Netanjahu ei suostu luopumaan Länsirannasta tai tunnustamaan Palestiinan-valtion olemassa oloa. Netanjahun strategia on ajaa Palestiinalaiset pieniin eristettyihin alueisiin kuin ”keskitysleireihin” ja muodostaan näistä ”valtioita” Israelin sisään.
Nämä keskitysleirit ovat kurjuuden pesäkkeitä, koska ne on täysin eristetty ulkomaailmasta eikä niillä ole täyttä itsemääräämisoikeutta. Israel kontrolloi vedensaantia ja kaikkea liikennettä näihin usein muuritettuihin alueisiin. Merkittävä osa niistä on myös Israelin miehittämiä eli sotilaat valvovat niitä.
Terrorijärjestöt saavat suosiota tässä sorron ilmapiirissä. Gazaa pommitetaan muutaman vuoden välein, jolloin alueen kurjuus on taattu. Vain hullu investoisi näihin pieniin eristettyihin alueisiin, jotka ovat valtiollisen sorron kohteita.
Kun ottaa kartan ja katsoo nykytilannetta, niin Israel on ajanut itsensä pussiin - ja täysin tahallisesti. Mitään toimintakykyistä Palestiinalaisvaltiota ei voi perustaa ilman, että kokonaisia ja lukuisia Israelilaisia asutuksia kouluineen, terveiskeskuksineen ja asutuksineen puretaan tai luovutetaan palestiinalaisille. Tähän israelilaiset tuskin suostuvat.
Israelin tilanne ja Länsirannan kolonialismi selitettynä:
https://www.youtube.com/watch?v=E0uLbeQlwjw
Israelin sortopolitiikka Palestiinalaisalueilla
100
1072
Vastaukset
- Anonyymi
Palestiinsn tunnustaminen meni nyt vielä pidemmälle Hamasin aloitettua Israelilaisten teurastamisen.
- Anonyymi
Arabit pitäisi siirtää arabimaihin, alueille, jotka niille aikoinaan annettiin.
Se, että arabivaltiot työntävät kansalaisiaan arabeja Israeliin, länsi-rannalle tai gazaan on typerää.
Jordanjoki ja sen länsipuoli on Israelia, myös golanin kukkulat ja libanon sekä gazan alue. Alueelle voi Israelin tahdon mukaisesti jättää ne arabit, jotka rukoilevat Israelin kansalaisuutta ja vannovat sille uskollisuutta. Loput arabit voivat ratsastaa kotiinsa tai sitten kansainvälisen yhteisön kannattaa siirtää heidät pois Israelista. - Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
😍 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞 - Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18060251v
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Sortopolitiikka on myös räikeätä "Israelin" alueella. YK sai tämän kurjan tilanteen aikaiseksi, koska me eurooppalaiset emme halunneet huolehtia maissamme asuvista juutalaisista. Nollataan tilanne: koko aluetta hallitsee YK, jossa luodaan perustuslaki, joka takaa tasa-arvoisen elämän kaikille uskonnosta riippumatta. Koulut olisivat valtiollisia ja uskonnon opetus järjestetään seurakunnissa. Armeijassa palvelisivat yhdessä kaikki, eikä uskonnon perusteella tehdä jaottelua. Nyt koulunsa aloittava sukupolvi sinetöisi muutoksen aikuisena ja pikkuhiljaa karmea historia jäisi kirjoihin kansien väliin.
- Anonyymi
Kuulostaa jälkiviisaudelta.
Tässä vaiheessa on enää vaikea mennä takaisin tuohon. Israel on itsenäinen valtio ja päättää omista asioistaan. Silti kansainvälisesti voimme vaatia, että he pitävät huolta hallitsemalla alueellaan elävistä arabeista antaen heille yhtäläiset oikeudet israelin kansalaisten kanssa.
Israel vetäytyi pois Gazasta. Israelin tulisi tunnustaa Gazan itsenäisyys. Gazalla on jopa oma hallinto ja armeija. Valtio on tosin yhtä mätä kuin Venäjä, joka tekee terroria naapureilleen. - Anonyymi
Voitaisiin pyyhkiä pois alueelta uusista sukupolvista kiihkomieliset uskonnot kuten natsismi Saksasta.
- Anonyymi
Tuntuu mahdottomalta idealta. Arabit ovat iskeneet Israeliin päivästä yksi asti siitä lähtien kun Israel perustettiin ja iskut jatkuvat tähän päivään asti. Kuinka monta valtiota on ollut jatkuvien sotatoimien tai terrorismin kohteena viimeiset 80 vuotta yhtä jatkoisesti? Israel on ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voitaisiin pyyhkiä pois alueelta uusista sukupolvista kiihkomieliset uskonnot kuten natsismi Saksasta.
koko palestiinan voi pyyhkiä kartalta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa jälkiviisaudelta.
Tässä vaiheessa on enää vaikea mennä takaisin tuohon. Israel on itsenäinen valtio ja päättää omista asioistaan. Silti kansainvälisesti voimme vaatia, että he pitävät huolta hallitsemalla alueellaan elävistä arabeista antaen heille yhtäläiset oikeudet israelin kansalaisten kanssa.
Israel vetäytyi pois Gazasta. Israelin tulisi tunnustaa Gazan itsenäisyys. Gazalla on jopa oma hallinto ja armeija. Valtio on tosin yhtä mätä kuin Venäjä, joka tekee terroria naapureilleen.Tarkoitatko,että terroristeille pitäisi antaa valtio. Gazassa hallitsee hamasin terroristit. Näillekö pitäisi antaa valtio. Ei todellakaan. Jos terroristit saisivat oman valtion, niin olisi turvallisuus uhka Israelile. Palestiinalaiset olisivat saaneet aikoinaan oman valtion,mutta eivät halunneet. Useamman kerran tarjottiin heille oma valtio,mutta aina kieltäytyneet tarjouksesta.
, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko,että terroristeille pitäisi antaa valtio. Gazassa hallitsee hamasin terroristit. Näillekö pitäisi antaa valtio. Ei todellakaan. Jos terroristit saisivat oman valtion, niin olisi turvallisuus uhka Israelile. Palestiinalaiset olisivat saaneet aikoinaan oman valtion,mutta eivät halunneet. Useamman kerran tarjottiin heille oma valtio,mutta aina kieltäytyneet tarjouksesta.
,Hamas ei ole vallassa Länsirannalla.
Israelin tulisi yli 50 vuoden miehityksen jälkeen päättää onko Länsiranta osa Israelia tai tunnustaa sen itsenäisyys. Jos se on osa Israelia, niin kaikille siellä syntyneille tulisi antaa täydet kansalaisoikeudet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamas ei ole vallassa Länsirannalla.
Israelin tulisi yli 50 vuoden miehityksen jälkeen päättää onko Länsiranta osa Israelia tai tunnustaa sen itsenäisyys. Jos se on osa Israelia, niin kaikille siellä syntyneille tulisi antaa täydet kansalaisoikeudet.Ei Israel ole miehittänyt mitään. Arabit aina hyökänneet Israeliin ja Israel voittanut kaikki sodat. Länsiranta kuuluu Israelille. Jos Ukraina voittaa sodan Venäjää vastaan,onko Ukraina miehittäjä. ?? Sama tilanne Israelilla. Ei Israel hyökännyt arabien kimmppuun. JOm Kibbur sodassa arabit hyökkäsivät,samoin itsenäisyyssodassa, kuuden päivän sodassakin arabit hyökkäsivät Israeliin ja nyt tässä sodassa. Aika tietämätöntä porukka täällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamas ei ole vallassa Länsirannalla.
Israelin tulisi yli 50 vuoden miehityksen jälkeen päättää onko Länsiranta osa Israelia tai tunnustaa sen itsenäisyys. Jos se on osa Israelia, niin kaikille siellä syntyneille tulisi antaa täydet kansalaisoikeudet.Länsiranta on jaettu alue. Jordania ajoi palestiinalaiset Länsirantaan. Alue on jaettu A, B ja C. alueiksi yhteisellä sopimuksella. Ihan yhtä lailla palestiinalaiset voivat lopettaa alueella laittomien siirtokuntien rakentamisen!
Anonyymi kirjoitti:
koko palestiinan voi pyyhkiä kartalta
Älä huoli Palastina ja Israel
Huoli parempi Venäjä ,jos Venäjä voitta he tullevat sinun makuhuone
hahehaAnonyymi kirjoitti:
Ei Israel ole miehittänyt mitään. Arabit aina hyökänneet Israeliin ja Israel voittanut kaikki sodat. Länsiranta kuuluu Israelille. Jos Ukraina voittaa sodan Venäjää vastaan,onko Ukraina miehittäjä. ?? Sama tilanne Israelilla. Ei Israel hyökännyt arabien kimmppuun. JOm Kibbur sodassa arabit hyökkäsivät,samoin itsenäisyyssodassa, kuuden päivän sodassakin arabit hyökkäsivät Israeliin ja nyt tässä sodassa. Aika tietämätöntä porukka täällä.
Voi voi Israel
1948 Israel ei tehnyt mitään
Osaa juutalainen nauravat sinulle- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
koko palestiinan voi pyyhkiä kartalta
Totta. Uppoisi mereen koko palestiinan alue kummmankin riitelevän sakin kanssa. En kaipaisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamas ei ole vallassa Länsirannalla.
Israelin tulisi yli 50 vuoden miehityksen jälkeen päättää onko Länsiranta osa Israelia tai tunnustaa sen itsenäisyys. Jos se on osa Israelia, niin kaikille siellä syntyneille tulisi antaa täydet kansalaisoikeudet.Juudea ja Samaria on edelleenkin Israelin valtion historiallista aluetta, eikä siitä sen tarvi olla epätietoinen. Gaza oli Israelin valtion aluetta vuoteen 2006 jolloin Israel luovutti Gazan ja sen israelilaisten rakentaman infran ja elintarviketuotannon palestiinalaisille lahjaksi "Land for Peace" periaatteella. Israelin Gazan "miehitys" päättyi ja hallitus vastuu siirtyi Hamasin islamilaiselle kleptokratia ja nepotismi hallitukselle ja sen Sharia poliisille melkein demokraattisten vaalien jälkeen jonka tuloksena al-Fatahin jäsenet pomppivat korkeitten kerrostalojen katoilta alas, ehkä Hamasin "turvallisuus" palvelun auttamina vähemmän turvallisesti maahan asti.
Tämän jälkeen Hamas ryösti ja tuhosi israelilaisten satojen miljoonieen investoinnit agraarikulttuurin kasvihuoneet ja avomaan viljelykset, maitotiloilta lehmät lihoiksi ja meijerit romuksi. Kaikki minkä juutalaiset olivat Gazaan rakentaneet yli neljänkymmenen vuoden aikana Hamas tuhosi. Hamas käynnisti YKn tuella ja UNRWA välityksellä salpietarin ja ammoniumnitraatin massiivisen tuonnin "maanviljelystä" eli TNT tuotantoa varten sekä sokerin tuonnin. Rakettien ajoaineena Hamas käyttää salpietarin ja sokerin seosta sekä 10-40kg TNT rakettien kärkeen riippuen siitä miten kauas rakettien halutaan lentävän. Hamasilla on kemian ja metalliteollisuuden käyttö aste korkealla tasolla.
Hamas saa kaiken tarvittavan ilmaiseksi UNRWAn kautta kaikilta niiltä tahoilta jotka "avustavat palestiinalaisia" EU on päättänyt rahoittaa Hamasia aluksi 30milj. eurolla ja myöhemmin sitten lisää, UNRWA pysäytti elintarvike rekat niin Israelin kuin Egyptinkin puolelta taktisista syistä johtuen Gazaan saadakseeen aikaan nälänhätä performanssin ja näin manipuloida maailman mielipidettä entistäkin enemmän Israelin vastaiseksi ja onnistuu kohtuu hyvin siinä, tässä pelissä palestiinalaisten kärsimyksellä ei muuta tarkoitusta nyt ole kuin propagandistinen kuten koko Hamasin aloittaman sodan aikanakin.
Kv. vasemmisto lietsoo juutalais- ja Israel vihaa kautta maailman karkealla vääristelyllä ja räikeillä valheilla jossa vain ja ainoastaan Israel on kohteena. Mistä siis kumpuaa tämä vasemmiston patologinen ja järjetön juutalaisviha ja siinä sivussa kristinuskoon. Mikään muu uskonto ei ole vastaavan vihan kohteena ja kaikkein vähiten Islam.
Palataanpa ajassa taaksepäin vuoteen 1948 jolloin Israel itsenäistyi ja viiden arabivaltion armeijat hyökkäsivät Israeliin tuhotakseen sen perusteellisesti mutta ylivoima ei välttämättä takaa sodan lopputulosta voittoon ja näin kävi tässäkin. Jordania valloitti ja miehitti Israelilta Juudean ja Samarian, Egypti Gazan, Syyrian miehitys Golanilla jatkui. Jordania suoritti täydellisen kansanmurhan Juudeassa ja Samariassa, sanan varsinaisessa merkityksessä, kaikki alueella asuneet juutalaiset kokivat saman kohtalon kuin 07.10.23 Gazan rajalla.
Jordania räjäytti yli 50 synagogaa ja murskasi juutalaisten ikivanhojen hautausmaiden hautakivet sepeliksi tienpohjiksi sekä liitti laittomasti Juudean ja Samarian alueeseensa, joka oli vasemmiston mielestä laillinen, Israelin valtion alueelle laittomina siirtolaisina 60 vuoden aikana tulleet siirtyivät johtajiensa käskystä valloitetuille Israelin alueille heitä oli n.600000 osan jäädessä Israelin alueelle, nämä olivat jo asuneet siellä kauan eikä lähteneet mihinkään, eikä juutalaiset heitä ajaneet heitä pois.
Arabit eivät saaneet valloitettua Israelia ja Jordan teki taktisen siirron ja sanoi irti kansalaisuuden siirtolaisiltaan ja "palestiinalaispakolaiset" oli näin syntynyt lähinnä jordanialaisista. Häivyttääkseen Juudean ja Samarian Israelin maakuntien nimet Jordania vaihtoi nimet "länsirannaksi" jota vasemmisto käyttää ja näin tukee Jordanian laitonta valloitusta ja miehitystä Israelin valtion alueilla.
YK teki vuonna 1950 varsin erikoisen organisaation UNRWAn , sellaista ei ole tehty muille pakolaisille joita maailmassa on ja paljon kaikkein vähiten 800000 juutalaispakolaiselle jotka pakenivat ryöstettyinä ryysyissä ja sandaalit jalassa arabimaista, he siis jäivät omilleen. Vasemmistolta ei liiennyt inhimillistä empatiaa ja sääliä juutalaispakolaisille.
Kuuden päivän sodassa Israel valtasi vihollistensa miehittämät alueensa takaisin (vasemmiston mielestä laittomasti) + Sinain Egyptiltä mutta jonka Israel vaihtoi rauhaan Egyptin kanssa sitten myöhemmin.
Arabiliitto teki 1964 Kairossa PLOn hoitamaan Israelin valloitusta koska aikaiseemmat Fedayyeenit eivät olleet siinä liian hyviä. Johtajaksi valikoitui patologinen valehtelija Yassir Arafat PLOn pääjohtajaksi ja hän keksi tehdä "palestiinan pakolaisista" sen "Palestiinan sorretun kansan jolta siionistit olivat varastaneet heijän maansa ja ajaneet kodeistaan pakolaisiksi omassa maassaan" vasemmisto sitten markkinoi kaikkialla ja joku sen alueen uudelleen kirjoitetun historia aina sitten ostaakin ja ottaa sen täytenä totena. Arafat julisti laittoman "palestiinalaisvaltionsa" Israelin tilalle 1988 ja sen on ratifioinut 138 YKn jäsenvaltiota. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa jälkiviisaudelta.
Tässä vaiheessa on enää vaikea mennä takaisin tuohon. Israel on itsenäinen valtio ja päättää omista asioistaan. Silti kansainvälisesti voimme vaatia, että he pitävät huolta hallitsemalla alueellaan elävistä arabeista antaen heille yhtäläiset oikeudet israelin kansalaisten kanssa.
Israel vetäytyi pois Gazasta. Israelin tulisi tunnustaa Gazan itsenäisyys. Gazalla on jopa oma hallinto ja armeija. Valtio on tosin yhtä mätä kuin Venäjä, joka tekee terroria naapureilleen.Gazan hallinto on Hamasin terroristien hallinnassa. Hamas hallitsee Gazan alueella. Palestiinan tervysjärjestö on hamasin terroristit. Ai terroristeille tulisi antaa oma valtio. Gazalaiset äänesti hamasin valtaan Gazan alueella ja Hamas on terroristijärjestö. Siitäkö näitä terroristeja palkitaan,että saavat vielä oman valtion.
- Anonyymi
Kovin tietämätöntä porukkaa kirjoittelee valheita Israelista.Kyllä Gazassa sorretaan ihmisiä,omiaan.Koulut,kuten Unwra kouluttaa lapsia terroristeiksi,oppikirjat vihanlietsontaa. Jos joku epäilee,kritisoi opetusta,hänet hakataan. Kannattaa katsoa Youtubilta Truth about Hamas.Gazalaine itse kertoo,kuinka joutui hakattavaksi perheen,koulun taholta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa jälkiviisaudelta.
Tässä vaiheessa on enää vaikea mennä takaisin tuohon. Israel on itsenäinen valtio ja päättää omista asioistaan. Silti kansainvälisesti voimme vaatia, että he pitävät huolta hallitsemalla alueellaan elävistä arabeista antaen heille yhtäläiset oikeudet israelin kansalaisten kanssa.
Israel vetäytyi pois Gazasta. Israelin tulisi tunnustaa Gazan itsenäisyys. Gazalla on jopa oma hallinto ja armeija. Valtio on tosin yhtä mätä kuin Venäjä, joka tekee terroria naapureilleen.Gazan hallinto on hamasin terroristit, Gazan terveysministeri on hamasin terroristien alainen järjestö. Armeija on hamasin terroristit. Terroristeillekö annettaisi oma valtio,itsenäisyys. Ei todellakaan.
- Anonyymi
Palestiina ei myöskään suostu tunnustamaan Israelia.
- Anonyymi
Palestiinalais-alueiden hallinnallinen johto on luvannut tunnustaa Israelin heti, kun Israel tunnustaa Palestiinan eli (Länsirannan ja Gazan) itsenäisyyden.
- Anonyymi
Jos Palestiina suostuisi tunnustamaan Israelin niin ensimmäinen suuri askel olisi ehkä otettu. Sen jälkeen pitäisi odottaa vielä sukupolvi tai muutama sitä että Arabi terrorismi loppuisi Israelia kohtaan. Ja ehkä sitten ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palestiinalais-alueiden hallinnallinen johto on luvannut tunnustaa Israelin heti, kun Israel tunnustaa Palestiinan eli (Länsirannan ja Gazan) itsenäisyyden.
Palestiinalaiset olisivat saaneet jo monta kertaa sannet oman valtion,mutta ovat aina kieltäytyneet. Palestiinalaisete eivät tunnusta Israelin valtiota . Palestiinalaiset itse syypäitä tähän
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Palestiina suostuisi tunnustamaan Israelin niin ensimmäinen suuri askel olisi ehkä otettu. Sen jälkeen pitäisi odottaa vielä sukupolvi tai muutama sitä että Arabi terrorismi loppuisi Israelia kohtaan. Ja ehkä sitten ...
Oikeastaan terrorismi on ainut keino taistella vahvempaa miehittäjää vastaan… Näin se on aina ollut.
Sionistisen liikkeen tavoite on ajaa palestiinalaiset pois Palestiinasta, ja tässä kansanmurhakaan ei välttämättä ole täysin poissuljettu vaihtoehto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palestiinalais-alueiden hallinnallinen johto on luvannut tunnustaa Israelin heti, kun Israel tunnustaa Palestiinan eli (Länsirannan ja Gazan) itsenäisyyden.
Minkä itsenäisyyden. Miten Israel voi tunnustaa itsenäisyyden,kun sitä ei ole olemassakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Palestiina suostuisi tunnustamaan Israelin niin ensimmäinen suuri askel olisi ehkä otettu. Sen jälkeen pitäisi odottaa vielä sukupolvi tai muutama sitä että Arabi terrorismi loppuisi Israelia kohtaan. Ja ehkä sitten ...
Sitä saamme odottaa ja se tuskin edes toteutuu. Jos Hamasin ja monen muun islamistista kalifia havittelevan ääri-islamistisen järjestön päätavoite on tuhota juutalaisvaltio/juutalaiset maan päältä, on mahdotonta löytää konsensus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeastaan terrorismi on ainut keino taistella vahvempaa miehittäjää vastaan… Näin se on aina ollut.
Sionistisen liikkeen tavoite on ajaa palestiinalaiset pois Palestiinasta, ja tässä kansanmurhakaan ei välttämättä ole täysin poissuljettu vaihtoehto.Ei ole, vaan suojella oman maansa rajoja sekä kansalaisiaan jatkuvalta terrorismilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeastaan terrorismi on ainut keino taistella vahvempaa miehittäjää vastaan… Näin se on aina ollut.
Sionistisen liikkeen tavoite on ajaa palestiinalaiset pois Palestiinasta, ja tässä kansanmurhakaan ei välttämättä ole täysin poissuljettu vaihtoehto."Vahvempaa miehittäjää vastaan" sitähän Israel tekeekin kaiken aikaa, Iran, Syyria, Libanon, Irak jne. ovat niin aseistukseltaan kuin sotilaiden osalta ylivoimaisia Israelia vastaan, mutta ylivoima ei välttämättä aina johda voittoon vaan syy on jossain muualla. Ne ns. palestiinalaiset ovat osa kokonaisuutta proxy sodassa Israelia vastaan. Muslimijohtajat eivät ylivoimastaan huolimatta ole pystyneet voittamaan paljon pienempää ja määrällisesti heikompaa Israelia avoimella sodalla ja ovat päättäneet jos ei väkisin niin hiljaa hivuttamalla. Jos ei kerralla niin sitten pala kerrallaan joka näyttäisi toimivan paremmin kuin armeijoiden vyöryttämisellä Israelin rajojen yli josta muslimijohtajilla on huonoja kokemuksia.
Ne ns. palestiinalaiset ovat loistava strategia joka on jo valloittanut osia Juudeasta ja Samariasta mutta nyt Gazan muslimi miehitys näyttäisi olevan vaaka laudalla ja saattaa olla että Hamas haukkasi nyt liian ison palan aloittaessaan sodan 07.10.2023 ja Israelin sota Gazan islamisti miehittäjää vastaan jatkuu ja luultavasti johtaa Hamasin pakoon Gazasta, joka olisi Gazan kannalta toiseksi parasta koska Hamas on ISIS organisaation sisar sekä jatkaa toisaalla "vapautus sotaansa" Israelia vastaan ja siten olisi parasta kun Hamas eliminoitaisiin tyystin. Tämän jälkeen Gaza olisi palautettava takaisin Israelille, tämä kahdenvaltion mallin testiversio osoittaa selkeästi ettei sovinto islamin ja Israelin välillä ole mahdollista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä saamme odottaa ja se tuskin edes toteutuu. Jos Hamasin ja monen muun islamistista kalifia havittelevan ääri-islamistisen järjestön päätavoite on tuhota juutalaisvaltio/juutalaiset maan päältä, on mahdotonta löytää konsensus.
Juutalais valtiota ei tuhota. Sitä ovat yrittäneet arabit jo monta vuotta,aina epäonnistuneet. Nyt hamas yrittä samaa. Kohta hamasin terroristit tuhottu Gazassa. Jumala on tähän mennessä suojellut Israelia ja tulee suojelemaan. Koskaan ei Israel tuhoudu niin ettei ole olemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä saamme odottaa ja se tuskin edes toteutuu. Jos Hamasin ja monen muun islamistista kalifia havittelevan ääri-islamistisen järjestön päätavoite on tuhota juutalaisvaltio/juutalaiset maan päältä, on mahdotonta löytää konsensus.
Tyhmät Länsimaat kuvittelevat,että Lähi-Itään tulee rauha,kun sinne tulee kahden valtion malli. Palestiinalaiset eivät halua valtiota Israelin rinnalle,vaan haluavat tuhota Israelin.Olisi jo aika lopettaa puhuminen kahden valtion mallista.
- Anonyymi
Palestiinalaiset on ajettu murto-osalle siitä alueesta mikä heillä oli. Tavallinen taktiikka on, että siirtokuntalaiset esimerkiksi kivittävät kouluun kulkevia palestiinalaislapsia. Sotilaat tulevat paikalle ja hakkaavat palestiinalaisia lisää ja vievät muutaman vankilaan. Samaa jatketaan kunnes asukkaat on niin vähissä, että eivät voi puolustautua. Isompi joukko siirtokuntalaisia hyökkää taloon, ajaa asukkaat pihalle ja puskutraktori jyrää talot. Sotilaat suojaavat toimintaa. Sama on jatkunut vuosikymmenet ja alue alkaa olla kokonaan israelilaisten hallussa.
- Anonyymi
Jos yhteenottoja on tullut, Israelin viranomaiset ovat pidättäneet myös Israelilaisia. Ei ole tavanomaista että 'vain palestiinalaisia pidätetään'. Israelin oikeus on myös antanut oikeuden päätöksen siirtokuntien poistamisesta paikoittain alueilta jossa siirtokuntien katsotaan olevan laittomasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos yhteenottoja on tullut, Israelin viranomaiset ovat pidättäneet myös Israelilaisia. Ei ole tavanomaista että 'vain palestiinalaisia pidätetään'. Israelin oikeus on myös antanut oikeuden päätöksen siirtokuntien poistamisesta paikoittain alueilta jossa siirtokuntien katsotaan olevan laittomasti.
Netanyahu yrittää korjata tilanteen: Korkeimman oikeuden oikeuksia rajoitettiin, koska hallitus katsoo, että sen päätökset ovat olleet este siirtokunnille.
https://www.youtube.com/watch?v=PAaJV5AhXG8
Jos tuo menee läpi, niin jatkossa Israelin hallitus voi tehdä esimerkiksi lain, että vain juutalaisilla on äänioikeus. Tälläistä lakia tuskin tulee, mutta herää kysymys, miksi hallitus haluaa poistattaa Korkeimman oikeuden mahdollisuuden valvoa lainsäädännön kohtuullisuutta ja tasa-arvoisuutta. - Anonyymi
Palestiinalaiset ovat joukko arabeja, jotka haluavat nauttia vapaan demokratian hedelmistä ja samalla pitää omat islamistiset tapansa. Alun perin näitä arabeja oli alueella kourallinen. Kas kas, nyt heitä on jo miljoonia! Juutalaisia on maailmassa n 15 miljoonaa ja n 45% Israelissa. J monesta eri maasta. Myös arabimaista missä heitä on syrjitty ja sorrettu. Sen sijaan Israelissa on arabeilla kansalaisoikeudet, moskeijat jne koska uskonnonvapaus.
- Anonyymi
Joo joo, vasemmiston räikeä valehtelu vaan jatkuu.
- Anonyymi
Se on kumma kun arabit on aina ongelmissa eivätkä saa mitään aikaiseksi, aina on kurjuutta, koulutuksesta viis kunhan on koraani opittuna. Osa lähtee länteen pakolaiseksi koettaen nostaa elintasoaan. Sitten ei kestetä vapaan maailman mielipiteitä ja aletaan terroristeiksi kun joku sanoo jotakin heidän olkiukostaan. Huudetaan allahu akbar ja veri lentää. Miksi tulevat tänne sohimaan ja tappamaan, ei lännestä lähde terroristeja arabimaihin verenmaku suussa. Ja jos lähdet vain turistinakin niin sinut otetaan panttivangiksi, kivitetään ja heitetään vankilaan.
Nykyinen hamasin hyökkäys on Venäjän ja Iranin masinoima. Venäjä haluaa häiritä demokraattisia maita, Iran tappaa vääräuskoiset.
Ei ihme että Israelilla on tiukat paikat. - Anonyymi
Israel on hallinnut tuolla alueella yli 3000v.
Palestiinalaiset torjuivat kaikki rauhan neuvottelut koska he eivät halua rauhaa vain tuhota Israel. Israel varoo siviilejä mutta Hamas ja palestiinalaiset käyttää sivilejä ja lapsia kilpinä. Israelilla on oikeus ja velvollisuus puolustaa kansaansa- Anonyymi
Hölynpölyä. Aitojen israelilaiset hallinnot loppuivat ajanlaskun alkupuolella. Nykyiset "israelilaiset" ovat jotain fariseusten uskonnon varianttiuskonnon kannattajia. Rodulliset piirteet ovat aikojen saatossa sekoittuneet eri kansoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hölynpölyä. Aitojen israelilaiset hallinnot loppuivat ajanlaskun alkupuolella. Nykyiset "israelilaiset" ovat jotain fariseusten uskonnon varianttiuskonnon kannattajia. Rodulliset piirteet ovat aikojen saatossa sekoittuneet eri kansoihin.
Ja palestiinan kansaa ei ole olemassakaan vaan sekalainen joukko ihmisiä jotka ovat saapuneet alueelle pääosin eri arabimaista.
Ja arabimaat eivät tunnusta Israelia maana vaan haluavat tuhota vääräuskoiset. Tämä näkyy myös maailmanpolitiikassa.
Käyvätkö kristityt ja länsimaalaiset tekemässä terrori iskuja arabi ja muslimimaissa huutaen jumalan nimeä? Eivät ja muslimit syrjivät kristittyjä jaahdustavat heitä monin eri keinoin.
Varsinkin arabien muslimit elävät kuin euroopan keskiaikaa, tieteestä ei ole tietoakaan vaan uskonpuhdistus ja uskonto on tärkein asia ja sillä hallitaan kansaa. Kerta kaikkiaan patavanhoillinen ja väkivaltainen uskontokunta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja palestiinan kansaa ei ole olemassakaan vaan sekalainen joukko ihmisiä jotka ovat saapuneet alueelle pääosin eri arabimaista.
Ja arabimaat eivät tunnusta Israelia maana vaan haluavat tuhota vääräuskoiset. Tämä näkyy myös maailmanpolitiikassa.
Käyvätkö kristityt ja länsimaalaiset tekemässä terrori iskuja arabi ja muslimimaissa huutaen jumalan nimeä? Eivät ja muslimit syrjivät kristittyjä jaahdustavat heitä monin eri keinoin.
Varsinkin arabien muslimit elävät kuin euroopan keskiaikaa, tieteestä ei ole tietoakaan vaan uskonpuhdistus ja uskonto on tärkein asia ja sillä hallitaan kansaa. Kerta kaikkiaan patavanhoillinen ja väkivaltainen uskontokunta.Israel on julistautunut itsenäiseksi valtioksi ja perustettu 14.05.1948 Palestiinan alueelle. Arabit vastustivat loppuvuodesta 1947 alueen jakamista arabi- ja juutalaisvaltioksi.
YK:n yleiskokous hyväksyi 29.11.1947 julkilausuman nro 181, joka sisälsi esityksen Palestiinan jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin. Juutalaiset hyväksyivät esityksen, mutta arabivaltiot torjuivat kahden valtion mallin.
Tuloksena oli sota alkaen 30.11.1947. Alueella ollut sisällissota laajeni Israelin itsenäisyyssodaksi, kun Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin armeijat hyökkäsivät Israeliin.
Suomesta lähti vapaaehtoisia suomenjuutalaisia Israeliin ja myös Suomen valtio avusti Israelia aselahjoituksin.
Suomalaiset eivät palvelleet eturintamassa vaan suurin haaste oli punaviinin riittävyys.
Huolto toimi hyvin ja täydennystä tuli jo ennen puolta päivää. - Anonyymi
”Israel on hallinnut tuolla alueella yli 3000v.”
Tuolla tietotasolla ei historiassa pitkälle pötkitä. Israel perustettiin 1948 eli ei se ole hallinnut alueella edes sataa vuotta.
Tietenkin voit pohtia Raamatunaikaisia israeliittejä, mutta nämä menettivät hallinnan maasta Roomalaisten vallattua alueen kymmeniä vuosia ennen ajanlaskun alkua. Alueen juutalaisväestö kuitenkin romahti vasta ensimmäisillä vuosisadoilla Roomalaisten kukistettua juutalaisten kapinat verisesti tappaen satojatuhansia juutalaisia. Myöhemmin alue siirtyi arabien hallintaan. - Anonyymi
Lähinnä juutalaisia on alueella asunut kauan sitten, myös erilaisia arabiheimoja ja druuseja. Mutta juutalaisten historiallisia paikkoja kyllä nykyisen Israelin alueella lukuisia. Ja hebreankielisiä ikivanhoja tekstejä joita vain hebreaa osaava ymmärtää.
- Anonyymi
Israel on hallinnut Palestiinan aluetta alle 100 vuotta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel on julistautunut itsenäiseksi valtioksi ja perustettu 14.05.1948 Palestiinan alueelle. Arabit vastustivat loppuvuodesta 1947 alueen jakamista arabi- ja juutalaisvaltioksi.
YK:n yleiskokous hyväksyi 29.11.1947 julkilausuman nro 181, joka sisälsi esityksen Palestiinan jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin. Juutalaiset hyväksyivät esityksen, mutta arabivaltiot torjuivat kahden valtion mallin.
Tuloksena oli sota alkaen 30.11.1947. Alueella ollut sisällissota laajeni Israelin itsenäisyyssodaksi, kun Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin armeijat hyökkäsivät Israeliin.
Suomesta lähti vapaaehtoisia suomenjuutalaisia Israeliin ja myös Suomen valtio avusti Israelia aselahjoituksin.
Suomalaiset eivät palvelleet eturintamassa vaan suurin haaste oli punaviinin riittävyys.
Huolto toimi hyvin ja täydennystä tuli jo ennen puolta päivää.Siinä olikin esimerkki disinformaatiosta joka oli melkein totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä olikin esimerkki disinformaatiosta joka oli melkein totta.
Virhe tuossa taitaa olla se, että Israelin itsenäisyyssota alkoi itsenäisyysjulistuksen jälkeen 15.5.1948. Tuon perusteella on turha yrittää leimata melkein koko viestiä disinformaatioksi. Toki jos vihavasemmiston kannattaja, et pysty nimeämään tarkoittamaasi disinformaatiota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Israel on hallinnut tuolla alueella yli 3000v.”
Tuolla tietotasolla ei historiassa pitkälle pötkitä. Israel perustettiin 1948 eli ei se ole hallinnut alueella edes sataa vuotta.
Tietenkin voit pohtia Raamatunaikaisia israeliittejä, mutta nämä menettivät hallinnan maasta Roomalaisten vallattua alueen kymmeniä vuosia ennen ajanlaskun alkua. Alueen juutalaisväestö kuitenkin romahti vasta ensimmäisillä vuosisadoilla Roomalaisten kukistettua juutalaisten kapinat verisesti tappaen satojatuhansia juutalaisia. Myöhemmin alue siirtyi arabien hallintaan.Sun historian tuntemuksessa on parantamisen varaa, Israel ja Jordania on perustettu 24.07.1922 Kansainliiton päätöksellä Palestiina nimiselle entiselle Turkin imperiumin alueelle joka sittemmin päätyi kokonaan juutalais omistukseen mutta jaettiin kahteen osaan josta arabit saivat 77% ja juutalaiset 23% omiksi valtioikseen. Arabit nimesi omansa Transjordanian Hashemiittiseksi kuningaskunnaksi ja juutalaiset valitsivat oman valtion nimen Israelin historiasta Eretz Yisrael, Israelin maa. Jordania itsenäistyi 1946 ja Israel 1948 jolloin viiden arabimaan armeijat ylivoimalla Israelin kimppuun tuhotakseen sen ja ottaakseen koko alueen hallintaansa, juutalaiset tapettaisiin koska arabit jatkaisivat siitä mihiin Hitler jäi.
- Anonyymi
Kun aloittaa itse, kantakoon vastuun.
Miksi meidän pitää aina maksaa, nämä on totutettu siihen,
että aina joku muu maksaa kun nämä äärijärjestöt tuhoaa ja alkaa terroritekojaan tekeen ja tuhoaan, ei ei se niin mene.
Vaatikaa nyt AE ja muut rikkaat öljymaat maksamaan veriveljilleen kaiken, niin siinä ratkaisu.
Ei kaikki taivu ämmien lässytykseen, sitä saa mitä tilaa.- Anonyymi
Juuri näin, Hyvä kun on joku joka ei taivu, Israel.
Kun aloittaa niin saa mitä tilaa, ihan oikein.
Tulta munille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin, Hyvä kun on joku joka ei taivu, Israel.
Kun aloittaa niin saa mitä tilaa, ihan oikein.
Tulta munille.Israel ei tule taipumaan Palestiinalaisten terrorismin edessä. Israel ei ole ikinä taipunut terrorismin edessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel ei tule taipumaan Palestiinalaisten terrorismin edessä. Israel ei ole ikinä taipunut terrorismin edessä.
Juuri näin, hyvä Israel.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel ei tule taipumaan Palestiinalaisten terrorismin edessä. Israel ei ole ikinä taipunut terrorismin edessä.
Jos joku tuhoaa kaksi rakennusta, niin se on terrorismia.
Jos toinen tuhoaa kokonaisen miljoonakaupungin kaikki rakennukset, niin se on terrorismin vastaista taistelua.
Israelin hyökkäys Gazaan on pahempaa terrorismia kuin Hamaksen terrorismi, jos sitä mitataan siviilien kärsimyksellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos joku tuhoaa kaksi rakennusta, niin se on terrorismia.
Jos toinen tuhoaa kokonaisen miljoonakaupungin kaikki rakennukset, niin se on terrorismin vastaista taistelua.
Israelin hyökkäys Gazaan on pahempaa terrorismia kuin Hamaksen terrorismi, jos sitä mitataan siviilien kärsimyksellä.Hamas rakentaa tunneleita sairaalan ,koulujen alle. Unwran opettaja oli hamasin terroristi johtaja Ismael Haiyyi,joka oli panttivankien sieppauksessa,murhaamisessa mukana.Unwran oppikirjat opettavat tappamaan juutalaisia. Opetus alkaa jo päiväkodissa. Tällaista järjestöä Länsimaat tukee. Johtajilla valtavat summat rahaa tunneleissa. Eivät käytä kansalaisten parhaaksi. Tunneli vain hamas terroristien pakopaikkana. Eivät kansalaiset sinne päässeet turvaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos joku tuhoaa kaksi rakennusta, niin se on terrorismia.
Jos toinen tuhoaa kokonaisen miljoonakaupungin kaikki rakennukset, niin se on terrorismin vastaista taistelua.
Israelin hyökkäys Gazaan on pahempaa terrorismia kuin Hamaksen terrorismi, jos sitä mitataan siviilien kärsimyksellä.Ei Israel ole hyökännyt Gazaan. Israel antoi Gazan palestiinalaisille.Kaikki juutalaiset lähtivät pois Gazasta. Israel luuli saavansa rauhan,kun antoi Gazan. Sinne tuli hallitsemaan hamasin terroristit,kun palestiinalaiset äänestivät hamasin terroristit hallitsemaan Gazaa. Rakensivat terroristeille pako tunnellit ja sieltä ampuivat raketteja Israeliin. Hamasin terroristit tulivat kibbutzille teurastamaan viattomia ihmisiä.Israelilla täysi oikeus puolustautua. Täytyy olla aika tyhmä,jos vielä puolustaa terrorismia.
- Anonyymi
toivottavasti ei venäjä tule luovuttamaan ukrainan asiassa taitaa olla sama asia mutta nato ja eu vaan on israelin puolella tappamassa sivileitä
- Anonyymi
Ukraina on historiassa ollut oma maa ja siellä on oma kansallinen kieli huolimatta neuvostoliiton pakkovenäläistämisestä.
Venäjä on kansainvälisin sopimuksin tunnustanut Ukrainan rajat.
Miksi venäjä hyökkäsi Ukrainaan? Koska Ukrainasta oli tulossa demokraattinen maa missä kansa johtaa ja päättää maan asioista. Tämä oli putinin johdolle kauhistus koska demokratian leviäminen venäjälle näytti Ukrainan talouskasvun ja tehtyjen länsimaisten investointien myötä todennäköiseltä. Lisäksi Ukrainalaiset näkivät miten läntiset naapurimaat kehittyvät osana Euroopan unionia.
Putin näki myös sen että he voisivat menettää valtansa ja omaisuutensa venäjän kansalle mikäli kansa pääsee demokraattisesti valtaan ja myös loppuelämän vankilatuomio oli nähtävissä venäjän omaisuuden väärinkäytöstä .
Jos jokin maa tappaa siviilejä tarkoituksella kohteenaan, ja sotii täysin lahopäistä ja perusteetonta sotaa niin se on putinin venäjä.
Ukrainan suurin virhe oli luovuttaa neuvostoliitolta perityt ydinkärjet venäjälle jolloin menettivät kansallisen turvallisuutensa. Tämä olikin venäjän katala päämäärä joka tuli ilmi venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Tässä taas uusi selkeä esimerkki siitä ettei venäjään voi koskaan luottaa. Tämä on kautta historian tiedetty Suomessa ja siksi meillä on vahvat puolustusvoimat maamne turvaksi ja nyt vielä Nato selkänojana.
- Anonyymi
Ihmeellistä vikinää pienestä Israelin valtiosta jatkuvasti. Arabeilla on sata kertaa isommat alueet siispä mahtukoot sinne ja lopettakoot keskenäänkin tappelun jatkuvasti.
- Anonyymi
Kaiken syynä on uskonto ja sen eri lahkot.
Arabimaissa uskonto ja koraani tulee ensin ja vasta tämän perusteella ja jälkeen tulee laki joka perustuu koraaniin.
Lisäksi arabimaissa muslimit ja koraani on ykkösiä eikä sitää saa kyseenalaistaa mitenkään. Jos kyseenalaistat tai arvostelet niin vankila, rangaistus myös väkivaltainen tai kuolemantuomio. Siinä on arabimaailman sivistys.
Kristityt ym uskinnot ja varsinkin ateistit ovat siellä alinta saastaa jotka ovat kaikkien potkittavina.
Arabimaiden muslimit pyrkivät pakolla levittämään uskontoaan kaikkialle sadakseen valtaa ja murskatakseen vapaan sanan ja demokratian. Tätä myös putin ajaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaiken syynä on uskonto ja sen eri lahkot.
Arabimaissa uskonto ja koraani tulee ensin ja vasta tämän perusteella ja jälkeen tulee laki joka perustuu koraaniin.
Lisäksi arabimaissa muslimit ja koraani on ykkösiä eikä sitää saa kyseenalaistaa mitenkään. Jos kyseenalaistat tai arvostelet niin vankila, rangaistus myös väkivaltainen tai kuolemantuomio. Siinä on arabimaailman sivistys.
Kristityt ym uskinnot ja varsinkin ateistit ovat siellä alinta saastaa jotka ovat kaikkien potkittavina.
Arabimaiden muslimit pyrkivät pakolla levittämään uskontoaan kaikkialle sadakseen valtaa ja murskatakseen vapaan sanan ja demokratian. Tätä myös putin ajaa.Siinä myös syy miksi arabimaat koettavat murskata Israelin.
- Anonyymi
Tuo jatkuva konflikti israelin ja arabien välillä on britannialaisten syytä. Ne antoivat palestiinalaisten alueen israelia varten. Ne myös "istuttivat" kurdit lähi itään. Taustalla vaikuttaa hajota ja hallitse politiikka. Kun saadaan muut taistelemaan keskenään voidaan itse olla vahvoja.
- Anonyymi
Keskustelua vaivaa jonkinlainen uskonnollinen rasismi.
Mielestäni jokaisen Länsimaisen ihmisoikeuksia kunnioittavan demokratian tulee olla sekulaarinen - eli samat oikeudet kansalaisille uskonnosta ja etnisestä taustasta riippumatta.
Kyllähän meillä suomessakin tulisi ongelmia, jos joku yrittäisi tehdä maasta kristillistä valtiota ja alkaisimme purkamaan ateistien koteja häätäen nämä muualle.
Sitten joku voisi toitottaa: Suomi on kristillinen valtio. Ateisteilla on ihan riittävästi tilaa Kiinassa - menkööt sinne.
Jos tämä ei ole hyvä idea Suomessa, niin miksi kukaan kuvittelisi, että tälläinen uskonnollinen syrjintä olisi toimiva malli Israel-Palestiinassa?- Anonyymi
Islamilainen apartheid edellyttää kaikkien juutalaisten kansanmurhaa mutta juutalaisten sitkeä vastarinta haittaa palestiinalaisten agendaa Judenfrei palestiina.
- Anonyymi
Palestiinalaiset itse aiheuttaneet kurjuuden.Äänestivät terroristijärjestön gasaan.Sallivat hamasin käyttää sairaaloita asevarastona ja tekemään tunneleita maan alle.Kyllä gasassa rahaa on ,mutta hamas käyttänyt kaiken rahan aseisiin.Tässä syy gasan kärsimyksiin.Israel luovutti gasaan itsehallinnon.Kaikki Juutalaiset poistuivat gasasta,jonka jälkeen gasasta tuli terroristi pesäke.
- Anonyymi
Koko tapahtuman syy on luultavasti seuraava. Nyt kun Israel on tuhonnut Kazaa perusteellisesti se tietysti jäleenrakennetaan. EU , USA, ehkä Araabitkin rahoittavat. Kun Hamas johtajat käärivät päältä kohtuullisen osuuden. Ennen he olivat miljonäärejä nyt miljodörejä. 😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko tapahtuman syy on luultavasti seuraava. Nyt kun Israel on tuhonnut Kazaa perusteellisesti se tietysti jäleenrakennetaan. EU , USA, ehkä Araabitkin rahoittavat. Kun Hamas johtajat käärivät päältä kohtuullisen osuuden. Ennen he olivat miljonäärejä nyt miljodörejä. 😂😂😂
Ja täytyy muistaa että jo Simson kävi huorissa Kazsassa. 🥰🥰🥰
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja täytyy muistaa että jo Simson kävi huorissa Kazsassa. 🥰🥰🥰
Pelkkää totta: https://www.biblegateway.com/passage/?search=Judges 16&version=CEV
- Anonyymi
ampukaa se koko palestiina mereen
- Anonyymi
ketä kiinnostaa palestiinan sortosotilas juntta nikkelilaukaus vaan niin loppuu se kitinä
- Anonyymi
Sortaminen sallitaan ihmisoikeuksien nimessä, samoin kuin terrorismi varsinkin kun se on Palestiinalaisten käsialaa. Rahan pesu ja Palestiinan varojen siirto Persianlahden öljyvaltioihin myös sallitaan Palestiinasta (kyseessä on miljoonat) huutelematta laillisuuden perään koska kyseessä on Palestiina. Palestiinalaiset saavat myös tappaa Israelilaisia lapsia ja sille saa taputtaa Suomen politiikassa julkisesti koska tappajat ovat Palestiinalaisia.
Mutta muista aina se että Palestiinalaisia sorretaan.
- Anonyymi
Taitaa pitää paikkansa, mitä maailmalla huhutaan; Israelilaiset pitävät taskussaan kaikkien maiden politikkoja. Tässä on esimerkki Ruotsista:
https://www.bitchute.com/video/hySKA0IEP2XV/
Ruotsin pääministeri lipsautti Göteborgissa, että Isralilla on oikeus kansanmu.. itsepuolustukseen...
OUTRAGEOUS: Sweden PM's Genocidal Freudian Slip "Israel Has The Right to Genoc- .. Self Defense"- Anonyymi
Se on tämä Siionin viisaiden saaliito. 😡😡😡
- Anonyymi
Kylläpä täällä on tietämättömiä ihmisiä, syyttävät Israelia. Kyllä se Hamas kontrolloi gasaa. Ottavat ihmisiä ihmiskilviksi ja rakenatavat aamusvarastoja,tunneleita sairaalan alle. Valtaavat rakennuksia ja moskeijassa aseita. Kaivavat tunneleita rakennuksien alle. Israel poistunut gasasta jo ajat sitten. Hamas hallitsee koko gasaa.Israelin pitäisi tuhota koko hamas ja heidän tunnelit.
- Anonyymi
Helpommin sanottu kuin tehty.🤣🤣🤣
- Anonyymi
1993, Israel ja Palestiinan vapautusjärjestö (PLO) sopivat rauhanprosessin periaatteista.
Sopimuksen mukaan Israel luovutti prosessin ensimmäisessä vaiheessa osia Länsirannasta ja Gazasta palestiinalaisten itsehallintoon. Palestiinalaishallinnon puolestaan sitoutui prosessin ensimmäisessä vaiheessa luopumaan Israel-vastaisesta terrorista, terroriin kiihottamisesta ja päämäärästään tuhota Israel. Se ei ole pitänyt yhtäkään näistä perustavaa laatua olevista sitoumuksistaan, vaan päinvastoin kiihdyttänyt terroria. Oslon prosessi epäonnistui jo 1994 lisääntyneeseen terroriin ja itsemurhaiskuihin, mutta järkyttäviin mittasuhteisiin palestiinalaisterrori paisui vuosina 2000-2005 käydyssä toisessa kansannousussa. Länsirannalta Israeliin tulleet palestiinalaisitsemurhaiskijät räjäyttivät israelilaisia busseja, kauppakeskuksia ja ravintoloita ja murhasivat yli 1100 israelilaista ja vammauttivat useita tuhansia.
Terrorijärjestö Hamas on ampunut rauhanprosessin aikana tuhansia raketteja israelilaisiin siviilikohteisiin, polttanut leijoihin ja ilmapalloihin sidotuilla sytykkeillä satoja hehtaareja israelilaisia viljelmiä ja uhannut israelilaisia siviiliasutuksia terrori-iskuin maan alle kaivamiensa taistelutunneleiden kautta. Palestiinalaisterrori on pakottanut Israelin suojautumaan mm. turva-aidalla, kulkurajoituksilla ja puolustuksellisilla asejärjestelmillä, kuten Iron Dome -rakettitorjuntajärjestelmällä. - Anonyymi
Monet "puolueettomat" lehdet julkaisevat nyt täysin valheellista tietoa Israelista, Hamasista ja Lähi- idästä, joten täytyy lyödä tasaisesti myös faktaa pöytään.
Nyt alkaa taas lehdissä ja varsinkin Ylellä toistua sanat Israelin apartheid (erillään), jolla ei ole mitään pohjaa todellisuudessa.
Israelin itsenäistyttyä arabivaltiot hyökkäsivät heti seuraavana päivänä maahan ja hävityn sodan jälkeen 700. 000 arabia pakeni maasta. Seuraavina vuosina arabi- ja muslimimaat karkottivat 800. 000 maissaan jopa tuhansia vuosia asunutta juutalaista.
Israelissa asuu edelleen yli 2 miljoonaa arabia, joilla on muuten täydet kansalaisoikeudet, mutta armeijaa ei tarvitse käydä. Siis samat kansalaisoikeudet kuin Suomen naisilla.
Sadat eri uskontoryhmät ovat rakentaneet temppeleitään ja kirkkojaan Israeliin ja niihin on kaikilla vapaa pääsy. Mutta moskeijoihin pääsevät vain muslimit ja yleensä arabimaista on hävitetty kaikkien muiden uskontojen rakennukset ja jopa hautausmaatkin.
Palestiinan pakolaisilla ei ole mitään oikeuksia arabimaissa: he eivät saa kansalaisuutta ja passia, eivät äänestää, eivät omistaa kiinteistöjä ja heidän pitää asua "pakolaisleireissä". Israelissa palestiinalaisille ja muilla arabeilla ja druuseilla on kansalaisoikeudet. - Anonyymi
2, kax, kaksi, kakkonen on ykkönen.
Ja sitten kun joku esittää sen yhtälön, miten äänestämättä vaikutetaan.
Tuen Li Anderssonia 2 presidentiksi, sillä haluan nähdä mitä tapahtuu, kun maassa on äärioikeistolainen hallitus ja vasuri pressa.
Ajatuskin tilanteesta on niin kutkuttava, että pitää varata popparit ja colat kaappiin.
Lisäksi muut ehdokkaat ovat järkyttäviä sotahaukkoja ja terroristivaltio ISISraelin varauksettomia ja fanaattisia tukijoita.
Äänestämättömyys ei ole vaihtoehto, sillä ei saavuteta mitään, päinvastoin.
Maailmaa hallitseva rikollinen korruptioeliitti haluaa suunnitelmissaan poistaa demokratian ja äänestysoikeuden, äänestyshaluttomat tahtomattaan tukevat tätä agendaa.
"Eiväthän ne edes halua äänestää, niin miksi sitten ylläpitää moista tapaa".
Rikollisella korruptioeliitillä on tuhansia tapoja hajottaa ja hallita rahvasta, yksi tapa on manipuloida kansaa pysymään kotona ja pois äänestysuurnilta.
Rikollisen korruptioeliitin kannattajat kyllä menevät äänestämään suosikkejaan, ja näin voittavat.
Jos joku luulee, että äänestämättä jättäminen, ja siitä seuraava alhainen äänestysprosentti saa hallituksen kyyneliin ja muuttamaan käytäntöjä ja poliittista linjaansa, on totaalisesti väärässä.
Ketään ei myöskään kiinnosta äänestyslippuihin piirretyt sydämet ja kirkkoveneet, se on turhaa toimintaa.
Li Andersson 2 on koulutettu, kokenut, asiantunteva, harkitseva, diplomaattinen, yhteistyökykyinen, miellyttävä nuori nainen, jolla on kaikki edellytykset presidenttinä hoitaa suhteita joka ilmansuuntaan.
2, kax, kaksi, kakkonen on ykkönen. - Anonyymi
Vainottujen muistopäivän nimesivät holokaustin muistopäiväksi. Vähän kuin Joulu, Joulupukkia sen enempää olemassa kuin holokaustiakaan, saatika pyhän pierun pökkimää jeesus-lasta.
- Anonyymi
Holokausti termistä eivät monet pidä. Termi saattaa sattua, olla epämukava heille jotka eivät ymmärrä mitä juutalaisvainojen aikana tapahtui. Juutalaisvainot ovat epämukava asia sivistyneessä Suomessa jossa juutalaisvainot ovat 'muiden asia' 'muiden ongelma' tai 'muiden tekosia. '
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö holokaustia olisi tapahtunut kaikista iljettävimmällä tavalla. Holokausti on myös heidän jotka sen kärsivät omaksuma sana kuvaamaan juutalaisten massatuhoa. Kannattaisi ehkä kuunnella ja uskoa kun he kertovat, kokemusta varmaan on jonkin verran...
- Anonyymi
KUKA pitää väkisin sota-alueella naisia ja lapsia? Myös miehiä jotka eivät halua osallistua sotiin tai Hamosiin. Pitääkö heitä alueella vankina Hamos? Vai Israel? Vai joku muu? Lapsia ihan kitunut. Vai eivätkö lähimaat ota vastaan? Edes Iran? Yrittäkää saada ihmisiä turvaan, mihin, kai joku keksii jo ratkaisun siihen edes jos ei muuhun! Sotiminen ei ole ratkaisu edes terojen puolelta, se jatkaa kierrettä. Ei tule Palestiinaa siihen kohtaan ihan heti jos lainkaan, koska naapurimaa epäilee että sieltä terot hyökkäävät. Se alue EI ole turvallinen nyt lainkaan vaan tero- ja sotilasalue. Israelin puolella on vielä osittain asuttavia kohtia.
- Anonyymi
Hamas pitää lapsia sota alueella. Niistä tulee kultaakin arvokkaampia propagandavälineitä heidän kuolessa Hamasin typeryyden ja sairaan sadistisuuden takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamas pitää lapsia sota alueella. Niistä tulee kultaakin arvokkaampia propagandavälineitä heidän kuolessa Hamasin typeryyden ja sairaan sadistisuuden takia.
Näin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamas pitää lapsia sota alueella. Niistä tulee kultaakin arvokkaampia propagandavälineitä heidän kuolessa Hamasin typeryyden ja sairaan sadistisuuden takia.
Naurettava väite. Eikö lapsia enää saisi olla vanhempiensa kanssa,kun tappajat tuomitsevat sen. Ajattele omalta kohdaltasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naurettava väite. Eikö lapsia enää saisi olla vanhempiensa kanssa,kun tappajat tuomitsevat sen. Ajattele omalta kohdaltasi.
Hamas esti etenkin lapsiperheitä poistumasta Gazan kaistan pohjoisosasta silloin kun Israel käski siviilejä poistumaan sieltä, koska Hamas tarvitsi ihmiskilpiä, jossa hommassa lapset ovat hyviä propagandavälineitä.
Hamas ei ole tuominnut sitä, että Hamas käytti ja käyttää lapsia propagandavälineinä.
- Anonyymi
Voisikohan palestiinalaisetkin lopettaa laittomien siirtokuntiensa rakentamisen saman tien. Niistä ei uutisoida lainkaan!
Vaikka Hamas on terroristi
Mutta hei palastina Vapaus otetaan ,eikä kukaan anna sitä
Palastina älä usko länttä ja USA ,Ota oppia Ukrainasta- Anonyymi
Näköjään israel saa tappaa siviilejä näköjään uuden suomen pressan luvalla kuin se yhtään kommendoi asiasta. kun suomi ostaa aseita israelista
- Anonyymi
Olet patologinen valehtelija kuten kaikki muutkin vasemmistolaiset ja natsit.
- Anonyymi
Palestiina-nimistä valtiota ei ole olemassa.
Mikäli Netanjahu luopuisi Juudeasta ja Samariasta, eivät ns. palestiinalaisten aluevaatimukset loppuisi siihen, vaan ne jatkuvat niin kauan, että Israelin valtiota ei enää ole, eikä alueella asu yhtäkään juutalaista.
Gazasta raketti-iskut jatkuvat niin kauan kuin siellä on kykyä tehdä niitä. Rakettien ampuminen on aina rauhoittunut muutamaksi vuodeksi, kun Israel on moukaroinut aluetta. Ellei Gazasta ammuttaisi raketteja, ei Israelkaan moukaroisi Gazaa.
Mikä tai kuka johtaisi sitä Palestiinaa, joka olisi "kahden valtion mallin" toinen osapuoli? Ei ole ketään tai mitään sellaista osapuolta, joka pystyisi pitämään sekä PLO:n/Fatahin kurissa ja samalla myös Hamasin.
PLO/Fatah on sitä mieltä, että Israelin alueen valtaamisessa ja juutalaisten ajamisessa pois alueelta kahden valtion malli olisi hyvä välivaihe, varsinkin jos sen saisi neuvottelemalla. Sen jälkeen loput Israelista voisi valloittaa sotimalla ja tuhota alueen juutalaiset.
Hamas ei missään tapauksessa hyväksy rauhaa Israelin kanssa, eikä ole valmis tunnustamaan Israelia. Hamas ei hyväksy kahden valtion mallia. - Anonyymi
Eiköhän se ole aivan päinvastoin kuin väität tuossa, palestiinalaiset ovat muslimeja, juutalaiset apinoita ja koiria jotka on tapettava pois ja juutalaiset vaan änkyröi eikä alistu Allahin tahtoon tapettavaksi. Vasemmiston karkeat vääristelyt ja räikeät valheet Israelista ja juutalaisista ovat todella kuvottavia. Israel luovutti alueestaan Gazan palestiinalaisille vuonna 2006 ja hääti Gazan asukkaista juutalaiset jotka olivat rakentaneet laajat kasvihuone- ja avomaan viljelyt joissa oli modernit tietokone ohjatut tippakastelusysteemit sekä maitotilat ja meijerit ja konttorit, logistiikka ja muu infra. Nämä työllisti sekä palestiinalaisia että israelilaisia. Gaza oli merkittävä elintarvikkeiden viejä sekä kotimaahan että EUn markkinoille. Kaiken tämän palestiinalaiset saivat lahjaksi maksamatta minkäänlaisia korvauksia Israelille sen menetyksistä.
Valta siis vaihtui 2006 ja se kahdenvaltionmallin "Land for Peace" toimivuus tuli testattavaksi käytännössä. Hamas muodosti islamistisen sharia hallituksensa ja Gazan tuotanto vaihtui elintarvikkeista Qassam raketteihin YKn, EUn ja USAn rahoituksella, Hamas ryösti ja tuhosi kaikki kasvihuoneet, lehmät lihoiksi ja meijerit romuksi ja vauras Gaza muuttui islamilaiseksi köyhyydeksi, Hamasin kleptokratia, nepotismi ja "poliisi" lennätti al-Fatahin jäsenet kerrostalojen katoilta alas ja valvoi tehokkaasti populaa, pienikin vastarinta kostautui heti ja "kollaboraatin" jalkaan köysi jonka toinen pää auton perään kiinni ja sightseeing vauhdilla kaupungilla ja kylillä yleisön karjuesssa Allahu akbar, kuolema petturille ja muutaman tunnin kierto ajelun jälkeen "kollaboraatti" oli siirtynyt toisiin maisemiin varoittavana esimerkkinä niille jotka uskaltaa urputtaa.
Gaza siis tuottaa Qassam raketteja YKn, EUn ja USAn runsaalla rahoituksella ammuttavaksi Israelin kaupunkeihin ja kyliin, vasemmiston mielestä Hamasin kleptokatian rahoittamista on lisättävä etiketillä "avustuksena palestiinalaisille" ja tuomitsee kovin sanoin Tavion sen keskeyttämisestä. Jotenkin ymmärrän muslimien vihan juutalaisiin koska heidät on siihen islamilla aivopestyt, mutta en ymmärrä vasemmiston ja kansallissosialistien patologista vihaa juutalaisiin ja Israeliin koska vasemmisto voi valita, muslimit ei.
Hamas järjesti verisen performanssin 07.10.2023 siitä mikä kohtalo juutalaisia odottaa kun "palestiina" on vapautettu "sionisti miehittäjistä". Israel ei jäänyt odottelemaan muslimien vannomaa kohtaloaan ja Gazan sota alkoi ja tähän on sitten tultu, kahdenvaltionmalli on testattu ja toteen näytetty, palestiinalaisille rauha Israelin kanssa ei ole vaihtoehto vaan sen poistaminen kartalta ja Israelin alueen liittäminen Jordaniaan projektin työnimenä "palestiina". - Anonyymi
On turha syyttää ketään muuta kuin Palestiinalaisia terrorismista. Ei 'sortoa' ei Yhdysvaltoja, ei kolonialismia, ei huonoa oloa, ei päänsärkyä eikä vaimon menkkoja. Palestiinalaiset ovat saaneet sopimusten kautta haluamansa, niin kuin täällä on mainittu aikaisemminkin, mutta kun ilkeys on veressä ... niin minkä sille voi.
- Anonyymi
On se hyvä ,että lopetettiin Unwran avustaminen. Hamasin johtajaterroristi Ismail Haniyya oli opettajana Unwran koulussa ja osallistui panttivankien sieppaukseen. On se kumma kun länsimaat tukivatt Unwran terroristikoulua. Jotkut maat edelleenkin vielä tukevat. Unwra kouluttaa terroristeiksi,kun oppikirjoissa opetetaan vihaamaan Juutalaisia.
- Anonyymi
Ehkä Palestiinalaiset saaneet äidin maitoa lapsena osana terveellistä kasvua.
- Anonyymi
Vaikuttaa ilmeisesti myös aivojen kehitykseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa ilmeisesti myös aivojen kehitykseen.
Palestiinalaiset on harvinaisia siinä mielessä etta niillä ei mene hyvin kun eletään rauhassa eikä niillä mene hyvin kun eletään sodassa. Ne muuten uhkasi sodan alettua Israelin kanssa pyyhkiä Israelin kartalta ... rauniot on kuitenkin kerääntyneet Gazan puolelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palestiinalaiset on harvinaisia siinä mielessä etta niillä ei mene hyvin kun eletään rauhassa eikä niillä mene hyvin kun eletään sodassa. Ne muuten uhkasi sodan alettua Israelin kanssa pyyhkiä Israelin kartalta ... rauniot on kuitenkin kerääntyneet Gazan puolelle.
Ei Palestiinalaisia pidä ottaa vakavasti.
- Anonyymi
Palestiinalaiset on raiskanneet Israelilaisia vangiksi otettuja siviileitä kertoo YK.
Linkki: https://jyllands-posten.dk/international/mideast/ECE16903434/fnrapport-hamas-har-begaaet-seksuelle-overgreb-paa-gidsler-i-gaza/- Anonyymi
Ensin hyökkäävät Israeliin, ottavat panttivankeja ja vielä raiskaavat heidät. Surkeata.
- Anonyymi
Jos katsoo tätä netanjahun toimintaa, niin 30-40 luvulta saksasta löytyi samanlainen "johtaja" .
Silloin vastustajat näännytettiin nälkään nyt netajahu tekee aivan samaa.
Aseelliset vastustajat olivat silloin partisaaneja nyt heitä nimitetään terroristeiksi. - Anonyymi
Jos holokausti olisi totta, olisi Netanpauhun isäkin päätynyt kaasukammioon, eikä koko neitiä olisi olemassakaan.
- Anonyymi
JUUTALAISET ON KUIN NATSIT AIKOINAAN
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882