vesirokko?

Miten herkästi vesirokko tarttuu? Onko mahdollista, että vesirokko ei tartu vaikka lapsemme 1v ja 3v puhalsivat samaan pilliin, jolla myös vesirokkolainen leikki? Kuinka kauan teillä on ollut itämisaika ja mitä ensioireita oli ennen ihottumaa? Kiitän vastauksista :)
31071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on kaksi poikaa, joille olisin halunnut vesirokon ennen opintojeni alkua. Vesirokkoa oli liikkeellä täällä päin ja useiden kavereiden lapset sitä sairastelivat. Me sitten yritimme heillä käydä tartuntaa hakemassa ja olemme yrittäneet sitä jo kolmena kesänä, mutta ei se vaan tunnu tarttuva, ei sitten millään. Vähän ylimainostettua tuntuu olevan tuo vesirokon tarttuminen. Vai voisikohan olla, että lapseni olisivat sen jotenkin huomaamattani sairastaneet...?

Ymmärtääkseni itämisaika on 2-3 viikkoa...

Äänestä
  • monta lasta ja yksi on saanut vasta "lievän" vesirokon, muut jo aikuisia. Ei tartu näemmä kaikkiin tai sitten tosiaankin mennyt ohi ettei ole huomannut?

    Äänestä

Vesirokko on luultua useammin oireeton tai niin lieväoireinen, ettei sitä vesirokoksi osata epäillä. Kun tutkitaan vasta-aineita vesirokkovirusta vastaan, havaitaan niillä n. 90%.lla suomalaisista, vaikka vain 75% tietää varmasti sairastaneensa vesirokon.
Kyllä vesirokko tarttuu kohtalaisen hyvin, joten mahdollista on että lapsesi ovat sen oireettomana sairastaneet. Tai sitten eiät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äippä 77 kirjoitti:

Miten herkästi vesirokko tarttuu? Onko mahdollista, että vesirokko ei tartu vaikka lapsemme 1v ja 3v puhalsivat samaan pilliin, jolla myös vesirokkolainen leikki? Kuinka kauan teillä on ollut itämisaika ja mitä ensioireita oli ennen ihottumaa? Kiitän vastauksista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu