Milloin söit kypsiä lakkamarjoja suoraan suomättäiltä?

Itse voisin ajaa lakkamarjojen laitaan tutuille paikoille niiden kypsymisaikaan heinäkuun lopulla.
Hienoin luonnonaromi ehkä pohjoisella pallonpuoliskolla.

Päätien varresta VT-5 turistit veivät lakat jo puoliraakoina. Jos nyt ihan tosia kirjoitan, laajaa lakkasuota keltaisenaan en ole ikinä nähnyt.
Kuulemma Korvatunturin maastoissa sellaisiakin kuuluu olevan ym. rajojen puitteissa.
16411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lakka on ylimainostettu ja kyllä ne paikalliset itse keräävät marjansa jo raakoina. Ne on salaisia paikkoja kaukana valtateistä. Lapissa kaupattiin pikkuruisia hillopurkkeja, noin 1,5 dl hintaan 8 euroa. Siinäkin sokeria suurin osa.

Äänestä

En ole vuosiin edes syönyt lakkaa. Ei ole lähellä lakkasoita. Kauhean kallista herkkua. Tykkäisin kyllä jätskin kanssa tai kääretortussa. En lakkasoille matkusta maan ääriin.

Äänestä

Parhaiten pääsee lakan makuun, kun ostaa lakkajogurttia. Siinä maistuu ja on aina silloin tällöin marjojakin mukana.

Äänestä

Jaa niitä lakkoja, siis suomuuraimia. Olinhan minäkin niitä poimimassa nuoruudessani äidin kanssa, mutta huvittavinta oli, kun sitten, kun lähdin autolla Ilomantsin lakkasoille, jossa kaikki oli ojitettu.

Karttaakaan ei ollut tullut hankituksi, joten siellähän harhailtiin kuivilla soilla, joten palasimme Joensuuhun. Siellä lehdet kirjoitti että lakkoja löytyy, kun vain hieman poikkeaa suolle?

Nolona palasimme kotiin ilman marjanmarjaa.

1Äänestä
  • Minä ostan lakkalikööriä , sillä saa suun lakan makuiseksi . Pieni pikari juhlissa kahvin ja kakun kanssa, nammm!

    1Äänestä

siitä on jo kymmeniä vuosi sitten kun viimeksi puolisoni kanssa olimme " hillassa "
lapissa, en ole tottunu sanomaa hillaa lakaksi, mulle se on hilla,
ja reissut oli hilla-reissuja lapin erämaahan joka vuosi kun olimme terveitä ja nyt katsottuna nuoria terveitä ihmisiä, siitä on kauan,
puolisoniki on nukkunu ijäistä untaa yli kymmenen vuotta, huh,
kaihollaa muistelen kaikki erämää reisujamme, olihan se elämää se vasta oli oikeaa ihmisen elämää siihen aikaan ja olisi nykyäänki jos olis nuori ja terve, ,,
HILLA reissut on muistovaan,,
nykyisin ostan HILLAT joko marketin pakastimesta tai torilta,,

1Äänestä
  • Viimeksi oli nevalla siitä on nyt noin 80 v. oho, onpas pitkä aika! Ja kuitenkin se on kuin unen näkö, lyhyt hipaisu vain, kaiken kiireen keskellä eletty.
    Hilla, suomuurain, valokki, se oli valokki, jota lähdimme poimimaan, noin 6-7 km säteeltä.Isä johti porukka, minua ja kolme vuotta vanhempaa siskoani. olin kait noin 6 vuoden.
    Alue oli laaja, ja halla siellä oli varmaan vieraillut, koska hyvin vähän näkyi keltaisia kultaisia marjoja, mutta kuitenkin sen verran, ettei matkamme aivan turha ollut.
    Suun sai makeaksi ja hieman kotiinkin vietäväksi äidille ja muille sisaruksille.
    Hyvät muistot jäi matkasta, usein palautuu mieleen.

    Äänestä

No tietysti viime kesänä.

Äänestä

On tästä jo vuosia Kymenlaaksossa vain pieniä soita, joilla hillaa voi kasvaa. Enää ei ole asiaa suoalueille ilman saattajaa. En ole pikkumarketeissa nähnyt myynnissä enää vuosiin.
Ehkä Veturin isoissa marketeissa olisi ollut- kovaan hintaan.

Ennen vanhaan Ylä-Savonkin syrjäalueilla saattoi kerätä pieniltä soilta jopa säilöttäväksi asti.
Laajat hillosuot Etelä-Lapista Pohjois-Karjalaan löytyvät. jos säät suosivat kukintaa.

Äänestä

Synnyin lakkasoiden ja kaukaloltakin oli lähelle ja muistan millaista luonto,oli 1950 luvulla. Viimeksi syönyt 1970 luvulla. Oli pitkospuita. Vetistä suota ja kuivempaa. Rahkasaammal oli kaupnista ym. Sitten ojitettiin. Kaikki vieraiden tuho aatteet valtasivat Suomen. Rakennukset pilattiin, rumia ,mauttomia laatikoita ja vikoja tehty tahallaan. Ihmettelen millaisia laumasieluja meillä on.Eimmitåån järkeä kiletäytyä jostain rumasta ja ankarasta kuten harmaista ja musta väreistä. Suurin osa ei,ole tajunnut missä em on kysymys. Ne asunnot jää ostamatta.
Kaipaan sitä maalais,maisemaa järvi metsä Suomessa. 1950 lululta takaisin kauneus ja tyylitaju. 1970 jälkeen pelkkää satanistien huonoa laatua ja rumuutta.

Äänestä

Katsoin tv-kuvasta näkymää lakkasuolta. Paikka oli jossain Korvatunturin maastoissa. Vain ammattikerääjät tietävät lakkasuot.
Keräävät hillaa myyntiin.
Hilla on myös kaunis tytön nimi. Harvinaisempi tosin.

Äänestä
  • Nyt kun on alkanut soitten entisöiminen niin kuinkahan monta vuotta menee ennen kuin suot palaavat suomuuraimelle, eli lakalle suotuisaksi kasvupaikaksi.
    Minä tietäisi kolmekin suoaluetta täällä E-Karjalassa jossa lakkoja kasvaisi jos suo -ojat tukittaisiin. Olen niiltä vielä 1960-luvulta käynyt keräämässä lakkoja sekä karpaloita.
    Nyt en enää pysty suolle menemään vaikka marjoja olisikin, joten kesällä tori on paras marjapaikkani nykyisin.
    T tepa

    Äänestä

Armeijassa suunnistusharjoituksissa pienellä suolla oli paljon kypsiä lakkoja, jäimme syömään kaverin kanssa. Maaliin tulimme paljon muita myöhemmin, josta huutoa kapiaiselta.

Äänestä
  • Missä varuskunnassa palvelit? Oliko Kainuun prikaati?
    Kysyn vain uteliaana siksi että suon sijainti olisi paikallistettavissa.
    tepa

    Äänestä

Meillä oli -60-70luvulla hyvät pienet lakkasuot aika lähellä mutta sitten jotku viisaat keksi ojittaa ne ja kasvattamaan metsää niissä. Nyt on ojat kasvanut melkein umpeen ja ne puut ei ole siellä kasvanut yhtään,lakat hävisi kaikki myös. Sieltä saatiin aina ämpäri tolkulla lakkoja,nythän tuo on hyödytöntä aluetta koko suo. Kyllä ne lakat olis ollu arvokkaampia kun tuo tyhjän tekeminen,kaikenlaisia päättäjiä niitä onkin.😡

Äänestä
  • Kaivureilla ojien tekeminen oli myös kallista työtä, hyötyä ei lainkaan. Suo ojien liete tuhosi monta järven rantaa ja pienemmät järvet happamoituivat liikaa.

    Suomuuraimet ja karpalot hävisivät, eikä tilalle kasvanut mitään luonnolle korvaamatonta.

    Niiltä pieniltä suoalueilta, joilla on säilynyt lakka kasvustoa, voisi yrittää siirtää lakan juuristoa ennallistetuille suo alueille, joissa perimätiedon mukaan on ollut lakkoja.
    Minusta, vanhasta ihmisestä ei ole varsinaisessa fyysisessä työssä apua, mutta voisin ehkä
    auttaa tuttujen soiden maastokohtien tunnistamiseen kartalta , alueita joissa on kasvanut lakkoja ja karpaloita.
    Mutta tuskin kukaan apuani tarvitsee ja ihmiset ovat niin viisaita että heillä on omat konstinsa.
    tepa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Itse voisin ajaa lakkamarjojen laitaan tutuille paikoille niiden kypsymisaikaan heinäkuun lopulla.
Hienoin luonnonaromi ehkä pohjoisella pallonpuoliskolla.

Päätien varresta VT-5 turistit veivät lakat jo puoliraakoina. Jos nyt ihan tosia kirjoitan, laajaa lakkasuota keltaisenaan en ole ikinä nähnyt.
Kuulemma Korvatunturin maastoissa sellaisiakin kuuluu olevan ym. rajojen puitteissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu