eurolinesin bussi Tallinnasta saksaan...

Onko joku käyttänyt,miten matka sujui,onko täynnä,voiko ostaa lipun vasta tallinasta yms yms infoa tarvittaisiin,joten kiitos etukäteen. tarkoitus olis sillä palata saksaan joskus "juhannuksen jälkeen"
2385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Me reissattiin neljä vuotta sitten juhannukseksi Tallinnasta Riikaan Eurolinesin bussilla. Varasin lipun Helsingistä ja hyvä niin, sillä bussi oli kuin tykillä lyöty. Yhtään penkkiä ei ollut vapaana!

Menomatkalla bussi oli vähän vanhempaa sorttia, jousitus veteli viimeisiään, eikä ilmastointikaan oikein pelannut. Bussi piti muutaman tunnin välein vessa- ja kahvitaukoja, yksi näistä Viron ja Latvian rajalla.

Rajatarkastukset sujuivat tosi jouhevasti. Bussista ei tarvinnut poistua, sillä rajaviranomaiset kävivät joko hakemassa passit sisälle leimattavaksi, tai sitten kiersivät leimasimen kanssa bussissa.

Paluumatka oli öiseen aikaan. Bussi oli ihan tuliterä, ja menomatkan rytkytystä ei ollut. Ihmeteltiin aluksi, että onko joku käynnyt korjaamassa kuopat teistä, mutta todettiin sitten että vika olikin ollut bussissa.

Kuljettaja puhui vain viroa ja venäjää, mutta kun meillä oli valmiit liput, ei meidän tarvinnut hänen kanssaan jutellakaan.

Äänestä

Heippa!
Eurolines liikkuu Saksaan eri kohteisiin noin 6 krt / viikko. Kaikki bussit menevät Berliinin kautta, sen jälkeen eri päivinä eri reittejä Hampurista Müncheniin ja Stuttgartiin.

Netistä saat lisää tietoa www.eurolines.ee -sivuilla suuri osa infosta myös englanniksi jos et viroa osaa. Bussit suhteellisen mukavia mutta hinta ei mikään päätähuimaavan edullinen verrattuna kesälentohintoihin (Berliini menopaluu Finskillä 245 €). Lipun voi ostaa vasta Tallinnasta mutta koska Virossakin ensimmäiset lomat alkavat Juhannuksena kannattaa varata ajoissa. Jos tarvitset apua niin mailaa minulle [email protected]

Terveisin

Kosmopoliitti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rajatyöntekijä kirjoitti:

Onko joku käyttänyt,miten matka sujui,onko täynnä,voiko ostaa lipun vasta tallinasta yms yms infoa tarvittaisiin,joten kiitos etukäteen. tarkoitus olis sillä palata saksaan joskus "juhannuksen jälkeen"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu