Suomi kaatuu.

Syynä miljardituet hyville veljille. Myös verojen maksamattomuutta katsotaan läpi sormien. Veroparatiisit kukoistavat.

Viimeinen sammuttaa valot.
3504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei Suomi kaadu, eikä Orpon oikeistohallitus kadu eikä näytä kaatuvan. Sen sijaan hyvinvointipalvelut kaatuvat, kun sosiaaliturvasta leikataan 6 miljardia ja kun työttömiä (lähinnä työkyvyttömiä ja ikäihmisiä) patistetaan työssäkäyvien työehtoja heikentämällä töihin, joita ei enää ole.

Viimeksi saatiin lukea, että leipureiden yötyökorvaukset ollaan poistamassa, kun se on kirjattu hallitusohjelmaan työnantajaliiton vaatimuksen mukaan. Leipureiden palkat ovat siinä 2.000 e/kk ja yötyölisät ovat kohtuullistaneet matalat palkat keskitasolle.

Muut työnantajaliittojen vaatimukset ovat jo Orpon hallituksen mukaan päätetty hallitusohjelman kirjausten mukaisesti.

Kun lisäksi EU:ssa on tutkittu, että Suomi on Unionin rasistisin valtio, tänne eivät maahanmuuttajat tai sen enempää ulkomaalaiset turistit pian uskalla tulla, joten turhaan siellä Lapissa hotelleja rakennetaan ja rinteitä avataan.

Suomi kyllä taantuu ja lamaantuu: vienti ei vedä, suomalaisilla ei ole varaa ostaa kotimaista, konkurssit kurjistavat ensin maaseudun ja sitten kaupungit. Lapsia ei kurjuutta kärsimään haluta ja ikäihmiset jäävät vaille terveydenhoitoa ja hoivaa.

Eipä siinä sitten auta se, että verottomille sijoitustileille voi sijoittaa 100.000 euroa 50.000 euron sijaan, että perintöveron voi maksaa 10 vuodessa 2 vuoden sijaan (tai että perintövero poistetaan), että solidaarisuusvero on vain parasta palkkaa saava etu tai että verotuet oja ei julkaista.

Auttaisiko tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, hyvinvointipalvelut ja -etuudet myös köyhille ja entäs rasismin vastainen Suomi. Oikeusvaltioperiaate? Mitä ne ovat?

Äänestä
  • 😍😋😍😋😍😋😍😋😍

    😋 ­­N­y­­m­f­o­m­­­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18071221N

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Tulevaisuus riippuu siittä mimmosia ihmisiä meitii johtaa. Jahka äänestetää julkisuusperiaatteel jonki moisii hiihtäjii niinku tähä asti, ei ol tulevaisuus kovi valone.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Syynä miljardituet hyville veljille. Myös verojen maksamattomuutta katsotaan läpi sormien. Veroparatiisit kukoistavat.

Viimeinen sammuttaa valot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu