Minä haaveilen, että saisin jättää kaiken taakseni

kadota ja aloittaa alusta jossain ihan muualla. Ikävä kyllä fyysinen ja henkinen terveys on sitä luokkaa, että ei tule onnistumaan koskaan. Vaatisi myös rahaa, eikä sitäkään liiaksi ole. Onneksi haaveilu ei maksa mitään ja edes mielessään saa paeta tätä todellisuutta.
9359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minä en haaveile lähtemisestä .Aikuiset lapset ja muu vastuu on harteilta.
Miksi lähtisin ??

Äänestä
  • aikuiset lapset tykkäävät pitää ihan itse huolta itsestään

    Äänestä

Pelkkiä tekosyitä… kävely ei maksa mitään, elokuvan katsominen töllöstä ei maksa mitään. Kahvittelu mielityn kotona ei maksa mitään. Keksin monia treffejä joita voi ilmaiseksi tehdä!!

Äänestä
  • Samat ongelmat olisivat edessä

    Kantsii vain parannella elämäänsä

    Ja vähän funtsia, mitä pitäis tehä sen eteen

    Noin niinku pidemmällä tähtäimellä

    Äänestä

Muuta maasta pois. Jonnekin.

Äänestä

Ei sun ns aikuinen lapsikaan sua ole koskaan tuntenut.
Lähde vain, jos vielä pystyt sen tekemään.

Äänestä

Ehkä vaan pitäisi opetella kohtaamaan se todellisuus eikä vaan aina luikkia pakoon.

Äänestä

Kärsimään tänne on tultu. Ongelma ne seuraa mukana kyllä joka paikkaan.

Äänestä

Ne on jo takana sellaiset. Viihdyn hyvin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kadota ja aloittaa alusta jossain ihan muualla. Ikävä kyllä fyysinen ja henkinen terveys on sitä luokkaa, että ei tule onnistumaan koskaan. Vaatisi myös rahaa, eikä sitäkään liiaksi ole. Onneksi haaveilu ei maksa mitään ja edes mielessään saa paeta tätä todellisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu