Marinin "rahan kylvämiselle" eli ulkomaan velan ottamiselle oli isot syyt. Nyt Orpon hallitus ottaa

Anonyymi-ap

Marinin "rahan kylvämiselle" eli ulkomaan velan ottamiselle oli isot syyt. Nyt Orpon hallitus ottaa ulkomaan velkaa jopa enemmän.

- Korona pandemia aiheutti lukuisia uusia mmenolisäyksiä valtion budjettiin (oikeistoenemmistöisen eduskunnan hyväksymänä): uudet rokotteet neljään eli kertaan, kallis tehohoito, kolmet eri yritystuet (yhteiskuntaa suljettiin pandemian estämiseksi), suojavaatteiden hankinta ja valtion vanhentuneen varmuusvaraston töydentäminen jne.
- Ukrainan sota: Venäjän kaupan loppuminen, energiakriisi ja Ukrainan tukeminen
- Natoon liittyminen
- puolustusvoimien menojen nopea lisäys, muun muassa uudet hävittäjät
- Sipilän hallituksen Fortumin tekemä Uniperin osakekauppa, jossa Fortumin Uniperin omistama Uniperin osakekanta romahti Venäjän kaasun lopettamisesta johtuen. Onneksemme Marinin hallitus neuvotteli hyvän sopimuksen Uniperista, kun Saksan valtio tuli mukaan Uniperia pelastamaan.

Marinin hallitus toimi nopeasti ja taitavasti erilaisten uusien kriisien kohdatessa Suomen kansantaloutta. Samaa ei voida sanoa Orpon, kok ja Purran, perusS, hallituksesta, jossa RKP ja Kd mukana.

Nyt Orpon hallitus ottaa lisää ulkomaan velkaa erittäin paljon korkeammalla korolla, ensi vuonna jo yli 11 miljardia.
Samaan aikaa leikataan sosiaaliturvasta 1,5 miljardia muun muassa asumistuet, toimeentulotuesta, indeksisuojasta jne.

Varakkaiden veronhuojennukset lisäävät valtion velkataakkaa: perintöveron maksu siirtyy kahdesta 10 vuoteen, sijoitustileille voi siirtää verottomana 100.000 euroa. Palkkatulon verovähennys suosii suurituloisia:
2. 000 e/kk, verovähennys 213 €/kk
4. 000 €/kk, " 290 €/kk
6. 000 €/kk, " 445 €/kk
12. 000 €/kk, " 1. 654 €/kk
14. 000 €/kk, " 2.116 €/kk

Yritykset saavat Orpon hallitukselta uusia innovaatiotukia neljä miljardia. Entä jos innovaatiot eivät onnistu ja uusia työpaikkoja ei synny, pitääkö tuki palauttaa tai ainakin tuen maksatus keskeyttää?

Taantuma, pahenee, lakkosuma alkaa, kun hallitus vie lainsääntöön yksipuolisesti EK:n työehtojen heikennystavoitteet ja lisäksi konkurssiaaltoaalto on jo nyt tosiasia. — Ei hyvältä näytä Orpon oikeistohallituksen alkutaival.

3

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      1.) >> -uudet rokotteet neljään eli kertaan,

      Suomen koronarokotteiden hankinnan kustannukset ovat olleet kaikkiaan noin 600 miljoonaa euroa.
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomen-koronarokotteet-ovat-maksaneet-jo-lahes-600-miljoonaa-havikkiin-joutunut-lahes-kaksi-miljoonaa-rokotetta/8619868

      2.) >> kolmet eri yritystuet (yhteiskuntaa suljettiin pandemian estämiseksi),

      Koronan vuoksi jaetut yritystuet olivat 2,4 miljardia euroa.
      https://yle.fi/a/3-12115110

      3.) >> suojavaatteiden hankinta ja valtion vanhentuneen varmuusvaraston täydentäminen jne.

      Noihin meni noin 300...500 miljoonaa euroa, laskentatavasta riippuen.

      Koronan aiheuttamat kustannukset Marinin hallitukselle näiden kolmen kohdan osalta olivat noin 3,5 miljardia euroa, tai sanotaan pyöristettynä että 5 miljardia euroa.
      Kuitenkin Marinin hallitus kasvatti sosiaalimenoja niin paljon, että se otti uutta velkaa lähes 40 miljardia euroa.

    • Anonyymi

      Pelköstää urpon vaatimat tut yrittäjille oli kolmeen kertaan 3 miljardii
      Elikkä 9 miljardii ylimäöräistä yritystukee
      Yrittäjät olis voineet baikka mennä töihin eikä,elää sosiaalietuudella
      Aina pääsee siivoomaan kuulemma

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1361
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1185
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      22
      1084
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      210
      1043
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1030
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      984
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      307
      937
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      919
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      885
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      72
      833
    Aihe