Demarien politiikan ydin tuntuu olevan Orpon halltuksen kritisoimisessa. Se on turhan populistinen tapa harjoittaa oppositiopolitiikkaa ja kertoo pahimmassa tapauksessa siitä, ettei omaa vaihtoehtoista politiikkaa ole olemassa. Lindtman ja demarit tuntuvat panttaavan sitä omaa vaihtoehtoa toistamalla, että joskus hamassa tulevaisuudessa se kerrotaan. Kyllähän tämänkokoisella puolueella nyt pitäisi vähintäänkin olla jokin visio omasta politiikasta.
Mikä on Suomen suurin haaste. Björn Wahlrooshan on huutanut sitä kurkku suorana jo pitkään. Talouskasvun puute. Kun ei ole rahaa, ei ole politiikkaa, millä omat tavoitteet voisi toteuttaa. Velkarahalla niitä ei voi loputtomiin toteuttaa. Sen vuoksi politiikan ykkösprioriteettin pitäisi olla merkittävän talouskasvun aikaansaaminen tai sitten hyvinvointipalvelujen purkeminen. Jälkimmäinen tuntuu demarien politiikan painajaisunelta, joten vaihtoehto lienee vain edellinen eli talouskasvu.
Orpon hallitukselle se on edes jonkinmoinen visio, vaikka heillä on päähänpinttymänsä velkaantumisen taittamisesta melkeimpä millä ehdolla tahansa. Se on väärä marssijärjestys. Velkaongelma alkaa hoitua kyllä itsestään, kunhan saadaan talouskasvua. Kaikki voimat pitäisi valjastaa sen edistämiseksi, että talouskasvua saadaan. Sitä varten tarvittaisiin hyvä suunnitelma. Jos siinä onnistutaan, muut asiat tulevat kyllä itsestään. Demarien kannattaisi katsoa sotien jälkeisen ajan peiliin. Hyvinvointivaltion luominen onnistui voimakkaan talouskasvun myötä. Sen puolustaminenkin edellyttää työtä talouskasvun eteen.
On linnottauduttu liiaksi juoksuhaitoihin asemasotaa käymään. Ratkaisu ei löydy sieltä märän lietteisen ojan pohjalta. Esim. Vihreillä on ollut vuosien varrella uudistusajatuksia kuten kansalaispalkka, negatiivinen tulovero jne. Jopa Vasemmistoliitto lämpeni negatiiviselle tuloverolle. Ehkä kannattaisi myös katsoa välillä, mihin se kapitalismi pystyy, jos sille antaisi vähän enemmän siimaa. Nämä edellä mainitut ehdotukset eivät tosiasiassa ole Vihreiden keksiä, vaan kovan kapitalismin pääideologin Milton Friedmanin. Hänellä oli 50 vuotta sitten paljonkin radikaaleja ajatuksia kuten se, että huumesodat ovat sosialsimiin verrattavissa olevaa typeryyttä ja rahanhaaskausta. Milton liberalismia toteutettiin käytännössä Reaganin ja Thatcherin toimesta sekä Chilessa Pinochetin juntan aikoina. Kommentoijasta riippuen tulokset olisvat loistavia tai umpisurkeita. Mutta pääpointti tässä on se, että kun talous yskii vuodesta toiseen, niin jotain radikaalia pitäisi tehdä, jotta koneisto vaikka pelkän säikähtimisen ansiosta lähtisi käyntiin.
Jos politiikan sisältönä on aina vaan ei, ei ja ei, niin ei sillä pitkälle pötkitä. Demarien pitäisi nyt löytää kunnon ajattelijoita ja visionäärejä eikä räksyttäjiä. Tämä sen vuoksi, että seuraavan hallituksen johdossa saattaa olla demari. Ja silloin olisi hyvä olla keksittynä jotain valmiiksi harkittua.
Mikä on Suomen suurin haaste. Björn Wahlrooshan on huutanut sitä kurkku suorana jo pitkään. Talouskasvun puute. Kun ei ole rahaa, ei ole politiikkaa, millä omat tavoitteet voisi toteuttaa. Velkarahalla niitä ei voi loputtomiin toteuttaa. Sen vuoksi politiikan ykkösprioriteettin pitäisi olla merkittävän talouskasvun aikaansaaminen tai sitten hyvinvointipalvelujen purkeminen. Jälkimmäinen tuntuu demarien politiikan painajaisunelta, joten vaihtoehto lienee vain edellinen eli talouskasvu.
Orpon hallitukselle se on edes jonkinmoinen visio, vaikka heillä on päähänpinttymänsä velkaantumisen taittamisesta melkeimpä millä ehdolla tahansa. Se on väärä marssijärjestys. Velkaongelma alkaa hoitua kyllä itsestään, kunhan saadaan talouskasvua. Kaikki voimat pitäisi valjastaa sen edistämiseksi, että talouskasvua saadaan. Sitä varten tarvittaisiin hyvä suunnitelma. Jos siinä onnistutaan, muut asiat tulevat kyllä itsestään. Demarien kannattaisi katsoa sotien jälkeisen ajan peiliin. Hyvinvointivaltion luominen onnistui voimakkaan talouskasvun myötä. Sen puolustaminenkin edellyttää työtä talouskasvun eteen.
On linnottauduttu liiaksi juoksuhaitoihin asemasotaa käymään. Ratkaisu ei löydy sieltä märän lietteisen ojan pohjalta. Esim. Vihreillä on ollut vuosien varrella uudistusajatuksia kuten kansalaispalkka, negatiivinen tulovero jne. Jopa Vasemmistoliitto lämpeni negatiiviselle tuloverolle. Ehkä kannattaisi myös katsoa välillä, mihin se kapitalismi pystyy, jos sille antaisi vähän enemmän siimaa. Nämä edellä mainitut ehdotukset eivät tosiasiassa ole Vihreiden keksiä, vaan kovan kapitalismin pääideologin Milton Friedmanin. Hänellä oli 50 vuotta sitten paljonkin radikaaleja ajatuksia kuten se, että huumesodat ovat sosialsimiin verrattavissa olevaa typeryyttä ja rahanhaaskausta. Milton liberalismia toteutettiin käytännössä Reaganin ja Thatcherin toimesta sekä Chilessa Pinochetin juntan aikoina. Kommentoijasta riippuen tulokset olisvat loistavia tai umpisurkeita. Mutta pääpointti tässä on se, että kun talous yskii vuodesta toiseen, niin jotain radikaalia pitäisi tehdä, jotta koneisto vaikka pelkän säikähtimisen ansiosta lähtisi käyntiin.
Jos politiikan sisältönä on aina vaan ei, ei ja ei, niin ei sillä pitkälle pötkitä. Demarien pitäisi nyt löytää kunnon ajattelijoita ja visionäärejä eikä räksyttäjiä. Tämä sen vuoksi, että seuraavan hallituksen johdossa saattaa olla demari. Ja silloin olisi hyvä olla keksittynä jotain valmiiksi harkittua.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.