Kepu eturintamassa

Keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on tyytyväinen Ranskan kansanäänestyksen tulokseen. Hän ilmoitti maanantaina pitävänsä ranskalaisia edistyksen airueina, kun he torjuivat perustuslain.
2108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Väyrynen, Tennilä ja Seppänen mainittiin stt:n uutisissa iloitsijoiden kärkiniminä.

Jos edellä mainittuja herroja ajattelee poliittisella silmällä, niin hehän ovat kuin kolme marjaa. Väyrynen oli Kekkosen mies, Neuvostoliiton virallisin ystävä (heti Kekkosen jälkeen) ja perimmäisien totuuksien korkein oikeus.

Tenniläkin oli Kekkosen mies, mutta malttamaton. Vaikka Kekkonen oli antanut ymmärtää, että vallankumous voi tulla (ja kremlikin lupasi), se tapahtui aivan liian hitaasti - Porvari vaan pöyhkeästi ajelee omalla autollaan, vaikka toiset toveritkaan eivät ei ole autoa nähneetkään. Siinä sitä varmaan joutui usein yöllä punalippua lutkuttamaan, että uni tuli? Joukon ainoa idealisti.

Seppänen on yhtä sutki kuin Väyrynenkin, tilanteethan muuttuvat, jopa yön yli nukuttaessa. Pääasia on, ettei puhe katkea. Seppänen on kova individualisti, jonka hermo palaa välittömästi jos selän taakse alkaa ilmaantua liikaa porukkaa. Seppäsen kommunismi on aina ollut arvoitus kaikille. Häntä ei pystytty kommunistien hajaannuksen aikoinakaan luokittelemaan kansallisiin tai internationalistisiin kommunisteihin. Luotettavan oloinen kaveri, joka nykyään avustaa kepua eu-kiemuroissa. Noh kepulaiset ja kommunistiset puut ovat aina pystyneet pölyttämään toisiaan. Ei mitään uutta Itä-Rintamalla. Seppäsen saisi euromyönteisemmäksi sillä, että suomalaiset (teoreettisessa) kansanäänestyksessä sankoin joukoin äänestäisivät eu:n perustuslakia vastaan. Eihän tuommoinen ole mitään, mitä enemmistö kannattaa!

Yhteistä kaveruksille on se, että henkilökohtainen kulta-aika, Kekkonen ja loistava tulevaisuus ovat takana, mutta vanhemmat ihmiset vielä muistavat.

Ranska on aina Hyvä päivä Kekkosen perikunnalle.

Äänestä

Euroopan parlamentin jäsen Paavo Väyrynen on tyytyväinen Ranskan kansanäänestyksen tulokseen. Hän pitää ranskalaisia edistyksen airueina, kun he ovat torjuneet epäonnistuneen perustuslain.

Väyrynen luottaa siihen, että Alankomaissa ei-äänten enemmistö on vielä selkeämpi kuin Ranskassa. Hänen mielestään perustuslaki ei voi tulla voimaan sen jälkeen, kun se on tullut hylätyksi kahden EU:n perustajamaan kansanäänestyksessä.

Paavo Väyrysen mielestä perustuslain kohtalo osoittaa, että sen valmisteluprosessi oli kelvoton. Konventin olisi tullut hänen mielestään pohtia erilaisia vaihtoehtoja laajenevan EU:n tulevaisuudelle. Konventin suuri enemmistö koostui kuitenkin puhdasoppisista federalisteista, jotka ajoivat läpi 1950-luvun ajatteluun perustuvan perustuslain, joka ei sovellu 2000-luvun laajalle ja edelleen laajentuvalle unionille, Väyrynen korostaa.

Väyrynen katsoo, että perussopimusten uudistamisessa tulee ottaa useamman vuoden aikalisä ja aloittaa valmistelu uudelta pohjalta. Sopimusten muuttamisella ei ole kiirettä, sillä Bulgaria ja Romania voivat liittyä unioniin Nizzan sopimuksen puitteissa, ja seuraavien jäsenten liittyminen vie pitkään, sanoo Väyrynen.

Paavo Väyrysen mielestä laajentuvaa unionia tulee kehittää itsenäisten valtioiden liittona, joka eriytyy tarvittaessa sisäisesti. Toisaalta hän pitää tärkeänä sellaista laajemman Euroopan ja naapuruuden politiikkaa, jolla EU:n ulkopuolella olevat maat pääsevät ripeästi ja laajasti mukaan Euroopan yhdentymiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wsxedc kirjoitti:

Keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on tyytyväinen Ranskan kansanäänestyksen tulokseen. Hän ilmoitti maanantaina pitävänsä ranskalaisia edistyksen airueina, kun he torjuivat perustuslain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu