Suomalaisten enemmistö haluaa Mika Aaltolan kaltaisen presidentiksi!

Anonyymi-ap

Näin voidaan päätellä EVAn 31.10. julkistamasta tutkimuksesta siitä, millaisen henkilön suomalaiset haluavat tulevaksi presidentiksi.
Suosituin:
- 93 % toivoo, että seuraava tasavallan presidentti on ulkopolitiikan ammattilainen ja kansakunnan keulakuva.
- Keulakuvaksi ymmärrettiin Suomi-kuvan edistäminen ja Suomen hyvän maineen ylläpito maailmalla.
- Ulkosuhteiden ammattilaiseksi katsottiin sellainen henkilö, joka ymmärtää SYVÄLLISESTI kansainvälistä politiikkaa sekä kykenee hyvin selkeään johtajan rooliin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
- Myös liki 90 % toivoi presidentiksi arvojohtajaa, joka herättelee keskustelua tärkeistä asioista ja edistää niitä arvovallallaan.
Epäsuosituin:
- "Junailija" eli kulissien takana neuvoja ja ohjeita hallitukselle jakava presidentti.

67

561

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mika Aaltola osaa ja sanoo suoraan. Ei ole tarvetta lusmuilla.

      • Anonyymi

        Toivottuja ominaisuuksia oli tietysti monilla muillakin ehdokkuutensa julkistaneilla.
        Mika AAltolan kohdalla ne kasautuivat.
        Nyt odotellaan Jutta Urpilaista kehiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottuja ominaisuuksia oli tietysti monilla muillakin ehdokkuutensa julkistaneilla.
        Mika AAltolan kohdalla ne kasautuivat.
        Nyt odotellaan Jutta Urpilaista kehiin.

        Kolmella ehdokkaalla on käytännön osaamista EU-politiikasta, Essayah, Halla-Aho, Rehn, Stubb. Ne ovat kaikki olleet lähtöisin kotoperäisistä poliittisista mandaateista.
        EU-politiikka on rinnastettavissa sisäpolitiikkaan. Se ei ole ulkopolitiikkaa, paitsi jos on toiminut nimenomaan EU:n ulkopolitiikan viroissa.
        Urpilainen on ollut jo vuosia EU:n Afrikan ulkosuhteiden komissaarina.
        Rehn toimi kauan sitten EU:n laajentumiskomissaarina. Tuloksista on ristiriitaisia arvioita, pääosin vähemmän mairittelevia.

    • Anonyymi

      Enemmistö on ennen pitkää Alex Stubbin kannalla.

      Aaltola on tyhjä säkki. Ei sellaisesta ole tien valaisuun.
      Aleksista on.

      • Anonyymi

        Happamia pihlajanmarjat?
        Stupidojen piti heti alkaa mollaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Happamia pihlajanmarjat?
        Stupidojen piti heti alkaa mollaus.

        Stupidon presidenttiehdokkuus on Orpon niljakkaan pelin politiikan tuotos.

      • Anonyymi

        Stubb halusi ulkoministerinä toimiessaan lopettaa kansallisvaltioiden, kuten Suomen ja EU:n muodostuvan sotilaalliseksi suurvaltioksi. En äänestä, kun haluisi lopettaa Suomen olemassaolon.

        Minä en äänestä julkisestikin valehtelevaa Stubbia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Happamia pihlajanmarjat?
        Stupidojen piti heti alkaa mollaus.

        Tuntuu olevan kaikkialla ihmisiä, jotka purkavat pahaa oloa muita haukkumalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuntuu olevan kaikkialla ihmisiä, jotka purkavat pahaa oloa muita haukkumalla.

        Nyt Arno Kotrokin on liittynyt "pahan olon" seurueeseen. Turhauttaako opettajan työ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt Arno Kotrokin on liittynyt "pahan olon" seurueeseen. Turhauttaako opettajan työ?

        Kotro kirjoitteli tosi nuivia Aaltolasta kokkareiden mediassa.
        Tunteeko edes Aaltolaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotro kirjoitteli tosi nuivia Aaltolasta kokkareiden mediassa.
        Tunteeko edes Aaltolaa?

        Kirjoituksessa Aaltolan ympärillä pyöriviä ihmisiä verrattiin kärpäsiin.
        Aaltolan puhetilaisuuksissa kuulemma kuhisee ihmisiä "kuin kärpäsiä".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en äänestä julkisestikin valehtelevaa Stubbia.

        Stupid on jossain määrin tyhmä, muuten kyllä seuramies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stupid on jossain määrin tyhmä, muuten kyllä seuramies.

        Stuppilla lapsellista arvostelukyvyttömyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en äänestä julkisestikin valehtelevaa Stubbia.

        en ikinä vedä pupua hatusta ja äänestä Stubbia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        en ikinä vedä pupua hatusta ja äänestä Stubbia

        Wäiski Vemmelsääri ja Tikkataulu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en äänestä julkisestikin valehtelevaa Stubbia.

        Kannettu vesi ei kaivossa pysy, vaikka Orpo kantaisi jatkuvasti.
        Monet kokoomuslaiset ovat kääntäneet selkänsä ja äänestävät joko Aaltolaa tai Rehniä.
        Rehn on tehnyt poliittisella urallaan kohtalokkaita virhearviointeja, mutta hänet koetaan silti luotettavaksi, kuten Aaltolakin.

    • Anonyymi

      No se nyt on ainakin varmaa ettei kukaan halua Haavistosta presidenttiä! Ja katastrofi se valinta olisikin!

      • Anonyymi

        Tuulihattu, tuuliviiri Stubbikaan ei kelpaa, venäjälle ehkä?
        Pointit ja prosentit vinksin vonksin.
        Rosatom- asiamies. Venäläisille esteetön pääsy Suomeen.
        Stubb ei jaksaisi kuutta vuotta samassa hommassa.
        Presidentin pitäisi kyetä ja haluta sitoutua tehtäviinsä täysipainoisesti ja täydellä sydämellä.
        Lisäksi tarvitaan todellista osaamista ja myös Suomen ja maailman historian tuntemusta.

    • Anonyymi

      Mika Aaltola on kansan ehdokas Presidentti.
      Mikalla on korkea koulutus pitkä kokemus mm.Usasta ja Mika osaa Nato kuviot,Mika on ulkopolitiikan Tohtori ja asiantuntija ja rehellinen isänmaallinen mies.
      Mika ei aja puolueen asiaa vaan Suomen asiaa.
      Mikasta presidentti.

      • Anonyymi

        Aaltola on korkeasti koulutettu ulkopolitiikan huippuasiantuntija ja riippumaton aidon kansanliikkeen ehdokas.
        Ei ole keskinäisiä kiitollisuudenvelkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aaltola on korkeasti koulutettu ulkopolitiikan huippuasiantuntija ja riippumaton aidon kansanliikkeen ehdokas.
        Ei ole keskinäisiä kiitollisuudenvelkoja.

        Mika ei joudu valehtelemaan minkään puolueen puolesta , ja se rohkeus tekee hänestä presidentin.

    • Anonyymi

      Mika Aaltola tohtori ja professori haluaa suomen ja suomalaisten parasta,rehellinen kansan ehdokas.
      Me äänestämme Mikan Presidentiksi.

      • Anonyymi

        Sari Essayah on rautaa.
        Pienen puolueen edustajana voitto olisi työläs saavutus.

    • Anonyymi

      Mika Aaltola on ylivertainen muihin ehdokkaisiin nähden. Hänen ansiolistansa ja luonteenlaatunsa on mitä sopivin presidentin tehtävien hoitamiseen.

      • Anonyymi

        Muutama presidenttiehdokkaista saattaisi pärjäisi presidenttinä, mutta nykymaailmassa pelkkä "pärjääminen" ja sujuva sukkuloiminen mailman lentokentillä ei valitettavasti riitä.
        - Ulkopoliittisen instituutin johtajalle Mika AAltolalle on tilaus.
        Aaltolalla on laaja yleissivistys, syvällinen kansainvälisen politiikan tuntemus, ja mikä tärkeintä, hän kykenee lukemaan globaalin maailmantilanteen, herättelemään muita sekä ottamaan selkeän johtajan roolin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

        Nimenomaan.
        Ulkopoliittisen instituutin johtajalle, kansainvälisen politiikan tohtori Mika Aaltolalle on tilaus.
        Suomi tarvitsee Aaltolan kaltaisen rehdin, rohkean ja osaavan henkilön presidentiksi.
        Aaltola herättää luottamusta ja turvallisuuden tunnetta.

    • Anonyymi

      Suomen kansan ehdokas on Mika Aaltola, Aaltola ei ole poliittisen puolueen ehdokas vaan kansan ja Suomen kansa haluaa Aaltolan preisdentiksi, siksi pitää äänestää Mika jatkoon.
      Mika Aaltola korkeasti koulutettu ulkopolitiikan ammattilainen ja isänmaallinen mies.
      Mika aaltola asunut 8 vuotta Usassa ja tuntee nato kuviot, tuntee usan ulkoministern ym ja omaa valtavan tiedon ulkopolitiikasta on paras ehdokas Presidentiksi.

      • Anonyymi

        Kun Mika Aaltola on nyt virallisesi presidenttiehdokas, viimeisetkin epäilevät tuomaat pääsevät kuulemaan tämän näkemyksiä TV:n presidenttipaneeleissa ja muun median järjestämissä keskustelutilaisuuksissa.

        Aaltola vakuuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aaltola vakuuttaa.

        Toivottavasti Aaltola valitaan seuraavaksi presidentiksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti Aaltola valitaan seuraavaksi presidentiksi!

        Mun ääni ei vesity puoluetuella ja muulla rahalla.
        Se on ja pysyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun ääni ei vesity puoluetuella ja muulla rahalla.
        Se on ja pysyy.

        Minun ja monen muunkin kohdalla kokkareiden ja muiden puolueiden miljoonien mainosrahat menevät tällä kertaa hukkaan.
        Sääli veronmaksajien kustantamia rahoja, vaikka niillä työllistetäänkin viestintätoimistoja ja mainostoimistoja ja ne tuovat medialle tuloja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun ja monen muunkin kohdalla kokkareiden ja muiden puolueiden miljoonien mainosrahat menevät tällä kertaa hukkaan.
        Sääli veronmaksajien kustantamia rahoja, vaikka niillä työllistetäänkin viestintätoimistoja ja mainostoimistoja ja ne tuovat medialle tuloja.

        EVAN 31.10. julkistama tutkimus poikkesi monista muista. Siinä ei kysytty ketä näistä presidenttiehdokkaista voisit äänestää, vaan mitä ominaisuuksia toivot tulevalta presidentiltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EVAN 31.10. julkistama tutkimus poikkesi monista muista. Siinä ei kysytty ketä näistä presidenttiehdokkaista voisit äänestää, vaan mitä ominaisuuksia toivot tulevalta presidentiltä.

        EVA:n kysymysten asettelulla on todellista merkitystä -mitä OMINAISUUKSIA toivot ja odotat tulevalta presidentiltä.
        Usein kysellään esim. KETÄ näistä ehdokkaista voisit äänestää, mielikuvia.
        Vaalimainoksissa loistavat sitten kiillotetut kuvat, joihin on haettu valtiomiehen ilmettä ja olemusta - ratkaiseeko puvun, paidan ja kravatin väri, nenäliina puvun takin etutaskussa?

        Haavisto 1/5
        Haavistolla on yksi kansalaisten tutkimuksessa toivomia ominaisuuksista.
        Aaltola huipulla.

    • Anonyymi

      Mika aaltola ei saa puoluerahoitusta kutne muut ehdokkaat, joka pystyy niin Mikaa pitää tukea ja äänestämme Mikasta kansan presidentin.
      Kansalla on nyt aito mahdollisuus vaikuttaa itse suoraan ruohonjuuritason demokratian edistämiseen Suomessa, ja mahdollistaa tasavertainen vaalikampanja rahoittamalla Aaltoliikettä ja olla näin tekemässä historiaa! Mika Aaltola on uuden ajan presidentti puhtaalta pöydältä, riippumaton ja vailla verovaroin kerättyä puolueiden rahoitusta.

      – Ajan Suomen kansan etua kaikesta sydämestäni. Hiljaisen enemmistön etua, vähemmistöjen etua, sinun etuasi. Tulen puoluekoneiston ulkopuolelta, eikä meillä ole verovaroin rahoitettua puoluetukea. Ilman kansanliikettä en voi vaaleissa menestyä. Kutsun siksi sinut mukaan matkalleni ja antamaan tukesi, kertoo Mika Aaltola.

      • Anonyymi

        Täältä löytyy:
        aaltola2024.fi
        verkkokauppa ja tue

    • Anonyymi

      Sinä ja sun pari muuta kaveria ei ole koko kansa.

    • Anonyymi

      Mika Aaltola isänmaallinen Suomen kansan ehdokas ei puolueröstelyä ja keinottelua takana vaan sitoutumaton Mika Aaltola kansan Presidentti.
      Muut ehdokkaat toimivat verovaroin puoluetuella Mika yksin ja siksi kannattaa tukea ja äänestää Mika Aaltolaa on Suomen kansan mies ja rehellisesti isänmaan asialla.
      Tehdään Mikasta Presidentti.

    • Anonyymi

      Tuo ei ollut gallup Haaviston kannatus sen kun nousee ja ykkösenä pysyy presidentiksi asti. :)

      • Anonyymi

        Haavistolla ei ole presidentiltä toivottuja ominaisuuksia.
        Pekot hehkuttaa Haavistoa pelkkien valheellisten mielikuvien perusteella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haavistolla ei ole presidentiltä toivottuja ominaisuuksia.
        Pekot hehkuttaa Haavistoa pelkkien valheellisten mielikuvien perusteella.

        Kansa sen päättää ja on Aaltola on tunnettu Ukraina puheistaan se ei yksinään riitä. Sen sijaan Haavisto on tunnettu inhimillisestä lähestymisestä vaikeisiin asioihin mutta jämäkästi mihin Z-niinistö ei ole edes vaivautunut eikä Stubido! Siksi Haavisto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansa sen päättää ja on Aaltola on tunnettu Ukraina puheistaan se ei yksinään riitä. Sen sijaan Haavisto on tunnettu inhimillisestä lähestymisestä vaikeisiin asioihin mutta jämäkästi mihin Z-niinistö ei ole edes vaivautunut eikä Stubido! Siksi Haavisto.

        Pekka yritti estää Suomen NATO-sopimusta viivyttelyllä.
        Lopulta oli pakko allekirjoittaa muitten valmistelemat paperit.
        Silloinkin Pekalta puuttui kynä, vaikka kynä oli siinä tilaisuudessa tärkeämpi kuin Pekka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka yritti estää Suomen NATO-sopimusta viivyttelyllä.
        Lopulta oli pakko allekirjoittaa muitten valmistelemat paperit.
        Silloinkin Pekalta puuttui kynä, vaikka kynä oli siinä tilaisuudessa tärkeämpi kuin Pekka.

        Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola lähti tutkija Henri Vanhasen kanssa alkuvuodesta 2023 Turkkiin selvittämään, miksi Turkin ratifiointi oli siirtynyt ja kestää.

        Aaltola toi Niinistölle terveisinä, että Suomi menee NATOon ensin yksin ilman Ruotsia.
        Siitä vihreiden ulkoministeri Haavisto alkoi syyttää Aaltolaa valtuuksien ylittämisestä jopa julkisuudessa.

        Pekalta paloi päreet.
        Nato-viivyttelijä Pekka alkoi mollata Ulkopoliittisen instituutin johtajaa Mika Aaltolaa julkisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekalta paloi päreet.
        Nato-viivyttelijä Pekka alkoi mollata Ulkopoliittisen instituutin johtajaa Mika Aaltolaa julkisesti.

        Ei tähän maahan presidenttiainesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tähän maahan presidenttiainesta.

        Kannattaa heti äänestää Aaltolaa, niin toiseen kierrokseen varatut verorahat säästyvät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa heti äänestää Aaltolaa, niin toiseen kierrokseen varatut verorahat säästyvät.

        Hesarikin uskaltaa jo hieman vinoilla Stubbin kustannuksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hesarikin uskaltaa jo hieman vinoilla Stubbin kustannuksella.

        Tanssitaiteilija Tuksu-Tukiainen auttoi Stubbin ulkoministeriksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tanssitaiteilija Tuksu-Tukiainen auttoi Stubbin ulkoministeriksi.

        Taustalla oli silloisen ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviestikohu. Tuksu julkaisi niistä muutaman. Kohu ylitti kokoomuksen kenttäväen ja puheenjohtaja Kataisen sietokyvyn.
        Sitten Kataisen oma harkintakyky petti ja hän soitti Stubbille.

    • Anonyymi

      No ei taatusti halua!!!
      Eilinen Elämäni biisi -ohjelma osoitti niin Altolan, Stubbin kuin Rehnin säälittävät äänten kalastusyritykset mauttomuuksiin menevillä ylistyksillä perhepiireistään -- NOLOA!

      Kaiken kukkuraksi .. mielestäni Stubb arvaamaton möläyttelijä ... Aaltolan ajatusmaailma hengellisesti harhaileva ja Rehn osoittautunut jo kauan sitten huonolla itsetunnolla varustetuksi kukkotunkiolla mieheksi.

      En äänestä ketään noista kolmesta hemmosta presidentinvaaleissa.

      • Anonyymi

        No Pekka Haavisto vei voiton tuossa Elämäni biisissäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Pekka Haavisto vei voiton tuossa Elämäni biisissäkin.

        Jälkisuomettunut media hehkuttaa sekä Haavistoa että Stubbia, koska on selvää, että toinen kierros tekee siitä toisesta presidentin, ja se ei ole Haavisto.

        .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälkisuomettunut media hehkuttaa sekä Haavistoa että Stubbia, koska on selvää, että toinen kierros tekee siitä toisesta presidentin, ja se ei ole Haavisto.

        .

        Nyt on tiedossa, että Aaltola on suosituin, mutta numeroita ei julkisteta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Pekka Haavisto vei voiton tuossa Elämäni biisissäkin.

        Ylioppilas valeprofessori Haavisto ja vene pelkkää halleluujaa.

        Wannabe rantaruotsalaisen isukin 80+ räikeästi maalattu ex-missi avokki katsomossa Stubbin laaja-alaisuutta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylioppilas valeprofessori Haavisto ja vene pelkkää halleluujaa.

        Wannabe rantaruotsalaisen isukin 80 räikeästi maalattu ex-missi avokki katsomossa Stubbin laaja-alaisuutta?

        Mielikuvia, mielikuvia!
        Miten Stubb olisi viisastunut ministerivuosistaan?
        Varmuuden vuoksi Stubb on jättänyt vaalikoneissa 40 - 70 % kysymyksistä vastaamatta.
        Toisaalta, kun Stubb on vastannut esim. vaalipaneeleissa, vartin päästä vastaus on jo toinen.

    • Anonyymi

      Kyllä jos tuosta tulee päällystö henkilö ni minä lähden. Kyläseppään kilkuttamaan vaski kelloja kynttilän jalalla tai muulla lamppu esinerllä

    • Anonyymi

      Aaltolaa äänestän se on niin selvä asia. Hyvä tyyppi, joka kertoo miten asiat on ja osaa luoda vaikeissakin paikoissa luottavaisen ilmapiirin. Ei ole puolueisiin kiitollisuuden velassa on sitoutumaton.
      Sehän näitä Stubia ja Haavistoa harmittaa, kun Aaltola on niin hyvä ehdokas, jolla puolisokin on Suomessa syntynyt.

    • Anonyymi

      Suomalaiset ovat fiksu kansakunta jos näin! Aaltola presidentiksi!

      • Anonyymi

        Minua huolestuttaa ruuhkavuosia elävät perheelliset.
        Työn lisäksi lasten ja kodin hoito, kuljetus lasten harrastuksiin ja omiinkin pitäisi riittää aikaa.
        Miten hyvin nämä pystyvät selvittämään presidenttiehdokkaiden todelliset taustat ja "poliittisen kokemuksen" tulokset?
        On iso riski, että äänestyskäyttäytyminen ratkeaa valheellistenja pinnallisten mielikuvien perusteella a`la elämäni biisit.

    • Anonyymi

      Vanhoja puoleita lähellä olevan valtamedian mustamaalauskampanja Aaltolaa kohtaan on valitettavasti onnistunut.

      • Anonyymi

        Kansalle ostogallupeilla naamaan märkää rättiä.

        Jouluun mennessä vain 45 % oli päättänyt ketä äänestää, mutta gallup-tulokset kirkuivat kaupallisen lehdistön otsikoissa. -Skandaali!

    • Anonyymi

      Tuolla jossain väitettiin, että Aaltola olisi ollut myös loppusyksystä suosituin, mutta numeroita ei julkistettu.
      Ulkoa ohjattua vaikuttamista vaiko kotoperäistä kaupallisen median suhmurointia?

      • Anonyymi

        Joka tapauksessa vaalivaikuttamista.
        Rahalla ei ole isänmaata.

    • Anonyymi

      Valitettavasti tuo on niin vanha tilasto, että sitä voi käyttää korkeintaan vain historiankirjoissa. 16.1. ennsuteen mukaan hän sijoittunee sijalle 6 tai 7.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9139
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3799
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2665
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2494
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1773
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1602
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe