Konkurssi uutiset

Anonyymi-ap

PIKARUOKAKETJU Fafa’sin taustayhtiötä eli Suomen toimintoja pyörittävää Fafa’s Plats Oy:tä haetaan konkurssiin.

Fafa’s Platsia hakevat konkurssiin NIP Fin Newco 13 - ja NIP Retail Columbus -yhtiöt. Fafa’s Platsia koskeva konkurssihakemus jätettiin Helsingin käräjäoikeuteen perjantaina.

Kauppalehti kertoi elokuun lopussa Fafa’s Platsille kertyneistä maksuhäiriöistä sekä siitä, että monet yhtiön hallituksen jäsenet ovat jättäneet viime aikoina paikkansa. Yhtiöllä ei ole ollut toimivaa hallitusta eikä toimitusjohtajaa.

3

1297

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Harry Harkimon puolueelta Liike Nytiltä karhutaan velkoja. KUVA: VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

      Suvi Hautanen
      15:39
      LIIKE NYT r.p. on joutunut velkojien protestilistalle, jonka Kauppalehti julkaisi maanantaina.

      Protestilistan mukaan puolueella on 37 009 euroa velkaa. Velkojana on perintäyhtiö Lowell.

      Protestilista on listaus yrityksistä, jotka ovat jättäneet laskujansa maksamatta ja joiden velat on julkistettu.

      Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo kertoo, että puolueelle syntyi eduskuntavaalien aikana velkaa.

      – Me olemme tehneet maksusuunnitelman siitä, ja se on hyväksytty. Ei se sen kummallisempi ole, Harkimo sanoo IS:lle.

      HARKIMO ihmettelee, miksei puoluetta ole otettu pois protestilistalta, vaikka puolue on hänen mukaansa tehnyt maksusuunnitelman velan poismaksamiseksi.

    • Anonyymi

      Lama on taantuma tai laskusuhdanne. Konkurssi on konkurssi, sitä kiveenhakattua nimeä ei saa muuttaa, koska sävy voi muuttuu positiiviseksi.

      Suomessa konkurssin tehnyt on saa aina leiman otsaansa. Siitä jäänyttä velkavankeutta vielä pankit saavat pitkittää mielensä määrin, koska Suomi on niitä harvoja maita, joissa pankkisosialismi elää kovassa.

      Konkursseissa ei myöskään pesänhoitajilla ole mitään vastuuta, pesänhoitajat käytännössä varastavat konkurssiyrityksen omaisuuden -80% prosentin alennuksella itselleen ja kavereilleen.

      Suomi on yrittäjä negatiiviinen maa, jossa kateus hallitsee, ja konkurssilla kostetaan.

      Yrittäjävihamielisiä punahallituksia Kok, Sdp ja Kesk jo yli 70v peräkkäin, siksi konkurssia käytetään yhä lyömäaseena, eikä kuten länsimaissa, uuden alkuna.

      Nythän asia menee niin, että konkurssin jälkeen jäät siihen kitumaan kymmeniksi vuosiksi etkä voi tehdä mitään. Pankit ja verottaja pitävät sinua otteessaan. Seuraukset eivät ole kenenkään kannalta hyviä. Yleensä syntyy bulvaaneita, joiden kautta liiketoimintaa keplotellaan. Tai sitten yrittäjä ei yksinkertaisesti tee mitään.

      Tästä ei hyödy kukaan, ei ainakaan Suomi.
      Verottajalla on miljardin saatavat konkurssien jäljiltä, mutta että he eivät niistä saa mitään. Konkurssi yrittäjällä ole enää mitään mistä antaa ja pesänhoitaja varastanut koko omaisuuden puoli ilmaiseksi, "reilupeli".

      Verottajalle tämä aiheuttaa vain kuluja, joten he haluaisivat päästä eroon koko asiasta. Sosialistiset pankit punalippuineen eivät varmastikkaan ole tästä asiasta samaa mieltä, koska haluavat velkaorjia sadoiksi vuosiksi, eivätkä halua vapaata markkinataloutta.

      Eli uusi laki pitäisi olla sellainen, että kun yrittäjä menee konkurssiin, antaa hän kaiken omaisuutensa, jonka jälkeen hän voisi aloittaa uudelleen. Tämä ei tietenkään saisi toteutua, kun tehty laittomuuksia, rikottu lakia tai siihen viittaavaa

    • Anonyymi

      palkat taskussa ja taas uutta yritystä perustamaan 🤣 vittu tää maa on vajakeille 😠

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2117
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1279
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      32
      1190
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1058
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      151
      918
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      866
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      737
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      736
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      716
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe