Näin toimii eräs

Anonyymi-ap

Narsistin kotona huokuu negatiivisuus, epätoivo, uhkan tunne ja paha olo siitä huolimatta, että perheen asiat olisivatkin yleisellä tasolla kunnossa. Vieraiden saapuessa, narsisti peittää oman ja perheen sisäisen ahdistuksen oman roolinsa ja kulissiensa alle. Muutos arvostelevasta ja alistavasta perheenjäsenestä kaiken huomioivaan, ylettömän ystävälliseen ja hauskaan henkilöön tapahtuu sekunnin murto-osassa. Jopa röyhkeä flirttailu on sallittua oman puolison sinisten silmien alla, sillä kaikkeen löytyy aina hyvä selitys. Tämä käytös loppuu siinä vaiheessa, kun ihminen ei kykene täyttämään narsistin toiveita tai narsisti ei voi käyttää häntä mihinkään hyötytarkoitukseen.

Narsistilla on jatkuva tarve hallita perhettänsä. Narsisti ei yleensä tervehdi eikä ole huomaavinaankaan ”hallittaviaan” tullessaan kotiin. Tyypillistä on myös, että hän alkaa välittömästi purkamaan omaa pahaa oloaan huutamalla, raivoamalla tai komentelemalla. Tavoitteena on siirtää negatiiviset tunteet uhriin. Tällaista käyttäytymismallia kutsutaan projektioksi. Ellei vallan saaminen muuten onnistu, hän hämmentää tilannetta riidan haastamisella sekä epäloogisella väittelyllä. Narsistin kanssa antaminen ja saaminen eivät ole tasapainossa, vaan narsisti varastaa energiaa mahdollisimman paljon uhriltaan.

10

543

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt Sitten kunnostaudut kun olet kertonut ongelmasi julkisesti.Onnea sinulle ja pikaista paranemista.

    • Anonyymi

      Harmittaako ja osuiko ?

    • Anonyymi

      Onneksi ite olen päässyt narsistista.

    • Anonyymi

      Olen vieraillut tämmöisessä kodissa. Kaunis ja siisti koti,ilmapiiri ankea.

    • Anonyymi

      Turhaan te minua tuoijotatte. Minä en siitä välitä, enkä ole edes huomaavinakaan.

      • Anonyymi

        Narskun ongelma on heikkoitsetunto on eräänlainen hylkiö ei toivottu lapsi. Tavarat autoon ja toiselle paikkakunnalle ja lähestymiskielto. Huhu mylly päälle narskun mieliksi, että on joutunut suljetulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narskun ongelma on heikkoitsetunto on eräänlainen hylkiö ei toivottu lapsi. Tavarat autoon ja toiselle paikkakunnalle ja lähestymiskielto. Huhu mylly päälle narskun mieliksi, että on joutunut suljetulle.

        Niin, narsisteille kannattaa valehdella,että minulla menee huonosti, vaikka oileasti menee mainiosti. Mutta jos se sen tietää niin se yltyy..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, narsisteille kannattaa valehdella,että minulla menee huonosti, vaikka oileasti menee mainiosti. Mutta jos se sen tietää niin se yltyy..

        Narskuista on päästävä irtaantumaan, hänen harhaisuuden kautta. Tuttavani pääsi eroon hankalasta vaimostaan, vuosia kestäneen valmistelun jälkeen, Kun nuorimmainen tuli täysikäiseksi, osoite vaihtui toiseksi. Narsku romahti omaan kuplaansa.


      • Anonyymi

        Elä tuijota.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      131
      7182
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      14
      2559
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      264
      1230
    4. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1019
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      161
      947
    6. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      900
    7. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      71
      897
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      79
      774
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      13
      733
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      18
      711
    Aihe