Paniikkihäiriö puhkesi puoli vuotta sitten, sen jälkeen minun tarpeilleni ei suhteessa ole sijaa, vaan olen pelkkä 24/7-terapeutti, jonka niskaan psykoosi ja paniikkihäiriö voidaan kuormittaa.
Aluksi en tajunnut tätä, vaan osasin mielestäni auttaa hyvin ja sainkin tuloksia, vasta myöhemmin tullut ilmi että tämä on liian kova pala purtavaksi minulle.
Olo on todella kuormitettu, uupunut ja masentunut. Uupuneena en jaksanut kovinkaan lukea kirjoituksiin, joiden huonot arvosanat masentavat. Yliopistopaikka menee tod. näk sivusuun myöskin lukemisen puutteessa. Töissäkin pitäisi käydä, mutta kohta sekin on pakko lopettaa, koska stressaava ja kiireinen työ tämä elämäntilanne aiheuttavat hillittömiä itkukohtauksia, ruokahaluttomuutta ja unettomuutta.. Asioiden ratkaisuun ei ole paljoa halua eikä voimia. Poikaystäväni kanssa ehkä haluiaisin jatkaa (koska ennen sairauden puhkeamista suhde oli erittäin hyvässä kunnossa ja monia vuosia jo jatkunut), mutta hänen uhkailunsa psykoosilla jos lopetan suhteen pelottavat..Hänellä ei ole nykyisin enää kauheasti todellisuudentajua eikä järkeä. Hän ei edes ole hankkinut yksityiseltä hoitoa, eikä terveyskeskus paljoa piittaa..
Apua :(
Aluksi en tajunnut tätä, vaan osasin mielestäni auttaa hyvin ja sainkin tuloksia, vasta myöhemmin tullut ilmi että tämä on liian kova pala purtavaksi minulle.
Olo on todella kuormitettu, uupunut ja masentunut. Uupuneena en jaksanut kovinkaan lukea kirjoituksiin, joiden huonot arvosanat masentavat. Yliopistopaikka menee tod. näk sivusuun myöskin lukemisen puutteessa. Töissäkin pitäisi käydä, mutta kohta sekin on pakko lopettaa, koska stressaava ja kiireinen työ tämä elämäntilanne aiheuttavat hillittömiä itkukohtauksia, ruokahaluttomuutta ja unettomuutta.. Asioiden ratkaisuun ei ole paljoa halua eikä voimia. Poikaystäväni kanssa ehkä haluiaisin jatkaa (koska ennen sairauden puhkeamista suhde oli erittäin hyvässä kunnossa ja monia vuosia jo jatkunut), mutta hänen uhkailunsa psykoosilla jos lopetan suhteen pelottavat..Hänellä ei ole nykyisin enää kauheasti todellisuudentajua eikä järkeä. Hän ei edes ole hankkinut yksityiseltä hoitoa, eikä terveyskeskus paljoa piittaa..
Apua :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Anna hänelle kaksi vaihtoehtoa: hoitoon/Sinä lähdet!
Älä pilaa elämääsi - hoitamaton paniikkihäiriö ei parane itsestään!
Et ole vastuussa hänestä, vaikka vastuuta oman hyvinvointisi kustannuksella nyt kannatkin.
Paniikkihäiriö saadaan hallintaan (oma kokemus), ja sitten elämä taas maistuu!
Ole päättäväinen ja painosta häntä yksityiselle (hypnoosikin erikoislääkärillä vaihtoehto - Kelaltakin saa palkkiomaksusta vähän takaisin).
Terveyskeskuslääkärit kirjoittelevat vain pillereitä:(
Kovaa tekstiä vaikka osittain pitääkin paikkansa.
jollei hän nyt ihan välttämättä tahdo hänen tappavan itseään sen takia niin kannattaa nyt silti olla tukena ja turvana vaikka se olisikin osittain raskasta, (koska se saa hyvin nopeesti ystäväkseen masennuksen ja siinä vaiheessa saa melkeen alkaa sitten ettiin sitä uutta).
Hoito ei ole mitään hokkus pokkus nopeeta sormien napsautusta vaan hyvälläkin onnella kestää parikin vuotta.
mun avomiehellä on ollut pankiikkihäiriö jo 15 v ja viimeset 2 v se on käyny mielenterveystoimiston terapiassa. ilmanen jutustelu kerta viikkoon psykologin kanssa, ja kohtaukset on vähentyny reilusti. kertoi kun tavattiin ja seukattiin, ja mä suoraan sanoen pistin sen hoitoon. Parisuhde ei ole terapiasuhde, eli sä et voi olla se terapeutti, tukija toki, mutta et "parantaja". Pyydä sitä varaan aika mielenterveystoimistosta.
Minä olin edellisessä suhteessani se paniikkihäiriöinen. Ja ikävä kyllä suhde kaatui siihen, että avopuolisoni ei tukenut ollenkaan. En tosin uhkaillut häntä millään, mutta tuntui todella kurjalta jäädä ongelman kanssa yksin.
Suosittelisin, että yrität etsiä puolisollesi apua ja ehdotat, että menet vaikka mukaan ensimmäisellä kerralla. Älä missään nimessä pilaa omaa elämääsi tämän takia, mutta myös itsesi takia yritä löytää ammattiauttaja. Kuulostaa vähän siltä, että myös sinä saattaisit tarvita henkistä tukea, sillä puolison sairastuminen ja kaikki siihen liittyvät paineet ovat varmasti myös sinulle raskas juttu. Etsi siis apuo sekä itsellesi että puolisollesi. Älä missään nimessä jää asian kanssa yksin.
Voimia!
Viime jouluna sain ensimmäisen paniikkikohtauksen, enkä tajunnut mitä se oli. Luulin sitä krapulaoireeksi. Olimme menossa ulos kävelylle ja iso mäki sai aikaan kohtauksen. En päässyt mihinkään, vapisin vain. Mieheni kantoi minut kotiin. Alkoholia en uskaltanut ottaa vähään aikaan, mutta se ei auttanut, vaan uusia kohtauksia tuli. En uskaltanut ajaa autolla siltojen yli, kaupassa ei voinut olla jne. Jotenkin kuitenkin selvisin, koska en voinut välttääkään tilaneita. Muutama kuukausi on kulunut hyvin, kunnes koiramme kuoli torstaina ja en oikein osannut käsitellä asiaa. Sunnuntaina sain pahan paniikkihäiriön, en pystynyt olemaan missään, en hengittämään jne. Pyysin miestäni viemään ensiapuun. Mitään vikaa ei löytynyt. Itse olen tehnyt sen virheen, että olen salannut oireita läheisiltäni ja näin saanut aikaan, että ihmiset ovat kaikonneet luotani. Tänään sain alustavia oireita, kun piti mennä kauppaan. Mieheni suuttui, mutta en voi kertoa mikä mättää, kun hulluhan tässä on.