Pääsenkö hakemaan Kanadalaiseen yliopistoon?

Olen 16 vuotias oppisopimuksessa ip ohjaajana. olen kasvatusalan tutkinnossa johon ei kuulu YTO aineet. Tutkinto on noin vähän yli vuoden mittainen ja se päättyy ensi vuoden joulukuussa. Työkin on määräaikainen siihen asti, kunnes tutkinto loppuu ja silloin olen jo 18 vuotta. Minulla on pieni idea mitä haluan tehdä sen jälkeen, mutta en tiedä miten toteuttaisin sen. Tutkinnon jälkeen haluan hakea yliopistoon Kanadassa, olen aina halunnut opiskella ulkomailla (kanadassa tarkemmin sanottuna), oppia lisää englannin kieltä ja tutkia myös heidän kulttuuria. Minulla on jo tiedossa kaikki tarvittavat tiedot esim. Yliopistot (mihin haluan hakea), tutkinnot, visa, kausimaksut ja yms. Olen kysellut opinto-ohjaajalta ja hänellä ei ole mitään tietoa kanadalaisesta koulu systeemistä, mutta hän sanoi, että voin hakea suomen yliopistoihin tällä tutkinnolla, mutta se ei takaa minun pääsyä yliopistoon. Uskon, että se on kuitenkin helpopaa päästä kanadalaiseen yliopistoon kuin suomalaiseen, koska täällä se on maksutonta ja paljon kilpailua. Siellä taas ne ovat hyvin kalliit erityisesti Ulkomaalaisille oppilaille. Minulla on kuitenki raha asiat selvitettynä se ei ole iso ongelma. (Ps Unelmani on olla ala-aste luokkaopettaja, joten todennäköisesti jos haen yliopistoon niin hakisin kasvatustieteen kandinaattiin)
Minun kysymyskeni siis on, että voinko hakea tällä tutkinnolla yliopistoihin kanadaan ilman YTO aineita? Vai pitääkö minun jotenki suorittaa YTO aineet, jos pitää niin miten?

Olisin tosi kiitollinen jos joku auttaisi minua tässä, vaikka minulla onkin yli vuoden aikaa vielä. :)

2

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voisitko kysellä sieltä kanadalaisesta yliopistosta, mitä sinne vaaditaan ja minkä arvoiseksi tutkintosi siellä arvostetaan?

      Henkilökohtaisesti en usko pelkän peruskoulun ja sen päälle vuoden oppisopimuskoulutuksen kantavan yliopistomaailmassa mihinkään. Mutta ehkä erehdyn ja vuonna 2023 saattaa kaikki olla mahdollista.

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🍑 ­N­y­­­m­­­f­­­o­m­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18058014w

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      3483
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      69
      3201
    3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      2985
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      159
      2748
    5. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2269
    6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      12
      2253
    7. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1698
    8. Sinä se vaan jaksat

      Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
      Ikävä
      23
      1547
    9. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      3
      1487
    10. iltalehden uutinen poistettiin?

      Jämsässä koulussa rikosepäily avustaja juu
      Jämsä
      15
      1346
    Aihe