lestat ei tee kun syntiä, hyvät teot jäävät tekemättä, sit ne rypee evankeliumissa kuin siat ja tekee taas syntiä, kukaan vl ei oo koskaan taivaaseen menny tule menemään hyvän tekijät ja tunnustekojen tekijät pelastuu,ei synnintekijät, käsien heiluttelijoiden väärä suunta aina helvettiin,kun ei tehdä hyvää ansaitsee kuoleman,pelastusta ei ole,se on paatumuksen rauha mikä vl uskovaisilla on, kun oma tunto herää paatumuksesta synnin tuntoon se paadutetaan taas jatkuvasti evankeliumilla,pimeyden voimin, eikä ne pääsee koskaan jumalan valtakuntaan,ei yhtään tekoa kuten lutterillakaan,siellä kiehuvat helvetin alimmissa kerroksissa
Ilman tekoja kukaan ei pääse taivaaseen
Anonyymi-ap
25303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Jos ne tulee selittää ettei ne kykene tekemään hyvää sitten ne pitää tappaa,kaikki pahantekijät joutuu helvettiin ja ne pitää tuhota,oma vikansa, ei pahoja kukaan kato, ovat valineet perisynnin ja pahanteon niin niitten osaksi tulee helvetin tuli, jeesus tuli kyllä lunastamaan kuoleman vallasta muut mutta lestadiolaiset ovat niitä maailman lahkoista niitä jousta tuskin kukaan pelastuu. maailman ainut väärä usko
Jos synninpäästo pitää julistaa sitä ei voi julistaa lestadiolaisille,koska sen voi vaan julistaa niille jotka tekevät hyvää,synnintekijät eivät sitä saa, eikä siihen ole oikeuttakaan armahtaa niitä,muuten niiten synnit tulee omalle kohdalle siksi ei voi antaa anteeksi,pahoja tekoja ei voi antaa anteeksi,vaan ne on sidottu synteihinsä,osa porukasta sidottu,osa yrittää pyydellä anteeksi mut ei voi antaa koska niitten synnit tulis omalle kohdalle, sille lahkolle ei ole anteeksi antoa,jos joku pyytele anteeksi,älkää antako, se yrittää siirtää syntinsä sinulle ja olet niistä osallisena
Anteeksipyytelijät ovat saatananpalvojia,ja ne toiset ei enää usko
Kerrotko missä Raamatussa esiintyy synninpäästö?
Ei siel oo muuta kun joh
Jumala voi antaa taivaasta tai enkelitkin voi antaa
Ei sitä oo jätetty ihmisen käsiin kuten hahauskoset kuvittelee
jumala onnennenkin antanu taivaasta syntej anteeksiä
Ei saastaisesta suzsta lausuttu evankeliuminpese ketään
Puhdas enkelin evankeliumi pesee,lähettää niitten luokse jotka haluaa puhtaasksi
kato vaikka moos,enkeli otti hiilennuhrialttarilta kosketti mooseksen huulia ja tuli puhtaaksi
sodan aikan yksi makas tuskissaamn tsntereella ja taivaasta kuului ääni ett syntusi annetaan anteeksi
Mikän lahko ei voi mennä jumalan yläpuolelle jos niin kuvittelee,epäjumala ja saatana
jumala ei haluuu et ei pidä muita jumalia, sen takia jumalan evankeliumi on ensisijainen sit tulee muut
mikään lahko ei voi pantata sitä,eikä kukaan voi ottaa jos ei jumala halua,joten käsien nostelu on turhaa,jeesus sovitti syntisten ei synnintekijoiden syntejä,kuten harhanen liike opettaa,paavali sano että synnintekijoitankohtaan jumala on ankara,ja kavaltajat tuomitsi kuolemaan
Teot ratkasee jos ei niitä tee ei oo elämää
Ilman niitä usko on kuollut
Paavalin ilmrstykssä oli harhasista profeetoista jotka valeheli, älä sano mitä silmä ei näe ja korva ei kuule, omien puhuminen ei auta ketään, raamattuun väärennettynä kohta oli puhua sellaisia joita ei nää eikä kuule
Nämä profeetat ei myoskään paastonneet ja olivat kaulaa myoten tulijärvessä
Kukaan uskovsosta ei paastoo ni turha odottaa et niitä siellä taivaassakaan näkee
paasto sitä varten ettei synti tartu, mieli pudistuu, minet mässäilevät ja,se on synti, yksi kuoleman synneistä, himo ja ylpeys kaksi muuta menettää kristusyhteyden
Sen mikä erottaa hengen ja ruumiin
Lahkon valesaarnaajat saarnaa et kaikki ovat pois poikenneet,ei pidä paikkansa jos pysyy kristuksessa
syyttäjä syyttää ja se on saatana,
kuinka kauan saatana on saarnannut siellä valesarnaa ei tiiä,30 vuotta 50,100? Koko ajan,lutterista lähtien,ehkä