyvää päivää... 😂😂😂 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Khrisna on tuhansia vuosia vanhempi.
Siis kultti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, jos siis Jeesus vaan olisi totta. Kaikki Jeesuksen sanomiksi sanotut asiat voivat olla 50 vuotta myöhemmin keksittyä apostolien sepustusta.
Et pysty edes käsittämään, miten kirjaimellisesti Jeesus on totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahtisaari pääsi ehdokkaaksi erään mokauksen takia.
Eikö se mennyt jotenkin niin että Sorsasta piti tulla pressa ja esivaaleihin piti vain muodon vuoksi löytää joku tuntematon vastaehdokas joka ei varmastikkaan pärjää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahtisaari pääsi ehdokkaaksi erään mokauksen takia.
Kerro nyt!!!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et pysty edes käsittämään, miten kirjaimellisesti Jeesus on totta.
Kirjaimet ovat palaneet aivoihisi mutta kuolema kadottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö se mennyt jotenkin niin että Sorsasta piti tulla pressa ja esivaaleihin piti vain muodon vuoksi löytää joku tuntematon vastaehdokas joka ei varmastikkaan pärjää?
Ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro nyt!!!!!!!
HS kertokoon esim. 🤗
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahtisaari pääsi ehdokkaaksi erään mokauksen takia.
Tapahtui sinun peräkamarissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et pysty edes käsittämään, miten kirjaimellisesti Jeesus on totta.
Ai niin, ihminen on niin pieni. Eikö?
Miksi Raamattua pitää tulkita? Miksei se olekaan faktapohjainen lähdeteos? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapahtui sinun peräkamarissa.
Eii minun hotelli huoneessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niin, ihminen on niin pieni. Eikö?
Miksi Raamattua pitää tulkita? Miksei se olekaan faktapohjainen lähdeteos?Kirjoitettu olix se 66 kirjoittajan toimesta, editoitu Roomassa ja munkkien virheet päälle.
- Anonyymi
No se viittaa siihen, että arvostettaisiin kaikkia ihmisiä samalla tavoin. Kaikki, jotka tuota ilmaisua käyttävät, ovat paatuneita valehtelijoita.
- Anonyymi
Ehkä tarkoitus pyhittää keinot?
- Anonyymi
Ei sen sanojat tajua sitä itsekkään, kuulostaa vain suvakkimaiselta typerältä kliseeltä.
- Anonyymi
Se tarkoittaa samaa kuin "jaetut suomalaisten veronmaksajien rahat elätti matuille"
- Anonyymi
Se tarkoittaa sitä että ihmisarvoa ei jaeta vaan se pitää ostaa. Niillä ei ole arvoa joilla ei ole rahaa. Tv Jallitus Hallitus.
- Anonyymi
Älyllisen epärehtiä sapelidemokratiaa bisneksenmiehellä.
- Anonyymi
Monet ovat ainakin vastahakoisia jakamaan ihmisarvoa muille ihmisille.
- Anonyymi
Oma suuntaus uskonnosta auttaa suuntaamaan "omille".
- Anonyymi
Sitä että pidetään se itsellä, eikä jaeta sitä kellekään muulle
- Anonyymi
Se tarkoittaa että ihmisarvoa ei jaeta kuin viherpunikkien politiikan kannattajille.
Nämä kaiken ymmärtävät ja niin suvaitsevaiset vihervasemmistolaiset demokraatit on täydellinen katasttrooffi. Tästä esimerkkinä RUOTSI, rapiat viisivuotta sitten Trump sanoi, KATSOKAA RUOTSIA MITÄ SIELLÄ TAPAHTUU.... Täällä YLE:n ja HESARIN johjolla naurettiin ja pilkattiin totuuden kertojaa. Ruotsalaiset demokraatit saavat nyt sitä mitä ovat vuosikausia kerjänneet. Eivät uskalla enään tunnustaa mailmalla olevansa SUURIA YMMÄRTÄJIÄ ja KORANIN POLTTAJIA
- Anonyymi
tarkkanäköinen kirjoitti:
Nämä kaiken ymmärtävät ja niin suvaitsevaiset vihervasemmistolaiset demokraatit on täydellinen katasttrooffi. Tästä esimerkkinä RUOTSI, rapiat viisivuotta sitten Trump sanoi, KATSOKAA RUOTSIA MITÄ SIELLÄ TAPAHTUU.... Täällä YLE:n ja HESARIN johjolla naurettiin ja pilkattiin totuuden kertojaa. Ruotsalaiset demokraatit saavat nyt sitä mitä ovat vuosikausia kerjänneet. Eivät uskalla enään tunnustaa mailmalla olevansa SUURIA YMMÄRTÄJIÄ ja KORANIN POLTTAJIA
Kristinuskonnon sivuvaikutus.
Hämäräperäinen jeesustelu.
- Anonyymi
Valitkaa ihmeessä kaikkea jakava ja osaava leikkaaja seuraavaksi.
- Anonyymi
Se tarkoittaa että ihmisarvoa ei voi jakaa jolloin se pienenisi. Ihmisellä on siis absoluuttinen ihmisarvo vaikkei muuta arvoa olisikaan.
- Anonyymi
Niiden piti keksiä jokin termi vastapainoksi sille kun kansanedustajille ja ministereille ihmisarvo EI OLE "jakamaton". Eli osalla kansasta EI ole ihmisarvoa.
Toki sana piti keksiä senkin takia kun totuutta ei voi kertoa eli ei voi käyttää yllä mainittua lausetta
"kaikilla ei ole ihmisarvoa", satanistien mielissä. - Anonyymi
Se tarkoittaa että ihmistä ei saa jakaa osiin miekalla, kuten eräissä uskonnoissa tehdään.
- Anonyymi
"Jakamaton ihmisarvo" tarkoittaa sosialistikielessä sitä, että se mikä on sinun, on myös minun. Ja se mikä on minun, on minun. Muuten ei ihmisarvo toteudu.
- Anonyymi
Yksityis clubeilla sikariportaissa se Mauno Koivisto juhli.
Olen realisti ,siitä syystä kerron ja näen asiat seuraavasti, Koko Jeesus,raamattu ja luomiskertomus on täyttä puppua. Samaan valheelliseen utopiaan kuuluu amerikkalaisten kuuhun lentäminen ,,,,",,kahvinkeittimellä," Niinistön JAKAMATON IHMISARVO on politiikon tyhjää ja typerää sanahelinää samaan kastiin kuuluu demokratian hokeminen. VALTAA KÄSISSÄÄN PITÄVÄT TEROITTAVAT JUURI NÄITÄ ASIOITA, muille se on arvotonta paskanjauhantaa . Olen kirjoittanut niinistölle törkeästä perustuslakia rikkovasta ja Suomalaisia eriarvoistavasta KIINTEISTÖVEROTUKSESTA ja kaava-alueiden ulkopuolisten yksityisteiden hoidosta. Nämä kyseiset henkilöt jotka puhuvat jakamattomasta ihmisarvosta esiintyvät suurina ymmärtäjinä, Jälleen kerran on tullut todistetuksi, Nämä suuret ymmärtäjät eivät ymmärrä mitään
- Anonyymi
Olet keskitasoinen salaliitto teoriitikko.
Anonyymi kirjoitti:
Olet keskitasoinen salaliitto teoriitikko.
Keskitasoinen on kyllä hyvä ,KIITOS.
- Anonyymi
tarkkanäköinen kirjoitti:
Keskitasoinen on kyllä hyvä ,KIITOS.
Ei vaan olet täysin ala-arvoinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan olet täysin ala-arvoinen.
Salaliittojen nyhväämisessä keskitasoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Salaliittojen nyhväämisessä keskitasoa.
Mutta muuten täysin ala-arvoinen ryssiänuoleva satusetä.
- Anonyymi
Intiassa ainakin on vieläkin voimassa kastijako. Kastiton dalit on paskakasa paremman väen silmissä. Kristityille kaikki ovat jamalan lapsia syntyperään katsomatta.
Intiassa kuukin on kuumempi - eikä voi auttaa.- Anonyymi
Juutalaiset omaisuus kansa. 🎃
- Anonyymi
jakamaton ihmisarvo takoittaa sitä että persuille sitä ei jaeta, koska persut ovat vain eläinten ulostetta.
Siinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään on määritelty.- Anonyymi
Sinä paska, sinä pois. Sanoi jo paroni Maknus aikoinaan.
- Anonyymi
"No se viittaa siihen, että arvostettaisiin kaikkia ihmisiä samalla tavoin"
Jos tuota tarkoitetaan, niin miksi ei sitten sanota niin. Että "Ahtisaari arvosti kaikkia ihmisiä samalla tavalla". Puhutaan epäselvästi jakamattomasta ihmisarvosta.
Enkä edes usko että se Ahtisaarikaan ihan samalla tavalla arvosti paatunutta massamurhaajaa ja lasten silpojaa, kuin arvosti vaikka omaa poikaansa tai vaimoaan,
Tämmöiset itsestään selvä asiat, omien lähimpien korkeamman arvostamiset vaan koetetaan häivyttää tuollaisen "Ihmisarvo oli hänelle jakamaton..." epämääräisen sanahelinän avulla.- Anonyymi
tismalleen. koska koitetaan valkopestä, siks
- Anonyymi
Ihan sama mitä seki neonazikokkare päästelee ilmoille.
Kaikki on 150% valetta ja vilppiä kokkare&kepuli&swedupelle kuvioissa.- Anonyymi
100% on maksimi.
Valheet eivät toimi ilman osatotuuksia.
Raamattu raudanluja esimerkki!
- Anonyymi
Jakamaton ihmisarvo, no mm. natsipassit ja et päässyt kahville jos ei natsien piikkejä ollut otettu suoneen, se sitä jakamatonta natsien ihmisarvostusta.
- Anonyymi
Se tarkoittaa että ihmisarvo otetaan suomalaisilta ihmisiltä kokonaisuudessaan pois ja annetaan kokonaisuudessaan matuille.
- Anonyymi
Jos on arvokas ihminen niin sitä arvoa ei tarvitse "heikommalla ainekselle" jakaa.
- Anonyymi
Se tarkoittaa että ihmisarvo otetaan suomalaisilta ihmisiltä kokonaisuudessaan pois ja annetaan kokonaisuudessaan matuille.
- Anonyymi
Se tarkoittaa että ihmi sarvo otetaan suomalaisilta ihmisiltä kokonaisuudessaan pois ja annetaan kokonaisuudessaan m a t u i l l e.
- Anonyymi
Näin on
- Anonyymi
Kun käy esim. Itiksessä, on vaikea olla samaa mieltä "jakamaton ihmisarvo" hokeman kanssa.
- Anonyymi
sauli tarkoitta tuolla sitä, että itselleen sopivassa Suomen nykyises laittomuudentilassa se fakta, että hän on (lain yläpuolellaolevana yksilönä) tasa-arvoisempi kuin kaikki muuta tasa-arvoiset YHTEENSÄ on "jakamatontaihmisiarvoa".
Eli suomeksisanottuna, diktatuuristaan toki tykkää - ja TODELLA paljon. - Anonyymi
Toiset ovat vain tasaarvoisempia kuin toiset?🤔🤨🙄
- Anonyymi
Taivaaseen menevät keskenään.
Muut helvettiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivaaseen menevät keskenään.
Muut helvettiin.Paremmat sisäpiiriin.
Vapaa muurarit.
- Anonyymi
Tuo pehmoisen ja humaanin kuuloinen ilmaisu "Ihmisarvo on jakamaton" on yksi osa New World Orderin eli NWO:n eteenpäin ajamaa agendaa.
Jakamaton ihmisarvo tarkoittaa kaiken omistamansa pyyteetöntä jakamista, kaikkien maailman ihmisten kesken, Tähän liittyy myös pyrkimys vailla valtionrajoja olevaan, rajattomaan maailmaan.
https://www.ngo.sviatbezgranici.org/
Seuraavan kerran kun joku hurskaasti kertoo, että ihmisarvo on hänelle jakamaton asia. Silloin kannattaa sivustalta tarkkailla, että mitähän kaikkea muutakin pajunköyttä tuolle hömelölle on syötetty. - Anonyymi
Mara ei jakanut persettä niin kuin eräät.
- Anonyymi
Hävytön viittaus kokkareihin.
Eräs oli bi- top.
- Anonyymi
Venäjällä nähdään jokainen ihmisarvoinen yhtenä samanlaisena arvona. Demokratioita rakastavilla on samanlainen ykseyden ongelma aina edessään, eikä sitä ratkaista pienelläkään rasismilla.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009928009.html - Anonyymi
Kunpa jakamaton ihmisarvo muistettaisiin myös työttömien työnhakijoiden kohdalla. Eivät he omasta halustaan kuntoutukseen osallistu ja asioi sosiaalityöntekijän kanssa.
- Anonyymi
Tarkoitti varmaan jakamatonta ihmisraivoa. Se on ainakin totta.
- Anonyymi
Sitä ettei ihmisarvoa jaeta toisille
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1621542Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271482Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701338Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2211223- 1281115
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3231072Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271037Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda1561026Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3071018- 77994