Hallitus ja venäläisomistus sekä alueostot Suomessa

Vihdoinkin Suomen hallitus on ymmärtänyt, että venäjältä tulevat kiinteistöjen ja strategisten maa- sekä merialueiden ostot sekä hankkimismahdollisuus on röyhkeä tunkeutuminen demokraattiseen yhteiskuntaamme. Ei kai edes vasemmisto-vihreäkään, (EX-ulkoministeri Pekka Haaviston edustamalla osaamattomuuteen pohjautuvalla kyvyttömyydellään), enään kiistää, että tavallinen kansa venäjältä pystyisi ostaaan infrastruktuuria Suomesta! Kaikki Suomeen suuntautuva toiminta venäjältä on putinin ja hänen hovinarriensa, siis henkisesti häiriintyneen nykyjohdon toteuttamaa,ä. Pyrkimys näillä kusipäillä on vaikuttaa ja sekaantua suomalaiseen demokratiaan. Siihen läpinäkyvästi pyrkii venäjän vallanhimoinen nykyjohto , joka murhaa ukrainalaisia perheitä ohjuksin omiin koteihinsa!!! Puhumattakaan muista heidän vallanhimoissaan aiheuttamista psykopaattisista myrkyin aiheuttamista murhista!!! Täysi kielto venäläisten osto-oikeuksiin maassamme, kuten puolustusministeri Häkkänen yhtenä vaihto-ehtona mainitsi. Oikeistoa edustava nykyinen hallituksemme on suomalaisten kansallisen turvallisuutemme asialla, toisin kuin vasemmisto-vihreät, jotka omasivat nöyrän ja epäisänmaallisen, putinia myötäilevän linjan, vaikka sekopäinen putin oli jo hyökännyt moneen pienempään
naapurivaltioon! Suomi ei ole voinut ostaa venäjältä moneen vuoteen kiinteistöjä tai maa-alueita! Miksi siis ali-arvioimme ihmisarvoa ja ihmisiä surutta teurastavia venäläisiä??? Jännä nähdä, miten kaasuputken ja tietoliikennekaapeleiden tahallinen rikkoutumisen tutkinta ja pohdinta jatkuu..
97% suomalaisista tietää , että omia kansalaisiaan poliittisesti surmaavat kiina ja venäjä on tahallisesti teon takana. Pitäisikö lähettää Tarja Halonen, Paavo Lipponen, ja Erkki Tuomioja putinille paluupostissa? Siis vastuuseen epäisänmaallisesta, näätämäisestä toiminnasta neuvostoliiton ja nyt putinin venäjän hyväksi!!!! Jännä
nähdän, koska näiden luopioiden touhut ymmärretään laajemmin maassamme. buahahahaaa....
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

❤️ ­­­N­­­y­m­­f­o­­m­­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18072536K

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vihdoinkin Suomen hallitus on ymmärtänyt, että venäjältä tulevat kiinteistöjen ja strategisten maa- sekä merialueiden ostot sekä hankkimismahdollisuus on röyhkeä tunkeutuminen demokraattiseen yhteiskuntaamme. Ei kai edes vasemmisto-vihreäkään, (EX-ulkoministeri Pekka Haaviston edustamalla osaamattomuuteen pohjautuvalla kyvyttömyydellään), enään kiistää, että tavallinen kansa venäjältä pystyisi ostaaan infrastruktuuria Suomesta! Kaikki Suomeen suuntautuva toiminta venäjältä on putinin ja hänen hovinarriensa, siis henkisesti häiriintyneen nykyjohdon toteuttamaa,ä. Pyrkimys näillä kusipäillä on vaikuttaa ja sekaantua suomalaiseen demokratiaan. Siihen läpinäkyvästi pyrkii venäjän vallanhimoinen nykyjohto , joka murhaa ukrainalaisia perheitä ohjuksin omiin koteihinsa!!! Puhumattakaan muista heidän vallanhimoissaan aiheuttamista psykopaattisista myrkyin aiheuttamista murhista!!! Täysi kielto venäläisten osto-oikeuksiin maassamme, kuten puolustusministeri Häkkänen yhtenä vaihto-ehtona mainitsi. Oikeistoa edustava nykyinen hallituksemme on suomalaisten kansallisen turvallisuutemme asialla, toisin kuin vasemmisto-vihreät, jotka omasivat nöyrän ja epäisänmaallisen, putinia myötäilevän linjan, vaikka sekopäinen putin oli jo hyökännyt moneen pienempään
naapurivaltioon! Suomi ei ole voinut ostaa venäjältä moneen vuoteen kiinteistöjä tai maa-alueita! Miksi siis ali-arvioimme ihmisarvoa ja ihmisiä surutta teurastavia venäläisiä??? Jännä nähdä, miten kaasuputken ja tietoliikennekaapeleiden tahallinen rikkoutumisen tutkinta ja pohdinta jatkuu..
97% suomalaisista tietää , että omia kansalaisiaan poliittisesti surmaavat kiina ja venäjä on tahallisesti teon takana. Pitäisikö lähettää Tarja Halonen, Paavo Lipponen, ja Erkki Tuomioja putinille paluupostissa? Siis vastuuseen epäisänmaallisesta, näätämäisestä toiminnasta neuvostoliiton ja nyt putinin venäjän hyväksi!!!! Jännä
nähdän, koska näiden luopioiden touhut ymmärretään laajemmin maassamme. buahahahaaa....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu