Kuka sammuttaa viimeiset valot Pohjois-Savossa?

Anonyymi-ap

Muuttotappiokuntia täysi, rappeutuva rakennuskanta, heikkenevä tiestö, ikärakenne nurinkurinen, tätä on vuoden 2023 Pohjois-Savo. Toki myös Kainuu, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo ja Kymenlaakso.

Harmittaa hitosti syntyperäisenä pohjois-savolaisena tämä. Asun pääkaupunkiseudulla, mutta asuisin mieluiten sawonmaalla jos olisi töitä. Eläkepäiviin on vielä jokunen vuosi, ja harkitsin muuttoa takaisin kotiseuduille. Vaan vaikuttaa asuinrakennuskanta Kuopiota lukuunottamatta olevan sen verran vanhaa, että kallista remonttia piisaa. Palvelut katoavat pienemmistä kunnista ja kaupungeista, liiketiloja tyhjillään pitkin raittia.

Mitä tälle hommalle voisi tehdä, siis kääntää kurssin suunta? En keksi muuta kuin wanhan hywän ajan aluepolitiikka jolla yritykset ja valtion virastot saatiin pidettyä tasaisesti pitkin maata eikä kansan tarvinnut muuttaa etelään. Nyt Euvostoliitossa valtion rahaa syydetään muille jäsenmaille, kun sillä voitaisiin tukea maakuntia esimerkiksi muuttamaan vanha aikansa elänyt perusteollisuus uuden ajan teknologia- ja palveluelinkeinoiksi.

Pahalta näyttää, siis se aluepolitiikan paluun mahdollisuus. Tulee tuskallinen tunne, että pian joudutaan Savossa kysymään kuka sammuttaa viimeiset valot?

4

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eilen Ylellä P-Savon kepukunnat valittivat, että Hyvinvointialueiden rahat ei riitä mihinkään. Kukaan ei kuitenkaan maininnut, että ne fyrkat menevät kepun ja demari Kiurun luoman hallintohimmelin rahoitukseen.

      • Anonyymi

        Kummasti Keskusta "puolustaa" maaseudun kuntia ja ihmeen hyvin ihmiset edelleen keskustaa äänestää. Ottaa huomioon sen, miten paljon maaseutua on ajettu ja ajetaan alas. Nyt Keskusta itse loi hallintohimmelinsä eli Hyvinvointialueet, että sai paikallispoliitikkonsa sinne tienaamaan.

        Nyt valitetaan (haukutaan itse luomaansa järjestelmää), ettei ole rahaa ja seuraavaksi lakkautetaan ja keskitetään terveydenhuollon palvelut maaseudulta 😂

        Hyvinvointialueen esityslistat ja pöytäkirjat ovat melko karmaisevaa luettavaa siitä, mitä saattaa olla tulossa supistusten ja keskittämisten osalta.

        Mutta luulen silti, että seuraavissakin vaaleissa ihmiset totuttuun tapaan äänestää Keskustaa?


      • Anonyymi

        Aina kun on puhe Suomen sisäisistä asioista, rahaa ei muka ole. Heti kun puhutaan ulkomaista, Suomella sitä on rahaa vaikka kuinka paljon ja hetipaikalla lahjoittaa!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      250
      4526
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      124
      2961
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2722
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1543
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      17
      1437
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      52
      1285
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1067
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1055
    Aihe