Kiirastulioppiahan ortodoksinen uskonto ei tunnusta, mutta olen kuullut puhuttavan "puhdistavasta välitilasta". Voitteko kertoa aiheesta enemmän, ja miten rinnastaisitte sen katolisten kiirastulioppiin?
Kiirastulioppi?
The Me
101443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ortodoksinen oppi välitilasta on sellainen, että heti ihmisen kuoltua sielu erkanee ruumiista ja se joutuu ns yksityiselle tuomiolle, missä ihmiselle näytetään kaikki hänen tekonsa. Sitten sielu joutuu ns välitilaan odottamaan yleistä ylösnousemusta.
Emme tarkemmin tietenkään tiedä millainen tuo välitila on, sen laatu luultavasti riippuu siitä, misä tilassa sielu on eronnut ruumiista.
Ortodoksisessa kirkossa rukoillaan jatkuvasti poisnukkuneiden puolesta, mikä tietysti osoittaa, että uskomme, että rukouksemme voivat jotenkin auttaa vainajia, ja ehkä huojentaa jotenkin heidän tilaansa.
Mielenkiintoista on, että kun ihmisiä, joiden sydän on jo pysähtynyt on elvytetty, ja heidät on kutsuttu kuoleman porteilta takaisin elämään, niin he kertovat samantapaisista elämyksistä.
Mutta varsinaisestihan vain ne jotka Kristus herätti kuolleista olisivat voineett kertoa jotain sieltä toiselta puolelta. Raamatussa ei kuitenkaan kerrota esim Lasaruksen näin tehneen.
Entä pyhä Neitsyt ja muut pyhät? Missä he ortodoksisen opin mukaan ovat?
"Ortodoksisessa traditiossa on kiirastulta läheisesti muistuttava oppi puhdistavasta välitilasta."
Eikö niin, että syntinen ihminen ikään kuin puhdistetaan synneistään "välitilassa" ennen taivaaseen pääsyä? (Välitila kirjoitettu lainausmerkeissä siksi, että en tiedä, onko se virallinen nimitys)
Omasta mielestäni ortodoksinen "välitila" muistuttaa aika tavalla katolisten kiirastulta. Myös ortodoksien tapa rukoilla poisnukkuneiden puolesta muistuttaa sielunmessuja. Olemmeko yhtä mieltä?
Eiköhän paratiisissa. Niinhän Jeesus lupasi Viisaalle ryövärille, joka oli ristiinnaulittu hänen oikealle puolelleen. Viisas ryöväri olikin ilmeisesti ensimmäinen, joka pääsi paratiisiin.
Jumalansynnyttäjä on Kristuksen luona myös ruumiinsa puolesta eikä vain sielullisena olentona, sillä niin kuin vanhat synaksaritekstit kertoivat, hän "Elämän Äitinä on mennyt Elämän tykö."
Vanhan kertomuksen mukaan apostoli Tuomas myöhästyi Neitsyt Marian hautajaisista ja tuli vasta kolmantena päivänä. Kun hän halusi nähdä vainajan, muut apostolit suostuivat siihen, että hautaluola avattiin, mutta ruumis oli kadonnut, ja hauta oli täynnä hyväntuoksuisia kukkia. Kristus oli ottanut äitinsä myös ruumiillisesti taivaaseen. En kylläkään ole mikään dogmatiikan asiantuntija, vaan kirjoitan tähän vain uskovaisena.
... vastauksesta.
Ymmärsinki oikein: Siis "välitila" on paikkana eri asia kuin paratiisi? Jumalanäiti ja pyhät paratiisissa, muut, siis myös kadotukseen tuomitut, välitilassa?
Ei ole kysymys siitä, mitä minä hyväksyn, vaan mitä kirkko opettaa. Toivon totisesti, että olen osannut selittää kirkon opin oikein.
Ortodoksinen kirkko sanoo tähän kiirastulikysymykseen, että me emme voi tietää minkälaista tuonelassa on, siis siinä välitilassa, mutta voimme rukoilla kaikkien puolesta ja samalla tavalla kaikki hurskaat uskossa nukkuneet myös rukoilevat siellä meidän puolestmme Jumalaa.
Kun pyhät ihmiset ovat siellä lähempänä Jumalaa kuin "tavikset" tai me täällä maan päällä kilvoittelevat, niin ehkä Jumala kuulee heidän rukouksensa enemmin kuin meidän elävien tai muiden poisnukkuneiden.
En tiedä, on kai oikea vastaus näihin kysymyksiin. Mutta kyllähän Raamatussa puhutaan lopullisesta eli viimeisestä tuomiostakin, joka tapahtuu viimeisenä päivänä, Herran päivänä. Sen jälkeen vasta voidaan puhua lopullisesta autuudesta -ja toisaalta kadotuksesta.
Tätä ennen tapahtuu yleinen ylösnousemus, mitä se sitten lieneekään ja kaikki ihmiset, niin elävät kuin kuolleetkin kutsutaan Kristuksen peljättävän tuomioistuimen eteen.
Mitä jos aika muuttaakin täysin merkityksensä ja ehkä katoaa rajan toisella puolen ja itse asiassa viimeinen tuomio ja paratiisi ovatkin todellisuutta heti kuoleman jälkeen. Ja jos "paikka" paikkana ei olekaan sama, kuin mitä me paikalla ajattelmme.
Sitä vaan yritän sanoa, että nämä spekulaatiot ovat jostain kumman syystä mahdottoman sidottuja tämän maailman lakeihin (esim. lineaariseen aikakäsitykseen). Miksi ei voisi vain tyynesti todeta, että nämä asiat ovat vain Jumalan tiedossa. Tarvitseeko dogmien selittää aina KAIKKI?
Sori, kysymyshän koski kirkon opetusta eikä asiaa sinänsä. Kommnettini meni vähän ohi.
Elämme kolmiuloeisessa ja ajallisessa maailmassa.
Ehkä vähän kaikilla ja osin Kirkollakin on
taipumus siirtää tämän maailmanajan käsitteet
kuolemanjälkeiseen olemassaoloon.
Ikonit opettavat meitä kaksiulotteiseen hengen maailmaan. Tosin nekin ovat rajallisia, mutta
niiden kokonaisuus on silti olemassa. Toisinaan
ajattelee Isä meidän rukouksen sanoin; joka olet
taivaissa, siis monikossa. Evankeliumi ilmoittaa myös; Minun isäni luona on monta asuntoa.
Älkää nyt sentään kompastuko kiirastulioppiin.
Suunnaton ilmoitus ortodoksiassa on; Maaiman elämän edestä. Tämän takana on myös monia
todellisuuksia. Dogamaattisuus johon viittaat,
on tavallaan hyvin kahlitsevaa. Sen vastakohta
voi olla suvaitsevaisuus ja mysteerien kunnioitus. Ihmeellisintä on ymmärtää sanomatonta
ja kuulla näkemätöntä sekä kokea kokematonta.
Ei tietenkään. Eihän kukaan voi sanoa noista tuonilmaisista mitään varmaa. Aikaa ja paikkaa maallisessa muodossa ei siellä ole. Onko taivas paikka? Minkälainen on ihmisellä kuoleman ja viimeisen tuomion välinen välitila? Parempi näihin kysymyksiin on oikeastaan jättää vastaamatta. Onneksi kirkossamme ymmärretään, ettei kaikkia asioita pidä dogmaattisesti selittää.