Siitepölyallergiaako?

3,5 vuotias poikani on ollut koko kevään tukkoinen ja pari viikkoa sitten turposivat yllättäen silmät. Lääkäriltä (päivystyksestä) saatiin oftan akvakol antibioottitipat lomudal tipat joista ensin kokeiltiin antibiootteja (ei auttanut kunnolla) sitten Lomudalia. Lomudal auttoi. Nyt kysyisin muiden kokemuksia näistä em. lääkkeistä tai muista vastaavista, erityisesti silmätipoista. Lisäksi pitäisi ilmeisesti hommata jotain allergiseen nuhaan auttavaa nenäsuihketta. Mitä olette muut käyttäneet? Viikonpäästä pitäisi mennä korvakontrolliin ajattelin samalla ottaa puheeksi tämän allergia-asian. Olen kuullut että alle 5 vuotialle ei mielellään tehdä allergiatestejä, mutta ajattelin kysyä josko saisi syksyllä lähetteen. Jostain aikaisemmasta ketjusta luin että lemmikkieläin oli allergisoinut, mutta meillä kävi päinvastoin. Tuntuu että kun "siedätyshoito" loppui oireet alkoivat. Lisäksi tuntuu että lapsi aivasteli kyläpaikassakin kun siellä oli kissa. Aika vähän näistä lasten allergioista ja siitä minkä ikäisenä niitä voi ruveta puhkeamaan tiedän, siksi kyselen.
5515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ystäväni on saanut suunnatonta apua juuri samoihin vaivoihin samanikäisille tytöilleen suolahoidosta! Otappa selvää löytyykö paikkakunnaltasi suolahoitomahdollisuutta! Tiedän ainakin Hämeenlinnassa ja Lahdessa olevan tämän mahdollisuuden! Hoito kestää kerrallaan 10-20 min ja maksaa noin 10-20E. Apu tulee ensimmäisestä kerrasta, auttaa erityisesti allergia- ja astmaoireisiin, mutta on todettu hyväksi myös muissa vaivoissa, kuten erilaiset ihottumat jne. Ota ihmeessä selvää!

Äänestä
  • Kiitos paljon tiedosta! Asumme Lahdessa joten löysin heti tiedot Lahden suolahoitokeskuksesta.
    Olemme joskus vauvana käyttäneet vyöhyketerapiaa unirytmivaivoihin joten tällaisista "luontais" hoidoista on hyvät kokemukset. Kokeilemme ehdottomasti.

    Äänestä

  • Nyt on suolahoidossa käyty 5 kertaa. Auttoi huomattavasti. Kolmannen kerran jälkeen alkoi limaa tulla ulos (nosti ensin pienen lämmön 37,3) ja tukkoisuus katosi. Ollaan todella tyytyväisiä, suosittelen lämpimästi muillekkin!

    Äänestä

antaa antihistamiineja. Omin nokkinesi älä anna noin pienelle. Meillä on keskimmäisellä pojalla nimenomaan siitepölyallergia. Kahteen kertaan tutkittu, kun pienenä n. 5v tuli sama tulos siitepölyt ja tarkistus 12v, vain siitepölyt edelleen ja tuli koira taloon. Antibiootti ei tehoa allergiaan.

Äänestä

Oma tyttöni on vajaa 2 v ja sai Lomudalia myös. Meille lääkäri sanoi, että yhdet tipat kumpaankin silmään (estää kyynelkanavia pitkin kyynelten menon niin ettei tulisi tukkoinen olo) ja lääkäri sanoi myös että sitä voi laittaa sieraimiin yhdet tipat. Helpottaa näin kuulemma oloa. Saimme sellaiset kertakäyttö pipetit ja yhdestä riittää tipat silmiin ja nenään. Näin olemme toimineet. Samoin saimme Aeriusta. Jonkinlaista antihistamiinia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hanna kirjoitti:

3,5 vuotias poikani on ollut koko kevään tukkoinen ja pari viikkoa sitten turposivat yllättäen silmät. Lääkäriltä (päivystyksestä) saatiin oftan akvakol antibioottitipat lomudal tipat joista ensin kokeiltiin antibiootteja (ei auttanut kunnolla) sitten Lomudalia. Lomudal auttoi. Nyt kysyisin muiden kokemuksia näistä em. lääkkeistä tai muista vastaavista, erityisesti silmätipoista. Lisäksi pitäisi ilmeisesti hommata jotain allergiseen nuhaan auttavaa nenäsuihketta. Mitä olette muut käyttäneet? Viikonpäästä pitäisi mennä korvakontrolliin ajattelin samalla ottaa puheeksi tämän allergia-asian. Olen kuullut että alle 5 vuotialle ei mielellään tehdä allergiatestejä, mutta ajattelin kysyä josko saisi syksyllä lähetteen. Jostain aikaisemmasta ketjusta luin että lemmikkieläin oli allergisoinut, mutta meillä kävi päinvastoin. Tuntuu että kun "siedätyshoito" loppui oireet alkoivat. Lisäksi tuntuu että lapsi aivasteli kyläpaikassakin kun siellä oli kissa. Aika vähän näistä lasten allergioista ja siitä minkä ikäisenä niitä voi ruveta puhkeamaan tiedän, siksi kyselen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu