Saan postia joka ei ole osoitettu minulle ???

Eli olen saanut ja saan edelleen sähköpostia yrityksiltä jotka ovat lähetetty ihan eri osoitteeseen kuin minulle. Jotkut ovat tosi arkaluonteisia. Olen tiedottanut ongelmasta yrityksiä saamatta jälkeenpäin mitään vastausta. Yhdelle ihmiselle kun ilmoitin asiasta ja myöhemmin tiedustelin samalta ihmiseltä onko ongelma korjattu hän kielsi koko virheen. Kun sanoin että on minulla vielä ne tallessa ja uusi on tullut tänään jossa käsiteltiin yrityksen pääluottamusmieheen kohdistuvia epämääräisiä toimia ukko meni täysin sanattomaksi. Tiedustelin kaverilta asiaa joka on alan ammattilainen niin hän kertoi että se on vielä harvinaista mutta selvästi yleistymään päin. Onko jollekkin muulle sattunut samanlaista ???
2376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No, ensin täytyy kyllä todeta etten minä ole kyllä saanut mitään arkaluonteista postia, onneksi. Mutta....kyllä silti on minullekin tullut täysin toiselle henkilölle tarkoitettua postia.

En tiedä sitten onko mahdollista että jokin virus voisi olla lähettäjän postijärjestelmässä kun noin vääriä osoitteita lähettelee.

Postista voi nimittäin lähettää piilokopion BCC-kenttään merkittyyn osoitteeseen vaikka To-kentässä olisikin aivan eri osoite, tällöin posti menee kummallekin vastaanottajalle. Epäilen että virus voisi ehkä tehdä moista.

Yksi konsti tietysti olisi että ottaisit omaan sähköpostipalveluusi yhteyttä ja tiedustelisit asiaa miksi moista tapahtuu. Sitten voisit tietysti ottaa myös lähettäjän sähköpostipalveluun yhteyttä ja kysyä samaa heiltä.

Onhan tuo kuitenkin sen verran kiusallista ja harmittavaa että jotain on pakko tehdä ettei toistuisi enää.

Äänestä

Joka ottaa saastuneelta koneelta jonkin sähköpostin ja lähettää sen plus itsensä eteenpäin kaikille joita löytyy osoitekirjasta.

Eräs suomalainen nettikauppa lähetti henkilötietoni ja tilausvahvistukseni just tällä tavalla varmaan usealla sadalle henkilölle.

Viikon ajan ihmiset soitteli mulle kunnes joku fiksu vihdoin lähetti mailin kaikkine mahdollisine otsikkotietoineen ja sieltä sain kaivettua postikoneena toimivan työaseman IP-osoitteen. Eikös vaan perskuta ollut nettifirmalle varattu kiinteä IP-osoite. Koneen nimi oli vielä joku "tilausvahvistuskone"

Uhkaat oikeustoimilla ja saat hienon näytönohjaimen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmeetteleväinen kirjoitti:

Eli olen saanut ja saan edelleen sähköpostia yrityksiltä jotka ovat lähetetty ihan eri osoitteeseen kuin minulle. Jotkut ovat tosi arkaluonteisia. Olen tiedottanut ongelmasta yrityksiä saamatta jälkeenpäin mitään vastausta. Yhdelle ihmiselle kun ilmoitin asiasta ja myöhemmin tiedustelin samalta ihmiseltä onko ongelma korjattu hän kielsi koko virheen. Kun sanoin että on minulla vielä ne tallessa ja uusi on tullut tänään jossa käsiteltiin yrityksen pääluottamusmieheen kohdistuvia epämääräisiä toimia ukko meni täysin sanattomaksi. Tiedustelin kaverilta asiaa joka on alan ammattilainen niin hän kertoi että se on vielä harvinaista mutta selvästi yleistymään päin. Onko jollekkin muulle sattunut samanlaista ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu